"Kieltotaulu ja kuoppa pohjaton"

Apteekkia vastapäätä on kuukauden verran ollut puoli tietä sulkeva monttu ja sen edessä kyltti "Kaukolämpö". Mitenkähän kauan montun pohjalla näkyvien muoviputkien korjaaminen vielä häiritsee keskustan muutenkin tukkoista liikennettä? Mitään työmaalla ei näytä tapahtuvan. Onko työporukka unohtanut koko hankkeen ja siirtynyt muualle, lähtenyt kesälomalle, vai odotetaanko muoviputken haarakappaletta ulkomailta?
4287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tilanne ennen juhannusta:

Monttu tiessä on edelleen paikallaan; ketään ei "työmaalla" näy eikä todennäköisesti ole näkynytkään. Ainoa muutos edellisen viestin tilanteeseen on, että kaupungintalon puoleinen varoitusmerkki on pudonnut tai pudotettu monttuun.

Äänestä

Taitaa sitten olla kaupunkin oma työmaa,menihän parin kolmenkuukauden ympyräänkin 1,5v ja vielä kehtasivat kuvata itsensä lehteen seisoksimassa
montun reunalla.

Äänestä

ja lehdessä kehuttiin että oli todella nopea suoritus kaupungin työksi

Äänestä
  • Noinhan se meni!Heh,tuohon kaukolämpökuoppaankin ilmestyi säpinää kun
    juhannusliikenne oli kovimmillaan.Tietenkin tekijöiden autot vielä tukkimassa
    lisää.Jotenkin tuntuu että Huittisissa nukutaan kun on seurannan ja ylläpidon aika,
    millä on tarkoitus enneltaehkäistä asioita.Sitten kun vuoden ainoita ruuhkapäiviä
    herätään.Samoin nuot koulut,missä on ollut kaupunkin teknisen toimen huolto ja
    ennakkointi josta sille maksetaan yhteisistä varoista??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pari kohtaa valmiina kirjoitti:

Apteekkia vastapäätä on kuukauden verran ollut puoli tietä sulkeva monttu ja sen edessä kyltti "Kaukolämpö". Mitenkähän kauan montun pohjalla näkyvien muoviputkien korjaaminen vielä häiritsee keskustan muutenkin tukkoista liikennettä? Mitään työmaalla ei näytä tapahtuvan. Onko työporukka unohtanut koko hankkeen ja siirtynyt muualle, lähtenyt kesälomalle, vai odotetaanko muoviputken haarakappaletta ulkomailta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu