Miksi vanhat naiset vievät?

roolit sekaisin

Olen huomannut, että joillakin vanhemmilla (40-45 ) naisilla on kova taipumus sooloilla sen sijaan, että antaisivat miehen viedä. Varsinkin avo-otetansseissa (cha cha ym.) pyöritään aivan oman mielen mukaan, ja valssissa ja foksissakin kammetaan väkisin johonkin omaan suuntaan. Melkein tekisi mieli sanoa, että minä lähden nyt istumaan kun pärjäät näköjään itsekin tässä. Nuorempien (20-40), joihin itsekin kuulun, kanssa tätä ongelmaa ei ole pahasti ollut. Toki vanhemmissakin on myös mukavia tanssijoita, kiitos heille siitä.

18

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pirkanmaan viejä

      Olisiko paikallinen ongelma? Pirkanmaan lavoilla ja vähän kauempana en ole moiseen törmännyt. Tietysti joskus jossain kesämökkilavalla (esim. Rönni) tai ravintoloissa useinkin, jossa naiset eivät ehkä edes tiedä opetetun tanssin asioita.

      Cha-chaassa on hieman erilaisia tyylejä tanssia, jolloin voi tulla sellainen fiilis, että nainen ei seuraa. Cha-chaata kun voi rytmittää ainakin kahdella eri tavalla, riippuen siitä kuinka kiire sinne iskulle on mennä.

      Nuoret taas taitavat nykyään nimenomaan harrastaa tanssia, eli ovat kurssien käyneitä ja siksi osaavat asioita.

    • Äinään Miäs

      Lahdessa on semmoinen oikein pitkä 55 kiharapäinen täti,joka on sitä mieltä että nainen vie jos mies ei osaa.
      Sitten puujalka"partneri" vaihtuukin joka kesä uudeksi.
      Myös luonne suojelee tuota lahjakkuutta.

    • taituri1

      Opettele Tanssimaan sooloilu johtuu siitä ette osaa viedä,daami kyllästyy köpöttelyysi ja laittaa omiaan

      • roolit sekaisin

        ...paitsi että ne sooloilijat tekevät juuri niitä samoja kuvioita, joita tekisin jos annettaisiin mahdollisuus (ja teenkin muiden parien kanssa). Eli sooloilusta ei tule tanssiin mitään lisää mutta yhteispeli viedään. Ja se, että esim. foksissa kampeaa väkisin tiettyyn suuntaan, vaikka siellä olisi seinä tai toinen pari tiellä, ei varmasti tee tanssista kenellekään miellyttävämpää. Se on sitten eri juttu jos nainen ottaa homman väliaikaisesti haltuun _estääkseen_ törmäyksen.


    • Simo.

      Tanssista kiinnostuneita naisia on paljon mutta hyviä seuraajia harvassa. Naisen kehityksessä on sellainen harhapolku että luonnollinen seuraamisen lahja katoaa jossain vaiheessa ja pitäisi se tietoisesti opetella. Ei muuta kuin peruskussille opttelemaan. Usein auttaa kun daamille sanoo että älä vie niin daami tajuaa.
      Hitaassa valssissa kun vetää pelkkää peruskuviota alusta lopuun niin jo alkaa ihmetellä kun daami joka kerta painonvaihtoaskelikolla lähtee omille teilleen. Luulisi sitä jo oppivan vaikka ei seurata osaisikaan.
      Kyllä sitä hyvää viejää osaa seurata kuka vaan mutta hän on seuraaja joka pystyy seuraamaan väärin viejää.

      • pirkanmaan viejä

        Sellaisia ihan superseuraajia on harvassa, mutta edelleen: Oman kokemuksen mukaan näitä naisia jotka vie, on todella harvassa. En tiedä, minkä tasoisen arvoitat hyväksi seuraajaksi, mutta minun mielestä ihan hyviä seuraajia on paljon.

        Tai sitten... Minä tietämättäni valitsen lähinnä vain hyviä tanssijoita, vaikka en sellaiseen pyri.


      • "Kyllä sitä hyvää viejää osaa seurata kuka vaan mutta hän on seuraaja joka pystyy seuraamaan väärin viejää".

        Näin on ja todeta täytyy että on sekin ilo kun "sinnesuntänneviejä" sanoo tanssin päätteeksi että sinähän tulet perässä vie sinua miten vain......

        Viejän epävarma ohjaus saa vietävän harhailemaan omiaan......


    • Äinään Miäs

      Jos daami vie,niin kaikki on pielessä.

    • neitsyt7

      Daamit vie poikuuden

    • Äinään Miäs

      Älä lämmitä.

      • mitä slangia?

        häh?


      • Vietävän hyvä
        mitä slangia? kirjoitti:

        häh?

        Tämä on taas niitä asioita jossa ei pidä yleistää. On huonoja seuraajia ja huonoja viejiä. On myös tosi hyviä viejiä ja tosi hyviä seuraajia ja sitten niitä keskinkertaisia. Viikon loppuna sain tanssia kahden hyvän viejän kanssa ja eilen huippu viejän kanssa. Kun saa tanssia sellaisen viejän kanssa jonka kanssa tanssi on niin ihanaa niin masentaa lähteä taas lavoille kun niitä ihanuuksia on niiiiin vähän. Onneksi on tieto että tuo ihanuus tulee taas ja vie.


    • Äinään Miäs

      Siis tää on vasta alkulämmitystä.

      Tempoo.

    • pirkanmaan viejä

      Tuli mieleeni, että ei se aina ole niistä teknisistäkään taidoista kiinni. Joskus voi olla, että molemmat osaavat tanssia, viedä ja seurata, mutta ne kemiat eivät vaan kohtaa juuri sillä hetkellä, siinä kappaleessa.

    • vihtori2

      Ensinnäkään sillä ei ole merkitystä miten toinen tanssii. Se on tanssituomarin tehtävä perehtyä siihen asiaan, tärkeintä on keskittyä omaan tanssiinsa. Pitää tajuta etta ympärillä olevat ihmiset ovat ihan järjellisiä olentoja jotka näkevät toisten tanssitaidot ihan itse. Eihän ne sellaiset kemiat aikuisella ihmisellä kohtaile vaan näyttelemistä tanssiminen on. Jokainen viejä ei ole se pitkä, tanssitaitoinen insinööri jota nainen odottaa. Sitäpaitsi tämä heppu voi hyvin olla joku homo Marco joka ei naisista itse perusta tuontaivaallista.

      • ????

        Vihtori:

        "Jokainen viejä ei ole se pitkä, tanssitaitoinen insinööri jota nainen odottaa."

        Miksi nainen odottaa pitkää ja tanssitaitoista insinööriä?


    • liitina

      Joo itse käytän heistä nimitystä "vanhan liiton naiset". Ei muuten ole ikäkysymys joten vanha ei tarkoita siinä naisen ikää. Aikaisemmin tuollainen automaattitanssi oli paljon yleisempää, siinä nainen lähtee tietylle kiertoradalle ja pysyy siinä tanssin ajan. Hyvin usein siihen kuului vain toiseen suuntan pyöriminen.

      Jos nykyisin 70% seuraa ja 30% menee omiaan, niin ennen se suhde oli toisinpäin ja hyvin seuraava tyttö oli harvinainen.
      Vanhan liiton nuoria naisia tulee nykyisin silloin tällöin vastaan.

    • Selkäranka viejä

      Jostain syystä daami ei antaudu viennille. Nuori voi tehdä tätä kun mielessä on kurssin automaatiot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2111
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe