Haluaisin tietää

Haluaisin tietää, olenko tehnyt oikean ratkaisun työn suhteen. Vanhasta piti jäädä pois huonon ilmapiirin vuoksi ja nyt irtisanomisaikana on esiintynyt kovasti erikoista asennetta niin työnantajan kuin työkavereidenkin osalta. Pelkään, että uusi työpaikkani ei toteudukkaan. Voi olla, että pelkään turhaan, mutta pahat puheet leviävät kulovalkean tavoin, eikä niitä voi estää. En halua lähteä samalle tielle p.skanpuhujien kanssa, yritän vain selvitä jotenkuten päivästä toiseen ja unohtaa kokemani vääryydet. Huhhut, olen vahvempi kuin ikinä arvasinkaan, mutta nyt olen aika hämilläni. Voitko neuvoa?
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet tehnyt täysin oikean ratkaisun.
Vanhan työpaikkasi ongelmat ja huono ilmapiiri on jo yleisemmässäkin tiedossa, eli maine mennyt. Työkavereilla ei ole valinnanvaraa, he eivät pääsisi edes muualle, siksi lähtijää kohtaan tunnetaan kateutta ja nihkeyttä.

Ota ihan rauhallisesti, ole tyynen rauhallinen sillä kaikki menee hyvin, keskity töihin älä ota yhtään mihinkään kantaa (sinun ei tarvitse), "lusi" tämä aika siellä ja kun aamukampa on tyhjä niin onnittele itseäsi ja astu uuteen. Varsinainen lantakuorma tipahtaa harteiltasi kun lyöt tuon työpaikan oven pöljine ihmisineen kiinni takanasi. Tuo työpaikka on oikeasti karmea tapaus. Sinussa ei ole moitteen sijaa joten p''skapuheet eivät seuraa sinua, he keksivät uusia juonia joten anna heidän kaivaa omaa hautaansa ( muualla tiedetään totuus näistä kieroilijoista).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työhyvinvoinnin vuok kirjoitti:

Haluaisin tietää, olenko tehnyt oikean ratkaisun työn suhteen. Vanhasta piti jäädä pois huonon ilmapiirin vuoksi ja nyt irtisanomisaikana on esiintynyt kovasti erikoista asennetta niin työnantajan kuin työkavereidenkin osalta. Pelkään, että uusi työpaikkani ei toteudukkaan. Voi olla, että pelkään turhaan, mutta pahat puheet leviävät kulovalkean tavoin, eikä niitä voi estää. En halua lähteä samalle tielle p.skanpuhujien kanssa, yritän vain selvitä jotenkuten päivästä toiseen ja unohtaa kokemani vääryydet. Huhhut, olen vahvempi kuin ikinä arvasinkaan, mutta nyt olen aika hämilläni. Voitko neuvoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu