Niin on taas tullut päivä jolloin itsemurhafiilikset nostaa päätään. Heti aamulla herätessä väsyttää eikä väsymys tahdo hellittää päivän aikana. Elämä on samaa paskaa joka päivä, vuodet vierii mutta en saa mitään aikaiseksi. Ei ole töitä, ei ystäviä, ei parisuhdetta. Tällainen elämä ei ole oikein mutta en saa sitä muutettua. Töitäkin tärkeämpi asia on nuo ihmissuhteet, ketään ei voi pakottaa pitämään minusta saati olemaan parisuhteessa kanssani. Töiden löytyminen lienee helpoin mutta eipä onnistu sekään. Liian paljon paskaa, liian paljon yksin, ei tahdo jaksaa.
Lähteminen mielessä
Ddddddddddddd
8156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, ei se mikään ihme ole että nykyään yhä useampi haluais pois täältä ennenaikaisesti. Kukapa tällaista turhaa ja pelkkää tuskaa tuottavaa elämää jaksais elää.
Täytyy vielä lisätä tähän että mikään ei voisi turhauttaa enempää kuin joutua selostamaan aina vain uudestaan ja uudestaan eri lääkäreille omat ongelmansa vuosi toisensa jälkeen. Yksikään lääkäri ei ole kyennyt minua auttamaan ja tuskin kykenee vastaisuudessakaan.
Lääkkeitä ne kyllä osaa määrätä mutta mitään muuta ne ei sitten osaakkaan. Vaikka en tiedä kuuluuko niiden muuta tehdäkkään. Määräisivät edes oikeanlaisia lääkkeitä jos niitä on aina pakko määräillä.
Näihin päiviin asti en ole itse vakavissani harkinnut itsemurhaa, syitä kyllä
löytyisi roppakaupalla. No, en ala väittämään en koskaan kun ei varmuudella
tiedä kuinka huonoon kuntoon voi vielä lopuksi mennä.
Olen aina ollut ennemminkin semmoinen vainoajilleni kaikkea pahaa
toivova ja toivotteleva henkilö. Nuoruudessani kerkesin toivotella monillekin
vainoajilleni itsaria, usea niistä toteuttikin toivomukseni, enkä tänä
päivänäkään pysty tuntemaan minkäänlaista myötätuntoa niitä kohtaan.
Nykyisin toivoisin joskus lukevani lehdistä vaikkapa, kuinka joku oli autolla
liikkeellä ollessaan tuntemattomasta syystä "ajautunut" vastaan tulevien
kaistalle ja törmännyt toiseen henkilöautoon tuhoisin seurauksin.
Ja toivomuksena että tämän vastaantulevan auton sisällä näitä nettiin ja
mediaan pesiytyneitä piruja.
Jos oman lähdön kera saa samalla maailmaa vähän paremmaksi paikaksi
muille ihmisille asua, silloinhan on tehnyt jotain hyödyllistä, oma muuten
merkityksetön elämä saa jotain merkitystä.
Voi teitä nuoria ihmisiä, kun elämänne on noin toivotonta. Ei olllut elämä helppoa nälkä- ja sotavuosina, ei huuotolaislapsilla. Pitääkö ihminen nykyään kaikkea hyvää niin itsestäänselvänä, Ei teitä ole saatettu tänne,,,,.... turhaan. Kunpa ymmärtäisitte......varmaan tiedätte, mitä tarkoitan.
Älkää hyvät ihmiset kuitenkaan luovuttako, Ei tämä ajallinen nyt niin toivottoman pitkä keikka ole.
Onhan se hyvä että saatte kertoa kirjoittamalla toiselle, että elämä on ikävää ja joku sen täällä lukee. Toivon teille että huomenna ja tulevalla viikolla on jo välillä parempi fiilis,
Itsemurha on varteenotettava ratkaisu ongelmiisi. Päätepysäkki on kaikilla sama ja pienen oikotien käyttäminen ei ole mielestäni mitenkään väärin. Pitää vain oppia hyväksymään se, että kaikille ei jaeta yhtä hyviä kortteja elämää varten.
Itsemurhan pitäisi kuitenkin olla vakaan harkinnan tulos, eikä mikään hetken mielijohteesta johtuva tempaus. Kun tapat itsesi se tulee aina vaikuttamaan muihin ihmisiin. Loppupeleissä sinulla on täysi oikeus päättää elämästäsi, mutta samassa tilanteessa olevat ihmiset ovat myös selvinneet ja löytäneet sen elämänilon, jonka sinä olet kadottanut.
Olisi minulta tekopyhää saarnata sinulle enempää, koska olen täysin varma siitä, että tulen itsekkin henkeni riistämään jossain vaiheessa. Muutamaa asiaa haluan tosin kokeilla ennen kuin sen teen. Näihin kuuluu vielä yksi osastoreissu. Lääkärit ovat saaneet jo minussa hyvin sekavan paketin erilaisia ongelmia, mutta on vielä yksi sairaus, jonka haluan käydä läpi ja nähdä lääkäreiden ilmeet palatessani osastolle täysin muuttuneena. Loppupeleissä tosin haluan heidän myös tietävän, että he epäonnistuivat yrityksissään pelastaa minut. Haluan, että lääkärit tajuavat kaikkien niiden tuntien, jotka he käyttävät potilaisiin voivan pyyhkiytyä tyhjiksi hetkessä. Tuskin maltan odottaa sitä lämmintä jälleen-näkemistä ja hämmästystä heidän kasvoillaan kun astun osastolle vain varjona siitä miehestä, joka joskus olin. Siitä tulee mahtavaa.
Minulla ei ole mitään syytä olla masentunut, enkä oikeastan tiedä olenko edes sitä. minulla on työ ja perhe, oma koti, ystäviä ja harrastuksia... kaikki siis ihan hyvin. En edes pysty nimeämään yhtä asiaa miksi olisin masentunut. Kuitenkin kaikki elämänhalu on mennyttä, kaikki tunteet kadonneet. En pysty tuntemaan minkäänlaista iloa tai onnentunnetta, toisaalta en osaa edes suuttua enkä loukkaantua. Olen aina ollut hyvä syyllistämään itseäni kaikesta, vaikka järki sanoo toista niin tunnepuoli osaa kyllä tehdä minusta syyllisen.
En lainkaan epäile ettenkö pystyisi ottamaan henkeäni mutta lapseni tarvitsevat minua vielä. Olenkin päättänyt odottaa ainakin siihen asti kunnes lapset ovat saaneet omat elämänsä aluilleen, sen olen äitinä heille velkaa. Ehkä ennen sitä opin tuntemaan ja saan elämälleni edes jonkinlaisen ilon. Tarkoitushan minun elämälläni jo on.... lapset.
En osaa puhua kenellekään tästä, sillä minullahan ei ole mitään ongelmia vaan ongelma olen minä itse. Olen käynyt muutamien psykologien juttusilla mutta heitä siteeratakseni: Mitään ongelmaa ei ole, minulla on kaikki hyvin. Mutta kertokaa miksi minusta silti tuntuu, että sydämeni tilalla on vain verestävä haava joka ei tuota minulle muuta kuin kipua. Jokainen tietää miltä tuntuu kun ilmaviima osuu verestävään haavaan.... Minusta tuntuu juuri siltä.
Miksi valitat/masennut jos on lapsia? Eivätkö lapset ole elämän tarkoitus?
Minulla ei ole lapsia, mutta elämällä on aina ollut valtava tarkoitus. Ei ole tarvinnut sinnitellä täällä edes sen vuoksi, että lapset jäävät, jos lähden.
Ymmärräm, että myös lapsen vanhempana voi väsyä, uupua, jopa kokea että en ole riittävä tehtävässäni.
Ihminen on kyllä heikoilla, jos elämäntarkoitus on kapea-alainen, esim. lisääntyminen, nauttiminen, elämysten läpikäyminen.
Eivät lapset estä ketään sairastumasta: onhan myös synnytykseen liittyvää masennusta.
En halua mitätöidä sinun kokemusta, mutta näin ymmärrän!