Koko elämänsä ollut yksin. Haaveitakin on ollut ja ihastuksia, mutta kaikki yksipuolisia ja toisen osapuolen valheita. Miten kuvittelet että enää koskaan voisin luottaa mihinkään merkkeihin tai jonkun sanomisiin? Miten koskaan voisin tehdä aloitetta, kun kaikki ovat tulleet päin näköä! Ihmiset puhuvat paskaa ja sekoittavat elämääni ihan piruuttaan ja ilkkuvat selkänitakana.
Mitäs luulet
onko kivaa
9201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tai sitten oot käsittänyt väärin.
Ihan sama
ensin pitää luottaa ja uskoa itseensä, ennekuin voi edes haaveilla parisuhteesta.
Tuo on pelkkää paskaa. Ei se auta vaikka kuinka luotat ja uskot ittees tai muihin. Muiden tekemisiin ja sanomisiin se ei auta.
Ei se niin vakavaa ole. Mulla ainakin on ihan hauskaa yksinkin. Saa olla niin sekava kuin haluaa ja kukaan ei valita. Olen tosin aika pohtivaa sorttia,tykkään uusien ajatusten ja näkökulmien luomisesta. Ehkä juuri siksi se ei minusta tunnu niin pahalle. Ajatukseni ovat paras kaverini.
Haaveiletko omasta perheestä? muuttaisiko se näkökantaasi?
Olishan se kiva. En silti uskalla haaveilla. Elän ja perhe tulee tai ei tule.
Ei totuus selviä mistään s24keskustelupalstalta, jossa katkeroituneet ja elämäänsä pettyneet ja muita ihmisiä syyttelevät ihmiset tilittävät tuntojaan.
.....