kasvatusta

Ei kurittamisella mitään saavuteta. Kerrotte tytölle, mitkä ovat kotinne säännöt ja annatte rajat. Jos ne ei neitiä miellytä, voitte ehdottaa hänelle tilapäistä muuttoa koulukotiin tai lastenkotiin. Siellä onkin sitten vähän kovempia tappelupukareita, jos tytöllä vielä on lyöntihaluja.

Olennaisinta on etsiä syy käytökseen, yrittää ajatustasolla asettaa itsensä lapsen asemaan ja lähteä sitä kautta miettimään keinoja lapsen kuriinsaamiseksi. Koska alkoi, mitä silloin tapahtui tai on mahdollisesti tapahtunut, onko aina ollut tempperamenttisempi, voiko laittaa kehityskauden (hormonien) piikkiin tai voiko tuo olla oire jostain ikävästä konkreettisesta tapahtumasta, jostain tiedostamattomasta kodin sisäisestä ongelmasta (ongelmia kun voi olla hyvissäkin perheissä), kodin ulkopuolisesta ympäristöstä tai esim. masennuksesta?

Vaikka kasvattajan rooli on vaikea, täytyy aina muistaa ettei aikuisuuteen kasvu ole helppoa sille kasvatettavallekaan. Tuonikäiset tytöt käyvät läpi valtavaa muutosta niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla, joten ensimmäinen asia on varmistaa että lapsi saa riittävää tukea ja ohjausta - äidiltä, sukulais/tuttavanaiselta, nuorisotoiminnan kautta jne. löytyy yleensä joku (ja usein semmoinen vähän nuorempi, parikymppinen nainen on sellainen, jota teinityttö kuuntelee), jonka kanssa lapsi voi jakaa luontevasti asioitaan. Myös miespuolisten aikuisten tuki on tärkeää, mutta erityisesti tuo samaa sukupuolta edustava aikuinen, joka on aikoinaan käynyt läpi saman prässin myös tietää paremmin mitä sanoa. Mitä vähemmän lapsi joutuu kantamaan tuota kasvun taakkaa yksin, sitä enemmän jää voimavaroja parempaan käytökseen. Perusasioita unohtamatta, eli lepo, ravitsemus ja liikunta, hyvät kaverisuhteet, kiinnostavat harrastukset.

Muista, että tuonikäisellä on jo alaikäisyydestään huolimatta omat mielipiteet, eikä se ole välttämättä coolia mikä olisi äidin mieleen. Kunnioita tätä niissä rajoissa, mikä ei vaaranna lasta. Jos et esimerkiksi pidä lapsen musiikkimausta, harrastusvalinnasta, tyylistä ym. niin pidä se omana tietonasi. Tuo prosessi on paitsi välttämätön aikuistumisen kannalta, niin se on myös osoitus kunnioituksesta - ja kun ihminen saa kunnioitusta, on helpompi kunnioittaa muita. Edes vanhempi ei voi pitää lapsensa rakkautta, luottamusta ja kunnioitusta itsestäänselvyytenä - se on ansaittava ja ylläpidettävä.

Toisin kuin täälläkin mainostetaan, fyysinen kuritus ei ole mikään taikatemppu jolla lapsen kasvatus on helppoa, tehokasta ja nopeaa. Niin kuin aiemmin sanoin, kasvatus on aina vähän vittumaista ja raskasta hommaa, mistä kiitosta voi yleensä odottaa aikaisintaan vasta lapsen aikuistuttua. Se on ennakoivaa suunnittelua, selkeitä rajoja, selkeitä seurauksia niiden rikkomisesta, johdonmukaista ja pitkäpinnaista valvontaa että rangaistukset myös kärsitään. Tulosta ei saa hetkessä aikaan, asioita joutuu toistamaan toistamisen perään kunnes ne ovat pinttyneet sinne lapsen pääkoppaan - sitä kasvatus on kaikessa raa'assa yksinkertaisuudessaan. Fyysinen puuttuminen pysäyttää teon (mikä on oikein jos lapsi vaikkapa on vähällä juosta auton alle), ei ohjaa tai kerro lapselle mikä on oikein ja mikä väärin. Se asian sopiminen tilanteen jälkeen on kasvatuskeino, ei vitsa. Noin vanhalle lapselle sitäpaitsi soisi jo vähän pidempiaikaisia rangaistuksia: Aresti, viikkorahat jäihin, takavarikot, u name it. Tuollaiset sekunteja-minuutteja kestävät kasvatuskeinot ovat vähän pikkulasten juttu.

Siellä mongoliassakaan lapset ei tottele fyysisen kurituksen tähden, vaan koska aikuiset jakavat vastuuta. Nykysuomessa monet vanhemmat pärjäävät lähes omillaan lastensa kanssa, työ ym. velvoitteet ja vaatimukset on suuret jne. Ei ole aikaa ja voimia tapella koko iltaa yhden esimurkun kanssa joka löi sisarustaan, vaikka sillä murkulla kyllä olisi resursseja jatkaa vaikka loputtomiin = vanhempi luovuttaa, hermostuu tai sortuu kepulikonsteihin, joilla lapsen saa hetkellisesti tottelemaan. Aikuinen ei vie tilannetta loppuun asti, jolloin lapsi ajattelee päässeensä kuin koira veräjästä. Varmista siis omien voimavarojesi riittävyys - pyydä apua, delegoi lastenhoitoa ja kotihommia, mahduta päivääsi (mielellään keskelle) edes lyhyt hengähdystauko. Ja ne samat perusasiat tarkasteluun kun teinilläkin, eli ruoka, lepo, liikunta... Lapset huomaa eron siinä, oletko virkeä ja "taistelutahtoinen" vai väsynyt ja vietävissä oleva ja käyttäytyvät sen mukaan.

Tarkemmin en teidän tilannetta tunne, joten nämä neuvotkin ovat vähän yleistasoisia. Toivottavasti kuitenkin jotain kokeilunarvoisia vinkkejä pystyin antamaan. Hyvää kesää!