Ärsyttää!

Olen 21 vuotias nainen ja kamppaillut ylipainon kanssa seitsemän vuotta. Pituutta minulla on vähän päälle 160cm. Painoa oli pahimmillaan 120kg, pienin paino mihin olen päässyt oli 88kg.

Kun aloin seurustella, painoni alkoi nousta 90kg tienoolta ja ennen kuin huomasinkaan oli paino taas heilahtanut sinne 115kg kieppeille. Nyt olen alkuvuodesta asti taistellut sitä alaspäin, 105kg ollaan menossa...

Rupesin tässä seurailemaan Katsomo.fi:stä tuota "Rakas, sinusta on tullut pullukka" ohjelmaa. Ekaa jaksoa katselen ja rupesi ärsyttämään taas tämä samainen juttu mikä on ärsyttänyt niin monesti ennenkin.

Se, että tuntuu kuin kaikki muut lihavat olisi ylipainoisia herkuttelun takia! Minä en herkuttele lähes ollekaan - korkeintaan kerran kuukaudessa jos sitäkään. Herkuttelulla tarkoitan siis leivosta, pikaruokaa, karkkia, sipsejä yms.
En myöskään juo mehuja tai limsoja kuin ehkä kaksi kertaa kuukaudessa jos otan alkoholia, ainoastaan siis vettä juon ja maustan sitä milloin sitruunalla ja milloin milläkin.

Ja silti painoni on tätä rataa. Teen normaalia kotiruokaa vaihtelevasti. Tänään tein nakkikeittoa, eilen kaalilaatikkoa, tiistaina täytettyjä kesäkurpitsoita ja salaattia... Erilaisia salaattiruokia pyrin syömään mahdollisimman usein sillä ne ovat minusta hyvän makuisia ja niistä tulee ihanan raikas olo. Salaatin kanssa en käytä salaattikastikkeita sillä en pidä niistä, saatan ripotella päälle hivenen kevytjuustoraastetta. Syön päivittäin 4-6krt pienen lautasellisen kerrallaan, salaattia saattaa mennä joskus parikin kipollista kerralla.

Mutta asiaan. Ärsyttää oikeasti se, miten kaikissa laihdutusohjelmissa ja muissa sen sellaisissa ne läskit oikeasti mättää suklaata, karkkia, sipsiä, hampurilaisia, pizzaa, limpparia.... Ja minä en edes syö sellaisia ja silti olen näin lihava! Jos minä söisin tuollaisia juttuja mitä nuo syö, niin painaisin varmaan lähemmäs 160kg vähintäänkin.

Olen tämän vuoden puolella myös lisännyt liikuntaa, harrastan neljänä päivä viikossa aerobista tanssia 45min kotona, teen myös (lähes) joka ilta ennen nukkumaankäymistä 15-30min lihassarjatreenin, tai poljen 30-60min kuntopyörää.

Ärsyttää miten voi oikeasti keho olla tällainen rasvaimuri, vaikka en edes mielestäni syö epäterveellisesti ja liikuntaakin nykyään harrastan. Vettäkin juon vähintään sen kaksi litraa päivässä. Alkaa oikeasti tulla sellainen olo, että pitäisi elää pelkällä kaurapuurolla niin laihtuisin edes vähän!

Varasin tänään kilpirauhasen vajaatoiminta lääkäriajan, jos vaikka siitä löytyisi syy tähän ikiläskiyteeni... Alkaa oikeasti masentaa kun miesystäväkin selvästi pitää minua ulkoisesti vastenmielisenä kun reisissä on muhkuraselluliittiä, vatsa ja kyljet täynnä raskausarpia jotka ei koskaan lähde ja niin edelleen... Ja minä vain yritän, yritän, yritän ja tämä v:tun paino ei lähde mihinkään!
31258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Älä viitsi valehdella.Kaikki tietää että lihavuutesi johtuu siitä että syöt liikaa.Katsos kun on olemassa tälläinen pieni yhtälö nimeltä syö alle kulutuksen=laihdut, syö yli kulutuksen=lihoat.Tämä pätee KAIKKIIN ihmisiin jopa sinuun.jos olet 160cm/120kg niin onneksi olkoon painat saman verran kuin mentulan jari kisalavalla paitsi että hän on 180cm pitkä ja lähes täyttä LIHASTA.Kyllä kuulit oikein jotkut ihmiset treenaavat,itseni mukaanlukien.Yrittäisit edes....Itse sulattelen välillä rasvaa pois ja se on maailman helpoin asia.Syöt alle kulutuksen=laihdut....Näin helppoa...

Äänestä
  • Imaseppa kuule kasa paskaa. Syön 1000-1400kcal päivässä. Jos syön tästä vähemmän olen 100% varmasti säästöliekillä. Että niin helppoa, on se hyvä kun tiedät minun asioistani enemmän kuin minä itse. Varsinkin kun et edes lukenut viestiäni, painoin PAHIMMILLANI 120KG. tällä hetkellä 105kg. Mutta kiitos vain vitutuksen maksimoinnista. Siitä onkin tässä paljon hyötyä. :)))))

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Imaseppa kuule kasa paskaa. Syön 1000-1400kcal päivässä. Jos syön tästä vähemmän olen 100% varmasti säästöliekillä. Että niin helppoa, on se hyvä kun tiedät minun asioistani enemmän kuin minä itse. Varsinkin kun et edes lukenut viestiäni, painoin PAHIMMILLANI 120KG. tällä hetkellä 105kg. Mutta kiitos vain vitutuksen maksimoinnista. Siitä onkin tässä paljon hyötyä. :)))))

    Mitään säästöliekkiä eibole olemassakaan.Turha yrittää selitellä.160/120 kertoo jo kaiken mitä sinusta tarvitsee tietää.Ja vetoamalla säästöliekkiin todistit senkin että läskit ovat tyhmiä.

    Äänestä

  • nfkfkfkk kirjoitti:

    Mitään säästöliekkiä eibole olemassakaan.Turha yrittää selitellä.160/120 kertoo jo kaiken mitä sinusta tarvitsee tietää.Ja vetoamalla säästöliekkiin todistit senkin että läskit ovat tyhmiä.

    Jotenkin uskon kyllä enemmän ravitsemusterapeutin sanaan kuin johonkin suomi24 idioottiin.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Jotenkin uskon kyllä enemmän ravitsemusterapeutin sanaan kuin johonkin suomi24 idioottiin.

    No onko tämä terapeutti paljoa auttanut kun olet vielä kauhea läskikasa.Vitun sotanorsu oikeesti tapa ittes niin valtio säästää rahaa kun ei tarvii tollasiin läskeihin tuhlata rahaa

    Äänestä

  • kfkglaäaäaäaäaäaäaä kirjoitti:

    No onko tämä terapeutti paljoa auttanut kun olet vielä kauhea läskikasa.Vitun sotanorsu oikeesti tapa ittes niin valtio säästää rahaa kun ei tarvii tollasiin läskeihin tuhlata rahaa

    Minä en ole käynyt ravitsemusterapeutilla. Missä kohdassa väitin niin?

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Minä en ole käynyt ravitsemusterapeutilla. Missä kohdassa väitin niin?

    Käykö kotihoito pyyhkimässä pyllysi?

    Äänestä

Epäterveellinen ruoka ei itsessään lihota. Voi syödä vaikka joka päivä hamppariaterian ja suklaalevyn lihomatta.

Jos saat ruuastasi enemmän kaloreita mitä kulutat, lihot. Syöt siis liikaa sitä terveellistä ruokaasi.

Tuo määrä liikuntaa ei laihduta, mutta se tekee hyvää terveydellesi. Älä siis lopeta sitä. Aineenvaihduta pysyy käynnissä kun liikut, ja kun kuntosi kohenee, ala harrastamaan liikuntaa rankemmin. Kuntosalilla kannattaisi alkaa käymään 3-4 kertaa viikossa ja tunnin kävelylenkit päivittäin tekisivät näin alkuun ihan hyvää.

Luuhaat näköjään paljon kotona. Se on huono asia kulutuksen kannalta. Zumbaa ennemmin kuntosalilla ja nosta rautaa kuntosalilla. Se moninkertaistaa kulutuksesi. Pysy liikkeessä, se tehostaa kulutustasi. Älä siis jää kotiin, vaan mene paikasta paikkaan!

Kilppariarvot on hyvä tarkistaa, jos mielestäsi syöt vain nyrkkisi kokoisia aterioita kerrallaan. Oletko katsonut, mitä esim. Jutan dieetissä syödään? Se on tehokas laihdutukseen ja siinä saa syödä paljon.

Kyllä sä vielä onnistut. Alkuun laihtuminen voi tuntua aikamoiselta ydinfysiikalta, mutta loppupeleissä se on ihan - mahdollista.

Äänestä
  • Syön vuorokaudessa 1000-1400kcal. En usko, että tällä syömisellä pitäisi lihoa?

    Kuntosalilla tai missään muuallakaan en voi käydä, koska en omista ajokorttia ja lähimmälle kuntosalille on noin 40km matka yhteen suuntaan. Sen takia olen aina kotona. Asun maalla. Lähimmälle bussipysäkillekin on 10km matka. Tai no, onhan tossa vieressä yksi mutta siitä kulkee bussi vain ja ainoastaan kerran viikossa yhteen suuntaan.

    Dieettejä en rupea noudattamaan, koska haluan pysyviä tuloksia.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Syön vuorokaudessa 1000-1400kcal. En usko, että tällä syömisellä pitäisi lihoa?

    Mikäs toi 1000-1400 kcal on jollei dieetti? Noinko meinaat syödä lopun (lyhyen) elämäsi?

    Hanki polkupyörä. 10 km menee pyörällä ihan hujauksessa, toinen 10 km takaisin. Saat vähän liikuntaa siinäkin.

    Sori, mutta en usko sun syömisistäsi sanaakaan. 1000 kcal päivässä ei liho kukaan 120 kiloiseksi.

    Kotonakin voi treenata lihaksia.Tilaat vaan rautaa ja muita tarvikkeita.Aina kauhea selittely että ei pysty.No sitten olet läski koko elämäsi joka tulee olemaan aika lyhyt noilla mitoilla.

    Äänestä

  • Taas ihmelihava kirjoitti:

    Minulla on kuntopyörä, jos et sattunut lukemaan. Ja ajan sillä.

    No, itseppä tiedän syömiseni ja kehoni. Sen takia tänne tämän rageviestin kirjoitinkin kun ärsyttää ihan suunnattomasti miten jollain voi olla tällainen keho. 1000-1400kcal määrällä saan itseni hyvin kylläiseksi, enkä koe tätä dieettinä kun olen syönyt näin jo yli puolivuotta.

    Tilanteen takia olenkin sinne lääkäriin testeihin menossa, koska mielestäni tämä on ihan järjetöntä.

    Äänestä

  • krkfkfkfk kirjoitti:

    Kotonakin voi treenata lihaksia.Tilaat vaan rautaa ja muita tarvikkeita.Aina kauhea selittely että ei pysty.No sitten olet läski koko elämäsi joka tulee olemaan aika lyhyt noilla mitoilla.

    Lahjoitatko minulle rahat tuohon? Minulla riittää hädin tuskin rahat elämiseen muutenkaan. Ja just so you know, minä oikeasti nauttisin kuntosalitreenistä, edellisessä asuinpaikassani kävinkin salilla ja tuolloin sinne vähän alle 80kg pääsinkin, ja siihenhän se paino sitten jumahti.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Minulla on kuntopyörä, jos et sattunut lukemaan. Ja ajan sillä.

    No, itseppä tiedän syömiseni ja kehoni. Sen takia tänne tämän rageviestin kirjoitinkin kun ärsyttää ihan suunnattomasti miten jollain voi olla tällainen keho. 1000-1400kcal määrällä saan itseni hyvin kylläiseksi, enkä koe tätä dieettinä kun olen syönyt näin jo yli puolivuotta.

    Tilanteen takia olenkin sinne lääkäriin testeihin menossa, koska mielestäni tämä on ihan järjetöntä.

    Olet taas esimerkillinen todiste siitä että ylipainoiset ovat tyhmiä.

    http://www.iltalehti.fi/laihdutus/201306130102947_lh.shtml

    Tai sitten olet normaalipainoinen provoaja, joka haluaa tehdä lihavat tyhmemmiksi mitä ovatkaan...

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Lahjoitatko minulle rahat tuohon? Minulla riittää hädin tuskin rahat elämiseen muutenkaan. Ja just so you know, minä oikeasti nauttisin kuntosalitreenistä, edellisessä asuinpaikassani kävinkin salilla ja tuolloin sinne vähän alle 80kg pääsinkin, ja siihenhän se paino sitten jumahti.

    Minä en lihaville anna mitään.

    Äänestä

  • krfkfkfkfk kirjoitti:

    Minä en lihaville anna mitään.

    Nähtävästi.

    Mitäköhän ihmettä sitten teet lihavien palstalla?

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Nähtävästi.

    Mitäköhän ihmettä sitten teet lihavien palstalla?

    Kaverini sanoi että lihavat on tyhmiä.Tulin katsomaan pitääkö se paikkansa.Sinä todistit että pitää.

    Äänestä

Perus läski.En edes syö mitään ja painan 120 kiloa joo tosi uskottavaa..

Äänestä

Täs keskustelus näkee kyl hyvin suomi24 keskusteluiden laadun taas. :D Henkilöltä ei kysytä mitää tuon elämäntavoista tai muista, vaan suoraa leimataan hänet jonkinlaiseksi kusettajaksi omien olettamuksien kautta ja alotetaan järetön paskamyrsky, vaikkei ees tyypistä mitään tiedetä. :D

Äänestä

Ehkäpä lihot, koska syöt noin vähän. 1000 kcal et saa edes kroppasi toimintaan välttämättömiä ravinteita, jolloin keho stressaantuu. Syö nyt hyvä ihminen enemmän. Pääosin niitä kasviksia, lihaa ja rasvoja. Jonkin verran viljoja, jos kestät niitä. Oletko muuten tietoinen, että erilaiset yliherkkyydet (vilja, maito, jotkin kasvikset ja hedelmät) voivat vaikuttaa laihtumiseesi? Ne eivät välttämättä edes näy normaaleissa allergiatesteissä, mutta oireet ovat selvät (vatsakipuja, turvotuksia, iho-oireita, väsymystä). Voi myös olla, että kuulut ihmistyyppiin, jolla on heikompi hiilarinsieto.

Mitä muuta teet tuon liikunnan lisäksi? Tuokaan määrä liikuntaa ei riitä, jos muu aika päivästä on epäaktiivista.

Säästöliekki on muuten olemassa. Se on sitä, kun ravinteita ei riitä kehon optimaalisen toimintaan. Kilpirauhanen prakaa, lisämunuaiset väsyy, iho, kynnet, hiukset uusiutuvat huonosti, väsyttää, kuukautiset epäsäännöllistyvät tai loppuvat, ruoansulatus huononee, lämmöntuotanto heikkenee (paleltaa) ym. Kaikki tämä vähentää energiankulutusta.

Se missä vaiheessa tuo iskee päälle, lienee jossain määrin yksilöllinen juttu.

http://patrikborg.blogspot.fi/2011/08/saastoliekki.html

Äänestä
  • joo näinhän sen täytyy olla.eipä näkynyt säästöliekkiä esim natsi-saksan leireillä tai afrikassa?turha keksiä mitää ihme selityksiä.lihavat on lihavia kun ne syö liikaa ja on liian laiskoja liikkumaan tämä on totuus.

    Äänestä

  • kfkgkgngngk kirjoitti:

    joo näinhän sen täytyy olla.eipä näkynyt säästöliekkiä esim natsi-saksan leireillä tai afrikassa?turha keksiä mitää ihme selityksiä.lihavat on lihavia kun ne syö liikaa ja on liian laiskoja liikkumaan tämä on totuus.

    Oletko kysynyt keskitysleirien naisilta, tuliko kuukautiset? Tai mikä oli kynsien ja ihon kunto. Paleliko? Entäpäs, mitä luulet, kuinka paljon lihasmassaa ko. ihmisillä on? Oliko mahdollisesti ummetusta. Entäpä immuunijärjestelmä, varmasti pystyivät vastustamaan tauteja todella hyvin. Mitenhän tuo sukupuolivietti, olisikohan seksin harrastaminen onnistunut kuinka hyvin?
    Heidän elimistönsä oli niin sekaisin, ettei heille voinut edes antaa kunnolla ruokaa vapautumisen aikaan, koska he olisivat syöneet itsensä hengiltä. Heidän elimistönsä ei olisi kyennyt prosessoimaan ruokaa. Liian pienillä kaloreilla kittuuttaessa sama ilmiö tapahtuu laihduttajalla, ruokamäärää nostettaessa kaikki tarttuu.

    Jos ihminen on aliravittu, oli syy liian vähäinen ruoka tai liian ravinteeton ruoka, keho kyllä oppii ottamaan kaiken syödystä ravinnosta irti. Kai tiesit, että osan elimistö on prosessoi ruuan tehokkammin kuin toisten?

    Mutta juttele sinä vaan mukavia. Minä syön pidän itseni terveenä sillä aikaa syömällä tarpeeksi ja välttelemällä itselleni sopimattomia ruoka-aineita, kuten viljoja ja sokeria. Kalorilaskurin mukaan syön juurikin saman määrän energiaa, mitä ennenkin, nyt erotuksena on se, että paino putoaa 1kg viikossa. Ei nälätä, ei himota ruokaa. Jaksan tehdä töitä, hoitaa kotia ja muokata kroppaani kuntosalilla.

    Äänestä

  • Kiitos järkevästä vastauksestasi, luulin jo että täällä on pelkkiä rosolatvoja jotka eivät halua muuta kuin tulla tänne aukomaan päätään!

    Minulla on todettu laktoosi-intoleranssi, ja saattaa olla myös keliakia (äidilläni todettiin ja minunkin pitäisi käydä sen takia testeissä, hänellä se oli lähes oireeton - ainoastaan aiheutti ummetusta minkä vuoksi sitä ei osattu epäilläkään). En myöskään uskalla syödä enempää kuin nyt, koska pelkään lihovani takaisin kaiken mitä olen saanut kittuutettua pois.
    Voisin myös mainita, että koko sukuni on todella ylipainoista porukkaa, osa ihan sairaalloisen lihavia niin että liikkuminenkin on tullut hankalaksi. Äitini kävi vatsalaukun ohitusleikkauksessa taisteltuaan koko ikänsä ylipainoa vastaan, hän oli yhdessä vaiheessa myös painonvartijoissa.

    Harrastan noiden mainittujen (lihassarjatreenit jumppapallon kanssa iltaisin 15-30min, joka lihassarjaa teen niin monta liikettä että joudun viimeiset viisi liikettä tekemään hampaat irvessä, kuntopyörällä ajaminen noin 30-60min kerralla, nettivideoiden ohjeilla tehdyt aerobic ja tanssitreenit (youtubesta superherofitnesstv) jne.) liikuntamuotojen lisäksi lähinnä hyötyliikuntaa. Kaksi kertaa viikossa suunnilleen käydään kaupungilla ja siellä tulee käveltyä paljon. Valokuvaamassa tulee käytyä metsikössä, kuin myös keräämässä marjoja ja syksyisin sieniä. Käyn myös kalassa 5km päässä olevalla järvellä kävellen pari kertaa viikossa.
    Enempään liikuntamäärään ei oikein aikakaan meinaa riittää kun on töitäkin tehtävänä ja lemmikkieläimiä hoidettavana.

    Lisää harmitusta tietenkin tähän tuo se, että miesystäväni ei tee yhtään mitään liikunnallista, syö pelkästään roskaruokaa, karkkia, suklaata ja sipsiä. Ja hän on normaalipainon ja alipainon rajalla. Liikunta on hänen mielestään "homojen hommaa" ja kevyt ja terveellinen ruoka pahaa. Ja sitten hän ei voi ymmärtää miten minä olen näin lihava, vaikka elän paljon terveellisemmin kuin hän.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Kiitos järkevästä vastauksestasi, luulin jo että täällä on pelkkiä rosolatvoja jotka eivät halua muuta kuin tulla tänne aukomaan päätään!

    Seli seli

    Äänestä

  • 5+13 kirjoitti:

    Oletko kysynyt keskitysleirien naisilta, tuliko kuukautiset? Tai mikä oli kynsien ja ihon kunto. Paleliko? Entäpäs, mitä luulet, kuinka paljon lihasmassaa ko. ihmisillä on? Oliko mahdollisesti ummetusta. Entäpä immuunijärjestelmä, varmasti pystyivät vastustamaan tauteja todella hyvin. Mitenhän tuo sukupuolivietti, olisikohan seksin harrastaminen onnistunut kuinka hyvin?
    Heidän elimistönsä oli niin sekaisin, ettei heille voinut edes antaa kunnolla ruokaa vapautumisen aikaan, koska he olisivat syöneet itsensä hengiltä. Heidän elimistönsä ei olisi kyennyt prosessoimaan ruokaa. Liian pienillä kaloreilla kittuuttaessa sama ilmiö tapahtuu laihduttajalla, ruokamäärää nostettaessa kaikki tarttuu.

    Jos ihminen on aliravittu, oli syy liian vähäinen ruoka tai liian ravinteeton ruoka, keho kyllä oppii ottamaan kaiken syödystä ravinnosta irti. Kai tiesit, että osan elimistö on prosessoi ruuan tehokkammin kuin toisten?

    Mutta juttele sinä vaan mukavia. Minä syön pidän itseni terveenä sillä aikaa syömällä tarpeeksi ja välttelemällä itselleni sopimattomia ruoka-aineita, kuten viljoja ja sokeria. Kalorilaskurin mukaan syön juurikin saman määrän energiaa, mitä ennenkin, nyt erotuksena on se, että paino putoaa 1kg viikossa. Ei nälätä, ei himota ruokaa. Jaksan tehdä töitä, hoitaa kotia ja muokata kroppaani kuntosalilla.

    höpön löpön leireillä laihduttiin ja nopeasti.Älä puhu paskaa ja asian vierestä.

    Äänestä

  • ähsslfäf kirjoitti:

    höpön löpön leireillä laihduttiin ja nopeasti.Älä puhu paskaa ja asian vierestä.

    ja leireillä lähti myös terveys.

    Mutta eipä herralta/neidiltä/rouvalta löytynyt parempaa argumenttia, joten sinunkin mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Kiitos järkevästä vastauksestasi, luulin jo että täällä on pelkkiä rosolatvoja jotka eivät halua muuta kuin tulla tänne aukomaan päätään!

    Minulla on todettu laktoosi-intoleranssi, ja saattaa olla myös keliakia (äidilläni todettiin ja minunkin pitäisi käydä sen takia testeissä, hänellä se oli lähes oireeton - ainoastaan aiheutti ummetusta minkä vuoksi sitä ei osattu epäilläkään). En myöskään uskalla syödä enempää kuin nyt, koska pelkään lihovani takaisin kaiken mitä olen saanut kittuutettua pois.
    Voisin myös mainita, että koko sukuni on todella ylipainoista porukkaa, osa ihan sairaalloisen lihavia niin että liikkuminenkin on tullut hankalaksi. Äitini kävi vatsalaukun ohitusleikkauksessa taisteltuaan koko ikänsä ylipainoa vastaan, hän oli yhdessä vaiheessa myös painonvartijoissa.

    Harrastan noiden mainittujen (lihassarjatreenit jumppapallon kanssa iltaisin 15-30min, joka lihassarjaa teen niin monta liikettä että joudun viimeiset viisi liikettä tekemään hampaat irvessä, kuntopyörällä ajaminen noin 30-60min kerralla, nettivideoiden ohjeilla tehdyt aerobic ja tanssitreenit (youtubesta superherofitnesstv) jne.) liikuntamuotojen lisäksi lähinnä hyötyliikuntaa. Kaksi kertaa viikossa suunnilleen käydään kaupungilla ja siellä tulee käveltyä paljon. Valokuvaamassa tulee käytyä metsikössä, kuin myös keräämässä marjoja ja syksyisin sieniä. Käyn myös kalassa 5km päässä olevalla järvellä kävellen pari kertaa viikossa.
    Enempään liikuntamäärään ei oikein aikakaan meinaa riittää kun on töitäkin tehtävänä ja lemmikkieläimiä hoidettavana.

    Lisää harmitusta tietenkin tähän tuo se, että miesystäväni ei tee yhtään mitään liikunnallista, syö pelkästään roskaruokaa, karkkia, suklaata ja sipsiä. Ja hän on normaalipainon ja alipainon rajalla. Liikunta on hänen mielestään "homojen hommaa" ja kevyt ja terveellinen ruoka pahaa. Ja sitten hän ei voi ymmärtää miten minä olen näin lihava, vaikka elän paljon terveellisemmin kuin hän.

    Ensinnäkin jättäisin sinuna kaikki gluteeniviljat pois ruokavaliosta heti. Keliakia on usein perinnöllistä ja aiheuttaa mm. ravinteiden imeytymisen heikentymistä. Toinen juttu mikä ruokavaliosta kokonaan pois ainakin hetkeksi on kaikki sokeri. Ja tuon kanssa saakin olla tarkkana. Erilaisia siirappeja ym. on lisätty moniin ruoka-aineisiin, esimerkiksi monissa makkaroissa ja marinoiduissa lihoissa on glukoosia. Jopa lasten piltteihin on lisätty fruktoosia. Kaikki maustetut jugurtit, vaikka olisivat kuinka sokerittomia ja rasvattomia, kanssa pois. Kuituja saat kasviksista ja esim. pellavasiemenrouheesta. Jos ei riitä joku kuitulisä käyttöön.

    Hedelmien käyttöä rajoittaisin aluksi myös. Siihen asti, että näkisin onko sokeri- ja gluteiinikuorman vähentämisellä vaikutusta. Tuohon ei ehdi kuukaudessa tai kahdessa kuolla. Mutta tuossa ajassa ehtii nähdä onko mitään vaikutusta.

    Noiden lisäksi syö enemmän. Vähintään 1500kcal, mutta tuolla liikunnalla enemmänkin voit syödä. Vaikka sellaiset 1700kcal päivinä jolloin liikut paljon. Katso, että saat tarpeeksi rasvaa, vähintään n. 1g/rasvaton painokilo. Käytä öljyjä, pähkinöitä, kananmunia, avokadoa ja syö kalaa, jonkin verran voit käyttää ihan voita ja täysrasvaisia juustoja, mikäli ne sopivat laktoosi-intolerantikolle. Proteiinin saannista kannattaa huolehtia, sellainen 1-1,5g/painokilo on aika hyvä arvio.

    Sinuna aloittaisin tuosta. Sen kilpparin toiminnan tukemiseen (vaikka vajista ei olisikaan) kannattaa huolehtia seleenin, jodin ja D3-vitamiinin riittävästä saannista. Seleeniä saa merilevästä ja parapähkinöistä, jodia pöytäsuolsta ja D3-vitskua aurongosta ja talvella purkista. Lisäksi riittävä energian saanti on tärkeää.

    Itselläni paino alkoi pudota vasta ketoosilla (tosi vähän hiilaria). Ketoosiin asti ei ole välttämätöntä mennä, mutta itselläni se oli ainoa mikä sai painon lähtemään laskuun. Syön saman verran kuin runsaammilla hiilareilla (n. 1800-2200kcal päivä), olen 170cm ja nyt painoni on 110kg. Kalorivaje on liikunnasta riippuen 500-800kcal/päivä ja paino on pudonnut nyt noin kilon viikossa. Syön rajatta vihreitä kasviksia, jonkin verran muun värisiä vihanneksia (yht. 500g/päivä). Lisäksi lihaa, kanaa, kalaa, kananmunia, juustoa, oliivi- ja kookosöljyä ja pähkinöitä. Jonkin verran syön suklaata. Vettä juon kolmisen litraa.

    Äänestä

  • 5+13 kirjoitti:

    ja leireillä lähti myös terveys.

    Mutta eipä herralta/neidiltä/rouvalta löytynyt parempaa argumenttia, joten sinunkin mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa.

    No minä tiedän miten asia on.Taidat vain tarjota selityksiä siksi että olet samanlainen läskikasa kuin ap.

    Äänestä

  • kfkfklfleeeppspsp kirjoitti:

    No minä tiedän miten asia on.Taidat vain tarjota selityksiä siksi että olet samanlainen läskikasa kuin ap.

    No hyvä, että tiedät miten asia on. Minä olen omaa terveyttäni ja laihdutusurakkaani puinut lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa, joten tiedän miten asia minulla on. On se kumma miten olo kääntyi hyväksi ja paino laskuun, kun aloin syödä kunnolla ja jätin kaikki viljat ja sokerin pois.

    Äänestä

  • läskiläskiläski kirjoitti:

    Kiitos järkevästä vastauksestasi, luulin jo että täällä on pelkkiä rosolatvoja jotka eivät halua muuta kuin tulla tänne aukomaan päätään!

    Minulla on todettu laktoosi-intoleranssi, ja saattaa olla myös keliakia (äidilläni todettiin ja minunkin pitäisi käydä sen takia testeissä, hänellä se oli lähes oireeton - ainoastaan aiheutti ummetusta minkä vuoksi sitä ei osattu epäilläkään). En myöskään uskalla syödä enempää kuin nyt, koska pelkään lihovani takaisin kaiken mitä olen saanut kittuutettua pois.
    Voisin myös mainita, että koko sukuni on todella ylipainoista porukkaa, osa ihan sairaalloisen lihavia niin että liikkuminenkin on tullut hankalaksi. Äitini kävi vatsalaukun ohitusleikkauksessa taisteltuaan koko ikänsä ylipainoa vastaan, hän oli yhdessä vaiheessa myös painonvartijoissa.

    Harrastan noiden mainittujen (lihassarjatreenit jumppapallon kanssa iltaisin 15-30min, joka lihassarjaa teen niin monta liikettä että joudun viimeiset viisi liikettä tekemään hampaat irvessä, kuntopyörällä ajaminen noin 30-60min kerralla, nettivideoiden ohjeilla tehdyt aerobic ja tanssitreenit (youtubesta superherofitnesstv) jne.) liikuntamuotojen lisäksi lähinnä hyötyliikuntaa. Kaksi kertaa viikossa suunnilleen käydään kaupungilla ja siellä tulee käveltyä paljon. Valokuvaamassa tulee käytyä metsikössä, kuin myös keräämässä marjoja ja syksyisin sieniä. Käyn myös kalassa 5km päässä olevalla järvellä kävellen pari kertaa viikossa.
    Enempään liikuntamäärään ei oikein aikakaan meinaa riittää kun on töitäkin tehtävänä ja lemmikkieläimiä hoidettavana.

    Lisää harmitusta tietenkin tähän tuo se, että miesystäväni ei tee yhtään mitään liikunnallista, syö pelkästään roskaruokaa, karkkia, suklaata ja sipsiä. Ja hän on normaalipainon ja alipainon rajalla. Liikunta on hänen mielestään "homojen hommaa" ja kevyt ja terveellinen ruoka pahaa. Ja sitten hän ei voi ymmärtää miten minä olen näin lihava, vaikka elän paljon terveellisemmin kuin hän.

    Kyllähän tuossa joku vähän tuntuu hassulta. Kaikki syöminen ja juominen lasketaan, kaikki. Ja sitä laihtuu, kun pystyy ylläpitämään vajetta pidemmän aikajakson, viikossa et huomaa tosiasiallista laihtumista, koska se tapahtuu pidemmällä aikavälillä.

    Paljon tuoreita kasviksia, pakastevihanneksetkin kelpaa paremman puutteessa. Katso syömistäsi murkionistasi, että mitä kaloreita niissä on. Kasviksissa joku 30kcal/100g hyvä, 80kcal/100g -> sisältää jotain ekstraa. Joku 100kcal/100g olisi hyvä energiatiheys laihduttajan aterioissa. Voi hyvinkin olla, että syömisiisi kuuluu paljonkin turhanpäiväisiä kaloripommeja, joista pääset eroon. Karkit ovat pahimpia, yksi angry birds pussi sisältää saman verran kaloreita kuin Hesen megamättö purilainen. Jälkimmäinen sentään täyttää jonkinverran, karkkipussi ei.

    Äänestä

Tämä ei ole millään tavalla tarkoitettu ilkeileväksi viestiksi. Mutta joko sinä et syö tuota kalorimäärää, vaan huomattavasti enemmän tai sitten sairastat jotakin aineenvaihduntasairautta. Tulla kalorimäärällä yksinkertaisesti ei ole mahdollista painaa noin paljon, jos aineenvaihdunta ja elimistö toimii normaalisti. Sillä laihtuu väkisinkin, siis mikäli omaa normaalin elimistön. Myös ns. "normaalissa kotiruuassa" voi olla paljon kaloreita. Ihminen voi eräällä tavalla, täysin tiedostamatta, syödäkin isomman määrän kuin luulee, ja äkkiä esim. kaalilaatikosta saa kasaan esim. 800kaloria, samoin nakkikeitosta (ota huomioon esim. lihaliemikuution kalorit, perunan, nakkejen yms. täytetyt kesäkurpitsatkaan eivät välttämättä ole "kevytruokaa" riippuen millä ne on täytetty. joten kotiruuallakan voi lihoa, ei se välttämättä tarvitse sitä roskaruokaa tai herkkuja.

Jotkut ihmiset lihovat helpommin kuin toiset, se on fakta, mutta fakta on myös, että jokainen tuolla kalorimäärällä laihtuu. Ainoa syy, miksi ei laihdu, on tosiaan jonkinlainen aineenvaihdunta -tai hormonaalinen sairaus. Vikaa voi olla kilpirauhasessa, lisämunuaisessa, monirakkulamunasarjaoireyhtymä tai jokin muu harvinaisempi oireyhtymä. Mutta valitettavasti faktana on sanottava, että muuten ei ole mahdollista olla tuolla kalorimäärällä laitumatta. Ja tämän ei siis ole tarkoitus olla loukkaava viesti, mutta jossakin on nyt vikaa, ja sinun täytyy selvittää missä. Koska normaalia tuo ei ole. Tsemppiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

läskiläskiläski kirjoitti:

Olen 21 vuotias nainen ja kamppaillut ylipainon kanssa seitsemän vuotta. Pituutta minulla on vähän päälle 160cm. Painoa oli pahimmillaan 120kg, pienin paino mihin olen päässyt oli 88kg.

Kun aloin seurustella, painoni alkoi nousta 90kg tienoolta ja ennen kuin huomasinkaan oli paino taas heilahtanut sinne 115kg kieppeille. Nyt olen alkuvuodesta asti taistellut sitä alaspäin, 105kg ollaan menossa...

Rupesin tässä seurailemaan Katsomo.fi:stä tuota "Rakas, sinusta on tullut pullukka" ohjelmaa. Ekaa jaksoa katselen ja rupesi ärsyttämään taas tämä samainen juttu mikä on ärsyttänyt niin monesti ennenkin.

Se, että tuntuu kuin kaikki muut lihavat olisi ylipainoisia herkuttelun takia! Minä en herkuttele lähes ollekaan - korkeintaan kerran kuukaudessa jos sitäkään. Herkuttelulla tarkoitan siis leivosta, pikaruokaa, karkkia, sipsejä yms.
En myöskään juo mehuja tai limsoja kuin ehkä kaksi kertaa kuukaudessa jos otan alkoholia, ainoastaan siis vettä juon ja maustan sitä milloin sitruunalla ja milloin milläkin.

Ja silti painoni on tätä rataa. Teen normaalia kotiruokaa vaihtelevasti. Tänään tein nakkikeittoa, eilen kaalilaatikkoa, tiistaina täytettyjä kesäkurpitsoita ja salaattia... Erilaisia salaattiruokia pyrin syömään mahdollisimman usein sillä ne ovat minusta hyvän makuisia ja niistä tulee ihanan raikas olo. Salaatin kanssa en käytä salaattikastikkeita sillä en pidä niistä, saatan ripotella päälle hivenen kevytjuustoraastetta. Syön päivittäin 4-6krt pienen lautasellisen kerrallaan, salaattia saattaa mennä joskus parikin kipollista kerralla.

Mutta asiaan. Ärsyttää oikeasti se, miten kaikissa laihdutusohjelmissa ja muissa sen sellaisissa ne läskit oikeasti mättää suklaata, karkkia, sipsiä, hampurilaisia, pizzaa, limpparia.... Ja minä en edes syö sellaisia ja silti olen näin lihava! Jos minä söisin tuollaisia juttuja mitä nuo syö, niin painaisin varmaan lähemmäs 160kg vähintäänkin.

Olen tämän vuoden puolella myös lisännyt liikuntaa, harrastan neljänä päivä viikossa aerobista tanssia 45min kotona, teen myös (lähes) joka ilta ennen nukkumaankäymistä 15-30min lihassarjatreenin, tai poljen 30-60min kuntopyörää.

Ärsyttää miten voi oikeasti keho olla tällainen rasvaimuri, vaikka en edes mielestäni syö epäterveellisesti ja liikuntaakin nykyään harrastan. Vettäkin juon vähintään sen kaksi litraa päivässä. Alkaa oikeasti tulla sellainen olo, että pitäisi elää pelkällä kaurapuurolla niin laihtuisin edes vähän!

Varasin tänään kilpirauhasen vajaatoiminta lääkäriajan, jos vaikka siitä löytyisi syy tähän ikiläskiyteeni... Alkaa oikeasti masentaa kun miesystäväkin selvästi pitää minua ulkoisesti vastenmielisenä kun reisissä on muhkuraselluliittiä, vatsa ja kyljet täynnä raskausarpia jotka ei koskaan lähde ja niin edelleen... Ja minä vain yritän, yritän, yritän ja tämä v:tun paino ei lähde mihinkään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu