Kiusaamisen vaikutukset sinussa

onhan tuo aika kovasti murtanut suhteitani muihin ihmisiin.
En enää voi luottaa kehenkään, en voi puhua ihmisille normaalisti...ömm..öm...eli sosiaalinen ihminen minusta ei enää koskaan tule, en kyllä koskaan ole ollutkaan kovin sosiaalinen, mutta nyt vielä vähemmän.
Elämässäni on aina ollut tähän hetkeen mennessä muutama henkilö joita rakastan todella paljon, mutta luottamus heihin katosi aivan täysin.
Se sattuu...

Ei erityisen paljoa, olen mielestäni kestänyt kiusaamiseni suht. hyvin, koska se vaikutti vain seuraavasti: aloin treenaamaan lihaksiani, jotta saisin antaa kiusaajille vähän palautetta, minusta on tullut ujompi kuin ennen ja kaveripiiri on osittain vaihtunut.

Mua kiusas ala-asteella muutama muija ja kundi. Sama jatku yläasteella. Mua hakattiin, vaatteita revittii, julkisesti haukuttiin, nöyryytettiin. Eikä kukaan koskaan auttanu...

Musta tuli mies joka ei osaa sanoa ei naiselle. Siksipä panen kaikkia jotka vain antaa mulle. Mielummin aina peppuun. Haluan alistaa niitä kunnolla. Lisäks haaveilen raiskaamisista ja muista väkivaltajutuista.

Joskus houkuttelen muijia mun luo ja juotan ne känniin. Sit nussin niitä ja otan kuvia. Kuvia on kiva katella jälkeenpäin... Ajatelen, että ne on niitä mun kiusaajiani. Sit tökin niitä kuvia neuloilla ja nauran ku niitä sattuu...

Turha haukkuu mua, että hakeudu hoitoon. Mä voin ihan hyvin... ja mul on hauskaa!

- Minusta on tullut epäsosiaalisuuden huipentuma, eikä todellakaan tehnyt hyvää sosiaalisten tilanteisen pelolleni (se paheni).

- Hirveä pelko, että joutuu hylätyksi, naurunalaiseksi, nolatuksi, torjutuksi jne. siinä määrin, ettei minulla ole ollut kavereita yhtäkään viiteen vuoteen

- Kavereiden hankkiminen ei onnistu enää lainkaan, joten olen ollut koulussakin 5 vuotta yksin koko ajan.

- Tuyntuu, että kaikki nauravat ja kuiskivat. Jos joktkut nauravat, tuntuu heti, että "voi ei, nauraatko ne minulle?", vaikka järki sanoo, että eivät ne minulle naura tai minusta mitään kuiski

Ainakin nuo.

Olin ala-asteella kiusattu neljä vuotta. Luulisin, että vuosia kestäneet väkivaltafantasiat yms. voisivat johtua siitä.Olen myös TOSISSANI ajatellut tappaa yhden kiusaajistani.Myös pelkoa vastakkaista sukupuolta kohtaan, läheisyyspelkoa, mielenterveys ongelmia.

Mä olin koulukiusattu melkeen koko yläasteen ajan, mutta onneks mulla oli ihanat ystävät tukena.
Monesti mä tulin itkien kotiin ja kerroin äitille mitä kuluneena päivänä oli tapahtunut!Tuli moneen kertaan myös sanottua, että kouluun en mene. Kiusaamista oli koulumatkalla taksissa ja koulun käytävillä. Opiskelusta ei meinannut tulla mitään ja oli levoton.
Jos minulla ei olisi ollut ihania ystäviä tukena olisin luultavasti masentunut ja romahtanut ihan täysin.
Eli kiusatut, ei kannata antaa muiden vaikuttaa koulun käyntiisi vaikka se siltä tuntuu! Itse nousin "tukijoukkojen" avulla takaisin jaloilleni ja elämä jatkuu taas!!

Ehkä se todella vaikutti ajatteluuni ja persoonallisuuteeni..

Jostain syystä kritisoin itseäni. Minulle kerrotut kehut eivät voi pitää paikkaansa. En oikein usko, että ihmiset kehuvat tosissaan. Ettei sanat olisi vaan ironiaa. Liikaa on minua haukuttu.

Kyseenalaistan kaiken, oman itseni, ajatteluni, tyylini. Minua ei kiusata enää, mutta silti lähes joka aamu puen minua itseäni viehättävät, persoonaani kuvaavat vaatteet ylleni. Mutta ennen ulos lähtöä vaihdan vaatteet niihin tylsiin ja samoihin, persoonattomiin.

En uskalla näyttää itseäni, paljastaa sisintäni. Olen kova, ainakin kuorilta. Toimin omaatuntoani vastaan, keksityn ulkominän roolissa. Ajatukseni salaan, en ole itkenyt muiden nähden sitten kymmenen ikävuoden jälkeen.

Ystäviä minulla on, olen sosiaalinen. Silti pelkään uusia tilanteita. Pelkään, ettei uudet ihmiset hyväksy minua.

Kiusaamisesta oli myös positiivisia vaikutuksia. Olen kypsä, osaan ajatella, näen asiat todella ja syvältä. En ole pinnallinen. Arvostan ihmisyyttä enkä halua toisten sisintä loukata. En jäänyt katkeraksi. Kiusaajani olivat vain ihmisiä. Minäkin olisin samassa sosiaalisessa asemssa luultavasti toiminut sanoin.

Ps: Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Nyt olen lukion kolmannella.

Ainoa paikka jossa minua on ikina kiusattu on ollut yla-aste. Muualla minusta on aina pidetty ja olen ollut kohtalaisen "suosittu".

Ne 3 vuotta mita jouduin kestamaan lahinna tekivat minut itsenaisemmaksi, mutta myos samalla hiljaisemmaksi. Aloin myos ajattelemaan enemman puhumisen sijaan, ja maailmankatsomukseni nainollen laajeni. Opin myos ymmartamaan monia asioita, ja keskitin voimavarani muuhun kuin kavereihin ja kouluun.

Loppujenlopuksi olen erittain tyytyvainen kyseisen vaiheen olemassaolosta, silla olisin erilainen ilman sita, ja olen luonne joka ei ikina haluaisi muuttaa mitaan mita on tapahtunut, koska kaikki vaikuttaa jotenkin.

Niin kuin näin:
-olen masentunut, hiljainen, ujo, ahdistunut, unihäiriöinen (pääsen terapiaan), pukeudun mustaan vielä enemmän, kärsin henkistä piinaa, kidun.

öh..itseasisaa minua ei [tavallaan] ole kiusattu..mutta hyvää ystävääni mollataan,kiusataan ja härnätään kokoajan koulussa...en tajuu miks mut se on jättäny jälkensä sekä kaveriini että MINUUN!en oikein osaa kuvailla sitä :P

Mua kiusattiin ala ja ylä-asteella ja amiksessa.
Ala-asteella se ei ollut pahaa, sain olla rauhassa ja sillai, mutta ikinä ei oikeen päässyt porukkaan mukaan, aina yksin ja muiden sylkykuppi.

Ylä-aste oli helvettiä, suurin osa koulusta vihasi mua, ja ne mitkä ei niin oli täysin välinpitämättömiä.
Kaikki ei edes puhunut mitään.
Paitsi ihan harvoin jos kukaan ei nähnyt.
Pyhä viha tuli mukaantappeluista jotka joskut voitin sekä opettajille kertomisesta ja raastupareissusta.

Kokoajan mua hakattiin, haukuttiin, alistettiin,tavarat varastettiin ja peloteltiin. Kaikille leviteltiin negatiivisia juttuja musta mitä olin tehnyt ja mitä en.

Vastaan paneminen ei auttanut, yleensä sai turpiinsa vaan pahemmin tai kiusaajan kaverit tuli sitä auttamaan.
Opettajat ei välittänyt pienistä, jos jonkut hakkaamisen näkivät niin vähä sanoivat jotain.
Mihinkään kouludiscoon tai kylälle ei ollut vapaa-ajalla asiaa, olisin varmaan päässyt hengestäni sielä.

Amiksessa ei ollut pahaa, mutta kyllä sieläkin haukuttiin ja katsottiin kieroon.

Kiusaaminen kai johtuu mun mielenlaadusta, olen hiljainen ja pidättyvä, pidän kyllä ihmisistä mutta ei huvita heti olla kenenkään kanssa parasta kaveria.
Enkä osaa oikeen olla normaali, puhun outoja ja enkä ymmärrä aina mitä muut tarkoittaa.

No nyt ainakin tiedän minkälaisia ihmiset ovat oikeasti. Vaikka he vertaisilleen ovat kivoja ja mukavia niin näin he haluavat tehdä.
Silloin kaikki halusi mulle pahaa, ja siltä tuntuu vieläkin.

Kun olen ihmisten kanssa tekemisissä niin tuntuu tältä. Silloin ei voi puhua mitään, ei tule suusta yhtä sanaa.
Miettii että mitä ne oikeasti ajattelee ja käyvätkö ne kimppuun. Sitten on vain hiljaa paikallaan ja kohta onkin taas kiusattu..

Toisaalta jos joku esittää kaveria ja on ystävällinen niin tottelen kuin joku koira.
On helppo huijata mut vaikka mihin jos osaa vähä pyörittää.

Unista puheen ollen näen unia joissa ahdistellaan ja ajetaan takaa. Joskus kuolen näissä, tappelussa joka voitan tai häviän.

Koitan aina pitää aseita mukana jotta pärjäisi,ja harjoittelen tappelua. Ei ole mulle helppoa kun ruumiinrakenne on mikä on.

Jos joku vittuilee mulle niin en osaa sille vastata oikein, mutta päälle käyminen on aika lähellä. Ketään en kyllä ole lyönyt aikoihin.

Jos jotakuta muuta kiusataan niin näen punaista, joskun menen auttamaan, tai sitten en.
Ujous on sitkeässä, vaikea sanoa kellekään mitään, ja olen hermostunut.
Pienikin nälviminen on paha, hermostun,menen hiljaiseksi ja alkaa tehdä mieli käydä kimppuun.
Töissä ja kotona saan kyllä yleensä asiani sanottua.


Vapaa-ajalla on ongelmaa. Etenkin kun ei ole kavereita niin täytyisi tutustua outoihin ihmisiin.
Joskus haen teineille kaljaa ihan huvikseni, mukava kun ne tulee iloiseksi..

Haluaisin jonkun oikean ystävän,sellaista joka ymmärtäisi ja jonka kanssa olisi kivaa. Nutta tuskin sellaista löytyy.
Mutta en sellaista tarvitsekaan, olen ennekin pärjänny ilman.

Joskus on huono olo, mutta ei aina, aika kivasti menee kuitenkin.
Sairaus pistää kyllä kapulaa rattaisiin, sekin ehkä johtuu kiusaamisesta.

Ehdottomasti ne vaan pikkuhiljaa kasvatti mun itseluottamusta ja teki musta vahvemman. Kestän kaiken mitä mulle tulee niskaan ja otan sen vaan haasteena. Nyt hymyilen itse kaikille vastaantulijoille, ja olen avoin. Jos pystyisin jotenkin auttamaan kiusattavia, niin sen varmasti tekisin ja teen.

ja vasta tällä iällä joutunut kohteeksi. Rankkaa.
Taustalla menestyminen uralla, en ole onnistunut lihomaan kuten ikätoverit, .jne, jne, ................ pah.:

Yritin itsemurhaa koska masennuin erittäin pahasti, en uskalla katsoa ihmisiä silmiin, pelkään sosiaalisia tilanteita, masentaa. Kiitos kaikille ketkä on mua koulussa kiusannu olen ollu psyk. hoidossa(ko?) yli 2 vuotta ja varmasti tuun olemaan koko loppu-elämän. Kiitos koko loppu-elämän pilaamisesta!!!

Olen 7-luokkalainen tyttö ja minua on kiusattu 6 vuotta . Se oli hirveää . Minua syrjittiin ,tehtiin kampanjoita ,että ketkä vihaavat minua ja haukuttiin. Sitten kun tuli vihdoin 6-luokan kevät piti valita mille yläasteelle menisin, olin varma että menen toiseen kouluun kuin nuo muut minun luokkalaiset. No niin meninkin , ja aluksi olin onnellinen. minulla oli paljon kavereita ja minusta pidettiin.Mutta sitten minua alettiin kiusata. Nykyään minua syrjitään ,haukutaan muille ,valehdellaan minusta muille ja muutenkin vihataan. enkä tiedä miksi ..... kiusaaminen on vaikuttanut elämääni. minulla menee aika huonosti koulussa ,jos olen kipeä minulle ei kerrota läksyjä ,siinä sitten saa selitellä opettajille syitä ,että miksi en ole tehnyt läksyjä. Lukekaa tämä .... Ja te kiusaajat ajatelkaa miltä kiusatusta tuntuu hänellä saattaa mennä huonommin kuin minulla ,ja minulla kuitenkin menee jo aika huonosti ;(

Sosiaalisten tilanteiden pelkona ja yhteen väliin oli masennusta, joka on jo ehkä voitettu. Yläasteen opiskelut meni aivan pilalle, ja sieltä sitten päästiinkin niin huonoin arvosanoin ettei sillä edes lukioihin pääse eikä varmaan oikeen mihinkään. Motivaatio töihin, opiskeluun ja mihin tahansa on jo surkastunutta. Tästä seurasi pari välivuotta, olen nykyään kaveriton enkä uskalla kehenkään tutustua.

Mitäkö nykyään? No vietän edelleen välivuotta, koska pelkkä ajatuskin koulusta saa ahdistumaan. Mikään ala eikä mikään homma muutenkaan enää kiinnosta. Kyllähän tämä on jo aikalailla silmissä pimennyttä tämä elämä, mutta yritän uskoa että kyllä se aurinko risukasaankin joskus paistaa. Entäs ne kaverit? Niitä ei ole vieläkään.

Ainut mitä osaan, on mielessäni kadehtia entisiä kavereitani (joista melkein kaikki olleet myös myöhemmin kiusaajia). Niillä tuntuu nykyään olevan elämässä kaikki niin upeasti, että välillä vituttaa ja tulee ajateltua ja toivottua että eikö niilläkin voisi joskus olla yhtä kurjaa. Itsekästä tälläinen ajattelu, eikö? En välitä.

Ennen ajattelin, että väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään. Nyt TIEDÄN, että väkivalta lopettaa vittuilun. Kiusaamisen jälkeen minusta tuli todella impulsiivinen ja hermoheikko, välillä jopa väkivaltainen. Minusta on tullut myös entistä realistisempi, ja odotan kaikista asioista ja kaikista ihmisistä pahinta mahdollista. "Odota pahinta, niin olet mieluisesti yllättynyt". Uskoni ihmisyyteen meni myös siinä samalla. En tunne enää sympatiaa ihmisiä kohtaan.

Yksi positiivinen asia kiusaamisesta tuli: itseluottamukseni itseasiassa nousi, ja olen paljon munakkaampi. Tunnen itseni maailmanvaltiaaksi oikeastaan.

En ole pystynyt puhumaan kiusaamisestani kenellekään 1,5 vuoteen, sen jälkeen kuin se loppu, paitsi nyt netissä. En puhunut myös kiusaamisesta kenellekään, kun minua kiusattiin. Kihlatulle myös paljastin tämän asian, että minua on kiusattu. Minua hävettää myöntää tämä asia, vaikka olen täysin viaton tähän kiusaamiseen, kiusaajiahan pitää tästä syyttää! Helvetinmoinen oravanpyörä tää on.

Mutta, aina täytyy ajatella positiivisesti, ei pidä jäädä murehtimaan. Tiedänpähän ainakin, että mitä elämä voi olla pahimmillaan, ja käsitykseni ihmisistä on realistisempi.