miehelle

öisin on aina aikaa ajatella. Ajatella sinua ja kaikkia piirteitäsi ja sitä miten minä pidänkään niistä. Tiedän. Tämä on se vaihe kun kaikki on vain niin hurmaavaa, niin hurmaavaa, mutta taustalla on muutakin.

On vahvuus ja pelottomuus puolustaa asioita, jotka kokee tärkeiksi. On älykkyys ja huumorintaju, nopea ajattelukyky, itsekurikin. On hauskat, viattomat paheetkin.

Tunnen itseni niin hölmöksi kun en nähnyt tätä kaikkea jo aiemmin, vaikka tiesin sinun olevan tärkeä. Tiesin etten voisi koskaan sortua yhteenkään kaveriisi tai tuttavaasi, tai menettäisin sinut. Tiesin sen jo kuukausia sitten, vaikka en ymmärtänyt miksi. Ikään kuin osa minusta olisi ollut sinun jo ensitapaamisesta lähtien, mutta vallannut hitaasti alaa. Levittäytynyt koko sieluun sekä sydänalaan, hiipinyt pikkuhiljaa aivoihinkin, jotta oivaltaisin: sinä se olet. Sinua minä olen etsinyt.
5342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minkä ikäinen kirjoittaja on?

Äänestä
  • Kolmannella vuosikymmenellä ja samanikäinen kuin kaivattunsakin.

    Äänestä

  • naiselta kirjoitti:

    Kolmannella vuosikymmenellä ja samanikäinen kuin kaivattunsakin.

    Siis 20-30-vuotias? Pitää vaan tarkentaa kun etenkin naisille tuottaa vaikeuksia ymmärtää prosentti- ja järjestyslukujen mailmaa. Ensimmäinen vuosikymmen kun on 0-10, toinen vuosikymmen 10-20 ja niin edelleen.

    Äänestä

Olipa hienoa luettavaa sinulta naiselta. Pitkällä tähtäimellä elät näköjään elämääsi sinäkin. Niin pitää ollakin. Minä ajattelin tässä justiinsa ihan samaa yhdestä naisesta, jota olen katellut jo jonkin (pitkän) aikaa sillä silmällä. Olen ajatellut, että jos hän alkaisi seurustella jonkun esim. minun kaverin kanssa, miten suhtautuisin häneen silloin?. Luultavasti hylkäisin hänet mielessäni, enkä voisi millään sulattaa sitä. Meillä on ollut pitkiä (ihastuneita) katseita, mutta eipä juuri muuta. Hankalaa, kun haluttais jutella hänelle, mutta emme satu koskaan samoihin piireihin. Soittaakaan en oikein viitti, jos hän tykkääkin siitä huonoa. Elämässä saa harvoin hänet, jonka tosissaan haluaisi.

Äänestä
  • Voithan toisaalta kysyä, jos hän lähtisi kahville tai ulos puistoon, satamaan? Rohkea pelinavaus näin kesän kunniaksi?

    En koskaan voisi ajautua suhteeseen pelkän seuran tai kokeilunhalun vuoksi. Tiedän flirttailleeni yhden hänen kaverinsa kanssa viime syksynä työkuvioissa, mutta se jäi siihen. Sitä ehkä halusi testata ison kolhun jälkeen viehätysvoimaansa ja otti sen yhtä kevyesti kuin vastapuolikin, mutta tiesin etten voisi mennä sen pidemmälle, enkä mennytkään.

    Jotenkin sitä käyttäytyy varautuneemmin sellaisten seurassa, jotka merkitsevät ja jotka oikeasti kiinnostavat. Silloin tietää olevansa tosissaan. Mutta en halua ajatella, että elämässä saa vain harvoinen hänet kenet haluaa. Se on liian surullinen ajatus. Osaan olla maltillinen ja odottaa, sillä en voi olla uskoton sille mitä tunnen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiselta kirjoitti:

öisin on aina aikaa ajatella. Ajatella sinua ja kaikkia piirteitäsi ja sitä miten minä pidänkään niistä. Tiedän. Tämä on se vaihe kun kaikki on vain niin hurmaavaa, niin hurmaavaa, mutta taustalla on muutakin.

On vahvuus ja pelottomuus puolustaa asioita, jotka kokee tärkeiksi. On älykkyys ja huumorintaju, nopea ajattelukyky, itsekurikin. On hauskat, viattomat paheetkin.

Tunnen itseni niin hölmöksi kun en nähnyt tätä kaikkea jo aiemmin, vaikka tiesin sinun olevan tärkeä. Tiesin etten voisi koskaan sortua yhteenkään kaveriisi tai tuttavaasi, tai menettäisin sinut. Tiesin sen jo kuukausia sitten, vaikka en ymmärtänyt miksi. Ikään kuin osa minusta olisi ollut sinun jo ensitapaamisesta lähtien, mutta vallannut hitaasti alaa. Levittäytynyt koko sieluun sekä sydänalaan, hiipinyt pikkuhiljaa aivoihinkin, jotta oivaltaisin: sinä se olet. Sinua minä olen etsinyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu