tutkimuksen akateemisiin kaunottariin. Luonnollisesti olen katkera eniten "Ajikselle", mutta täytyy tunnustaa, että monet hyvin koulutetut ovat varsin paksuniskaista sakkia. Minun ongelmahan on se, että olen liian hyväluonteinen ja loukkaannun sellaisesta toiminnasta mitä nämä kaunottaret nykyisin harrastaa. Akateemiset siis jäävät hyvin usein sinkuiksi ja kyllä täytyy sanoa, että ovat he todella erikoisia. Minustakin muuten on tullut akateeminen tässä tutkimuksen aikana, mutta miesten akateemisuus on tee hänestä sen kummempaa "olioita" maailmaa vastaan. Sen sijaan hyvin koulutettu ja vielä hyvin ansaitsevakin nainen on aika vaikea yhdistelmä. Olenkin sitä mieltä, että sinkkunaisten vero-% pitäisi olla 2xmuiden prosentti niin se saattaisi vaikuttaa heidän käytökseen suhteessa muuhun maailmaan? Soitin eilen eräälle professorille jos tekisin tästä väitöskirjan, mutta hän ei uskaltanut luvata koska nykyään suomessa ollaan liian tasa-arvoisia ja saattaisin saada viranomaiset kimppuun.
Olen tehnyt kohtuullisen laajan empiirisen
Jääköön kertomatta
37263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tiedä2etkö miten mun niskakarvat nousee tosta kimppuun menemisestä
Saako kysästä, miksi olet niin katkera Ajikselle?
Mukava muijahan se kuulemma on.
En vastaa kysymykseesi. Toteamukseesi kerron, että toivottavasti näin on! Mistä ,,lvetistä sinä Ajiksen tunnet? Hän asuu Lahdessa, tai liepeillä-en tiedä enää tarkasti. Silloin kun tunsin hän asui Lahdessa.
ongelmasi onkin, sovinismi.
Ja sielläkö puhuu itse feministi?:-)
olen feministi, että saan raivarit miehestä, joka alistaa naisen tiettyihin gategorioihin, tai osoittaa käytöksessään tai puheissaan olevansa naista parempi.
En ole osoittanut käytöstäni, enkä puhunut. Olen VAIN kirjoittanut. Itse asiassa minä kategorioin Ajiksen minua ylemmäksi, eli olet tässä asiassa hieman hakoteillä!
aloituksessasi arvostelet koulutetun naisen, millainen tyyppi se on, ja kehut samaan hengenvetoon itseäsi, kuten niin monesti jutuissasi aiemminkin. Seksitaidoistasi lähtien ym. skeidaa.
Näin taisin toimia, mutta silti kunnioitan ja arvostan mikäli sallit pienen korjauksen. Ahaa-seksitaitojen kehuminen luetaan nykyään skeidaksi!:-)
Olen muuten huomannut myös, että totuus tekee usein kipeää,,,
Miks oot vaihtanut nikkis, Tosimies ?
myös OTM -71 jossain vaiheessa. ;)
Vaihtelu virkistää ja alkoi olla jo kuluneita nikkejä. Olen tottunut uudistuksiin ja muutoksiin muutenkin. Mietin uuden nikin mikäli vielä täällä alan palloilla enemmässä määrin.
että et ala pyöriä täällä tämän enempää. Ellei sitten juttusi muutu parempaa suuntaan.
Kyllä sinä olet se suurin vitsi kaikkine sivupersooninesi ja tämä on fakta. etkö huomaa vieläkään kun takanasi nauretaan?
Onneksi minä en välitä pätkän vertaa. Olen sen verran kuumassa ja mausteisessa liemessä keitetty, että ei ole mitään väliä mitä täällä ajatellaan.
Olipa taas harvinaisen "fiksu" kirjoitus.
Kyllä! Totuuksien kertominen on tylsää, mutta fiksua. Tosimies on kuollut ja kuopattu. Ei tässä jaksa enää olla "totinen"!:-)
Miten erikoisia....kuulun joukkoon :)
Aina on toivoa, kun on elämää. Oletko sinä sitten positiivisella tavalla erikoinen? Niinkin voi joskus olla asian laita!:-)
Toivottavasti :D . Työ vie hemmetisti aikaa, mutta en muuten ;P Jos sitä sietää niin sitten...
Nyt löysit sielunkumppanin!-rakastan sellaista piirrettä.
Väikkärihankkeelle, kuulostaa mielenkiintoiselta alueelta
...
Enkö jo kertonutkin, että jouduin hautaamaan hankkeeni. Tulisi liikaa vastustusta.
Kirjahanke?
Ulkomaiselle yliopistolle. London school of economics?
Juu! Ihan samaa proffakin mietti, mutta en taida lähteä sellaiseen. Ei tässä nyt oikein ole aikaakaan tehdä noin isoa työtä vaikkakin jo vähän pohjatyötä onkin valmiina.
tosissasi, vai provosoitko tylsyyttäsi?
Ja lopeta jo tuo Ajiksen parjaaminen, sat vielä kunnianloukkaussyytteen.
Ja on äärimmäisen ikävää luettavaa.
Niinkuin tietty kaikki juttusi.
mut silti suurella mielenkiinnolla luet ja vieläpä äärimmäisen suurella innolla vastaatkin...ja teet vielä kysymyksenkin saadaksesi "jutella" hänen kanssaan.
sinäkääm ymmärrä retorista kysymystä? (mm. tämä on sellainen)
Ihan sama
Kuten sanoinkin, niin kauan on juttuja, kun on elämää.
Niin kauan, kun on rakkautta
Minulle sopii noinkin. Rakkaus kun on ikuista, kohde vain vaihtelee!:-)
Eipäs vaihdeta kohdetta... ;)
Ei hyvää päivää, uskotteko tätä palstratrollia? Tuo "väikkäriaihe" on täysi vitsi.
Sinäkö olet selvännäkijä, joka tietää kaikki maailman väikkäriaiheet ja niiden kelopisuuden, tai epäkelpoisuuden? Ihan 100 oikeasti olen puhunut eräälle professorille ja hän itse asiassa oli innoissaan, mutta sitten oli pakko miettiä realiteetteja, sekä suomen tasa-arvoista kulttuuria nykypäivänä!