Hyviä vinkkejä 50+ ihmisille

mitens sukat?

jaa ne toisillekin!

Minä sunnuntaina valittelin tyttären pojalleni (5v) selkäkipuani ja kerroin jalkojen pesun ja sukkien laiton olevan nyt tosi vaikeaa. Pienellä miehellä oli helppo neuvo vaivaan. "tee niin kuin isi, aina kun äiti sanoo että isin jalat haisee niin isi menee pöntölle istumaan ja lukemaan Akua, samalla se uittaa jalkojaan pesuvadissa missä on hyvän hajuista vettä. Äiti sanoo että isi lyö kolme kärpästä yhdellä istunnolla"

3

186

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tässä mitään. 50 v sitten ostamani urheilusukat ovat kutistuneet vuosien kuluessa kesäsukiksi sopivaan kokoon. Muutaman vuoden niillä vielä pärjään.
      Yhtä hyviä ei enää valmisteta, tarkoituksella, mutta osaamista siis olisi. Kuitenkin tehdään vain sutta ja sekundaa. Niin sukista kuin kahvisuodattimen telineistäkin. Niitten vanhat mallit toimivat, nykyiset mallit ovat valmista kaatopaikkakamaa.

      Sukkien ympärillä on yleensä kengät. Käytin 30 v turvakenkiä yhtiön osallistuessa kustannuksiin. Sievin Jalkineen ja Jalaksen tuotteita. Samaa roskaa molemmat. Pohjat murenevat itsekseen ja mahdolliset vetoketjut rikkoutuvat jo uusina.
      Pitää löytää uusi valmistaja, joka tekisi edes lähes kunnollista tavaraa.
      Vaan kun ei kukaan Suomessa uskalla. Joku kartelli kieltää ja tuhoaa sellaisen yrittäjän.

    • Expimot

      Aidilläni (78v) tuli selkä niin kipeäksi että kaikki liikkuminen piti tehdä kuin hidastetussa filmissä. Myös istuutuminen ja ylösnousu olivat niin kivuliaita että eivät onnistuneet ilman itkua. Ei suostunut lääkäriin, vaan "katotaan nyt yön yli".

      Seuraavana aamuna tullessani paikalle, oli äiti siivoamassa. Kurotteli pölyjä ylhäältä ja alhaalta ilman merkkiäkään selkäkivusta. Oli kuulemma illalla ennen nukkumaan käyntiä nostanut jalan WC:n käsienpesualtaaseen pestäkseen sen kun selkä oli naksahtanut ja kipu kadonnut. Kun ihmettelin miksi hän kipeällä selällä keksi ryhtyä nostelemaan noin jalkojaan, totesi äiti että ainahan hän on pessyt jalat ennen nukkumaan menoa.


      Toinen tapaus jossa miehen logiikkani oli koetuksella.

      Vaimo istui sohvalla ja käsin väänsi toista jalkaansa niin että pottuvarvas lähestyi jo leukaa. Tuntui kuulemma jalassa kipua kun teki näin. Tunsin että minun kuului sanoa jotain koska olin kuulevinani kysymysmerkin vaimon lauseessa. Olin jo kysyä että sattuuko enemmän jos väännät vielä pitemmälle? mutta sanoin kuitenkin että onhan se kipu ikävää, mutta miksi sitä jalkaa tarvitsee vääntää tuolla tavalla? Ei kuulemma tarvitsekaan, kunhan totesi sen sattuvan.

    • Expimot

      Niin ja ne vinkit...

      Jos selkäsi on kipeä, kokeile nostella jalkojasi epätavallisiin paikkoihin ja mahdollisimman korkealle.

      Jos taasen tunnet jalassasi kipua, tarkista ensin että et ole itse vääntänyt sitä luonnottomaan asentoon. Jos olet, palauta asento luonnolliseksi ja kuulostele poistuiko kipu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1224
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      98
      975
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      60
      836
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      738
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      606
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      518
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      506
    Aihe