Sainpas sitten tulokset kevään yhteishausta. Haettavana tutkintoa lähihoitaja ja taustallani on kesken jääneet sosiaali-ja terveysalan ammattikorkeaopinnot, jotka jouduin jättämään kesken sairastuttuani psyykkisesti. Nyt olen täysin toipunut sairaudestani ja se on myös todennettavissa lääkärinlausunnoin. Sairastumistani ei myöskään aiheuttanut ala vaan täysin itsestäni riippumaton ulkopuolinen tekijä. Sairauteni jälkeen jouduin käymään paljon keskusteluja itseni kanssa soveltuuko alaa minulle sittenkään ja olen myös käynyt kartoittamassa kurssilla sopivaa ammattia, missä sitä on arvioinut moniammatillinen työryhmä. Tämän kaiken toin esiin haastatteluissa ja silti sain estokoodin. Eli en ole soveltuvuuskokeiden mukaan soveltuva sosiaali-ja terveysalalle. Tämä tuntuu täysin pöyristyttävältä, olenhan alalle aiemmin hakeutuessani saanut soveltuvuuskokeista täydet pisteet ja missään ei ole sanottu, etten voisi alalla työskennellä. Ei edes alan paikoissa, joissa olen harjoitteluja suorittanut. Tämä ei vaan ole oikein.
Ei syöpää sairastaneeltakaan evätä opiskelupaikkaa vedoten siihen, että syövällä on suuri riski uudistua. Sairaus on kuitenkin asia, johon ei voi itse vaikuttaa ja kun se on parantunut on terve. Sairastettu sairaus ei saisi olla rangaistus, joka seuraa läpi loppuelämän ja estää tekemästä asioita, jotka koet todella omiksesi. Paljon puhutaan, että mielenterveysongelmat synnyttävät stigmaa. Näköjään ne synnyttävät sitä vielä parantumisen jälkeenkin. Eli näköjään joudun lopun elämääni kantamaan taakkaa asioista, joihin en edes voinut itse vaikuttaa.
Ei syöpää sairastaneeltakaan evätä opiskelupaikkaa vedoten siihen, että syövällä on suuri riski uudistua. Sairaus on kuitenkin asia, johon ei voi itse vaikuttaa ja kun se on parantunut on terve. Sairastettu sairaus ei saisi olla rangaistus, joka seuraa läpi loppuelämän ja estää tekemästä asioita, jotka koet todella omiksesi. Paljon puhutaan, että mielenterveysongelmat synnyttävät stigmaa. Näköjään ne synnyttävät sitä vielä parantumisen jälkeenkin. Eli näköjään joudun lopun elämääni kantamaan taakkaa asioista, joihin en edes voinut itse vaikuttaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hae ensi vuonna uudelleen äläkä kerro sairaudestasi. Kokeile pääsetkö silloin sisään.
Niin pitäisi tehdä. Tosin tulos sapettaa, niin paljon, että vien tämän asian virallisesti niin pitkälle kuin mahdollista. Ja en ole sairas enää, joten sitä ei saisi käyttää hylkäävänä kriteerinä.
Itse olen vuosia sitten raitistunut alkoholisti mutta en maininnut tätä pääsykokeissa koska alkoholi ei enää kuulu elämääni,tulin valituksi.Joskus on parempi ettei kerro kaikkea jos haluaa päästä elämässä eteenpäin.Haluan auttaa työkseni ihmisiä joilla on päihde/mielenterveysongelmia.
Ikäväkyllä opiskelu- tai työhaastatteluissa ei arvosteta rehellisyyttä. On paras jättää mainitsematta itseään koskevat negatiiviset asiat tai ihan pelkä't vastoinkäymisetkin, vaikka vastoinkäymisten ja epäonnistumisten voittaminenhan kasvattaa ihmistä henkisesti kaikkein eniten.
Todella epäoikeudenmukainen haastattelu. Eikä kuulosta ihan lainmukaiseltakaan evätä opiskelupaikkaa sillä perusteella, että joskus on ollut mielenterveysongelma.
Olet siis ammattikorkeasaaressa opiskellut hoitoalaa, miksi ihmeessä et jatka sitä, vaan tahdot amikseen? Noh, toisaalta se on sinun päätös, eikä sinäänsä kuulu minulle.
Mutta... Miksi ihmeessä kerrot, että taustalla on kesken jääneet opinnot ja vielä psyykkisistä syistä? Siitä saat varmasti ison miinuksen, että on keskeytyneitä opintoja (tiedän tämän omalla kokemuksella) ja varmasti vielä isomman miinuksen, että psyykkisistä syistä, joilla tosiaan on taipumusta uusiutua (tämänkin tiedän, valitettavasti, kokeneena).
Amikseen hakiessahan sillä ei ole mitään merkitystä, että on amkki-opintoja taustalla (no, ehkä koulutuksen aikana saat jotain hyväksiluettua, mut sen kerkiää sitten), joten parempi olla turpa tukossa niistä ja muuten vain vakuuttaa, että tahtoo alalle ja plaaplaaplaa. Näin se toimi itsellä, kylläkin toistepäin, eli että amiksessa oli opinnot kesken ja ammattikorkeasaareen hain ja pääsinkin.