Jukka Raitanen

Mitä hänelle kuuluu, laulaako, onko kuollut, tietääkö kukaan ???
171054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hymyssä oli haastattelu viime vuoden puolella ja Keskisuomalaisessa. Jälkimmäinen tässä:

Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Jukka Raitanen muistetaan parhaiten laulusta Vangin toive. Tänä päivänä keikka-elämän jo taakseen jättänyt laulaja seuraa viihdemaailmaa sivusta ja nauttii rauhallisesta rinnakkaiselosta Lappeenrannassa. Musiikin tekeminen kiinnostaa silti vieläkin.

Mitä kuuluu, Jukka?
– Istun villasukat jalassa ja katselen ikkunasta lumisia vaahteroita. Kesä-aikaan Lappeenranta on kaunein paikka Suomessa, mutta talvella täällä ei ole juuri tekemistä.

Kerro tarinasi omin sanoin?
– Minähän synnyin, kun aika tuli. Nimittäin kuolleena. Heittivät kuulemma saunassa pyykkikoriin, josta sitten parkaisin kuuluviin ensimmäisen sulosointuni. Sieltä kaivoivat elävien kirjoihin. Teini-iässä ajauduin lavealle tielle ja lopulta jouduin – tai voisi sanoa että ”pääsin” vankilaan. Siitä tuli oma ”korkeakouluni,” josta olen jopa ylpeä. Se opetti elämään yhteiskunnassa, vaikkakin ristikoiden takaa.

Sinut tunnetaan parhaiten laulusta Vangin toive, jonka sävelsit ja sanoitit vankeusaikanasi Konnunsuon vankilassa. Mitä tuo laulu on sinulle merkinnyt?
– Se antoi leivän ja elintason. Tosin taustalla oli tärkeitä vaikuttajia, kuten Kari Kuuva ja Jaakko Salo. On kulunut yli 40 vuotta tästä levytyksestä, joten on aika kiittää Suomen kansaa sekä kaikkia heitä, jotka ovat minuun uskoneet.

Edellisestä albumistasi ”Tuulitukka” tulee kuluneeksi jo 20 vuotta. Saammeko vielä tulevaisuudessa kuulla sinua levyllä?
– Kyllä musiikillinen tavoitteeni olisi vielä uuden levyn tekeminen. Muutama laulukin on tehnyt tuloaan tuolta korvien välistä. Asiassa on vain yksi iso mutta – minulla ei ole taustallani rahoittajaa. Ja levyn tekeminen jos mikä maksaa!

Mitä mieltä yleisesti olet viihde-alasta?
– Se on äärimmäisen kuluttavaa, kuten olemme saaneet lehdistä lukea. Tein pari vuotta sitten tietoisen päätöksen ja lopetin keikkailun. Tätä elinaikaa on kuitenkin vain rajoitetusti. Ihailen suuresti muun muassa Katri Helenaa, Paula Koivuniemeä, Klabbista ja Taipaleen Reiskaa, jotka ovat antaneet alalle kaikkensa. Tänä päivänä tilanne on toinen. Kun avaa radion, ei tunnista, kuka siellä laulaa. Siinä ero!

Olet viettänyt 14 vuotta elämästäsi Äänekoskella. Millä mielin muistelet noita vuosia nyt?
– Olen asunut useilla paikoilla Suomessa, mutta Äänekosken vuodet olivat elämäni onnellisinta aikaa. Siellä on mukavia ihmisiä ja kieli Suomen puhtainta. Ja paljon, paljon muuta…

Äänestä
  • Milloin tämä haastattelu on tehty ?

    Äänestä

Kiitos tiedosta, on upeaääninen lähes unohdettu artisti jonka äänen tunnistaa ensitahdeista alkaen sekä hänen lauluissaan on sanomaa toisin kuin monissa nykypäivän kertakäyttöiskelmissä.

Hyvää jatkoa hänelle ja uusia kuolemattomia lauluja odotellen.

Minä ja varmasti moni muu...

Äänestä

Tuo Jukan haastattelu on vuodelta 2011.

Äänestä
  • Huomasin tekstistä, vanha haastattelu. Uusimmat ovat HYMY- lehti, joulukuun 2012 ilmestyi Etelä-Saimaa, kuva naisesta ja koirasta että Jukka Raitanen. Lehti artikkeli, Lappeenrannan museolta 2013 (mustaakseni alkuvuonna), Konnunsuon vankilan näyttely, Jukka Raitanen sekä toisesta miehestä kuvia ja muistelu Konnunsuon vankilan ajoista.
    Näiden kirjoituksien pohjalta, Jukka Raitanen viihtyy erittäin hyvin Lappeenrannan Lauritsalassa, eikä ole kiinnostunut muuttamaan, eikä keikkailua eikä levyntekoa.
    Nauttii eläkepäivistä ja vaaleanpunaisista unelmista ( näin lehdessä kirjoitettiin)

    Äänestä

kuka on Klabbis? MIksi Raitanen on ollut vankilas?

Äänestä
  • Klappis......on......Kari Tapio

    Äänestä

Muistan kuulleeni, että Jukka Raitanen istui veropetoksesta tai jostakin tuon tapaisista rötöksistä.

Hänen laulunsa "kerran saavun takaisin" on myös tosi ihana muiden laulujensa seassa.

Äänestä
  • Kakku.....Ei veropetoksesta ole istunut Jukka Raitanen. Yleinen tieto tietokoneelta on: shekkipetos. Google tietää.

    Äänestä

30 suosikkia lienee suhteellisen kattava kokoelma ja aikamatka 70-luvun Suomeen.

Äänestä

Erittäin karismaattinen esiintyjä, tapasin joskus 70 luvun lopulla pohjanmaalla,, nostalgisia
kappaleita, mm. vangin toive, tässä se alkuperäinen.
http://www.youtube.com/watch?v=UKn2MylUKnQ

Äänestä

Ootko kuullut kuolleen laulavan?

Äänestä
  • Jukka Raitanen asuu Lappeenrannan Lauritsalassa, EI ole kuollut, on elävien krjoissa ! Yksin asustaa, ei käy ulkona, istuu tietokoneen äärellä ja kirjoittelee facebookissa kaikenlaista........esim. naisia vikittelee..... välillä rakkautta julistaa jollekin.......

    Äänestä

Ok.

Äänestä

Ainakin kuka on viaton on upea

Äänestä
  • Paljon sun luonasi sain ja tyhjässä huoneessa on mukavia biisejä Jukalta.

    Äänestä

Suosikkini on Syksyn tuulet. Jukka olisi ansainnut jonkin palkinnon... Edes kutsun linnan juhliin aikoinaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä ei tieltä... kirjoitti:

Mitä hänelle kuuluu, laulaako, onko kuollut, tietääkö kukaan ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu