Tapahtui tänään :)

Koiraelämää

Pesin koiran, oli oikeasti likainen.
Harjasin irtokarvaa ja suin isompia kuria pois.
Huuhtelin ensin vedellä isoimmat liat.
Kuurasin ja puunasin shamppoolla oikein huolella ja pitkään.
Huuhtelin vieläkin huolellisemmin.
Kuivasin yhteensä kolmeen pyyhkeeseen.
Puhdistin ja tarkistin oliko korviin mennyt vettä.
Harjailin vielä lopuksikin karvoja kuosiin kuivauksen jäljiltä.
Palkitsin koiraa lopuksi.

Kun kaikki oli ohi, niin mitä tekee koira?!
No asettelee itsensä tietysti maahan ja ALKAA PESEMÄÄN ITSEÄÄN :DDDDDD

Ei meinannu naurusta tulla millään loppua kun tivasin samalla koiralta, että eikö jälki nyt oikein kelpaa vai mistä kiikastaa, senkin kiittämätön kutale ;D

8

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • et semmoisia

      Joo, sitä sattuu. Meillä hieroo itseään joka paikkaan kun on pesty, eli ulos ei passaa edes mennä pesun päälle, kesälläkään. Onhan nuo joskus hieroneet itseään esim. raatoon, just pestyinä,

    • Draamakingit

      Laitanpa tähän ketjuun sen mitä meillä eilen koettiin iltalenkillä, kun tällainen hauska aloitus on tehty. Eli lähdettiin koissun kanssa mäjelle ja tultiin sitten kevyenliikenteen sillalle. Toisessa päässä oli joku laikan tapainen haukku tulossa vastaan jota emme olleet aiemmin tavanneet. Huomatessaan meidät laika laittoi parkkiin odottaakseen meitä, ihan rauhallisena odottivat. Huhuilin kauempaa keskustelua aloittaakseni että "pani sitten vaihteiston p-asentoon?". Sen isäntä sitten vastaili myöntävästi. Ja edelleen lähestyessämme kysyin että "onko tyttö vai poika?". Molemmat koissut katselivat vielä tässäkin vaiheessa uteliaina toisiaan. Vastaus oli että poikahan tämä. Ja silloin, täsmälleen samalla hetkellä repesi haukkuhelvetti irti kun kuulivat toistensa sukupuolen. Näki selvästi kuinka tällä laikalla silmät laajenivat. varmaan mun koissulla kanssa. Mielestäni laika ehti murto-osasekuntia ennen aloittaa oman osansa showssa kuin mun. Totesimme sitten omistajan kanssa rauhallisesti että taitaa olla parempi ehkä jättää tutustuminen väliin tältä erää.

      Kyllä nämä herrahaukut ovat oikeita draaman tekijöitä, kunnon draamakingejä. Näyttävät ymmärtävän kaikkien näytelmään osallistuvien vuorosanat kuin vettä vaan. Mietinkin mitä jos joku kerta toinen sanoisikin asiaa kysyttäessä että daamihan tämä ja koissut huomaisivat petoksen vasta jälkeenpäin...? No, kaitpa sen tietty arvaakin...

      Että huvittavia nämä tapaamiset joskus, kun vaan oivaltaa ne koomiset piirteet.

    • Oma kiltti koirani

      Mulla on 5v rotikka narttu. Kiltti ja tulee yleensä muitten kanssa toimeen.Sitten joskus käy niin että vastaan kun tulee vieras koira, hännät heiluu ja saattaa omanikin mennä maahan ja sitten puolin ja toisin kysellään onko kiltti ja muuta ...Koirat pääsee haistelu etäisyydelle, kuonot vastakkain, ja yht äkkiä toinen saattaa räjähtää niin että huh huh.Ja joskus se räjähtävä osapuoli on tietysti minunkin hauva.Mutta tällaisessa tilanteessa saattaa toisen koiran omistaja sanoo:joo noi on noi rotikat vähä tollasii. Sitten joskus tulee taas tilanne, että lähestytään vierasta koiraa.No kumpikin heiluttaa taas häntää ja kun ollaan kohdalla, vetää toinen koiransa nopeesti pois vaikka selvästi näkee että nuo haluu tutustua. Kysymykseeni:saako haistella?, toinen vastaa :ei ku toi on rotikka.Ja koirat jää katselemaan toisiaan sen näöisenä että ois ollut kiva sinuun tutustua. Onko edelleen rotikoilla huono maine vai johtuisko siitä että omistaja itse pelkää juuri tietyn rotuista koiraa? Ja sit on niitä jotka nostaa pienemmän koiran syliin.siihen ei auta vaikka omani vinkuu ja haluu tutustuu koska tulee tosi hyvin juttuun pikku koirien kanssa.Nää on näitä ennekko luuloja, arvelisin.

      • Kokekoke

        Asenne voi olla kokemusperäistäkin.
        Pääsin lapsena rotikan pulkkakyytiläiseksi ja sitä silittelemään ja naapurista löytyy kiltti, tosin vähän vanhampi, rotikka, joten en osaa pitää rotikkaa mitenkään pahana.
        Esim. Saksanpaimenkoirista on sikäli erilaisia kokemuksia, että niiden uhoava olemus ei vaikuta kovin sosiaaliselta, vähemmän olen muihin törmännyt, ja näin spk aina vähän arveluttaa kun vastaan tulee. On niitä toki rauhallisiakin vastaan tullut, ei sillä.


      • no jooooh
        Kokekoke kirjoitti:

        Asenne voi olla kokemusperäistäkin.
        Pääsin lapsena rotikan pulkkakyytiläiseksi ja sitä silittelemään ja naapurista löytyy kiltti, tosin vähän vanhampi, rotikka, joten en osaa pitää rotikkaa mitenkään pahana.
        Esim. Saksanpaimenkoirista on sikäli erilaisia kokemuksia, että niiden uhoava olemus ei vaikuta kovin sosiaaliselta, vähemmän olen muihin törmännyt, ja näin spk aina vähän arveluttaa kun vastaan tulee. On niitä toki rauhallisiakin vastaan tullut, ei sillä.

        Sakemanneilla on ehkä uhoava tyyli, mutta perääntyvät käskystä helposti, toisin kuin esim. rotikat. Itse en pelkää rotikoitakaan, jos eivät anna aihetta, harvemmin antavat, mutta onhan noita pahapäisiäkin.


    • 000000000

      Rotikka on kyllä vähän sellanen ns. pelottava rotu joidenkin (vissiin aika monienkin mielestä). Monilla ihmisillä on ennakkoluuloja tiettyjä rotuja kohtaan.

      Esim. jos olen lenkillä koirani kanssa tai yksin ja tulee irti oleva rotikka vastaan, kyllä mulla kävis mielessä että toi on varmana vihanen, onkohan toi vihanen, käyköhän se päälle... Mutta jos tulis vastaan vaikka kultanennoutaja, dalmatialainen, labbis, nöffi.... Niin voin sanoa etten pelkäis yhtään.

      Eli myös minulla on ennakkoluuloja joitain rotuja kohtaan (rotikka, dobermann esim.) vaikka tiedostan että eivät kaikki sen rotuiset ole hulluja jotka käy päälle.

    • Hullua ruohoa

      Tapahtui täällä tänään kanssa metkoja:

      Aamulenkillä rauhallinen koirani pysähtyi loppupäässä hetkeksi laiduntamaan ja mutustamaan aamiaiseksi sallattiaterian. Rauhassa siinä söi ja minähän kiltisti odottelin. Viereisellä parkkipaikalla oli joku invataksi aloittamassa päiväänsä moottori joutokäynnillä. Kun taksi lähti liikkeelle, koirakin lopetteli aamiaistaan. Pyysin odottamaan että taksi ehtii alta pois, eikä jää koiran jyräämäksi. No koissuhan odotteli kiltisti mutta kun taksi alkoi kiihdyttämään, niin tämähän ookasi perään raivon vallassa. Samaan aikaan lähti toiselta puolelta katua toinen auto ja sama juttu peräänhän piti lähteä. Palasi sitten vierelle napittamaan että saiskos namia pliiz, kun ajoin nuo pois.

      Tuumasin siinä sitten koissulle että taisit sitten syödä hulluruohoa, mitä?

      • pieniä hetkiä <3

        Parasta on,ku huomaa kuinka tuo oma,alkuun niin holtiton pentu alkanu oppia tavoille. Ja hetki sitten kun kävin yötupakalla,killitti mua ja heilutti häntäänsä. Mitä äitin pikkupimu tahtoo? Rapsutusta ja huomioo! Sain tassuja ja pusuja,pimu rapsutusta. Pihisi onnellisena,nyt juoksee unissaan. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      243
      2142
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1634
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe