Päivän HS:ssä, kannattaa lukea Ehkäisevän päihdetyö ry:n edustajan kirjoitus netin käytön puolesta. Pakko mainita tämä, koska täällä on niin hirveästi raivottu netin vaaroista ja sen täydellisestä kieltämisestä ja ainakin monessa sijaisperheessä vierailta lapsilta kielletäänkin täysin sen käyttäminen. Onko kyse siitä, että ei viitsitä valvoa lasten netin käyttöä. Ehkä myös siitä, että rahaa ei haluta tuhlata vieraille lapsille hankittaviin tietokoneisiin.
Onneksi minun lapseni on saanut olla koulussa, jossa tietotekniikan käytöstä opetuksessa otetaan kaikki mahdollinen irti ja lapset joutuvat käyttämään nettiä myös koulutehtävien tekoon, palauttamiseen kouluun jne.
Kotona on normaalisti valvottu netin käyttö, opetettu vaarat ja uhkatekijät niin netissä kuin sen ulkopuolisessakin elämässä. Tietotekniikan hallinnasta on ollut paljon hyötyä ja iloa lapsen harrastuksissa, koulussa ja myös kavereihin yhteydenpidossa, eikä tämä tietenkään tarkoita sitä, että kavereihin pidettäisiin yhteyttä muka vain nettiyhteyksien kautta. Itsestäänselvyydetkin on mainittava, ettei niitä joksikin muuksi käänneltäisi.
Jos lapsia käytetään satamäärin hyväksi netissä alkunsa saaneiden tuttavuuksien kautta, ei se oikeuta siihen mielettömään netin vastaiseen raivoon, mitä joillakin on ollut havaittavissa.
Aikuisen valvontaa ja tervettä arvostelukykyä kannattaa käyttää niin suhteessa nettiin, yleensä tietotekniikan opetukseen, kuin yleensäkin lasten kasvattamiseen.
Ja ennen kaikkea: suhteessa lastensuojeluun.
Eli netin puolustaminen ei tarkoita sen puolustamista, että lapset jätettäisiin yksinään nettiin ilman aikuiselta saatua tukea ja ilman normaalielämän ihmissuhteita.
Eikä lastensuojelun virheistä kertominen tarkoita sitä, että koko lastensuojelu vaaditaan kiellettäväksi, vaan ainoastaan sitä, että sen virheet ja puutteet halutaan korjattavaksi. Arvostelukykyä kaivataan siis myös toisten kirjoituksiin suhtautumisessa. Jos sitä ei ole, niin ei ole tuskin kasvatuskykyäkään.
Esim. hyvän arvostelukyvyn merkki ei ole epäillä kaikessa toista valehtelijaksi, se on pelkästään huonoa ja asiatonta käytöstä niin netissä kuin sen ulkopuolisessakin elämässä. Poliisi painottaa, että netissä pätevät samat säännöt hyvän käytöksen suhteen kuin muuallakin ja silti joku täälläkin näkyvästi kirjoittanut väitti olevansa netissä aivan muuta kuin sen ulkopuolella ja siksi kuvittelee toisten olevan samanlaisia. Käsittämätöntä. Ei tasapainoinen ihminen hukkaa minuuttaan missään tilanteessa, ei netissä, eikä muualla.
Lapsia netissä saalistavat pedofiilit ovat seksuaalisuudeltaan häiriintyneitä, jos joku luulee kaikkia aikuisia samanlaisiksi on hänen terve arvostelukykynsä hakusessa. Jos joku valehtelee netissä, muuttaa täällä persoonallisuuttaan arkielämään verrattuna, ja uskoo muita samanlaisiksi, on hänelle käynyt samoin.
Asiat eivät ole yleensä musta-valkoisia, joskus myös ääripäitä, mutta yleensä jotain siltä väliltä. Se kannattaisi muistaa kaikissa asioissa. Alussa mainitusta yleisöosastokirjoituksesa kirposivat nämä ajatukset ja vaikka ne tänne laitoin, en silti aio palstalle palata, en ainakaan tämän viikonlopun tai ensi viikonkaan aikana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sä et kuule muuta tee kun asut täällä.
Hyviä, loogisesti jäsenneltyjä näkökulmia.
Mutta häiriintyneiden ihmisten käytöstä eivät muut pysty muuttamaan, eivät terapeutitkaan, ja itse he ovat siihen täysin kyvyttömiä.
Aikuiset näyttävät mallia.Meneepä mihin tahansa bussiin,ratikkaan,metroon tai junaan niin suurin osa matkustajista näpräilee koko matkan kännyänsä tai kannettavaa.
Onneksi tallensin tämänkin tekstini. Ihan SINULLE iloksi poistattaja:
Hmph. En usko olevani eri ihminen netissä ja oikeassa elämässä. Uskoisin ja toivoisin vain jokaisen ihmisen toimivan esim. kasvokkain keskusteltaessa toisin kuin netissä, jossa käytöstavat toden totta ovat usein hukassa. Joillakin ihmisillä se minuus tuntuu olevan todellakin hieman hukassa...
Internetissä ja varsinkin tämän tyyppisissä anonyymeissa keskusteluissa kuka vain voi kirjoittaa ja siis väittää mitä tahansa. Luultavast yksikään meistä ei usko sokeasti mitä tahansa väitettä, joka joku tuntematon ihminen esittää. Yleisesti ottaen syytä epäillä todellakin on. Jos joku ei halua esim. millään tavoin tarkemmin kertoa tapauksista, syytä epäillä on. Trolliavaukset ob helppo tunnistaa. On aika lapsellista olettaa, että tämän tyyppisillä palstoilla esitetyistä jutuista suurin osa olisi muuta kuin täytä palturia tai osatotuuksia.
Internet on osa nykyelämää ja sille emme mitään voi. Millään lailla hyväksi kenellekään ei loputon koneen kimpussa oleminen ole. Esim. niska- ja hartiavaivat ovat tuttuja nykyisin jo teineillä.
Työssäni olen huomannut sen, että turhan suuri osa vanhemmista ei valvo lastensa koneella oloa. Suuri osa lapsista hallitsee koneen paremmin kuin vanhempansa ja voisi olla monillekin hyvin avartava kokemus tutustua sen oman lapsosen käyttäytymiseen netissä. Myös siihen K-sanaan eli kiusaamiseen netti on tuonut uusia ulottuvuuksia. Edes aikuiset eivät osaa aina käyttäytyä vaikkapa Facebookissa asiallisesti, saati sitten lapset.
Älypuhelimet ovat tuoneet netin joka tilanteeseen. Loputonta nettinäpertelyä todellakin olisi syytä rajoittaa, mutta ei näytä moniltakaan onnistuvan.
Missähän täällä muuten on joku raivonnut nettiä vastaan? Useimmiten se raivo kohdistuu sijaisvanhempiin ja lastensuojeluun.