Jeeus VS. Muhammed

Jeesus on Lord

Jeesus ja Muhammed

Muslimien mukaan Muhammed on Allahin profeetta ja viimeinen profeetta, sinetti profeettain joukossa, Suura 33:40. Muhammed ei kuitenkaan saanut sanomaansa suoraan Allahilta vaan enkelin välityksellä. Monet Koraanin ja myös Raamatun mainitsemat profeetat saivat kuitenkin sanomansa suoraan Jumalalta. Koraani mainitsee esim. Jumalan puhuneen suoraan Moosekselle, Suura 4:164 - 165.

Moosekselle Jumala antoi kutsun yhteydessä yhdeksän ihmettä. Jeesus teki toimintansa aikana useita ihmeitä. Myös Koraani mainitsee asian, Suura 5:110 - 113. Muhammed ei kuitenkaan tehnyt yhtään ihmettä, Suura 29:49 – 50; 17:59.

Muhammed oli aikansa uskonnollisten etsijöiden tavoin usein hiljentymässä autiomaan luolassa, kun hän sai ensimmäisen ilmestyksensä. Muhammed oli aluksi varma, että kohtasi dzinnin eli pahan hengen luolassa. Vasta myöhemmin Muhammed uskoi hengen olevan enkeli Gabriel. Siihen, että Jumala olisi kutsunut Muhammedin, ei ole todistajia. Muhammedin ainut todistus oli hänen oma todistuksensa.

Jeesuksen kutsulla oli neljä todistajaa, Joh. 5:31 - 47. Johannes Kastaja todisti Jeesuksen kutsumuksen olevan Jumalasta, ihmeet todistivat Jeesuksen kutsumuksen, isä Jumala todisti Jeesuksen kutsumuksen ja Vanhan testamentin profetiat todistivat myös kutsumuksen. Muhammedin syntymää tai toimintaa ei kukaan ennustanut missään etukäteen. Hänen toiminnasta ei ole mitään profetiaa tai mainintaa aikaisemmissa kirjoituksissa. Jeesuksen syntymästä, toiminnasta ja kuolemasta on lukuisia ennustuksia Vanhan testamentin kirjoituksissa.

Ennen Muhammedin julkista toimintaa ebioniitti piispa Waraka Ibn Noflin opetuksilla oli voimakas vaikutus Muhammediin. Nofal pyrki tekemään Muhammedista itsensä seuraajaa Mekan piispaksi. Ebioniitit olivat kristillinen harhaoppinen lahko, jotka kielsivät Jeesuksen Jumaluuden. Ystävyydestään Noflin kanssa nuori Muhammed sai vaikutteita eboniiteilta. Tämän seurauksena Koraanissa Muhammed kieltää jyrkästi Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Suura 9:30.

Seuraavassa verrataan Muhammedin ja Jeesuksen elämänvaiheita.

Muhammedin syntymään ei liity ihmeitä. Jeesuksen syntymä oli ihme, Hän syntyi neitseestä, Suura 3:41 - 46; 66:12.

Ensimmäisten ilmestysten jälkeen Muhammed oli niin ahdistunut, että harkitsi itsemurhaa. Jeesus oli varma asemastaan jo lapsena, Luuk. 2:49.

Jeesus ei langennut sielunvihollisen kiusauksiin erämaassa. Muhammed sanoo Koraanissa langenneensa paholaisen kiusaukseen kirjoittamalla ns. ”saatanalliset säkeet”, joissa Muhammed hyväksyy kaksi epäjumalaa, Suura 53:19 – 22; 22:52 - 53.

Jeesus ei ollut avioliitossa. Muhammedilla oli kuusi yhtäaikaista vaimoa, joista nuorin, Aisha, oli vain 9-vuotias. Muhammed avioitui myös oman adoptiopoikansa vaimon, Zainabin, kanssa vielä adoptiopojan eläessä. Kaiken kaikkiaan Muhammedilla oli 12 vaimoa elämänsä aikana.

Jeesus ei tehnyt syntiä, Suura 3:35. Muhammed joutui pyytämään syntejään anteeksi kuten muutkin ihmiset, Suura 40:55.

Jeesus vei sanomaansa eteenpäin parantamalla sairaita, herättämällä kuolleita ja saarnaamalla sanaa. Muhammed keskittyi myös toimintansa alkupuolella julistamiseen, mutta hänen toiminnassaan tapahtui jyrkkä muutos hänen muutettuaan 622 jKr Mekasta Medinnaan, hidzra. Muuton jälkeen Muhammed alkoi joukkoineen käyttää miekkaa ja väkivaltaa sanomansa levittämiseen. Muhammed ei parantanut yhtään sairasta eikä herättänyt ketään kuolleista.

Jeesuksen ja Muhammedin suhde väkivaltaan oli hyvin erilainen. Jeesus käski rakastamaan lähimmäisiään ja jopa vihollisiaan. Muhammed käski tuhoamaan viholliset ja antoi seuraajilleen vallan käydä sotia tehdäkseen kansakuntia islamille alamaiseksi. Jeesus antoi seuraajilleen vallan julistaa evankeliumia ja parantaa sairaita. Jeesus kielsi seuraajiltaan väkivallan käytön sanoman julistuksessa.

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat julistivat Jeesuksen sanomaa ja elivät usein vainottuina. Muutos kristinuskossa tapahtui kun kristillisyys muuttui valtion uskonnoksi 400 jKr. Tämän jälkeen vallanpitäjät alkoivat käyttää enemmän tai vähemmän kristinuskoa valtansa välineenä. Ensimmäisen 400 vuoden aikana (600 - 1000 jKr.) Muhammedin seuraajat olivat valloittaneet islamille sodalla Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja osan Etelä-Eurooppaa.

Muhammed ei ole luvannut seuraajilleen pelastusvarmuutta. Muhammed oli hadithien mukaan epävarma myös omasta paikastaan paratiisissa. Islamin mukaan ainoastaan kuolema jihadissa eli ”pyhässä sodassa” tuo muslimille pelastusvarmuuden. Jeesus lupasi iankaikkisen elämän jokaiselle joka uskoo Häneen.

Kumpi näistä henkilöistä mielestäsi kykenee varmemmin näyttämään tien iankaikkiseen elämään?

poimittu sivustolta:
http://www.answering-islam.org/suomi/

7

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akkadi

      Ketkä ovat tänäpäivänä maailman vainotuin ihmisryhmä?? Joka viides minuutti kuolee yksi kristitty uskonsa tähden.

    • Pientä eroa

      Älä sotke Jeesusta koraanisotkuihisi.

    • Jesse on jees

      Älä sinä sotke raamattusotkujasi islamiin. Tai mihinkään.

    • allahh

      Muslimit, varsinkaan suomessa asuvat eivät tiedä yhtään mitään koko uskontonsa pohjasta. Jos tietäisivät niin kai noudattaisivat sääntöjä, eli mies saa hakata vaimoaan jos ei ole samaa mieltä. Miksi mies ei sitten hakkaa vaimoa? Koska asuu hyvässä maassa kuin Suomi, mutta jos asuisi Libyassa, niin kyllä hakkaa. Te ootte kaikki muslimit niin tekopyhiä

    • hpesch2

      Kyllä meidän tulisi tutustua toistemme ajatuksiin ja perinteisiin. En tiedä kuinka paljon muslimit tietävät em. kristinuskosta ja uudesta testamentista. Usein muslimit haukkuvat kristinuskoa kolmen jumalan uskonnoksi, vaikka tämä on vääristelyä. Kristillinen jumala on yhtä, vain ilmenemismuodot ovat jumalan poika ja pyhä henki. Sen voi verrata aurinkoon. Itse aurinko on näkymätöntä, koemme vain sen ilmenemismuodot valona ja lämpönä sekä sen aikaansaannoksia luonnossa.
      Kiinnostaisi tietää, mikä on Islamin käsitys moraalista. Saako ei-muslimeille valehdella? Mutta jos saa, ei voi oikeastaan keskustella muslmin kanssa, koska mistä tietää, että hän valehtelee vai puhuu totta?

    • Save yourself!!
    • SIRKKA VESIHIISI

      " Nooalla oli kolme poikaa: Seem, Haam ja Jafet "
      ”....19 NÄMÄ KOLME OLIVAT NOOAN POJAT, JA HEIDÄN JÄLKELÄISIÄÄN OVAT KAIKKI MAAILMAN IHMISET”

      www.toora.fi
      www.raamattu.fi
      www.islamopas.com/koraani/054.htm

      ETSIVÄ LÖYTÄÄ

      Marian/Mary:n ja Herodes Antipater:in poika oli Jeesus
      Jeesuksen kasvatti-isä oli Joosef, Marian II mies
      Jeesuksen iso-isä oli Herodes I Suuri – iso-äiti Doris
      Jeesuksen iso-iso-isä oli Herodes Antipater – iso-iso-äiti Kypros
      Jeesuksen iso-äiti oli Anna – iso-isä Joakin (Marian puolelta).

      Magdalan Marian ja Tiberiuksen poika oli Yeshu'an=Jeesus (toinen kaksosista Juudas)
      Jeesuksen kasvatti-isä oli Jeesus, Magda”leenan” mies, Mary/Marian poika
      Tämän Jeesuksen Iso-isä oli Tiberius Claudius Nero ja iso-äiti Livia Drusilla

      Miksi eräs uskontokunta ei hyväksi tätä Jeesusta / näitä Jeesuksia?
      Siksi, että molemmat Jeesukset ovat puoliksi Roomalaisia_seemiläisiä.
      Ja eipä heitä hyväksynyt Roomalaisetkaan (koska eivät muistaneet olevan alkuperaltään MEITÄ juutalaisia).

      MUTTA KUTEN ISLAMIN KORAANISSA KERROTAAN,
      NIIN KAIKKEIN PYHIN SOTA ON OMAN PÄÄNSÄ SISÄLLÄ OLEVA SOTA
      IKIOMAN SIELUNVIHOLLISENSA KANSSA.
      Koraanihan kieltää tappamisen?! Eikä siellä varastamiseenkaan yllytetä!?

      SIRKKA VESIHIISI
      .

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      57
      3681
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      68
      3041
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      52
      2243
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      12
      1409
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      63
      1178
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      80
      1068
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      931
    8. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      915
    9. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      22
      908
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      892
    Aihe