Nappaanpa tyhmelinin viestistä sitaatin aasinsillaksi muutamalle ajatukselle, jotka ovat päässäni pyörineet viime aikoina.
"Tällä palstalla kirjoittamisen yksi tarkoitus (oman itsensä esille tuomisen lisäksi;) on potkia ateisteja, epäuskoisia ja luulouskoisia p..seelle jotta ehkä huomaisivat missä menevät."
(tekstinpätkä napattu palstalta "kukaan ei käänny ateistiksi")
Tämä ei ehkä ollut tarkoitettu kovin vakavaksi määritelmäksi palstalle kirjoittelun syyksi, mutta varmaan monelle asia on juuri noin; kokevat kutsumuksekseen kuljeskella potkimassa milloin ketäkin pers-eelle, koska kokevat olevansa jotenkin sellaisessa asemassa, että heillä on oikeus potkiskella ihmisiä syystä, että ne toiset on väärässä tai jotenkin itselle alisteisessa asemassa.
Vaan otanpa nyt tuon viestistään irroitetun lauseen pohdintaan tässä.
Jospa lähdetään tuosta potkimisesta liikenteeseen. Onko jollain lukijalla kokemusta sellaisesta, että potkimisesta olisi ollut hyötyä potkitulle tai potkijalle?
Onko itselle joskus ollut hyötyä siitä, että on tullut potkituksi? Mitä se on aiheuttanut sinussa? Rakkautta potkijaa kohtaan? Rakkautta Kristusta kohtaan? Kääntymyksen?
Olisiko kuitenkin niin, että Jeesuksen sovintotyöstä osallisina, Hänen itsensä tulisi olla meille esikuvana siitä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme? Hänen (=lähimmäisten rakastajan) tulisi kasvaa meissä ja meidän itsemme vähetä (=potkijan).
Naulan lävistämällä jalalla ei potkita!
Tuo haastattelututkimus myös kertoo meille siitä, mitä seuraa, kun uskovat potkivat toisiaan, uskovat vanhemmat lapsiaan, eri seurakuntien jäsenet toisiaan. Kaikki kovin hyvässä ja hurskaassa tarkoituksessa toki, että nuo toisetkin saisivat sen valtavan hienon lahjan, joka itsellä on.
Vaan tuo rakkaudeton suhtautuminen lähimmäisiin, kauhun sekainen pelko toisella tavoin ajattelevia kohtaan, kaikessa maailmanlopun enteiden näkeminen, elämästä vieraantuneisuus, ym antaa siitä "lahjasta" aika kammottavan kuvan, ja julistaa kovin kylmältä kalskahtavaa evankeliumia. Jonka seurauksista kertovat nuoret haastateltavat ateistit:
http://www.theatlantic.com/national/archive/2013/06/listening-to-young-atheists-lessons-for-a-stronger-christianity/276584/
"Tällä palstalla kirjoittamisen yksi tarkoitus (oman itsensä esille tuomisen lisäksi;) on potkia ateisteja, epäuskoisia ja luulouskoisia p..seelle jotta ehkä huomaisivat missä menevät."
(tekstinpätkä napattu palstalta "kukaan ei käänny ateistiksi")
Tämä ei ehkä ollut tarkoitettu kovin vakavaksi määritelmäksi palstalle kirjoittelun syyksi, mutta varmaan monelle asia on juuri noin; kokevat kutsumuksekseen kuljeskella potkimassa milloin ketäkin pers-eelle, koska kokevat olevansa jotenkin sellaisessa asemassa, että heillä on oikeus potkiskella ihmisiä syystä, että ne toiset on väärässä tai jotenkin itselle alisteisessa asemassa.
Vaan otanpa nyt tuon viestistään irroitetun lauseen pohdintaan tässä.
Jospa lähdetään tuosta potkimisesta liikenteeseen. Onko jollain lukijalla kokemusta sellaisesta, että potkimisesta olisi ollut hyötyä potkitulle tai potkijalle?
Onko itselle joskus ollut hyötyä siitä, että on tullut potkituksi? Mitä se on aiheuttanut sinussa? Rakkautta potkijaa kohtaan? Rakkautta Kristusta kohtaan? Kääntymyksen?
Olisiko kuitenkin niin, että Jeesuksen sovintotyöstä osallisina, Hänen itsensä tulisi olla meille esikuvana siitä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme? Hänen (=lähimmäisten rakastajan) tulisi kasvaa meissä ja meidän itsemme vähetä (=potkijan).
Naulan lävistämällä jalalla ei potkita!
Tuo haastattelututkimus myös kertoo meille siitä, mitä seuraa, kun uskovat potkivat toisiaan, uskovat vanhemmat lapsiaan, eri seurakuntien jäsenet toisiaan. Kaikki kovin hyvässä ja hurskaassa tarkoituksessa toki, että nuo toisetkin saisivat sen valtavan hienon lahjan, joka itsellä on.
Vaan tuo rakkaudeton suhtautuminen lähimmäisiin, kauhun sekainen pelko toisella tavoin ajattelevia kohtaan, kaikessa maailmanlopun enteiden näkeminen, elämästä vieraantuneisuus, ym antaa siitä "lahjasta" aika kammottavan kuvan, ja julistaa kovin kylmältä kalskahtavaa evankeliumia. Jonka seurauksista kertovat nuoret haastateltavat ateistit:
http://www.theatlantic.com/national/archive/2013/06/listening-to-young-atheists-lessons-for-a-stronger-christianity/276584/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastaanpa tähän hiukan vakavammin, kun kerran hiukan kieli poskella kirjoitettu sitaattini herätti Rudiinissa tämän aloituksen arvoisen ajatuksen.
Motiiveja varmaan tällä palstalla kirjoitteluun on varmasti paljon. Joku haluaa vaan häiriköidä. Joku toinen haluaa palavasti kertoa siitä armolahjasta jonka on saanut. Kolmas on huomannut että sana menee kuuroille korville, ja pettyneenä alkaa sättiä muita. Neljäs, viides ja kuudes haluaa olla vain oikeassa. Ja seitsemännellä on armoton kirjoitusripuli.
Kirjoitustaito vaihtelee. Kirjoittamisen taito on vaikea laji, meinaan sitä että ensinnäkin pitäisi saada kirjoitettua se mitä ajattelee. Sitten lukijan pitäisi pystyä ymmärtämään mitä tuo toinen haluaa sanoa.
Käsitteet ovat erilaiset. Siksipä esitin tarkoituksellisen kärjistettynä väitteen, että kaikki ei-uskovaiset ovat ateisteja. Jonkun mielestä se on niin, ja toisen mielestä ehdottomasti ei. Kumpikin voi olla tahollaan samaa mieltä - kaikki riippuu määrittelyistä.
Sen olen huomannut, että ei-tunnustuksellisen ihmisen ja tunnustuksellisen kristityn on vaikea puhua samaa kieltä edes perustasolla. Tunnustuksellinen kristitty muodostaa usein kaikki mielipiteensä Raamatun väristen lasien läpi. Monestikaan tosiuskovaisella ei ole filosofian osaamista, jotta osaisi puhua järjen kielellä. Ja vastaavasti toisinpäin - ateistin täytyy pohtia miksi on päättänyt olla ateisti - ja se edellyttää hiukan systemaattisen järjenkäytön hallintaa - mutta uskon kieli on "suruttomalle" yhtä ihmeellinen kuin lehmälle uusi portti.
Emme näe millaisia henkilöitä tänne kirjoittavat oikeasti ovat elävässä elämässä. Koulutustasokin varmaan vaihtelee. Aika haastavaa saada asiansa ymmärretyksi.
Rudiinin kanssa olen samaa mieltä, että uskovaisten käyttäytyminen on monesti pelkkää potkintaa.
Toisaalta, tavallisen uskovaisen rakkaudessakin tekemä "lähetystyö" eli synnistä varoittelu koetaan lähes aina potkinnaksi. Lain saarnaaminen tuntuu tietenkin pahalta, Raamatulla päähän lyömiseltä, koska se järkyttää ihmisen perusturvallisuutta. Oikein suoritetun lain saarnan tarkoitus on kuitenkin aina hyvä: itse asiassa parasta mitä synnissä elävälle voidaan tehdä on osoittaa että hänet hukka perii, jos hän ei käänny ja tee parannusta.
Rudiini, kumpi seuraavista on loppupelissä todellista kristillistä rakkautta ?
- raju ja raaka alkuvoimainen lainsaarna, jolla revitään kuulijan kuollut usko hajalle ja hän huomaa olevansa alaston ja armoa tarvitseva,
vaiko
- kiltti rakkaudellinen nykyaikainen armopaijaus, jolla tyynnytellään ihminen luottamaan omaan valintaansa ja riittävään yritykseensä - onhan oikeudenmukaista että Jumala täydentää puuttuvaisuutemme kunhan vain ensin itse parhaamme yritämme?
Käytännössä näissäkin herätysliikepiireissä pyörii pikku-Lestadiuksia, jotka lahjakkaita oppi-isiänsä matkien pyrkivät samanlaiseen emotionaaliseen kielenkäyttöön ja sitä kautta voimalliseen tehoon. Valitettavasti touhu ei aina onnistu, ja lopputuloksena on joskus surkuhupaisa pelle, jolla ei ole saarnapussissaan muuta kuin ihmissääntöjä.
Rudiini, aivan oikeassa olet tässä: Jeesuksen sovintotyöstä osallisina, Hänen itsensä tulisi olla meille esikuvana siitä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme. Hänen (=lähimmäisten rakastajan) tulisi kasvaa meissä ja meidän itsemme vähetä (=potkijan).
Tyhmelin, kirjoitat:
"Käsitteet ovat erilaiset. Siksipä esitin tarkoituksellisen kärjistettynä väitteen, että kaikki ei-uskovaiset ovat ateisteja. Jonkun mielestä se on niin, ja toisen mielestä ehdottomasti ei. Kumpikin voi olla tahollaan samaa mieltä - kaikki riippuu määrittelyistä. "
Jos on tarkoitus keskustella toisten kanssa, on tarkoituksenmukaista käyttää käsitteille niitä nimiä, joita kielessä on jo valmiiksi määriteltynä. Jos käytät jotain sanaa muussa merkityksessä kuin mitä se on yleiskielessä, tällöin keskustelu edellyttää, että määrittelet, missä merityksessä sitä käytät. Ateisti-käsite on hyvin ja vakiintuneesti määritelty suomen kielessä, niin uskonnollisena kuin yleiskielessä. Ja ei ole mitään syytä käyttää sitä sanaa tarkoittamaan ei-uskovaa (jolla ilmeisesti tarkoitat pelastususkoa, etkä uskoa Jumalaan?), koska sille asialle on monia muita paljon ymmärrettävämpiä ja yksiselitteisempiä sanoja käytettävissä, ihan yleiskielessä, ja ymmärrettäviä riippumatta ihmisen hengellisestä tilasta. Tuo ei siis ole mielipidekysymys.
Tällä palstalla ateisti-sanaa on käytetty erittäin ikävällä tavalla haukkumasanana ja toisten poisleikkaamiseksi. Vaan se kertoo enemmän sanan käyttäjästä kuin sen kohteesta, eikös vain?
Piti vielä sanomani, tyhmelin, että kiva ettet kiukustunut, että käytin viestiäsi aasinsiltana.
Kysyt:
"Rudiini, kumpi seuraavista on loppupelissä todellista kristillistä rakkautta ?
- raju ja raaka alkuvoimainen lainsaarna, jolla revitään kuulijan kuollut usko hajalle ja hän huomaa olevansa alaston ja armoa tarvitseva,
vaiko
- kiltti rakkaudellinen nykyaikainen armopaijaus, jolla tyynnytellään ihminen luottamaan omaan valintaansa ja riittävään yritykseensä - onhan oikeudenmukaista että Jumala täydentää puuttuvaisuutemme kunhan vain ensin itse parhaamme yritämme? "
Miksiköhän sinulla on tällaiset kaksi vaihtoehtoa? Mistä nämä tulevat? Mihin meitä kehottaa Raamattu?
Näistä ei kumpikaan edusta Kristuksen (eikä todellista kristillistä) rakkautta.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa puhuja ottaa itselleen tuomarin roolin määrittelemään kuulijasi/lukijasi uskon elävyyttä, joka ei ole Raamatun mukaan ihmiselle sallittua. Ekö jo ilmaus "uskon repiminen hajalle" kerro, mistä on kyse.
Matt 7:1-5
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä."
Myös toisessa vaihtoehdossa puhuja opettaa vastoin Raamattua.
Paavali korjoittaa aiheesta Roomalaiskirjeessä varsin selkeään tapaan:
Room 3:19-31
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Ei siis riistetä keneltäkään uskoa pois, ei edes sitä, mitä kuvittelemme kuolleeksi uskoksi:
"Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."
Uskon laki... Eikö ole jännä ilmaus?
Herra Jeesus kehottaa:
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Mark 16:15-18
Ja mitä sanoo Paavali?
Kol 1:28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
Tehtävämme on julistaa Kristusta!!
Tehtävämme ei ole julistaa ihmistä, ei kuulijaamme eikä itseämme!!
"Asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa"
Eikö ole aika huikeasti sanottu?