Uusavuttomat

Olen sivusta seurannut useamman tuttavaperheen elämää ihmetellen heidän nuoriaan. Aivan terveen maineessa olevat nuoret käyttävät häikäilemättömästi vanhempiaan hyväksi. Tullaan valmiiseen ruokapöytään ystävien tai oman perheen kanssa, ilman osallistumista ruoan tekoon tai kustannuksiin. Lapset tuodaan isovanhemmille hoitoon viikonlopuksi ja pyhiksi, edes kysymättä, oliko vanhemmilla jotain omia suunnitelmia.Hyvä ystäväni, elääkkeensä raskaasta työstään ansainnut, ei raaski tehdä matkoja, kun aika ja rahat menee jälkipolvea passatessa. Monet nuoret pesettävät pyykkinsä, hakevat valmiit säilykkeet ja siivouttavat jopa kotinsa vanhemmillaan! Isä ja äiti tekevät tämän karhunpalveluksen rakkaudesta, mutta apu EI kulje heille päin, jos sattuvat sitä tarvitsemaan, nuorilla on niin kiire harrastuksiin, bilettämään ym. ym. Kun sitten isä tai äiti kuolee, myöhäistä on kiitosta ja aikaa heille antaa, vai kiinnostaako vain perintö?
26447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Samaa olen myös nähnyt ihan lähipiirissä = TÖRKEÄÄ!
Kaksi rakastunutta perustaa vaivalla oman kodin, rakkauden hedelmänä sinne sitten kannetaan n.4kg nyytti, jonka onnellisuuden eteen tehdään kaikki.
Myöhemmin sitten tämä "nyytti" alkaakin hallita ja terrorisoida koko perhettä!
Vanhempien vapaa-aika, onnelliset eläkepäivät säästöineen on iäksi menneet.
Tietysti tästä voi syyttää myös vanhempia, kun antavat prinsessojen ja prinssien hyppiä silmilleen, mutta kukaan ei varmaan usko tulosta omista murusistaan.
Rajoja ja kuria ja käytöstä voi opettaa ilman henkistä ja ruumiillista kuritusta, jos vain haluja siihen on - RAKKAUTTA unohtamatta!

Äänestä

Kaverini suunnittelee häitä, tietysti vanhempien kustannuksella.Tuleva vaimo dokaa viikottain,sisälle ei voi mennä kuin kengät jalassa ku niitten koti on niin paskane.Vaimoke ei osaa keittää edes kananmunia joten vanhemmilta kannetaan ruokaa tai rahaa valmis ruokaan, vaimoke noituu kuin lappalainen jatkuvasti, käyttäen myös Vee sanaa.Kauhulla ajattelen tulevien lasten kohtaloa tai koiran joka myös on suunnitelmissa.olen yrittänyt varoittaa kaveriani mutta rakkaus tekee
ihmisestä sokean ja tyhmän.
Kuka huolii vaimokseen noituvan, dokaavan,laiskan ja suttasen eukon?

Äänestä
  • rakastuneet toisiinsa niin syvästi että tuollaiset käytännön pikku asiat jäävät väkisin taka-alalle. Parin-kolmen vuoden jälkeen tuokin pari sitten eroaa ja heitteille jää saman verran vaippaikäisiä. Kyllä kai pitäisi suorituttaa nykyajan lapsilla jonkinlainen naimisiinmenokortti jossa joutuisi opiskelemaan ja suorittamaan ainakin taloudenhoidon perusasiat jotteivat ne tulisi sitten yllätyksenä vanhempien maksamien häiden jälkeen. Kyllä näköjään jutut kermaperseistä pitävät paikkansa.

    Äänestä

Tasa-arvo kotihommissa on nykyisin yleistä niin,et muija löhöö (syö ja juo) kotona,mies käy töissä,ulkoiluttaa koiran,tekee sapuskat,siivoo,tiskaa,hoitaa mahdolliset kersat yöt ja päivät ja saa vielä haukkumiset palkaks.Kaikki sen vuoksi ku muija OLI RASKAANA JA SYNNYTTI!! Kattokaa nyt hyvät miehet mihin loveen lankeette!
Kotihommien lisäksi miehelle kuuluu auton huolto,kaupassa käynti,lumityöt ym. hommat pihassa ja vielä pitää tyydyttää ARMAS VAIMO ja kunnolla!

Äänestä

Kondomi on keksitty, jälki-ehkäisypilleri ja abortti

Äänestä

niitä epäonnistuneita avio- ja avoliittoja syntyy. Kun vanhemmat saavat tarpeekseen ovat samat nuoret vinkumassa yhteiskunnalta kaikki mahdolliset edut. Entäs jos ne edut lakkaisivat samalla kun avo- tai avioliitto alkaa. Pistäisi nuorenparin ensin miettimään taloudellisia realiteetteja ennenkuin rynnätään lapsia tekemään. Tuntuu että puuttuu pitkäjänteisyys kaikissa mahdollisissa asioissa ja päätöksiä tehdään kevytmielisesti miettimättä asioita yhtään pidemmälle.

Äänestä

Voi hyvät hyssykät ja toisten tarkkailijat.
Eikö se ole s*'tanan sama, miten kukin elää?
Mitä se muille kuuluu?

Äänestä
  • No, mutta Kake mikä nyt noin hermostuttaa? Osuiko lähelle?

    Äänestä

Ei siinä mitään, elääköön just niinku haluaa mutta älköön olko rasitteeksi muille!!
Jos ei vielä sorru lasten tai eläinten kaltoinkohteluun ja laiminlyöntiin niin eiku siitä vaan!! Linnunpojatkin lähtee pesästään elämään omin avuin, näin pitäisi tehdä myös ihmisten pentujen. Jättäkää vanhempanne rauhaan, rakentakaa oma turvallinen pesä ja pitäkää siitä myös huoli!

Äänestä

Kantapään kauttahan sitä oppii elämään..tai sitten ei..Tää on tätä nykypäivää..Ihmisellä ei ole mitään arvoa ihmissuhteissa..

Äänestä
  • vaan opi koskaan elämään omillaan vaan roikkuu kuvioissa vanhempiaan lypsäen niin kauan kuin mahdollista. Epäonnistujia on tietty ollut aina mutta luuserien määrä taitaa olla koko ajan kasvussa. On totuttu lapsesta saakka menemään valmiiseen pöytään eikä osata muuttua tilanteen mukaan vanhempanakaan.

    Äänestä

Ei niitä vanhuksia oikein uskalla huomioida.
Vanha sanontahan jo sanoo: joka vankoja muistaa, sitä tikulla silmään.

Äänestä
  • Ja savolaiset ymmärtävät huumoria...............

    Äänestä

  • ..hah.... kirjoitti:

    Ja savolaiset ymmärtävät huumoria...............

    Savolaisten huumorintaju rajoittuu kaikkeen siihen nauramiseen ja irvailuun kun naapurille on sattunut köpelösti. Itselle ei osata nauraa, vitsejä ei ymmärretä. Savolainen on yhtä totinen kuin hämäläinenkin paitsi just tuossa naapurille nauramisessa. Se kyllä osataan.
    Itseironia on vieras käsite eikä oman seudun pilapiirtäjiä tai koomikoita pidetä minään elleivät ne irvuile muista kuin savolaisista.
    Oliko savolaisen Speden filmeissä koskaan hölmöä savolaista?

    Äänestä

  • -sekarotuinen- kirjoitti:

    Savolaisten huumorintaju rajoittuu kaikkeen siihen nauramiseen ja irvailuun kun naapurille on sattunut köpelösti. Itselle ei osata nauraa, vitsejä ei ymmärretä. Savolainen on yhtä totinen kuin hämäläinenkin paitsi just tuossa naapurille nauramisessa. Se kyllä osataan.
    Itseironia on vieras käsite eikä oman seudun pilapiirtäjiä tai koomikoita pidetä minään elleivät ne irvuile muista kuin savolaisista.
    Oliko savolaisen Speden filmeissä koskaan hölmöä savolaista?

    Oli toki
    Härski Hartikainen

    Äänestä

Työmaallani on useampi näitten löperysten kasvattamiseen erikoistuneita. Jo aikuisia lapsia (=LOISIA) herätellään puolilta päivin hellästi puhelimella, kerrotaan mitä valmista ruokaa jääkaapista löytyy ja milloin mami tulee koitiin passaamaan.
Rakennekyntiset, tatuoidut ja viimeisen päälle värjätyt ja sliipatut kullanmurut lampsivat äidin työmaalle (tietysti tervehtimättä), ei tarjoamaan äidille kyytiä kotiin työpäivän jälkeen, vaan hakemaan bensa- ja biletysrahaa!
Luulisi hävettävän puolin ja toisin!

Äänestä
  • Totaalikammotuksia nykynaiset jotka on karseesti tatuoituja, röökaavia noitujia jotka vetää alkoholia niinku ennen vaan alkoholiongelmaiset miehet. Vaatteethan pitää olla niin lepattavat että varmasti rintsikat näkyy ja siinä sivussa ne tatskat ja kaljan turvottama ruho.

    Äänestä

"Tulkaa tytöt takaisin ja olkaa niinkuin ennenkin, pankaa meikit menemään....." lauloi jo Tapsa Kansa aikanaan. Kyllä luonnollisuus, naisellisuus ja hellyys on nykynaisista kadonnut! Luonnollisia ja tasapainoisiakin on vielä olemassa, ei pidä tehdä sitoumuksia uusavuttoman kiukkupussin kanssa. Ihmisen luonne ei muutu, vaikka sitä kuinka odottaa.
Itselleni olen saanut sen PARHAAN, AIDON ja HELLÄN vaimon!
Onnea ja KIITOS 4-vuotisesta onnellisesta avioliitosta!

Äänestä

Nyky vaimoilta ei vaadita mitään, mutta meidän vähän vanhempien pittää pystyä kaikkeen! Kodin on oltava edustava ja siisti, ruoka säännöllisin väliajoin ilta- ja aamupalat, puhdasta,silitettyä vaatetta pitää löytyä,Miehen harrastuksiin pitää osallistua tuulessa ja tuiskussa, voimat nostaa ja kantaa pitää olla kuin miehillä. Olisi hyvä, kun kaiken tämän jälkeen sinulla kuitenkin olisi kauniit, pitkät kynnet ja ulkonäkö heti valmiina lähtemään rilluttelemaan kaupungille, jos mies sinut mukaan huolii. Kiitosta et kuule koskaan! Ei oikein haluaisi poiskaan lähteä, kun on rahansa ja nuoruutensa yhteiseen kotiin laittanut.

Äänestä
  • kyllä nainen erossa aina omillensa pääsee. Siitä on tämä Halosen paapoma ajatus feministiyhteiskunnasta pitänyt huolen.

    Äänestä

Näinhän se on, että mies mittaa kaiken rahassa, mutta tapojaan ei muuta !
Pieni toisen kunnioittaminen ja ystävällisyys myös omaa puolisoa kohtaan pelastaisi monta avioliittoa ja molemmilla olisi hyvä olla.
Kumma, kun vieraitten naisten edessä ollaan niin hymyileviä ja äänikin on lempeä ja astetta korkeampi! Miehet on miehiä, eläköön se pieni ero!

Äänestä
  • miehesi vieraille naisille flirttailee. Toisaalta eihän flirttailussa ole mitään pahaa mutta todellisuudessa harva suomalainen mies sen osaa. Turha valittaa jos oma naama on aina rutussa.

    Äänestä

Eräänlaista uusavuttomuutta teiltä, vanhemmat rouvat, kun annatte narsisti ukkonne kohdella Teitä, ihan miten huvittaa!
Monelle on koittanut elämänsä parhaat päivät kun älyää pakata tavaransa ja häipyä! Jääköön ukko siihen pyörimään ja haaveilemaan seuraavasta uhristaan, voi olla nykyisin vaikeaa. Tämän päivän naiset ei enää alistu piioiksi ja loukattavaksi tylyillä puheilla päivästä toiseen, vaan nauttivat vapaudestaan, rauhasta ja niistä EI sovinistisista narsisti tyypeistä, joita vielä on olemassa! Kokemusta on ja toivoisin sitä ihanaa tunnetta kaikille, nyky tilaansa pettyneille kanssasiskoille!!

Äänestä
  • se täällä latelee viisauksiaan vanhaan epätoivoiseen tyyliinsä. Monelle lähteneelle onkin varmaan koittaneet paremmat ajat mutta sinä taisit seota suuresta vapaudestasi kun täällä jänkkäät vähän väliä, miten hyvin asiat nyt ovat. Minun mielestäni se kertoo enemmänkin sen että asiasi ovat karanneet hallinnastasi pahemman kerran. Ja en sitten ole minkäänlaista sukua ex-miehellesi enkä muillekaan niissä ympyröissä pyöriville. Ihan satunnainen tarkkailija vaan.

    Äänestä

No syöttikö ja hoitiko mummo lapsesi kun itse örvelsit Juhannuksen? Pistikö vielä eväät mukaan noutaessasi muksuja? Paljonko maksoit täyshoidosta? Oletko itse valmis anatmaan samat palvelut lastenlapsillesi? Oliko isovanhemmilla leppoisa keskikesän juhla? Osaatko edes hävetä?

Äänestä
  • lapsiani syöttänyt mutta minut syötti väkisin tällä kertaa. Huolehdin tosin äitini teknisistä ongelmista aina tarvittaessa, autosta, kodinkoneista ym. Välimme ovat vain parantuneet vuosien vieriessä vaikkeivat ne huonot ole koskaan olleetkaan. Meidän välillämme ei rahaa liiku eikä tarvitsekaan. Eikä kummankaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa sen takia että olisi toiselle velkaa. Hyvä suhde josta molemmat tykkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Löperykset kirjoitti:

Olen sivusta seurannut useamman tuttavaperheen elämää ihmetellen heidän nuoriaan. Aivan terveen maineessa olevat nuoret käyttävät häikäilemättömästi vanhempiaan hyväksi. Tullaan valmiiseen ruokapöytään ystävien tai oman perheen kanssa, ilman osallistumista ruoan tekoon tai kustannuksiin. Lapset tuodaan isovanhemmille hoitoon viikonlopuksi ja pyhiksi, edes kysymättä, oliko vanhemmilla jotain omia suunnitelmia.Hyvä ystäväni, elääkkeensä raskaasta työstään ansainnut, ei raaski tehdä matkoja, kun aika ja rahat menee jälkipolvea passatessa. Monet nuoret pesettävät pyykkinsä, hakevat valmiit säilykkeet ja siivouttavat jopa kotinsa vanhemmillaan! Isä ja äiti tekevät tämän karhunpalveluksen rakkaudesta, mutta apu EI kulje heille päin, jos sattuvat sitä tarvitsemaan, nuorilla on niin kiire harrastuksiin, bilettämään ym. ym. Kun sitten isä tai äiti kuolee, myöhäistä on kiitosta ja aikaa heille antaa, vai kiinnostaako vain perintö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu