Olen 24-vuotias nainen, omasta mielestäni kohtuullisen hyvännäköinen, mukava, kiltti, älykäskin, joskin ujo.
Minua kiusattiin koulussa, jonka jälkeen tuli tauko kiusaamiseen. Nyt minua on taas kiusattu pari kolme vuotta kotikaupungissani.
Asun pienessä kaupungissa, mutta tämä ei ole sellaista normaalia p****njauhantaa mitä yleensä tällaisissa kaupungeissa on, eikä siis mitään työpaikkakiusaamista. (vaikka en toki sitäkään vähättele!) Minua haukuttiin joka ikinen kerta kun olin jossain. Minulle tuntemattomat naiset saattoivat haukkua huoraksi, miehet taas rumaksi ja epähaluttavaksi. En kestänyt tuota enää, ja olen nyt jo pari vuotta pitänyt matalaa profiilia. Olen tosi harvoin käynyt omassa kaupungissani missään, jos kaupassakäyntiä ei lasketa. Välillä sekin on kamalaa, kun pitää pelätä että joku tulee kaupassa haukkumaan yms. Parisuhdetta täällä olisi aivan turha yrittää edes muodostaa kun olen luutavasti koko kaupungin vihatuin ihminen, en vain tiedä että miksi, kun en ole mitään kenellekkään tehnyt. Osa ystävistänikin on kääntynyt minua vastaan.
Ystäväni ajattelivat ennen että tämä on vain omassa päässäni, kunnes ovat nyt viimeaikoina nähneet kohteluani, ja viestejäkin mitä minulle laitetaan. Olen siis nyt alkukesän aikana ollut ystävieni kanssa parissa paikallisessa baarissa, ja vaikka olen ollut jo pari vuotta hissukseen ja käymättä niissä paikoissa, niin sama meno jatkui siellä heti.
Teiniaikoina saatoin pukeutua niin että paljasta pintaa oli esillä, mutta siitäkin on jo viitisen vuotta, niin voiko olla mahdollista että kukaan ei tajua että ihmiset muuttuvat, vaikka sen näkisi nenän edessä?
Minulla ei ole enää muuta juteltavaakaan harvan jäljellä olevan ystäväni kanssa kuin tämä kohteluni, ja kun joka päivä kuulee itsestään uusia juoruja tai uusia haukkuja, niin pelkään että nekin jäljellä olevat ystävät hylkäävät minut koska eivät jaksa velloa masennuksessani ja kuunnella koko ajan itkuani. Olen aivan järkyttävän masentunut, ja jos asialle ei tule muutosta niin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itseni tappaminen koska en yksinkertaisesti jaksa enää. Ennen pystyin vielä juuri ja juuri ajattelemaan että en välitä, tiedän itse kuka olen ja se riittää, mutta kun minua tarpeeksi paljon tallottiin ja kiusattiin niin murruin, enkä esim pysty pidättelemään enää itkuakaan kun kiusaamistilanteita esiintyy, ja niitä tosiaan esiintyy paljon.
Myös yksityiselämääni riepotellaan täällä paljon. Kaikki salaisuuteni ja yksityiset asiani on entisten ystävieni toimestä levitetty muille.
En usko että mikään kunnianloukkaussyytteen nostaminenkaan auttaisi, ja niitä saisi nostaa ihan muutamia, eikä minulla ole voimia mihinkään oikeuskäsittelyihin ja pelkään että se vain pahentaisi asiaa. Mitä ihmettä voin enää tehdä? En haluaisi muuttaa poiskaan koska suurin osa perheestäni asuu täällä, ja kotikaupunkini ilman sen ihmisiä on todella kaunis paikka asua.
Kiusaaminen aikuisiällä
139
6815
Vastaukset
- apua sinulle..
Vaikuttaa todella hirveältä, jos vaikka kymmenen prosenttia kuvauksestasi olisi totta. Tarkoitan tällä, että kun joutuu ajojahdin kohteeksi, niin jokainen tulee ylireagoivaksi ja alkaa näkemään vain uhkaa. Tulee mieleeln, että syynä on joko kateus tai sitten olet sattunut loukkaamaan jotain "tärkeää" hekilöä todella pahasti joka on manipuloinnut monia mukaansa.
Se että koko paikkakunta alkaa vainota yhtä nuorta henkilöä, joka ei ole tenhyt konkreettisesti mitään pahaa, tuntuu kyllä arveluttavalta. Miten ihmeessä ihmisillä riittää energiaa moiseen?
Meidän paikkakunnalla on eräs sairas nainen, jo keski-ikäinen ja hän kokee juuri noin. Jokainen katsoo häntä pahasti ja vihaisesti, myyjät ovat tylyjä ja uteliaita. Hän käy liikkeessä, jossa olen itse töissä ja jos on hiljaista, yritän jutella, antaa aikaa naiselle, jopa tarjoan kahvia. Siinä hän kehuu minua kiltiksi ja ihanaksi, mutta jo tunnin päästä toisessa paikassa puhuu että olen yrittänyt manipuloida, udella hänen asioitaan, ivallisesti naureskellut hänelle ym.
Jopa Jumala pilkkaa, oma suku ym. Ei ihme että jotkut esim. myyjät turhaantuvat ja alkavat käyttäytyä oikeasti tylysti tuollaiseen asaikkaaseen. No jokainen meillä ymmärtää tätä sairasta ihmistä ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
En todella kiellä ongelmaasi, mutta ei kukaan tavallinen kaduntallaaja voi olla noin tärkeä kaupunginapa, josta jokainen haluaa puhua.
Ei mitekään mene perille että tuollainen on toderllisuutta vaan sinulla on mielen harhoja. Sinulle tuo on kuioenkin totta ja ahdistavaa. Mene juttelemaan mielenterveysammatilaisen puheille.- <3<3<3
Vaihda paikkakuntaa ja aloita uusi elämä muualla. Niin minä tein, ja elämä hymyilee ;)
- miehen köriläs.
<3<3<3 kirjoitti:
Vaihda paikkakuntaa ja aloita uusi elämä muualla. Niin minä tein, ja elämä hymyilee ;)
Jos maksat 30 euroa niin tulen vetämään turpaan kaikkia ketä kiusaa sua. Mua kiusattiin nuorena mut sitten aloin vetämään turpiin kiusaajia joten kiusaaminen loppui ja sain kunnioitusta. Saan varmasti kiusaaminen loppumaan heti kättelyssä. Olen sen verran iso mies nykyään et kiusaajille tulee paskat housuun vähän ravistelen niitä. Voin esittää vaikka sun veljee tai iso serkkuu.
- miehen köriläs.
miehen köriläs. kirjoitti:
Jos maksat 30 euroa niin tulen vetämään turpaan kaikkia ketä kiusaa sua. Mua kiusattiin nuorena mut sitten aloin vetämään turpiin kiusaajia joten kiusaaminen loppui ja sain kunnioitusta. Saan varmasti kiusaaminen loppumaan heti kättelyssä. Olen sen verran iso mies nykyään et kiusaajille tulee paskat housuun vähän ravistelen niitä. Voin esittää vaikka sun veljee tai iso serkkuu.
Olen työtönkin vielä joten mulla on aikaakin runsaasti.
- hohhoi4
miehen köriläs. kirjoitti:
Jos maksat 30 euroa niin tulen vetämään turpaan kaikkia ketä kiusaa sua. Mua kiusattiin nuorena mut sitten aloin vetämään turpiin kiusaajia joten kiusaaminen loppui ja sain kunnioitusta. Saan varmasti kiusaaminen loppumaan heti kättelyssä. Olen sen verran iso mies nykyään et kiusaajille tulee paskat housuun vähän ravistelen niitä. Voin esittää vaikka sun veljee tai iso serkkuu.
Ah, nettisoturi... -.-
- haluukkonääturpiin
hohhoi4 kirjoitti:
Ah, nettisoturi... -.-
Haluutsäturpaan hohhoi?
- laissa vielä puute
Ei sen henkilön tarvitse olla edes mikään tärkeä, joka tuon on aloittanut. Siellä voi olla joku mielenterveysongelmainen jonka kateus on sairaalloista!
Tuollaiset saattavat ryhtyä vainoamaan. VAINOAMINEN ON TULOSSA RIKOSLAKIIN RANGAISTAVAKSI TEOKSI. - vitsikästä
Kerroppa mikä se tälläinen paikkakunta on,siis sitä ei ole olemassakaan!
- hymmh?
laissa vielä puute kirjoitti:
Ei sen henkilön tarvitse olla edes mikään tärkeä, joka tuon on aloittanut. Siellä voi olla joku mielenterveysongelmainen jonka kateus on sairaalloista!
Tuollaiset saattavat ryhtyä vainoamaan. VAINOAMINEN ON TULOSSA RIKOSLAKIIN RANGAISTAVAKSI TEOKSI.No se onkin todella hyvä, että jos vainoaminen on tulossa rikoslakiin rangaistavaksi teoksi! Olen nimittäin lopen kyllästynyt näihin Suomi24.fi-palstoihin, missä epäkohteliaat ihmiset johdattavat Suomi24.fi:n etusivulta minut sivullisen lukijan aina tällaisiin ketjuihin, missä suoraansanoen häiriintyneet ilman nimiä ja naamoja kertoilevat nimettömissä naamattomissa aloituksissaan mukamas ikänsä ja yksityiskohtia itsestään; että ikäänkuin muka kukaan tulisi tällaiselle palstalle "Yleistä mielenterveydestä" kertomaan olevansa kiusattu. Olen minä itsekin näillä Suomi24.fi- palstoilla jonkin verran ns. avautunut, mutta en todellakaan siinä toivossa tai tiedossa, että häiriintyneet tekisivät minusta persoonan nettiin. Enkä tunne ketään tästä Suomi24.fi:a, en ketään kirjoittajaa.
Itse en ole missään sosiaalisessa mediassa, koska pidän yksityisyydestä, joten odottelen innolla minäkin, että millaisia tuomioita siitä vainoamisesta sekopäisille kiusaajille sitten tulevaisuudessa jaellaan, koska sitä kauttahan häiriintyneet luultavasti ronkkivat viattomistra tietoja riepoteltavaksi ympäri nettiä ja juoruiluklubeihinsa.
Epäilen sen ylläpitäjän valitetavasti olevan häiriitynyt, joka sijoittaa kiusaamisaiheen palstalle "Yleistä mielenterveydestä". Mitä kiusaamiseen tulee, sain siitä ainakin sen verran itse tarpekseni jo yläasteella ja lukion alussa, että ei ole minkäänasteista intressiä ollut olla tekemisissä sellaisten kanssa myöhemmin, jotka muita kiusaavat. Kiusatuksi joutumisessa ei ole mitään muuta "hyvää", kuin ehkä korkeintaan se, että siinä oppii erottamaan hyväntahtoiset ihmiset vähemmän hyväntahtoisista. Netissä samaa erottelua on toki vaikea tehdä, koska kirjoittajista ei voi tietää. - Anonyymi
hymmh? kirjoitti:
No se onkin todella hyvä, että jos vainoaminen on tulossa rikoslakiin rangaistavaksi teoksi! Olen nimittäin lopen kyllästynyt näihin Suomi24.fi-palstoihin, missä epäkohteliaat ihmiset johdattavat Suomi24.fi:n etusivulta minut sivullisen lukijan aina tällaisiin ketjuihin, missä suoraansanoen häiriintyneet ilman nimiä ja naamoja kertoilevat nimettömissä naamattomissa aloituksissaan mukamas ikänsä ja yksityiskohtia itsestään; että ikäänkuin muka kukaan tulisi tällaiselle palstalle "Yleistä mielenterveydestä" kertomaan olevansa kiusattu. Olen minä itsekin näillä Suomi24.fi- palstoilla jonkin verran ns. avautunut, mutta en todellakaan siinä toivossa tai tiedossa, että häiriintyneet tekisivät minusta persoonan nettiin. Enkä tunne ketään tästä Suomi24.fi:a, en ketään kirjoittajaa.
Itse en ole missään sosiaalisessa mediassa, koska pidän yksityisyydestä, joten odottelen innolla minäkin, että millaisia tuomioita siitä vainoamisesta sekopäisille kiusaajille sitten tulevaisuudessa jaellaan, koska sitä kauttahan häiriintyneet luultavasti ronkkivat viattomistra tietoja riepoteltavaksi ympäri nettiä ja juoruiluklubeihinsa.
Epäilen sen ylläpitäjän valitetavasti olevan häiriitynyt, joka sijoittaa kiusaamisaiheen palstalle "Yleistä mielenterveydestä". Mitä kiusaamiseen tulee, sain siitä ainakin sen verran itse tarpekseni jo yläasteella ja lukion alussa, että ei ole minkäänasteista intressiä ollut olla tekemisissä sellaisten kanssa myöhemmin, jotka muita kiusaavat. Kiusatuksi joutumisessa ei ole mitään muuta "hyvää", kuin ehkä korkeintaan se, että siinä oppii erottamaan hyväntahtoiset ihmiset vähemmän hyväntahtoisista. Netissä samaa erottelua on toki vaikea tehdä, koska kirjoittajista ei voi tietää.Kirjoitat viisaasti, se on juuri noin ❤️❤️🥰🥰
- helplessss
ymmärrän että sitä on vaikea uskoa, epäilin aiemmin itsekin että tämä on vain omassa päässäni, mutta kuten sanoin niin läheiseni ovat myös huomanneet kohteluni. Enkä myöskään sano että jokainen ihminen minusta pahaa ajattelisi, mutta melko usea kuitenkin.
Kaikistahan aina tuntuu että itsestä puhutaan enemmän kuin oikeasti puhutaankaan, kun näin se juttu olisikin. Ja harmiksi kun tämä ei ole sitä pelkkää seläntakana puhumista, vaan tätä haukkumista tapahtuu siis päin naamaa.- lähde pois
Miksi ihmeessä et vaihda paikkakuntaa? Kuka siellä pahuudenkehdossa käskee olemaan?
- entä näin päin
Miksei kiusaajat lähde pois paikkakunnalta?
- entä sitte
........ Elä välitä niitten juoruista kulje pää pystyssä hymyillen -- ja jos tulvat sanomaan jotain niin sano .. että .... entä sitten kerro lisää , siinä vaiheessa menee yleensä suu tukkoon ja lähtee påois
- mie kans
Yksityiselämääni on riepoteltu ventovieraille! Työssä- ja koulunkäyntiä on sabotoitu. Pahimpana on ollut julkinen, hävytön AHDISTELU monin eri tavoin! Mitä siinä tilanteessa voi tehdä, kukaan ei "muka usko." Olen ottanut lähinnä huumorilla mutta liika on liikaa!!!! Onneksi itsetuntoni ja tervejärkisyyteni on rautaa, voin ällöillä takasin samalla mitalla ja nauttia aiheuttamasta mielipahasta ja hämmennyksestä jota saan aikaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tätä ämmää ei nujerreta helpolla!
- helplesss
On mukava kuulla että jollain on niin hyvä itsetunto että pystyy olemaan välittämättä muiden mielipiteistä, itse en siihen kuitenkaan pysty. Jonkin aikaa jaksoin itsekin antaa samalla mitalla takaisin, tai ainakin yritin, mutta siitä seurasi aina kahta kauheampi kosto, joten ajattelin että on parempi vain luovuttaa. Ja nimenomaan siksi en haluaisi lähteä, koska olen koko ikäni asunut täällä ja kotipaikkani on minulle rakas. Olisi myös kamalaa ajatella että minut saatiin ajettua pois omasta kodistani.
- MaailmaaNähnyt
rukoilen näille paskiaisille kivuliasta loppuelämää.
- mitäs muuta
No sitten sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua tilanteeseen, jos et halua muuttaa maisemista.
- mätä apostoli
Näille vainoojille taitais olla kaikista paras keino kajauttaa metrisellä
halolla päähän niin että puoli vuotta lasaretissa on niille seurauksena.
Semmoinen oppi niille menis varmasti perille ja muistaisivat loppuiän.
Toisaalta uroksena olen joutunut myös tommoisten teinityttöjen hampaisiin
jotka jatkavat sitä paskhanjauhamistaan yli kymmenen vuotta, ne on niitä
pienten paikkakuntien "etuja", kun siellä elelee.
En mä semmoisille naamaa aukoville teinipissiksille ja siitä vähän
varttuneemmille myöhäisteinipissiksille ole mitään kovin rakentavaa ja kivaa keskustelua aikaansaamassa, heidän pissispaskhan jauhantaansa ylistääkseni.
Se on niitä metsäläispaikkakuntien ominaispiirteitä, se väki siellä on mitä on.
Paljon paskhanjauhantaa, kateutta ja kyräilyä.
Läpeensä kieroutuneita pahoja vanahoja akkoja, juoppoja ukkoja ja
teinipissiksiä ja aina silloin tällöin semmoisia, jotka haaveilevat sieltä pois
pääsystä, rahkeet vaan ei taho riittää. - helplesss
Paitsi että minä en taida enää olla teini..
- Ansaitset parempaa
Voittehan te läheiset käydä toisillanne kylässä, soitella ja kirjoitella vaikka muualla asutkin. Kokeile edes, miten alkaa sujua. Kyllä tässä tilanteessa mielestäni miinuksia on enemmän kuin plussia. Se vain on niin, että toisille paikkakunnille kertyy sitä huonolaatuista porukkaa liian kanssa, ja ne tyypithän eivät lähde kulumallakaan, että sitä ei kannata ruveta odottelemaan. Hautukoot omissa liemissään; eivät sairaalloisen ilkeät ihmiset mitään onnellista elämää saa eivätkä varsinkaan sisäistä tasapainoa. Sanoudu heistä henkisesti irti, heikäläiset seurustelevat kaltaistensa kanssa ja kaikki häpeä kuuluu heille. Sitä asiaa ei vain sanota heille liki koskaan (mikä on ultranössöä), joten itsepetos jatkuu ja jatkuu...
- jaah?!?
Kerro ihmeessä mullekin, että mistä tosta aloitusteksin sisällöstä päättelit jopa aloitttajan asuinpaikan! Ei ole tervettä, että jos mä en saa sitä tietää ja että jos sellaista silti jauhetaan tässä Suomi24.fi:a tän etusivulle nostamissa avauksissa, joihin myös minä sivullinen kirjoittajien henkilöitä tietämätän kommentoin.
- Hyvä linkki
tässä hyvä linkki videoihin missä piinattu henkilö kuvaa ympäristöään, katso ja kauhistu ja tätä tapahtuu PALJON täällä meillä Suomessa,kannattaa myos lukea videoiden kuvaukset missä hän selostaa mistä on kyse...niin ja terveisiä naapureille sinne ylä ja alakertaan...päivittäinen piina se vaan eiku jatkuu jo seitsämättä vuotta nonstop ;) ja kun ulos lähtee niin juuri videoissa tapahtuvaa sairasta näytelmää pääsee ihastelemaan tismalleen samaaa skeidaa...
http://www.youtube.com/user/efanf045?feature=watch - weird1
Mikä kaupunki se sellanen on, jossa tuntemattomat ihmiset tulevat kadulla haukkumaan huoraksi? Kuulostaa epäilyttävältä.
- mansi kouvola
Kouvolassa ainakin.
- ToivOO on
helpless2 tässä sinulle hyvä kipale ja voimia ja kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu :)
http://www.youtube.com/watch?v=hji4lx4TMsw - äly-ykkönen
Kateellisten panettelua.olet kaikessa varmaan hyvä ja hyvännäköinen.Maailma on täynnä lihavia,laiskoja,huononäköisiä,jne pilvinpimein.Kaikenlaisia kyttääjiä jotka eivät näe kanssaihmisissään mitään hyvää.Epänormaaleja tai vaillinaisia paranoidisia vallanhimoisia selittelijöitä.Tämä on vaan jäävuoren huippu.Eihän toisaalta niin tyhmää ihmistä olekaan ettei pysty toista panettelemaan,vasikoimaan neuvomaan jopa lakiin vedoten.
- -Mies-
Keskustelun aloittajalle:
Jos häirikköviestejä tulee puhelimeesi, on ne todisteita sinällään kun teet ilmoituksen poliisille.
Pistä kännykkäsi videokuvaus päälle aina, kun mahdollinen uhka lähestyy esim. kaupassa, näin saat todisteet suuta aukovia kusipäitä vastaan.
Sitten vain poliisin puheille ... näin se loppuu.
Pelkurimaisille, seläntakana nälviville luusereille et voi mitään, mutta he tekevätkin itse selväksi muille kuinka kieroutuneita ja nolon jälkeenjääneitä ovat, eikä niitä lopulta usko kukaan.
Itselläkin kokemusta vastaavasta jälkeenjääneiden "kiusaamisesta".
Onnettoman huvittaviahan nuo kateelliset paskanjauhajat ovat.
Eivät vain itse sitä tiedosta.
Nosta itsesi heidän yläpuolelle mielessäsi, koska olet parempi kuin yksikään noista laumasieluisista pelkureista. He kun eivät uskalla tehdä yhtään mitään elämässään ilman muiden tukea. - Ulkonäöstä viis
mutta jos sitä älyä olisi mainostamasi verran, luulen että osaisit asian hoitaa muutenkin kuin turvautumalla tähän ihmisuhteiden siwa-palstaan.
- UUGLI-GUUGLI
PAKENEMINEN EI AUTA,SE EI POISTA MUISTOJA JA JOS NIIN TEET MUISTAT AINA MIKSI MUUTIT.OLE OMA ITSESI NYT JA JATKOSSA,PUHUTAAN SUSTA MITÄ TAHANSA.OLET JO KESTÄNYT PAHIMMAN,USKO TAI ÄLÄ.ET KAI VAAN ASU PORISSA!? JOS ASUT,MUUTA IHMEESSÄ!!! JOS ET,PYSY VAHVANA JA PAIKALLASI.MÄ USKON ET SÄ ET HAJOO.
- kysyjä
meinasit kiusata enemmältilkin hitsipilli.
- kysyjä
Miksi tuli mieleen tuokin taas .sinällnään toiset nyt känsittää,asiat eritavalla tai ne ei kuuntele.
- tuttua täälläkin
Aloittajan elämä kuulostaa erittäin paljon omaltani. Parikymppinen nainen minäkin. Masentunut ja itsemurha-ajatuksia, mutta toisaalta hirveä viha kiusaajia kohtaan. En ole ruma tai ylipainoinen (vaikka huonoina hetkinä ajattelen olevani oksettava). En pukeudu tai käyttäydy huomiota herättävästi, päinvastoin. Olen yrittänyt olla peruskoulusta asti mahdollisimman "normaali". Joskus otin tahallaan kokeista nelosia ja vitosia, kun luulin sen olevan hienompaa. Loppuisivat ne "hikari"-haukkumiset, ajattelin. En todellakaan ole mikään hikipinko, opin vain suht helposti. Vaikka alkoholilla on tullut surkastettua aivoja. Se ei ole oikea lääke ahdistukseen, mutta kovin helppo ratkaisu täällä Suomessa. Kuolema olisi myös ratkaisu kaikkeen, eipä tätä maailmaa pysty muuttamaan. Mutta onneksi on olemassa teitä, jotka ymmärrätte mistä on kysymys. Ette toitota vain "sä vain kuvittelet" ja "älä välitä"-paskaa. Ei se auta, kun tätä on jatkunut vuosia ja itsetunto nollissa. Minä olen vaihtanut kouluja ja paikkakuntaa, ei tehonnut. Sama alkaa aina missä sitten olenkin.
- 27.6.2013
"Masentunut ja itsemurha-ajatuksia, mutta toisaalta hirveä viha kiusaajia kohtaan"
Täysin sama homma täällä.
Tosin pelkän itsemurhan jälkeen tilaisuus hoitaa pari "rottaa" jäisi kokonaan käyttämättä. Jonain päivänä minä kuitenkin vielä otan oman tilani tästä maailmasta. - Anonyymi
Mulla sitten ottaa päähän nuo itsemurha jutut asioista mistä ei edes kannata välittää. Kun olen hoitanut vaikeasti sairasta läheistä joka ei halunnut kuolla vaikka kaikki kehon toiminnat lakkoili , ja. terveet ihmiset puhuivat itsemurhasta ihan kun se olis helppo asia jotenkin.
Jotenkin haluan protestoida . Minusta vaan on kamalaa kun elämä on epäoikeudenmukaista ei muuta kun ravistaa sellaiset ajatukset kokonaan, ja lopettaa miettimästä juoruja, sillä alhaiset ihmiset juoruavat aina ja näkevät vikoja toisissa se ei ole mitenkään itsemurhan arvoista .
Joten mistäs sinä edes tiedät että juorutaan kun et ole yhteydessä muihin ihmisiin. Saa olla loppu tuollaiset puheet , ja aika lapsellista sinänsä takertua mitä joku muka puhuu, ihmiset puhuu aina , anna niiden puhua kyllästyvät kun eivät saa responssia.
Mene töihin ja elä elämäsi täysillä ihan kuten se sinulle sopii, ja jos jonkun on juoruttava m niin sano suoraan sellaiselle että toisen ihmisen panettelu on rikos , ja siitä saa rangaistuksen jos asiat menee niin pitkälle. - Anonyymi
27.6.2013 kirjoitti:
"Masentunut ja itsemurha-ajatuksia, mutta toisaalta hirveä viha kiusaajia kohtaan"
Täysin sama homma täällä.
Tosin pelkän itsemurhan jälkeen tilaisuus hoitaa pari "rottaa" jäisi kokonaan käyttämättä. Jonain päivänä minä kuitenkin vielä otan oman tilani tästä maailmasta.Että nuori ihminen antaa jonkun puheiden vaikuttaa itseensä ei kai sinun tartte olla riippuvainen siitä mitä joku juoruaa, juoru akkoja maailmassa enemmän kun tarpeeksi Äja lisää syntyy koko ajan vanhemmille jotka opettavat Juoruamisen taidon lapsilleen, kyllä tässä moni saisi olla itseään hengiltä, ottamassa jos antaa sellaisten vaikuttaa itseensä
Moi
Joo, se on tuttua mullekin, vaikka olen jo 37-v nainen. Olen jo vuosia pannut merkille , että lähellä olevan ala-asteen oppilaat, sekä tytöt, että pojat, huutelevat mulle, että terve-terve X 15 tai enemmänkin.....vaikka en tunne yhtäkään tenava !! Nyt se on vä-hentynyt, mutta yhä mielessä......ja kerran, kun oli talvi, lähellä joulua oltiin, joku 4-5-v sitten, oli yksi poikaryhmä, olisikohan niitä ollut siinä joku 9-10 kappaletta, ylä-aste-elta olevia pojankloppeja, niin osa heistä oli pyörällä, osa mopolla ja osa kävellen liik -keellä, ja sitten he mut nähdessään alkoivat jahdata mua, kun olin tulossa kaupasta , ihan tuntemattomia häpeällisiä pikkuvauvoja olivat ! Ja siis he ajoivat mua takaa, mun piti oikaista metsän läpi, ja kävelijät heistä seurasivat, muut yrittivät saada mut kiinni kiertämällä toiselta puolelta, mutta huijaasin heitä hyvin !! Onneksi omat van-hemmat asui lähellä ja olivat kotona, menin sinne hetkeksi, olivat kyttääjät häipyneet
.....sen jälkeen niitä ei ole näkynyt......
Sitten töissäkin on ilmaantunut kiusaajia.....en kehtaa sanoa heistä kellekään siellä, kun ei ne mua kuuntele, se on tullut koettua...ja oletteko koskaan tienneet, että myös
toisen tuijottelu ja vahtaaminen työpaikoilla on kiusaamista ? Tuolla yhdessä paikas-sa oli yks tosi tympeä läski, joka kyttää mua vieläkin, vaikka se ei oo enää siellä töis- sä....mutta sillä on tapana kuumina päivinä, kun se on istumassa tuossa lähellä, se vahtaa mua, pitääkö mennä alasti ulos, että se kyttääminen loppuu ? Tai hankkia Tampereella asuva poikaystävä sinne silloin, kun se kyttääjä on siellä vahtaamassa, että se juntti tajuaa, että mä oon varattu ? Kun mä satun samaan aikaan ulos, mä en katso siihen päinkään, vaan menen ohi, mutta se vahtaaminen jatkuu vain....sanoin sille, että vahtaa itteesi nyt ! Mutta edes se ei auttanut....vaikka se olisikin pihkassa muhun, mä en edes sylkäise sen suuntaan, ei se oo sen arvoinen.....jos mulla olisi valtaa, mä kyllä siirtäisivät sen ja pari muuta hullua veke tuolta, ja heille 100% 24 h valvonta, myös vessassa käynnit....
Älä nyt sentään tee itsemurhaa, ei se auta......kannattaisi koettaa tehdä joku kansan-aloite asiasta, ja oletko katsonut uutisia, joissa oli jotakin juttua jostakin koulusta, jos-sa on toisen kiusaaminen kielletty ? Mutta kuka niitä vahtii....kun ei oo enää ainaka- an kovin monissa kouluissa enää sitä oppilaiden käytösnumeroa, sehän on tärkein numero ! Myös siinä todistuksessa pitäisi olla joku numero, joka ilmaisisi sen ja sen lapsen kiusaamis-osan........mitä korkeampi se numero on, sitä pahempi rangaistus lapselle sekä koulussa, että kotonakin.
Miten tuo kuulostaa niin tutulta....? toi, että sun yksityiselämää riepotellaan täällä.... Mulla on sama ongelma ! Eräs muija, jota vihaan loppuelämäni, ja toivon todella, et-tä se akka kuolis, tai muuttaisi jonnekin KAUAS, vaikka Kiinaan asti tenavineen ja ukkoineen........se on kyttääjä kanssa, sillä on ilmeisesti joka tiellä täällä, missä asun, joka tiellä sillä on joku akka, joka vahtaa mua aina, kun olen ulkona.....siis joku vahta -aja, joka sitten raportoi sille mun liikkeeni yms.....se on todistettu, sillä se akka usein vaakkuu kännykkään, ja vahtaa mua......
Etkä siis ole ainoa, jota kiusataan myös aikuisiällä.......mehän voitaisiin vaikka perus-taa oma puolue........- KÄYTÖSNUMERO !!!
"Mutta kuka niitä vahtii....kun ei oo enää ainaka- an kovin monissa kouluissa enää sitä oppilaiden käytösnumeroa, sehän on tärkein numero ! Myös siinä todistuksessa pitäisi olla joku numero, joka ilmaisisi sen ja sen lapsen kiusaamis-osan........mitä korkeampi se numero on, sitä pahempi rangaistus lapselle sekä koulussa, että kotonakin."
Miksi käytösnumero ei ole enää voimassa?
Sillähän nämä kiusaamisten alutkin kitkettäisiin pois! - kukkishattu
KÄYTÖSNUMERO !!! kirjoitti:
"Mutta kuka niitä vahtii....kun ei oo enää ainaka- an kovin monissa kouluissa enää sitä oppilaiden käytösnumeroa, sehän on tärkein numero ! Myös siinä todistuksessa pitäisi olla joku numero, joka ilmaisisi sen ja sen lapsen kiusaamis-osan........mitä korkeampi se numero on, sitä pahempi rangaistus lapselle sekä koulussa, että kotonakin."
Miksi käytösnumero ei ole enää voimassa?
Sillähän nämä kiusaamisten alutkin kitkettäisiin pois!Huono käytösnumero on leimaava kiusaajia kohtaan, ja vahingoittaa heidän herkkään psyykeään.
Kiusaajat ei koskaan muutu.Tiedän että sairaita ihmisiä on ja aina tulee olemaan.Minuakin on kiusattu työpaikalla ja semmoista se vaan on.Jos ihminen viitsii aikuisenakin kiusata niin silloin on päässä vikaa ja pahasti.
- csi
Ala juoruilla niistä kiusaajista kaikenlaista. Sehän se on pikkukaupungin elämän suola, mehevät juorut sekä se, että muut tietävät aina paremmin mitä sinulle kuuluu. Joku vakava tauti on aina mielenkiintoinen, laita vaikka sille huorittelijalle sellainen, esim. peräsuolisyöpä. Vannota, että asiasta ei saa kertoa kenellekään, niin se leviää nopeammin.
Asuin kerran vähän aikaa pienellä paikkakunnalla ja monet elämäni asiat tulivat minulle itselleni yllätyksenä, esimerkiksi että olin rakastunut henkilöön, jota en kylläkään tuntenut.
Mutta oli siinä uteliaisuudessa se hyvä puoli, että jos ei muistanut päivämääriä, niin pystyi aina naapurilta kysymään. Että milloinkas mulla oli sellainen komea tumma miesvieras kylässä tai milloin olinkaan Kreikanlomalla.- moro!
Ei se kannata nettiaikoina, vetää huumorilla.:( Minua kun aikoinaan yksi akka kiusasi koulussa ja tiesin sen koko perheenkin olevan outo siten, että niiden pöydässä ei puhuttu mistään muusta, kuin että kuka puolituttu milloinkin on raskaana ja mitä kenellekin kuuluu - vielä katsoivat kieroon kun en tiennyt jokaista nimeä, joista he ilkeämielisesti puhuivat, niin ajattelin kerran sille torvelle valehdella olevani natsi.:D Ihan oikeasti ja ennen nykyistä nettiaikaa, silloin kun olin pääässyt yliopistoon opiskelemaan ihmistieteitä. Toki olen kaikkea muuta, paitsi natsi *reps*, mutta ajattelin, että laittaaako se tyyppi kiertoon senkin jutun... Se oli siis aivan über-ääliö, se eukko. Kas kun en myöhemmin törmää jossakin juoruun , että x on y:lle kertonut olevansa "natsi".:D Lisäksi yhdelle ilkeämieliselle valitettavasti nuoruuden syömishäiriöpsykoosissa avauduin turhasti: se toope varmaan laittoi kiertoon jutun, että minua muka käytetään kodissani hyväksi, mikä ei pidä paikkaansa; jos tosin on ollut normaalieettinen ja maalaisjärkinen, ei ole sitä tehnyt ja Luojalta toivon vain sitä, koska en olisi kirjoittanut siten, jos olisin ollut aivan kunnossa, mutta nettiaikanaa ja nettiin en ikinä ole kirjoittanut mitään harkitsematonta. Sanat merkitsee enemmän niille, jotka on joutuneet elämään ennen nettiaikaa, niin luulen.
Juoruilulla alentaisi itsensä. En koskaan juoruile, koska minusta se nyt vaan on vastenmielistä, enkä edes osaisi juoruilla. - Anonyymi
Ei kannata alentaa itseään samalle tasolle juoruajien kanssa
- Takaisin vaan
Yleensä itse kiusaajat ovat epävakaita persoonia, sairaita, huonoista kotioloista, jossa taustalla erilaisia ongelmia. Kuten alkoholismia, perheväkivaltaa ja naisen alistamista.
Myös itse kiusaajat ovat lihavia, rasisteja, tai muuten heikkolahjaisia. Usein myös yksinhulotajien lapsista tulee kiusaajia.
Kiusaaja on jo lapsesta asti ns. häiriintynyt epävakaa persoona ja kiusaajan rooli alkaa tarhassa, kouluissa, työelämässä, armeijassa eli siellä missä on sairas henkilö niin hän tuhoaa kaiken, jopa hyviä työyhteisöjä.
Näille kiusaajille ei auta kuin kostaa tai antaa niin monta kertaa turpaan, että muistaa sen ikuisesti. Näin se kiusaaminen saadaan loppumaan.
Joten kiusaajat olkaa varovaisia kun kuljette pimeillä kaduilla. Voit saada ikimuistoisen takaisin kiusauksen.- kiusattu2
Itse olen luonteeltani hirvittävän mukava ja rauhallinen ihminen ja haluaisin olla mukava kaikkia kohtaan. Olen kuitenkin oppinut sen, että kiusaajat eivät jätä rauhaan jos heitä kohtaan yrittää olla mukava.
Koulussa minua kiusattiin monta vuotta rajusti, nimettelyä, juoruamista, ulosulkemista, esineiden varastelua ja rikkomista ja jopa käsiksi käymistä. Lopulta aloin harrastamaan kamppailulajeja ja nostelemaan painoja.
Lopulta mottasin pahimmalta kiusaajaltani huulen halki kun hän sadannen kerran tuli tönimään ja nimittelemään. Kiusaajani raivostui ja yritti käydä kimppuuni, mutta mottasin häntä aina vain uudestaan niin, että hän lensi taaksepäin. Kiusaajani yritti lyödä minkä pystyy, mutta väistöin tai torjuin kaikki iskut helposti ja minun jokainen iskuni upposi helposti kiusaajan naamaan. Yllätyin itsekin miten suuri tasoero välillemme oli tullut.
Lopulta kiusaajani luovutti kun huomasi, että ei enää pärjää, mutta syytteli minua hakkaamisestaan ja vaati minua maksamaan veristen vaatteiden pesulalaskun. Niin sairas ja itsekeskeinen tämä kiusaaja oli päästään, että oli monta vuotta rikkonut omaisuuttani, nimitellyt ja käynyt käsiksi niin vaatii korvauksia kun sai kerran turpaansa ja unohti kaiken mitä oli vuosien varrella minulta rikkonut tai käynyt käsiksi.
No en ikinä maksanut mitään eikä kiusaaja poika uskaltanut ilmoittaa turpaan saamisestaan kenellekään, koska siinä olisi mennyt viimeisetkin kiusaajan katu uskottavuus kantelupukiksi ryhtymällä.
Ei minua kyllä senkään jälkeen hyväksytty mukaan juttuihin koulussani, mutta ainakin sain olla rauhassa.
Koska olen pohjimmiltani hyvin mukava minun on vaikea käsittää mitä kiusaajat saavat irti kiusaamisestaan. Aluksi en edes käsittänyt miten sairaita ja itsekeskeisiä kiusaajat voivat olla päästään, koska olen itse mukava luulin kaikkia muitakin ihmisiä mukaviksi vaikka eihän se niin mene. - Oikeus voittaa!
kiusattu2 kirjoitti:
Itse olen luonteeltani hirvittävän mukava ja rauhallinen ihminen ja haluaisin olla mukava kaikkia kohtaan. Olen kuitenkin oppinut sen, että kiusaajat eivät jätä rauhaan jos heitä kohtaan yrittää olla mukava.
Koulussa minua kiusattiin monta vuotta rajusti, nimettelyä, juoruamista, ulosulkemista, esineiden varastelua ja rikkomista ja jopa käsiksi käymistä. Lopulta aloin harrastamaan kamppailulajeja ja nostelemaan painoja.
Lopulta mottasin pahimmalta kiusaajaltani huulen halki kun hän sadannen kerran tuli tönimään ja nimittelemään. Kiusaajani raivostui ja yritti käydä kimppuuni, mutta mottasin häntä aina vain uudestaan niin, että hän lensi taaksepäin. Kiusaajani yritti lyödä minkä pystyy, mutta väistöin tai torjuin kaikki iskut helposti ja minun jokainen iskuni upposi helposti kiusaajan naamaan. Yllätyin itsekin miten suuri tasoero välillemme oli tullut.
Lopulta kiusaajani luovutti kun huomasi, että ei enää pärjää, mutta syytteli minua hakkaamisestaan ja vaati minua maksamaan veristen vaatteiden pesulalaskun. Niin sairas ja itsekeskeinen tämä kiusaaja oli päästään, että oli monta vuotta rikkonut omaisuuttani, nimitellyt ja käynyt käsiksi niin vaatii korvauksia kun sai kerran turpaansa ja unohti kaiken mitä oli vuosien varrella minulta rikkonut tai käynyt käsiksi.
No en ikinä maksanut mitään eikä kiusaaja poika uskaltanut ilmoittaa turpaan saamisestaan kenellekään, koska siinä olisi mennyt viimeisetkin kiusaajan katu uskottavuus kantelupukiksi ryhtymällä.
Ei minua kyllä senkään jälkeen hyväksytty mukaan juttuihin koulussani, mutta ainakin sain olla rauhassa.
Koska olen pohjimmiltani hyvin mukava minun on vaikea käsittää mitä kiusaajat saavat irti kiusaamisestaan. Aluksi en edes käsittänyt miten sairaita ja itsekeskeisiä kiusaajat voivat olla päästään, koska olen itse mukava luulin kaikkia muitakin ihmisiä mukaviksi vaikka eihän se niin mene.Hyvin teit : TURPAAN VAAN ! ! !
- aloitetaantoimittajista
hyvä. hakataan kaikki molopäät ihan vitun tohjoksi.
- uusi alku kokonaan
Kiusaamiseen pätee se, että pitää joko taisella voittoon tai paeta. Nyt oletat voivasi jäädä paikoillesi vaikka et halua taistella. Se ikävä kyllä tulee päättymään kannaltasi huonosti, joten ota vikkelästi jalat allesi niinkauan kuin olet vielä elävien kirjoissa.
Selviytyäksesi suhteet entiseen pitää katkaista, onneksesi olet vielä nuori ja elämä on edessä. Lapsuuden aikaista perhettä ja kavereita et välttämättä tarvitse mihinkään. Näet sen piakkoin, kuka todellisuudessa on se kiusaamisen ylläpitäjä, sillä hän ottaa sinuun yhteyttä jollakin tekosyyllä, vaikka olisit katkaissut välit, tai sitten hän käyttää jotakun viattoman oloista apuria siihen. Torpedoi kaikki vuodeksi pariksi, maailmasi ei siihen kaadu. Se olisi tärkeää ymmärtää, että kiusaaja saattaa olla hyvin lähellä piilossa, isä tai äiti, puoliso, sisarus kuka vain joka tuntee ja tietää kiusattavan elämänpiirin hyvin. Lykkyä tykö uuteen elämään. - jaah`?!
Jos tuo mitä kerrot pitää paikkansa, niin juridisesti on todella jopa kovempi rikos, että jos netin kautta joku välittäisi valheita, joihin kunnianloukattu ei tiedoillaan ja tietämyksellään netistä voi edes puolustautua.
Lohdutukseksesi voin kertoa, että kiduttavaa on minullekin ollut keskustella tässä Suomi24.fi:a: itse luulin, että täällä keskustelupalstoilla normaalisti tuntemattomat vaihtaa keskenään anonyymeina ajatuksia ilman mitään sen kummenpaa, mutta en todellakaan ole osannut tai olisi osannut varautua siihen, että netin häiriköt systemaattisesti poistattavat kaiken normaalin viestinnän kiusaamansa viestien osalta. Pisteenä i:n päälle oli ahdistelu, missä minua puhutellaan lapsuuden lempinimelläni julkisesti tässä (Suomi24.fi:a): no en tule rekisteröitymättömänä TAI SAATIKA KOSKAAN REKISTERÖIDYLLÄ NIMIMRKILLÄ tähän minulle tuntemattomien Suomi24.fi:n, kirjoittamaan tuuntemattomille näitä nimettömiä harmittomia ajanvieteviestejäni, että minua keskustelupalstoilla herjaavat mulle tuntemattomat toisivat henkilöni esiin internetissä, kun itse en ole internetissä missään nettiyhteisöissä- EN MISSÄÄNN, enkä edes Facebookissa.
Kyllä minusta lapsuuden ajan kiusaajista voi irrottautua. Hetä kiinnostan minä enemmän kuin minä heitä. Itselleni se tosin tarkoittaa sitä, että ei voi esimerkiksi olla Facebookissa, mistä runkunrötvöt saisi tietoa itsestäni, eli toki ne siat rajoittaa vieläkin elämistä, koska tunkee takuulla urkkimaan mun ja mun läheisten ystäviä netissä, jos julkistaisin itsestäni mitään, ja rikolliiset varmaan siitäkin riippumatta. Ja nettihäiriöt vainoavat viattomia.
Mua ei lällällää ole kiusattu sen jälkeen kun lähdin koulukiusaajakoulusta, lälläl lää!! - kiusaajat=luusereita
Tutun kuuloista. Minuakin on elämäni ainakana haukuttu suoraan tai selän takana, vähätelty, naureskeltu tai hymistelty, suljettu pois porukasta tai muuten vain oltu ilkeitä. Onneksi on myös toisenlaisia kokemuksia, jolloin on myös ollut tosi ystäviä. Hyvät kokemukset ovat auttaneet huonoina aikoina. Yritä olla välittämättä. Etsi itsellesi mukavia asioita ympärillesi ja niitä asioita, joista pidät. Kun itselläsi on hyvä olla, muuta asiat eivät häiritse niin paljon. Minä löysin itselleni ihanan kumppanin. Ehkä sellaistakin kannattaa etsiä.
- Trollia pukkaa
Olipa uskottava juttu. Koko kaupunki kääntynyt vastaan! Vieraat ihmiset tulee kaupassa haukkumaan huoraksi! Tuollaista ei tapahtu missään.
- bibbi g
Tätä on perus suomalainen kateus.
Kun henkilön maine tärvellään sitä ei riitä puhdistamaan edes yksi ihmiselämä. - huoh.........
Kannattaa ihan oikeasti katsoa peiliin jos tuntuu että "kaikki kiusaa kokoajan" ja "kaikki puhuu paskaa". Ei ole mahdollista, että koko maailma on sua vastaan.
Sinulla saattaa olla esim. tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka ärsyttävät monia yms.- BerttaS
Ei sen tarvi kovin kummoinen juttu olla että saa jonkun pikkukylän vihat niskaansa.
Riittää että on syntyjään perheestä jossa on alkoholismia, mielenterveys ongelmia ja köyhyyttä niin siinähän sitä jo onkin.
Jo kouluajoista lähtien sinuun on lyöty leima että olet "siitä" perheestä ja sinua katsellaan nokan vartta pitkin ja jätetään ulkopuolelle. Niille, jotka eivät taustaasi tiedä, tehdään nopeasti selväksi mikä olet ja siinä sitten äimistelet että mihin ne aluksi niin kivat kaverit häipyi.
Pointtini on kuitenkin se, että vaikka itse et olisikaan tehnyt mitään väärää tai muuta vastaavaa niin joskus taustasi on vain sellainen että sinua kartellaan ja puhutaan paskaa ja juorutaan vaikka nämä potaskan jauhajat eivät edes tuntisi sinua.
- käräjäkalle
Itselleni aikoinaan koettu koulukiusaaminen aiheutti aikuisiällä (nyt siis kolmikymppinen mies) täydellisen nollatoleranssin kaikenlaista kiusaamista kohtaan.
Jos aikuisiällä olen sattunut joutumaan minkä tahansa vastaavan kohtelun kohteeksi, olen ihan aina vetänyt tekijän rosikseen. Ja nimenomaan rosikseen siksi, että se on se laillinen ja fiksu keino tasata puntit, toisin kuin ns. turpaan vetäminen. Kunnianloukkaussyytteellä leipoo aivan helposti parin-kolmen tonnin laskun, joka koostuu sakoista, vahingonkorvauksista ja oikeudenkäyntikuluista. Näitä tapauksia on ollut muutamia ja syyllisille on tullut melkoisena yllätyksenä, että kaltaiseni ulospäin hillitysti käyttäytyvä mies pitikin puolensa ja järjesti heille rikostuomion ja kirvelevän laskun.- moro!
Hyvä ja etenkin jos olet vielä niin rehti juristi, että tiedät sen, ettei innokkaimmat kunnianloukkaussyyttetteiden laatijat ole juuri koskaan varakkaita henkilöitä.:) Häpeähän joku kunnianloukkausoikeudenkäynti olisi.
Sä kun nimetön muuten mainostat olevasi juristi ( niinkö, koska eipä kukaan muu kuin hullu kirjoittaisi noin rehvakkaasti ammattialan esiintyjänä?), niin kerros nyt mulle, että millainen syyte mun tulisi laatia, jos haluaisin, että kun tässä Suomi24:fi:a minua kiusataan ja tietämättäni saamieni kommenttien perusteella kaiketi väitetään myös henkilöksi, niin että minkä sortin case se on, jos mä päätän suuttua ja tehdä rikosilmoituksen Suomi24-kirjoittelija- runkvisteille yksityisyydensuojan loukkauksesta ja muusta? Uhkailua on tullut nimettömästi tässä Suomi24.fi- keskustelupalstalla osaa ottamissani keskusteluissa usein ja myös sekä nimeni että henkilöni tuntuvat pelottavasti olevan minua nimettömästi ja julkisesti pilkkaavien tiedossa. Eli mites kandeis toimia? Itselleni tämä Suomi24.fi- kirjoittelu on tyyliin sama kuin lauantaisaunassa käynti tai ristikon täyttäminen, eli toki jos ihmisiä hirveästi häiritsee, voin tehdä muutakin kuin kirjoittaa tänne Suomi24:n, mutta en ymmärrä, että kun mun kirjoittelussa ei ole henkilöitä enkä halua kirjoittelullani solvata ketään tai missään määrin ole edes kiinnostunut henkilöistä tahi itse ole henkilö tai kenenkään solvaaja, että miksi minua on niin syvästi solvattu tässä Suomi24.fi:a.
Saako juridisesti esimerkiksi Suomi24:n jäsenet vainota ja pilkata mielinmäärin yksittäistä palstalle kirjoittavaa joka ei edes tiedä pilkkaajiensa henkilöitä ja sitten poistattaa viestihistoriasta sairaan pelottelemisensa? Saako juridisessa mielessä joku muu käyttää rekisteröityneenä vaikkapa minun näin nimettömänä esittämiäni viattomia tekstejäni tässä Suomi24.fi:a? Kuka saa väittää, ja mitä?
Mä voisin kanssa "leipoa" pikkusen paljon, jos haluaisin, mutta itse haluaisin rosikseen rassarit ja kiihkoisänmaalliset, jotka pilaa kaikki nää palstat. En keskittyisi yksittäisiin hörhöihin ja toivomillaaan kunnianloukkauksilla tutuistaan rahan kalastelijoihin, jollei kyse todella ole raha-asioista tai muuten valheiden esittämisestä ihmisten persnoonista netin avustuksella.
- Vapautunut.
Se on helppo huudella, jos ei ole joutunut elämässä samanlaista kokemaan. Kyllä löytyy monia, jotka on myös käyneet samanlaista kohtelua läpi kuin aloittaja.
Aloittajalle, älä luovuta. Sinä olet upea ja arvokas sellaisena kuin olet, joskus paikkakunnan vaihto auttaa. itse niin tein ja elämänlaatu muuttui täysin.
Tärkeintä on löytää itsestään henkinen voima ja silloin löytää yleensä myös oikeita ystäviäkin.
Voimia sinulle. - hulabaloo2
- Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
- Sitä saa mitä tilaa.
- Tee toisille sen minkä toivoisit muiden tekevän itsellesi.- jaah?!?
No minä ainakaan toivottavasti en ole tehnyt kenellekään koskaan mitään sellaista niin pahaa, että vaikka kun paikkakunnan kahdeksikymmeneksi vuodeksi jättää, että lehmät olisi vielä puhumassa viime mielikuvastaan minusta ( ja yrjöttävää olisi, jos edes puhuisivat minusta, koska se mikä on mennyt on menny ja kerran jos minua kiusataan, ei koskaan voi olla edes tuttava minulle), kun kakskyt vuotta sitten mun kanssa viimeksi puhuivat, ainakin ne imbesillit, jotka mulle ja mua kohtaan oli joitakin koulukiusaajia.
Huonotaustaisia ja sikamaisia suurin osa koulukiusaajista. Ei sitten niin mitään käytöstapoja niillä! Makkarankuoria niskaan kadulla, huorittelua, rintaliiveistä kiskomista, turpiin vetoa kouludiscossa; että jos pahemmin olisi käynyt olisi koulukotipaskalle voinut tulla syyte aivovamman aiheuttamisesta, pyörän varastamista, sikamaista nauramista ja huorittelua ja nimitttelyä joka paikassa, keppien heittelemistä perään, deodorantin suikuttamista tyttöjen pukuhuoneessa siten, että koko pullo vaan mamin kullannupulta viattoman päähän ja sitä rataa. Kiristelen hampaitani vihasta, jos sellaisilla paskasäkeillä on lapsia! Koska olen aivan varma, että ei niin häiriin´tyneet PYSTY kasvattamaan normaaleita lapsia, jotka on sitä tyyliä kuin mun koulukiusaajat! On outoa, että osa ihmisistä osaa lapsista alkaen käytöstavat lähes kuin aikuiset, ja osa on kuin sikoja!
Tarkoitan, että kun taakseen jättää p*skan , ei halua löytäää edestään enää samaa p*skaa, vaikka korkeintaan ja vain sukulaisuussuhteiden vuoksi on kiusaajapaikkakunnan edustajien kanssa tekemisissä ihan mielellään, koska ainakin omalla inhoamallani kiusaajapaikkakunnalla on myös ne lapsuuden kiusaajatkin, joiden maailmankatsomus on niinkin avara, kuin että koko elämä ja koko elämänaikainen asuminen yhdellä ja samalla paikkakunnalla - uuh, mahtaa olla jännää ja tosi iso maailmankatsomus, että jos on vaikka oikein kolmekymppinen ja koko ikänsä asunut vain yhdellä paikkakunnalla, jee! Uskallatteko edes vessassa käydä kysymättä mameiltanne lupaa? Tai väitättekö, että olette asuneet "kaukana kodeistanne", jos olette asuneet saman kylän kodeistanne kakskytkilsaa keskustassa ja käyneet mamiliinien luona syömässä joka viikonloppu?
Minä olen ainakin "tehnyt toisille sen, mitä toivon tehtävän itselleni", eli toivon, että Suomi24.:a ainakin minuun kohdistettu tuntemattomien vainoamiskäytös loppuu! EN käy tällä miljoonien ihmisten nimettömällä Suomi24-fi- nettipalstalla kirjoittamassa tuntemattomille näitä nimettömiä kirjoituksiani minä ainakaan siksi, että toivoisin saavani vastata urkkijoiden tai minua häiritsevien ihmisten tai häirittyjen tai häirittyjä feikkaajien tai ulkopuolisia mustamaalaavien asiattomiin kirjoituksiin. Mulle tässä Suomi24.fi:a ei koskaan ainakaan ole kerrottu aloitusten laatijoiden henkilöitä. - Kiitos,
jos uskallat sanoa tämän kiusaajille. Epäilen vahvasti.
- gay!
Siis nämä juoruilijat ja paskanjauhajathan niitä luusereita on. Jokainen tekee virheitä, jos ne siitä jauhavat ja vaan muistuttavat, ihminen muuttuu. Oikeasti pitää päässä heittää aika pahasti, että aikuisiässä tuollaista vielä tekevät.
Ei siinä auta kun kovettaa itsensä, ja antaa vaan olla. Tai niinkuin monet täällä sanoneet, muutat pois, tosin idiootteja on joka puolella.. mutta myös hyviä ihmisiä.
Voit myös sanoa takaisin, itse olen oppinut sen. Myöskään kunnollinen turpaan veto ei ole paha ehdotus. Tiedän, että hieman provosoiva tuo viimeinen, mutta perkele ei kun kunnolla päin näköä, ja eikohän vittuilu ala loppua.
Voimia sinulle ja iloisia hetkiä elämään!! Keep up!. Tiedän mitä se on.. - nainen 37
Olet saanut kokea kovia, mutta oletko varma, että totuus on nykyään tuollainen millaisena sen itse näet ja koet?? MItä jos menneisyytesi saa sinut tulkitsemaan nykytilanteitakin väärin? Kun ihmisellä on pahat haavat sielussa, niin sitä alkaa näkemään ja kokemaa sitä pahaa kaikkialla ja kaikissa.
- sh28
Meni mihin tahansa, teki mitä tahansa, sanoi mitä tahansa, aina olet jonkun mielestä vääränlainen, tyhmä, ruma jne jne jne..
Tärkein asia elämässä, on ihmisen suhde itseensä. Jos tuo suhde on anteeksiantava, myötätuntoinen, hyväksyvä, rakastava, sillä pärjää elämässä, ja se kantaa vaikka maailman ääriin!!
Tietenkin on eri asia, jos joku tulee koskemaan ja ylittää luvattomasti omat rajat, silloin tulee kävellä poliisiasemalle ja tehdä rikosilmoitus, koska se ei ole sallittua, vaan laitonta.
Minkälainen suhde sinulla aloittaja on itseesi? uskotko muiden puheita kun he nimittelevät sinua tms? jos joku sanoo että olet koivu, uskotko siihen? etpä tietenkään. Uskot vain asioihin jotka herättävät sinussa tunteita, KENEN TUNTEITA?
Onko sinua lapsena rakastettu, onko sinut hyväksytty sellaisena kuin olet, tunsitko itsesi tärkeäksi lapseksi?
Oletko koskaan pistänyt merkille, että vaikka joku ihminen ei ole todella kaunis, hyväkroppainen mahtavan ihana, tms. niin hän on silti ulospäin erittäin sinut itsensä kanssa, ja varma itsestään?
Kun sisältäpäin tulee hyväksyntää, rakkautta, myötätuntoa jne. heijastuu se ulospäin itsevarmuutta, kiusaajaa ei kiinnosta tällaisen ihmisen härppiminen, KOSKA SE EI AIHEUTA KIUSATUSSA MITÄÄN.
Kerroit että olet hyvännäköinen jne. mitä luulet mitähän kiusaajat OIKEASTI ajattelevat sinusta? onko se taas heidän omaa epävarmuuttaan omasta itsestään, kun täytyy kiusata jotain ihmistä. Mitä sinulla on sellaista, mitä heillä ei ole?
Olin itse aiemmin juuri kuin sinä, nyt käyn terapiassa (olen jo aikuinen) ja jo muutaman kuukauden jälkeen olen vapautunut "muiden" ihmisten aiheuttamasta ahdistuksesta, koska selvisi, että ahdistusta aiheutin minä itse.
Jännää on myös se, että nyt kun olen sisäisesti vapautunut tuomitsevasta itsestäni, asioideni, ja elämäntyylini jne. kommentointi on vähentynyt huomattavasti ;) kuten sanoin, sisäinen viisas itsesi näkyy ulospäin jos vain annat sen näkyä! saatat olla itse itsesi tiellä :)
Ja muista: minä myös olin aiemmin itsemurhan partaalla, söin lääkkeitä ahdistukseen ja olin pohjalla viinapulloni kanssa, mutta SELVISIN! se tarkoittaa sitä, että myös sinulla on mahdollisuus ja OIKEUS selvitä. - niin käy
Kateus voi olla yksi syy haukkumiseen. Esim. naiset haukkuvat ja kohtelevat huonosti jos sattuu olemaan hieman paremmin laittautunut :)
- kaksitoista3
Eihän ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä. Voit pitää perheeseen yhteyden skypellä, puhelimella. Vierailemalla.
Jourut ja pahanpuheet on alkaneet elää omaa elämäänsä, eikä tilannetta pysty korjaamaan mitenkään. Moni uskoo niitä.Ja oman elämän erinomaisuutta parantaa kun jollain toisella menee huonommin.No nyt ei jaksa lukea kaikkia, mutta näitäkin on nähty: Joskus se suku on se pahin. Tietävät asiasi tarkkaan ja eteenpäin kertovat omat vinksahtaneet mielipiteensä tosiasioina, ja niin ne juorut lähtevät ja asiasi ovat puolen Suomen reposteltavissa.
Tee rohkea veto, muuta toiselle paikkakunnalle ja valitse tarkoin keihin pidät yhteyttä. Voi tuntua kovalta ratkaisulta, mutta kohta elämä vaikuttaa paljon helpommalta....
Onnea vaan kaikille uuden elämän aloittaneille!
- PoisHappeaSaamaan
Ellet löydä rehellistä puolustajaa itsellesi, suosittelen maiseman vaihtoa ainakin muutamaksi vuodeksi. Muualla asuminen voisi muutenkin avartaa ajattelua, kun voi olla rauhassa ja tervehtyä. Pääsisit irti teinivuosien törkyturvista nopeasti. Ehkä olisivat sitten aikuistunueet kun ja jos joskus palaisit.
- Rotta2013
Tai sitten olet ollut ns.kevyt kenkäinen nainen aikoinaan. Ei sellaset asiat unohdu ikinään pikku kylällä. Muutat eri paikkaan ni pääset siitäkin maineesta samalla.
Ja ainahan on syrjintää. Toiset on niin kateellisia kaikesta. Ylipäätään suomessa on tapana saada heti joku pinnalta alas,kun taas ruotsissa kannustetaan. Niin täälläkin pitäisi toimia.
Arvojärjestys laittaa ihmiset eri asemaan. Jotkut on parempi osaisia ja jotkut vähempi ja sitten on se väliryhmä.
Itsekin ihan perus tavantallaaja duunari ja duunariperheestä. En koskaan oo päässy piireihin ja nykyään en edes morjensta näitä parempi osaisia ns.entisiä tuttuja. Ei vois vähempää kiinnostaa. Työttömiä yleisesti ja pappa betalar. Itse ajan itse maksamallani autolla ja asun omassa maksamassani asunnossa.
Ei tätä nyt kukaan varmaan tajua,mut yrittäkää...
Muuttaa kauas ni sitten,kun saattaa muuttaa takaisin niin ymmärtää. "Muuttaa kauemmas ni näkee lähelle" - tyttelio
Oletko nyt aivan varma ettet käyttäydy/ole käyttäytynyt jotenkin sopimattomasti/väärin muita kohtaan?
Miksi miehetkin sinua kiusaisivat jos kyse olisi siitä että he olisivat kateellisia ulkonäöstä ja fiksuudestasi? Olisit varmasti miesten mieleen enemmänkin. Naiset nyt saattaisivatkin olla kateellisia.
Kuulostaa oudolta että ihmiset jaksaisivat nähdä vaivaa kiusatakseen jos et ole heille tehnyt mitään.
Ja se että ystäväsi kaikkoavat yksi kerrallaan viereltäsi kertoo minusta jo paljon... oletko ollut ystävyyden arvoinen?
Tai sitten minä olen aivan väärässä ja olet suloinen väärinymmärretty tyttö, siinä tapauksessa suosittelen maisemanvaihtoa :)- odhsilokef
oletko ollut ylimielinen muita kohtaan? Vai annantko ehkä vahingossa ylimielisen kuvan itsestäsi?
- 27.6.2013
Elämäni on ollut kurjaa sortovallan alla, mutta pistetilanne on onneksi vielä korjattavissa. Joudun luopumaan kaikesta: perheestä, kodista, ystävistä ja jopa vaatteista. Minä lähden tästä ulottuvuudesta, mutta en todellakaan yksin. Otan heistä osan mukaani.
- kijkjljoii
Toivottavasti löydät jonkun toisen keinon antaa takaisin kiusaajillesi. Kiusaajat saavat tavoitteensa perille jos uskot olevasi huono...he ovat huonoja.
Itselle on kyllä tullut mieleen, että pitäisi keksiä ovelia keinoja antaa takaisin ilman,e ttä itselle kostaa kauttarantain. Elikkä ei sitä enää itse tarvitse mitään rangaistusta toisten pahoista teoista.
- ykskatuja
Minä oli kiusaaja, koulutoveriani kiusasin -60-70 vaihteessa. Se asia tulee ajoittain mieleeni,tunnen kovaa syyllisyyden tunnetta asiasta. En tiedä elääkö tämä kohde ,haluaisin pyytää anteeksi. Uskon ,että kiusaajalle asia tulee eteen jossain vaiheessa.
- hgjhgmhjmhj
Pyydä anteekisi ja hyvitä.
- basi
Minuakin haukuttiin vähän samalla tavoin entisellä kotipaikkakunnallani. Olen kauan sitten muuttanut sieltä pois, mutta aina kun tapasin vanhoja tuttuja niin vuosikausia sen "vaistosi" että mitä musta puhuttiin seläntakana. Kun kerran saa sellaisen hyljeksityn roolin jossain pikkukylässä, niin ei siitä välttämättä noin vain pääse eroon. Jokin ihmissuhdekonflikti saattaa myöhemmin aktivoida vanhat jutut ja siinä sitä taas ollaan. Loppujen lopuksi minusta se oli vain huvittavaa, kun joku puolituntematon entisen tutun tuttu alkoi äkkiä selittää itsestä aivan omituisia juoruja, jotka ihan rehellisesti sanottuna olivat melkoisen lennokkaalla mielikuvituksella kyhättyjä. Kun sitä juoruilua seurasi sivusta ulkopaikkakuntalaisena vuosikausien jälkeenkin, niin se tuntui erikoiselta ja vähän absurdiltakin.Ihmiset kohtelivat minua aivan erityisellä tavalla siellä paikassa, onneksi en jäänyt asumaan sinne koska osaan kuvitella millaista helvettiä olisi elää sellaisen halveksunnan ja juoruamisen keskipisteessä. Se tekee oikeasti jo itsessään vainoharhaiseksi.
- gfjhjkjlkölk
Sinulle ollaan kateellisia tod.näköisesti. Jostakin ihmisestä voi tulla jonkinlainen kohde jonka kautta ihmiset purkavat omia tunteitaan ja pönkittävät omaa asemaa ryhmässä. olisiko taustalla joku kateellinen nainen jolla valtaa porukoissa ja jota miellyyttääkseen nämä miehetkin haukkuu?
Minä muuttaisin paikkakuntaa jos se on liian pieni.
Jos sinulla ei ole mahdollista niin on pakko taistella. On pakko antaa kärsimys takaisin seurausten muodossa. Jos kuitenkin laitat kunnianloukkaus syytteet niin saata takaisin taas itsekkin kaikkea. On vaikea miettiä väistääkkö vaiko tasitella.
Voisin jopa suositella vaikka se kuullostaa moraalittomalta antaa samalla mitalla eli kiusata takaisin. - kateuden kohde
Minä koin samaa yleensä kaikkien naisten taholta ja nämä naiset saivat vielä valheillaan miehetkin minua vastaan. Se johtuu aina naisten taholta kateudesta. Minua kohtaan on naiset ollu aina kateita koska olen aika eksottisen värinen (ainakin hiukset ja silmät) ja muutenkin ihan eri näköinen piirteiltäni kuin suomalaiset naiset niin sitä kateutta on saanut ikänsä niskaansa, vaikka olen hiljainen, kiltti ja todella ujo jopa arka enkä ole tehnyt pahaa kärpäsellekään, mutta kummasti sitä löytyy minusta kerrottavaa kun se mielikuvitus on kateellisella naisella ääretön.
- gfghgfhjg
Valitettavasti kateus on monen kiusaamisen takana.
- jaah?!?
gfghgfhjg kirjoitti:
Valitettavasti kateus on monen kiusaamisen takana.
Ilmeisesti, koska sekin psykopaatti, joka tän Suomi24.fi:n etusivulle ton aloituksen linkkeineen laittoi, haluaa leimata esimerkiksi minut sivullisen tän Suomi24.fi:n etusivulta palstoja lukemaan tulevan anonyymin mielisairaaksi, koska anonyymin kesustelunavauksen ohessa oleva linkin aloitus olikin havaitusti tälle palstalle osviittoineen, eli palstalle "Yleistä mielenterveydestä", vaikken itse kommenttiani tällaiselle palstalle olisi edes halunnut kirjoittaa.
Minulla ei ole ongelmaa koulukiusaajien kanssa, vaikka yläasteella ja lukion alussa aika törkeää koulukiusaamista koinkin; niillä korkeintaan minun kanssani, jos joku kahjo minua vainoaa netissä. Kakrut voi mennä muualle. Voin tosin sieluni silmin kuvitella, että miten uteliaita minua koulukiusanneet ovat minusta: he luulevat, että minä iloisesti moikkaisin, jos näkisin heidät tai luulevat etä olisin v*tun vertaa kiinnostunut tietämään mitään heidän elämästään. No en ole. Luokkakokoukseenkin jätin menemättä, koska samaan aikaan oli oikea ystäväni kotikaupungissani ja halusin tavata hänet, enkä mitään tyyppejä, joiden kanssa en edes halua olla tekemisissä ja joita en edes tunne. Ainoa mitä suren on se, että kun lapsena jätin sen koulukiusaamisen vuoksi kotikaupunkini, menetin samalla suhteet myös niihin harvoihin oikeisiin lapsuuden ystäviini yhteydenpidon vähäisyyden vuoksi ja niitä vuosia ei saa takaisin, koska silloin ei ollut mitään kännyköitä ja nettejä. Mutta mielenterveyteni sain takaisin, kun ei tarvinnut kadulla saada joka päivä keppejä ja kiviä niskaansa, kuulla määkymistä ja huorittelua, ottaa turpaansa kouludiscossa tai tulla lukiossa ( lakkauttais ne paskanaamojen lukiot!) lukituksi esimerkiksi vessaan, missä valopäät muutama 'yhteiskunnamme suurta sankaria' duunarivanhempien ylimielistä-finninaamaa- rumapallinaamaa- poikaa piti ovea kiinni, ettei tyttö päässyt pois vessasta...
Mulle on ainakin ihan sama, mitä mua kiusanneille kuuluu,mutta hiljaisesti voin sanoa, että koskaan en auttaisi heitä missään. Jos olisi pakko olla tekemisissä olisin, mutta se on turha luulo, että ikinä sosiaalisissa yhteyksissä.
- oppia ikä kaikki
Sama meno on meillä kaikilla. Sitä vain kuvittelee olevansa ainoa. Nämä sinun kuvittelemasi kiusaajat ovat itse kiusaamisen kohteena ja toimivat samoin kaikkia kohtaan kuten me kaikki. Elämä on mitä näet ympärillä eikä vain sinun kohdalla.
- maailmanparantaja1
Juurikin näin... Maaailmalla niin sanottu kiusaaminen on monta kertaa pahempaa, jopa siinä määrin, että ihmiset ovat muodostaneet aseistautuneita ryhmiä toisia vastaan. Suomessa elämä on maailman menoon verrattuna helppoa.
- kiltti mies.
Palkkaa joku iso häijyn näköinen mies vähäksi aikaa ja sitten kuljeksit sen kanssa kiusaajien tykö. Se mies voi sitten vähän pelotella niitä. Pelottelu yleensä tepsii kiusajiin. Mua kiusattiin joskus ala ja hiukan yläasteellakin mut sitten ne sai kuonoon.
Olin hiljainen ja kiltti silloinkin mut kyllä mä puolustin itseeni. Olin kiusaajia pidempi, isompi ja voimakkaampi joten äkkiä se kiusaaminen loppui kuitenkin.- hierarkia
Ilmeisesti kiusaajilla on jonkinlainen alemmuuskompleksi missä he etsivät sankaria joka puolustaa oikeudenmukaisuutta. He eivät kuitenkaan näe sitä että väkivalta edustaisi epäoikeudenmukaisuutta. Tässä on riskinä se että he ottavat sinusta mallia ja myöhemmin elämässä perustelevat väkivaltaisen käytöksen sillä että olet näyttänyt huonoa esimerkkiä.
Jotkut eivät ilmeisesti kykene elämään ilman jonkinlaista isähahmoa ja sankaria joka pitää yllä kuria ja järjestystä. Ja väkivallallahan sitä kuria ja järjestystä saadaaan. Tai sitten poliisin avulla. Ja tätä kautta monista tuleekin poliiseja koska heillä on oikeus käyttää väkivaltaa sekä leikkiä arvostettavaa sekä kunnioitettavaa ihmistä jota on pakko palvoa silloin kun toinen ihminen on rikkonut lakia.
- 9+59+5+5+
Tyypillistä tapahtumaköyhän pikkupaikkakunnan elämää puhua kenestä mitäkin ja suhtautua epäluuloisesti muihin ihmisiin. En usko että olet ollenkaan ainoa vastaavassa tilanteessa oleva. Muutama vuosi jossan muualla suuremmissa ympyröissä vos tehdä sinulle hyvää
- jhkjöjoö-l-l.liloi
Ihmisillä jotka jaksavat kiusata toisia on tylsä elämä. Alkusyy kiusaamiseen voi olla täysin sattumanvarainen, sattuu olemaan jossakin tiettynä ajankohtana kun joku kiusaaja tarvitsee jonkun jonka avulla pönkittää itseään. Kilpailu asemasta laumassa myös aiheuttaa kiusaamista jos joku huomaa, että joku on liian kaunis, liian mukava, liian fiksu ja voi aiheuttaa oman aseman heikkenemisen laumassa. Joku voi pelätä, että ei itse mahdu joukkoon ja etsii jonkun johon voi kiinnittää huomiota.
Jos on paljon äääliöitä tylsistymässä he saattavat jatkaa ja jatkaa loputtomasti.
Jonkun kiusaamsiesta voi tulla ryhmää yhdistävä puheenaihe kuten vaikka säästä kun muuta ei keksi.
- helpponakki2
Sitten vasta kun sinut raiskataan, silpotaan, poltetaan, kidutetaan niin sitten on aihetta valittaa. Tämä on normaalia elämää Suomen ulkopuolella.
- 2.Kiusatun neuvo!
MUUTA ISOON KAUPUNKIIN ! ! !
- en stor stad killen
Survivor - Burning heart
- ..............
Todella törkeää tollanen,ihmiset ovat typeriä,ei ole muuta tekemistä,kun vahtia ja vatvoa toisten asioita. Mutta jos sinulla on sellanen maine,pukeuduit ennen paljastavasti ja entiedä,mutta olitko ns kaikkien ukkojen kanssa sillei....?? oletko vielä sellainen...? mutta joskus sitä leimaa saa kantaa pitkään..sinänsä typerää,kun ihminen voi muuttua. Tiedän minunkin paikkakunnalla sellaisia,joista supistaan,että tuokin oli sellanen joskus..itsekin asun aika pienessä paikassa.
- ;;;;;;;;
Kun olet nähnyt etteivät he lopeta, tästäkin viestiketjusta nähdään että uhria syyllistetään, älä jää odottamaan ja argumentoimaan, ettei tällaista saa olla.
Vaikka puheesi on rehellisen kuuloista.
Olen sinua 30 vuotta vanhempi, lähdin 19 vuotta sitten paikkakunnalta, he parjaavat minua edelleenkin, huomaa etten ole tavannut ketään siellä asuvaa, monet ihmettelevät.
Älä takerru tuohon syöttiin että alat selitellä ehkä he juuri sitä odottavat.
Kiusaaminen on usein niin ovelaa ettei ole näyttöä, minun tapauksessani muutama henkilö pyysi jopa rahaa, sitten perässä juokseminen ehkä loppuisi.
Mielenvikaisuus on liian usein sosiaalisesti hyväksyttyä.
Ikävä sanoa mutta itse joudut kärsimään jos et sanoudu irti porukasta. - Harhaako on?
Loppuu.
Lähdet nyt pois tilanteesta. Ja jos aina vaan alkaa uusiksi, niin käytöksessäsi on jotain vikaa.
Muutat pois. Aloitat uuden elämän, jossa olet kiinnostunut työkavereista ja alat hankkia uusia ystäviä uudessa kaupungissa, esimerkiksi harrastuksien kautta.
Tai sitten alat vapaaehtoistyöhön. Omaan kaupunkiin tai vieraaseen.
Minua on kiusattu, mutta uusi alku onnistui. Miksei sinulla onnistuisi? Vai oletko itse riippuvainen tilanteesta?- idiootti!
"niin käytöksessäsi on jotain vikaa."
PITI TAAS MENNÄ SKEIDALINJALLE !!! - aloittaja viallinen
idiootti! kirjoitti:
"niin käytöksessäsi on jotain vikaa."
PITI TAAS MENNÄ SKEIDALINJALLE !!!Ei tuo ole skeidalinja. Eivät kiusaajat valokoi uhrejaan sattumanvaraisesti. Aloittajassa on jotain sellaista, joka vetää heitä puoleensa, ts. aloittajassa on jotain vialla.
- Tämäkömukauutta?
aloittaja viallinen kirjoitti:
Ei tuo ole skeidalinja. Eivät kiusaajat valokoi uhrejaan sattumanvaraisesti. Aloittajassa on jotain sellaista, joka vetää heitä puoleensa, ts. aloittajassa on jotain vialla.
Ohhoh, kyllähän kiusaajilla on täällä aikaa laajennella verkostojaan ja tehdä tiedusteluja, että missähän kiusattu tällä hetkellä vaikuttaa. Pieni maa ja vielä pienemmät ihmiset.
- mimmi.
En jaksanut lukea koko ketjua koska tämä on niin pitkä ja löysinkin tämän ketjun vasta nyt etusivun kautta, mutta luen heti kun on mahdollista.
Voi, olen sinua jonkin verran nuorempi mutta tutulta kuulostaa tuo kohteleminen...
Eli siis aivan hirveää!
Sairastuin myös itse psyykkisesti ja fyysisesti kiusaamisen seurauksena ja käynyt toden todellista tuskaa läpi niiden asioiden takia...
Oma kiusaamiseni on jo onneksi ohitse, mutta traumat jäi ja varmasti aina tulee olemaan jonkin sortin pieni henkinen arpi vaikka suurimmat haavat hoitaisikin aika, terapia ja elämän muuten järjestyminen.
Millaset välit sulla on vanhempiisi ja omaan perheeseesi muutenkin jos on sisaruksia tms?
Itse tein aikanaan sellasen päätöksen peruskoulun loputtua, kun minähän lopetin sillon kokonaan koulun kun ei ollut enää mikään pakko mennä kouluihin kiusattavaksi ja siirryin sitten isäni avustuksella työelämään, niin se päätös oli sellanen että jos koskaan enää kiusatuksi joudun niin kerron siitä aivan varmasti heti vanhemmilleni oli ikä mikä tahansa ja en jää sen jutun kanssa yksin!
Sillon peruskoulussa tein sen virheen että en koskaan kertonut vanhemmilleni kiusaamisesta, koska ajattelin sen olevan jotenkin noloa jos "menisin" rollimaan ja siitä tieto menis tietysti sitten opettajille kouluun ja se asia menis käsittelyyn jne... toi oli sellasta lapsen lapsellista ajatusmaailmaa ja sillon sitä tuntu kun aikuiset oli aina toitottanu et " jos ikinä koulussa mitään kiusaamista tulee, niin heti pitää kertoa siitä kotona! " ajatteli aina niistä aikuisten sanomisista ite tyyliin että " v*ttu nuokin on tyhmiä ja eivät tajuu mistään mitään " mutta mitä aikuisemmaksi sitä itse tulee, rupeaa käsittämään nuokin asiat eritavalla ja ymmärtää täysin miksi olisi pitänyt kertoa ja ettei siinä oikeasti ole mitään noloa, vaan se on vaan avuks sulle itselles. Koska kiusaaminen on AINA väärin !
Toi mitä sä oot penskana tehny on = ei mitään. Niin oon minäkin tehny ja moni on tehny vielä pahempaakin. Ei toi niinku että on pukeutunu seksikkäästi ja joskus että on ollu vähän vähemmänkin sitä vaatetta päällä ole mikään oikeutus kiusaamiseen. Todellakaan.
Ja ihan oikeesti, sä oot nyt aikuinen ihminen niin rupee kanssa vaatii sitä oikeutta itselles. Todellakin meet ja hankit ne kunnianloukkaussyytteet. Mitenniin ei se mitään auttais?? ootko kokeillu... sit voisivat ehkä tajuta että oot tosissas ja jos sulla ei oo voimia yksinään pyörittää tuota juttua, niin ei se mitään, sillon pyydät niiltä perheenjäseniltä tukea ja apua ja hoidetaan toi asia yhdessä pois millä keinolla hyvänsä.
Sinä oot nainen arvokas ja vihoviimenen keino on tappaa ittensä, vaikka tiedän senkin tunteen. Usko pois mua ja kerro tosiaan kuulumisias et miten asiat jatkossa menee ja pärjäile - mies38.
Ei sun tarvii kärsiä kiusaamisesta. Muuta muualle, se olis hyvä ratkaisu vaikaoot asunut siel mis asut ja se on rakas paikka niin sulla on elämä edessä. Kohta et voi enään missään kulkea tai tehdä mitään jos et hae apua ittelles. Voisit kokeilla muualla asumista niin pääset kiusaajista ja saat mielenrauhan.
- afterlife78...
Tunsin yhden Helsingin lähellä olevasta pikkukaupungista tytön, joka oli ollut koko alueen vihaama ja kartettu, ei se mitenkään muista ihmisistä poikennut, puhui vain kaiken aikaa hirveän arkipäiväisiä asioita, mukava tyyppi, oli 90-luvun loppupuoli ja hän muuti Helsinkiin ja siihen aikaan teknopiireissä ihannoitiin, kusipäisintä ihmistyyppiä, mikä on suunnilleen keksitty ja sellaiseksi se itsensä muutti, supermulkuksi ja sitten se pyöri niissä teknopiireissä ja oli muka joku.
Muuta ehdottomasti pois, mutta älä tee sitä minkä tämä ääliö teki. - kiusaantunut1
Sosiaallinen homostelu miesten kesken räjähtää ennemmin tai myöhemmin silmille.
- mielin kielin
Pitemmän päälle ei jaksa olla myötämielinen, ja paita ja peppu kaikista asioista
- pahan uhri
Ei ole elämä aina helppoa,minua kiusattiin koulussa eniten yläasteella ja sen jälkeen on ollut jos jonkimoista vinoilijaa ei sovi unohtaa myöskään sitä,että pienituloisena olen joutunut pääministerimme luoman korkean verotusjärjestelmän maksajaksi 24% alv tekee kipeää ei tässä ole varaa juhlia tylsää koko elämä.On se erikoista että toisia kiusataan koko elämä ja toiset pääsee aina kuin koira veräjästä vaikka kuinka tekisivät pahuutta!
- Ei pahalla
Minulla on vastaavanlainen kiusaamishel-vetti kokemus takanapäin. Tulin uskoon ja kirous poistui elämästäni. Entiset kiusaajani ovat jopa tulleet pyytämään anteeksi tekojaan ja olen saanut heistä hyviä ystäviä. Jumala voi paljon, kannttaa kokeilla.
- vertaistuki1
Kauheaa tuo kiusattuna olevan elämä :-( kenenkään ei pitäisi kokea sellasta, mutta onneksi on meitä muitakin joilla on samankaltaisia kokemuksia, ja vertaistukeakin on saatavissa. Kukaan kiusaaja ei ole ongelmansa kanssa yksin onneksi, Aina löytyy apua! suosittelen: http://www.facebook.com/groups/10150147232245657/
MUUTA!!!!!!
- !!!!!!
Entä jos perusperiaatteisiisi kuulu olla koskaan kirjautumatta Facebookiin?
Siellähän kiusaamista tapahtuu useammin kuin päivittäin...- sivusta kommentti
Uskoisinpa, että vähemmän kiusaamista kuitenkaan missään Facebookeissa tapahtuu, kuin vaikkapa näillä nimettömillä Suomi24-palstoilla, MUTTA ilman Facebookin ja muiden "sosiaalisten medioiden" olemassaoloa ollenkaan, varmasti paljon vähemmän törkeää kiusaamista tapahtuisi täälläkään, eli Facebookissa ei ole mitään hyvää... Itse ainakaan en kuulu Facebookiin siksi, että minä haluan pitää erillään ihmiset, jotka eivät minua tunne niistä, jotka minä oikeasti tunnen ja joiden kanssa haluan olla tekemisissä ja joiden kanssa olen oikeasti tekemisissä ja kun niissä Facebookeissa käsittääkseni ei edes itsensä tarvitse olla "kaverina" minkäänlaisten epämiellyttävien kanssa, niin riittäisi vaan se, että jollakin tutuntutututulla olisi kaverilistallaan joku joka ei pidä minusta, niin minun asiani olisivat sitten kaikkien tiedossa.
Joo: jotkut Facebookin ylistäjät väittää, että voihan siellä Facebookissa "estää" sellaisten viestit, joiden elämästä tai tekemisistä ei halua tietää eikä heidän tietävän mitään itsestä, mutta kun kuitenkaan ei voi tietää, että kuka tietää mitä ja että mitä ketkäkin puhuvat omissa yhteisöissään keskenään, niin minusta Facebook on vain malliesimerkki siitä, miten ihmisten yksityisyys kavennetaan. No ne sitten jotka haluavat esimerkiksi jakaa kaikki asiansa yleisölle, niin omapa on jokaisen valinta siinäkin, mutta itse ainakin pidän liiaksi yksityisyydestäni, että mikään Facebook innostaisi minua mitenkään. Olen kyllä ollut aikoinaan hetken sen jäsenenä ja eronnut jäsenyydestä sitten, kun en tykännyt foorumista, mutta mun kaverilistan tyypit oli kaikki vain niitä, jotka tunnen, enkä harrastanut mitään kaverikeräilyä.
Muuten: minä katson kiusaamiseksi pelottelun, mitä koen tässä Suomi24.:a. Pitää olla psyykeltään tosi häiriintynyt, jos ei tätäkin ketjua lukemalla lukija näe, että ketjussa on täysin sairaiden kommenttien kirjoittajia ( mm. väkivaltafantasiointia ja muuta täysin sairasta tekstiä!), joiden henkilöistä ja persoonista tai lukumääristä vaan ei tällanen tavislukija ja kommentoija voi kuitenkaan edes siitä tietää... Minua joku kiusaa tässä Suomi24.:a ja se tyyppi/tyypit - kuka ikinä se kiusaajani tässä Suomi24.:a onkaan- on henkisesti hyvin sairas: käyttää mun nimeä mm. pelottelukirjoituksissaan mulle, roikkuu perässäni tässä Suomi24:a vääristelemässä kirjoitusintressejäni tai kirjoitteluani palstalta toiselle..ja niin edelleen. Kas kun ei vielä esiinny nimissäni oikein sosiaalisissa medioissa ( no se olisikin sitten jo rikosjuttu, jos niin!).
On toki ikävää, jos aloituksen laatija todella kokee sellaista kiusaa, mistä kirjoittaa, mutta mielestäni esimerkiksi itsemurhasta puhuminen ei kuulu minnekään palstalle, vaan jos on tarve sellaisista jollakin puhua, niin mars kipin kapin mielenterveysalan ammattilaisten pakeille, koska ei tässä tavikset voi auttaa, kun ei tiedä asianhaaroista tai kirjoitusten edes paikkansapitävyydestä. Suomi24:n ylläpidolta jälleen todella epäeettinen valinta oli laittaa tuo aloitus etusivulleen. Kiusatuksi joutuminen ei myöskään ole mikään "mielenterveysongelma", eli mitä toi aloitus tekee tällä palstalla, mitä?
Että tästä sivusta vielä tällainen ihmettelevä kommentti, kirjoittajille, joita en toki tunne.
- Kiusatulle
Jos tämä ketään kiusattua tai kirjoittajaa yhtään lohduttaa niin kerron oman tarinani. Olin koko lapsuuden ajan kiusattu, niin kotona kuin koulussakin. Itse aloin purkamaan pahaa oloani kiusaamalla muita koulun oppilaita. Myöhemmin kun täytin noin 20 vuotta aloin tajuamaan kuinka väärin tein ja halusin pyytää kiusatuiltani anteeksi mutta en uskaltanut. Lopetin kyllä kiusaamisen ja aloin heidät tavatessani puhua, muuten vain samalla toivoten että he pystyisivät unohtamaan pahat sanani ja sen kuinka hölmö olin aikoinani kun purin pahan oloni heitä kohtaan.
Myöhemmin minusta tuli duunari. Työpaikalla on yksi oikeastaan niin sanottu "hirviö", joka kiusaa muita työntekijöitä, niin minua myöskin. Milloin kukakin on tyhmä, läski, ei osaa sitäkään, "mennään tuonne ettei tarvitse auttaa tuota yhtä". Lähes jokaiseen mielipiteeseen vastataan pilkallisesti, jos kyseenalaistetaan kyseinen "hirviö" niin karjuu vastaosapuolen hiljaiseksi. Ihminen joka roikkuu johtajan toimiston ovella "ilmoittamassa" jokaisesta virheestä. Nyt mitta on tullut täyteen. Olen yrittänyt ymmärtää mutta EN ENÄÄN. Etsin itselleni uuden hienon työpaikan. Ei vanhempia kiusaajia saa enään lopettamaan kiusaamista. Jos on yli 30v ja on kiusannut koko ikänsä niin on turha lopettaa heidän kiusaamisensa puhumalla. Ja kirjoitusten aloittajalle. Sinusta voi tuntua että parasta mitä elämällä on sulle enään tarjota/viimeiset onnenrippeet, löytyvät sinun omalta paikkakunnaltasi. Uskoakseni olet liian lannistunut uskomaan että muualla on parempaa. Kuuntele itseäsi ja sano itsellesi että tähän on tultava muutos. ÄLÄ TEE ITSEMURHAA!!!!. Se on viimeinen ratkaisu. Koita vaihtaa paikkakuntaa edes hetkeksi ja ymmärrät että kaikki eivät ole samanlaisia ja kaikkialla ei ole kiusaajia. Alat sen jälkeen kyläilemään usein sukulaistesi luona, pidät puhelimitse yhteyttä ja varsin hyvä neuvo on että hommaat facebook tilin ja pidät vaikka päivittäin heihin yhteyttä sitä kautta. Joudut enään harvoin kohtaamaan kiusaajasi ja toivottavasti elämä alkaa taas hymyillä sinulle taas. Pikkupaikkakunnat on mitä on. Usein kuitenkin kyseessä on vain muutama negatiivisiä juttuja levittelevä henkilö. Enemmistö ihmisistä suodattaa huhuja kokemuksella.
Koita katsoa huomiseen ja muista olet rakas vanhemmillesi. He tarvitsevat sinua. Olet todella hyvä ihminen. Parhaiten selviät unohtamalla muiden jutut. Keskity siihen mitä hyvää elämässäsi on. Tiedät että huhut eivät ole totta. Kärsit muiden ihmisten pahuuden tähden, mutta turhaan. Parhaiten selviät kun koitat ajatella positiivisia ajatuksia. Harva uskoo kaiken mitä muut väittävät. Mitä välität sellaisista miehistä, jotka eivät ole arvoisiasi. Kokeile vaikka nettitreffejä.- k:ni
Niin vikahan on AINA muissa.
- itsepuolustus
k:ni kirjoitti:
Niin vikahan on AINA muissa.
Kyllä minustakin on kaikenlaista levitelty en ole ottanut siitä ongelmaa. Ongelma on paremminkin niillä jotka siinä myyräntyössä ovat mukana.
jos nenäni eteen tulee kiusaaja otan sen käsittelyyn seurauksena on se että kiusaaja katoaa korvat luimussa
jos kimppuuni tullaan ihan fyysisesti minulla on sitä varten itsepuolustus koulutusta yhtään kertaa en ole noita taitoja onneksi tarvinnut - Kerro toki
k:ni kirjoitti:
Niin vikahan on AINA muissa.
Milloin näissä juorupiireissä joku juoruajista on myöntänyt sinun kuultesi omat vikansa? Kääntyykö puhe aina automaattisesti johonkuhun muuhun? Ja tämä on tietysti "ylimielinen" (koska juorusakki kärsii itse alemmuudentunnosta)? Arvasin vain.
- pässi
kiusaaminen ei välttämättä tarkoita että kiusattavassa olisi jotain vikaa, joku sattuu aina silmätikuksi, yleensä joku joka on vasta muuttanut paikalle, ihmiset, varsinki lapset ja nuoret osaa kiusaamisen jalon taidon.
tiedän asian molemmin puolin. se vanha sanonta että joukossa tyhmyys tiivistyy, on totta, ikävä kyllä. uuteen porukkaan on hankala päästä sisään jos ei jaksa tapella
varmaan tytöillä/naisilla vielä hankalampi kuin miehillä. tosin sulla on ollu alusta asti ongelmia. monesti silloin on joko kateus tai pelko kyseessä. - höpöti
Keksi parempaa
- Orwellin natsit
Kiusaaminen ei lopu koskaan ellei Orwellin unelma toteudu. Samat kiusaajat jotka kiusaavat ihmisiä, he kapinoivat Orwellin järjestelmää vastaan koska he eivät halua asettua orjan asemaan. He kaipaavat vapautta, mutta he käyttävät vapautensa toisten ihmisten kyttäämiseen ja toisten ihmisten elämän puuttumiseen.
Minäkin kysyin ala-asteikäisenä isolta siskoltani milloin kiusaaminen loppuisi ja iso-sisko sanoi että kyllä ihmiset aikuistuvat ja lopettavat kiusaamisen ylä-asteikäisinä. No mopotustahan tapahtui tietysti seiskaluokalla. Eikä kiusaaminen loppunut siihen. Kun kysyin uudestaan niin iso-sisko sanoi että dorkat kiusaajat menevät amikseen ja fiksut menevät lukioon. No kyllä sinne lukioonkin tuli niitä kiusaajia. Ne kiusaajat eivät liiemmin pärjänneet lukiossa ja saivat heikkoja numeroita, mutta ei se hirveän juhlaa ollut minunkaan osalta se lukio kun sai nimittelyä kuunnella sen vuoksi että olin melko arka, ujo ja pelokas koska olin oppinut pelkäämään ihmisiä ja etenkin kiusaajia. Myöhemmin aikuisiässä törmäsin ravintolassa yhteen tällaiseen kiusaajaan jonka kanssa tuli neutraalisti ja rennosti puhuttua kun en humalassa pelännyt häntä enkä enää liiemmin pelännyt muutenkaan ihmisiä. Koska olin rento ja kykenin juttelemaan, sanoi tämä kiusaaja lopuksi: "Pidä ittes miehenä." Hän arvosti minua koska en ollut samanlainen pelkuri mitä olin vielä lukiossa.
Kuitenkin nyt myöhemmin olen huomannut että isosta siskostani on tullut samanlainen kiusaaja ja itseasiassa hän on jo aiemminkin ollut omanlainen kiusaaja joka piikittelee ihmisiä vaikka hän on jo 40 vuotias. Hän yrittää löytää vikoja muista ihmisistä jotta hänestä itsestä ei löydettäisi vikoja. Hänen ongelmana on ollut se että hän on valehdellut mm. siitä että kiusaaminen loppuisi jossain vaiheessa, mutta on hän muistakin asioista valehdellut. Hyökkäys on kenties paras puolustuskeino ja tämän vuoksi hänkin yrittää löytää vikoja muista ihmisistä jotta pääsisi piikittelemään muita ihmisiä heidän vikojen pohjalta jotta muut ihmiset eivät pääsisi syyttämään häntä hänen omista vioistaan. Hänelläkään ei mene elämässä hyvin koska hän on tehnyt virheitä ja ilmeisesti tätä kautta ihmisestä tulee kiusaaja kun ihminen ei halua myöntää itselleen tai toisille ihmisille sitä että itsessä olisi jotain vikaa.
Kiusaajista tuskin kannattaa välittää koska heillä ongelmana on se että he pelkäävät ihmisiä jotka eivät ole tehneet yhtä paljon virheitä mitä he ovat tehneet. Toisaalta jos kiusaajista ei välitä niin he yrittävät kaikin keinoin tehdä kilteistä ihmisistä pelkureita jolloin pelkurit on helppo vetää samaan kuoppaan missä he itse ovat. Kiusaajat yrittävät usein saada toiset ihmiset tekemään samat virheet elämässä mitä he ovat tehneet. Kiusaajat eivät kuitenkaan kerro toisille ihmisille omista virheistä. Sitten kun uhri on vedetty samaan kuoppaan niin sitten ollaan iloisia ja naureskellaan siitä kun toinenkin ihminen on samassa jamassa missä itse on.- lsldsaod+odewkfmfnb
Tuossa on jotain totuutta, kiusaajilla on joku piilossa oleva heikko kohta ja he näkevät kiusattavassa jotain minkä he yrittävät latistaa. Tähän ei välttämättä vaikuta onko kiussaaja rikkaasta perheestä kadehdittava ominaisuus voi olla jokin muu.
Itselläni ei ole koulukiusatun taustaa, mutta aikuisena jouduin harrastuksen parissa kiusatuksi. Tilanne oli minusta absurdi ja uskomaton. Olin poissa piireistä hiukanaikaa ja silläaikaa juorurinki juoruili mitä ihmeellisempi juttuja minusta missä ei ollut mitään perää. Tajusin myöhemmin, että koko juttu lähti mustasukkaisuudesta kun eräs harrastuspiirin kundi oli minuun ihastunut ( minä en häneen) ja tämä hylkäämä entinen tyttöystävä joka oli menestyneempi kuin minä oli minulle siksi mustasukkainen. Hän näemmä vaikka seurustelikin oli jäänyt alemmuudentuntoiseksi koska tuo mies oli hänet jättänyt. Olin anatnut pakit eräälle toiselle miehelle ja tämä lössi alkoi sitten jauhamaan minusta. Juttu levisi ja levisi ja siitä tuli sääntö, että minua tulee kohdella huonosti.
Minulle tuli tunne, että tosiaan katselen jotakin kummallista lapsellista näytelmää jonka absurdius olisi naurattanut ellei se olisi aiheuttanut minulle oiekasti vahinkoa.
Itse päädyin lähtemään vaikka sainkin tasitelussa pienen voiton sillä en enää saanut harrastuksesta mitään iloa, nuo ihmiset pilasivat sen.
Tajuan erittäin hyvin nykyään kiusattuja, en koskaan ole sitä aiemminkaan hyväksynyt, mutta tuo jotenkin laittoi tajuamaan sen systeemin.
Nyt ajattelen, että jos omaa lasta kiusattaisiin koulussa puuttuisin siihen, en antaisi lapseni käydä koulua jossa häntä kiusataan.
- odottele.
Muistan joskus lukeneeni..jostain kirjoituksen jossa eräs henkilö (raamatullisesta maasta) valitteli että häntä vainotaan ja hänellä on vihamiehiä. Joku viisas oli neuvonut että odottaa vain kärsivällisenä. Niin eräänä päivänä huomaat että kaikki vainoojasi menevät kuolleena ohitsesi virran mukana ja että sinä katselet heitä kun he lipuvat virran mukana.
- analysoimaan
Kun kunnioittaa itseään ja katsoo kuin matkan päästä kiusaajien toimintaa, niin että näkee kuin suurennuslasilla kärpästä tarkastellen näiden tyhmän hyörinän, niin asioihin saa sopivaa etäisyyttä. Nyt nähdään, miten YLEISTÄ kiusaaminen on ja miten MONI SIITÄ ON KÄRSINYT, ei ole mitään syytä antaa periksi! Tässäkin on JOUKKOVOIMA tukemassa aloittajaa.
Itse olen tarkkaillut lievää ahdistelua jota joskus kokenut ja se näyttää kiihkottomasti tarkasteltuna OUDOLTA toiminnalta, ikäänkuin nämä ihmiset toimisivat jotenkin jonkin voiman pakottamina ja henkilöinä he ovat kumman kasvottomia ja persoonattomia. Sen vaikutelman saa myös, että heillä ei ole oikein kummempaa ajatustoimintaa, kun mielipiteet ovat kuin samasta muotista. Kiusaajista voi tehdä luetteloa, jota onkin kiva tutkiskella myöhemmin ja kertoilla tutuille, mitä kukin on suustaan päästänyt. - SMbondg
Piiskalla harhakuvitelmat karisevat..
- gkhöhä
Mitäs jos kiinnittäisit huomiota pukeutumiseen ja käyttäytymiseen, joku on varmasti pielessä jos ventovieraat haukkuvat sua!
- Äitin kulta
Voi, pikkuista teiniä... ;)
- NainenPuunTakaa
Kasvata vain raudan kova selkäranka. Itse olen aloittajan kaltainen silmätikku. Ihan jokapaikassa saan kuulla haukkuja ja arvosteluja minusta. Minkäs sille teet. En jaksa enää välittää ja keskityn itseni kehittämiseen. Oli mukava kuulla, että nyt kun elämäni on kohdillaan, niin entiset ystäväni levittävät minusta kaiken maailman juttuja. Siihen auttaa ainoastaan se, että asetut muiden yläpuolelle. Ajattelet, että mitä väliä muiden sanomisista. Itse ainakin olen ajautunut siihen pisteeseen, että en edes yritä peittää närkästymistäni toisia kohtaan. Toisin sanoen jos toinen on jotenkin ärsyttävä, niin teoilla osoitan sen ärsyttävän minua. Muiden haukkumiseen minulla ei riitä energia. Lähinnä minua huvittaa se kuinka ihmiset jaksavat kiinnostua tekemisistäni niin paljon.
Olen päätellyt, että kiusaamiseni liittyy jotenkin tunnekylmyyteeni. En ole sellainen hali pusi -ihminen, joka jaksaa kuunnella ihmisten höpötyksiä ja kuulumisia. Keskityn niin paljon kehittävän tekemiseen. Olen melko tunteeton ihminen, koska elämä on tehnyt minusta kylmän. Lisäksi olen todella hyvännäköinen ja miellyttävän oloinen, niin monet varmaan kuvittelevat, että sen takia minun tulisi kestää kaiken maailman arvostelua.
Olen väleissä vain kahden ihmisen kanssa ja toinen heistä on oma äitini. Toinen on poikaystäväni, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen.- hkjlköläö'äÄasa
Itselläni oli sama juttu olin hyväkäytöksinen ja ystävällinen, mutta olen muuttunut jollakin tavalla paljon kovemmaksi. Nykyään jos joku yrittää painaa minua alas annan heti takaisin. Itsetuntoni ei ole mennyt, mutta en luota enää ihmisiin samalla lailla kuin ennen, ihmisten tulee näyttää olevansa luotettava ennen kuin pääsätn elämääni.
- poo1
Muuta pois,niin minä tein, vain juntit jää tuommoiseen kylään.
- ¨~~~.
Unohdetaan ulkonäkö, se ei liity tuohon. Etkä tarvitse ehostaa itseäsi muita varten.
Sisäiset ongelmat eivät myöskään parane siitä, että yrittäisi löytää jonkun jostain nettitreffeistä.
Mitäpä tapahtuisi, jos et pitäisi itseäsi enää uhrina?
Nyt ehkä samastut kyseiseen rooliin niin paljon, että universumin laki ottaa ohjat käsiin ja tuo sinulle aina magneetin lailla kertomiasi tilanteita vastaan.
Pääsisit helpommin pois siitä kierteestä heittämällä uhrin roolina oleminen pois ja alat keskittyä tähän hetkeen.
Voit aina itse muokata elämääsi mieleiseksi ja se muokkaaminen tapahtuu sisälläsi.
Niinkuin joku sanoi, ota etäisyyttä mutta älä yritä olla välinpitämätön.
Tarkkaile itseäsi, sekä muita.
Joillakin voi olla paha olo ja peilaavat sen sitten sinuun. Vaikka se mitä he huutelevat, ovatkin ne huutelemansa asiat heissäkin, muista se.
Että jos haluat välttämättä olla surullinen, ole surullinen heidän puolestansa. - Pahkakuksa
Moi,
kyllä se pitäisi jossain vaiheessa loppuu... Suomi valitettavasti yleisesti ottaen kiusaamisyhteiskunta. Muistelen, että ainoa aika elämässäni milloin minua ei olla kiusattu, on ollut kerhossa. Siellä kaikki olivat kivoja toisilleen ja ehkä siinä auttoi sekin, että kaikki me lapset olimme samoista pihapiireistä ja sitten jatkettiin leikkimistä hiekkalaatikoilla.
Tarhassa ilmapiiri sitten muuttui kun alkoi tulemaan lapsia "ison tien" toiselta puolelta mukaan. Ymmärtääkseni kiusaamiset liittyvät kiusaajien omiin epävarmuustekijöihin ja kova halu olla muiden yläpuolella. Koitin olla provosoimatta ketään ja kaikkien kanssa toimeentuleva mutta ei se auttanut. Peruskoulussa 1- vuosi oli kiva mutta se asteittain koveni toisesta luokasta eteenpäin. Peruskoulu loppui ja oli aika siirtyä lukioon - taas 1. vuosi oli kiva ja oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin mutta sitten se muuttui taas painajaiseksi. Lukio loppui ja koitti AMK. Jälleen 1. vuosi oli mukavaa aikaa ja eteenpäin mentiin vauhdilla kunnes ilmapiiri muuttui taas näykkiväksi mutta tällä kertaa eivät kaikki lähteneet mukaan, jotkut olivat onnistuneet aikuistumaan.
Kaikesta näistä vuosista opin ihmisistä, että joillain ihmisillä on tarve saada murskattua toinen vaikka mitään syytä ei olisi. Miksi siis joudun kiusattavaksi - syy löytynee huonosta kuulosta ja enkä pärjää ilman kuulolaitetta. Sama homma olisi jatkunut työelämässäkin mutta katkaisin sen heti kun pystyin - olin oppinut, että vastataan samalla mitalla vaikka kaikkien kuullen ruokalassa - ensin tosin varmistin, että firman johto on nähnyt, että pärjään työelämässä jopa paremmin kuin keskiverto työntekijät. En ole menettänyt uskoa elämään vaan näistä ihmisten aiheuttamista vastoinkäymisistä olen sisuuntunut vaikka koen koulumaailman kokemuksista edelleen epävarmuutta toimia ryhmässä.
Koulumaailmasta on jäänyt mieleen pelko, että jossain vaiheessa taas tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä huonokuuloisen arkea. Koulumaailmassa lisäksi sain usein kuulla, ettei minusta ole mihinkään ja olen turha ihminen tässä elämässä.
Kiusaaminen johtui siitä, että kouluaikoina koin olevani hieman paniikissa aina tuon kuulemisen kanssa. Ja sekos riemastutti potentiaaliset kiusaajat liikkelle. Hoidin kuitenkin asiat jämtisti ja olin rehellinen vaikka aloin varomaan kertomasta kaikkea itsestäni satunnaisille tutuille.
Muutamia esimerkkejä millaiseksi se voi mennä:
-seksuaalista ahdistamista
-vähättelyä ja nollaamista
-julkista nöyryyttämistä
-valheiden levittämistä ja panettelua
-ahdistellaan edelleen ja soitellaan eläkkeellä oleville vanhemmille (itse olen jo 40v) mukamas ystävällisesti ja udellaan siinä sivussa elämästäni, seuraava soitto päätyy poliisin tutkittavaksi, nimikkeellä ahdistelu ja kotirauhan häiritseminen. - KALLE KELLO
Ei ihmiset tyhjästä revi, jos sinulle tuntemattomat ihmiset haukkuvat sinua. Olet omasta mielestäsi kaikinpuolin tavallinen. Käyttäydyt omasta ja kavereiden mielestä tavallisesti, mutta onko kuitenkin jotain sellaista sinun käytöksessäsi mikä ei ole tavallista? Olet ehkä "euroopan omistaja", "ylpeä", "minä olen kaunis" jne.. Olet aina käyttäytynyt noin ja se on sinulle normaalia, muille ei. Kuvittelet itsestäsi liikoja. Tuohon sepustukseesi viitaten, sanoisin jo että minuakin ärsytti. Kuullostat todella omahyväiseltä.
- dolly1
Kuulostaa tutulta!!! Minuakin kiusattiin jonkin verran koulussa, jo silloin vaikken tehnyt kenellekään mitään ja olin hiljainen ja aika paljon omissa oloissani. Myöskin kuvailisin itseäni kiltiksi, älykkääksikin ja ujoksi. Nyt taas kun olen melkein 30-v on pari tiettyä ihmistä alkanut "kiusata" vaikken ole tehnyt heille mitään!
Haluaisin vain olla rauhassa ehkä se on jonkinlaista kateutta, en tiedä. Olen aika kaunis ja miehiltä ei koskaan tule tätä kiusaamista vaan pelkästään naisilta.
Myöskin minusta levitellään juoruja ja asioita, jotka on yli 10 vuotta vanhoja... En osaa muuta neuvoa antaa kuin pysytellä mahdollisimman kaukana tietyistä ihmisistä ja jos sattuu näkemään niin nokka pystyyn vaan ja eteenpäin:) - kesä 2013
Hei! Voin kertoa minulla on samanlaisia inhottavia kokemuksia ja olen kanssasi saman ikäinen. Ota yhteys ammattiauttajaan. Lupaa ettet tee itsellesi mitään.
Jaksamista ja ajattele et elämä on vasta edessä älä anna periksi. - kjnnjknhn
Muuta pois.
Tuolla paikkakunnalla sinulla ei ole elämää.
He ovat jostain syystä muodostaneet sinusta oman käsityksensä, eikä mikään asia maailmassa saa sitä muuttumaan. He eivät näe sellaista, että sinä olisit muuttunut.
He eivät näe sinussa mitään muuta kuin sen, mitä juoruja siellä on, eli et voi oikeasti tehdä yhtään mitään,. mikä muuttaisi heidän käsitystä sinusta paremmaksi.
Asuin tuollaisella pikkupaikkakunnalla aikoinaan.
Monta vuotta.
Muutin sinne toisaalta, perheeni kanssa. En osaa sanoa, mitä oikeasti väärää tai väärin teimme. Toki joo se, että luotin viranomaisten vaitiolovelvollisuuteen ja kerroin terv.huollon henkilöstölle paljon asioita, luottamuksellisia. Ne kait sitten vuotivat, kun kaikki olivat toistensa sukulaisia.. en tiennyt sitä.
Lopulta tajusin, että minusta kulkee siellä pitäjässä sellaisia juoruja, että ne ovat haitaksi minulle, mutta myös lapsilleni. En voinut tutustua uusiin ihmisiin, kun jostakin he saivat kuulla minsta asioita, joiden todenperäisyys on aivan kyseenalainen, ja käänsivät sitten selkänsä.
Emme me voineet elää siellä.
On mahdotonta olla koko yhteisön sylkykuppu ja hylkiö.
Etsi muualta opiskelupaikka,a sunto, työpaikka. Muuta. Lähde pois. Se on pienempi kipu ja pienempi paha kuin elää tuon kaiken keskellä.
Älä kerro suunnitelmistasi kellekään, älä edes niille, joita tällä hetkellä pidät ystävinäsi.
Muuttaessasi totea vain meneväsi vähäksi aikaa asumaan asian xx takia toisaalle. Älä polta siltoja takanasi.
Jos nyk. paikkakunta saa poissaollessasi kultareunukset, voit aina palata takaisin.
Mutta luulen, ettet tule kaipaamaan. Tulet kohtaamaan ihmisiä, jotka kohtelee sinua hyvin, ovat ystävällisiä, tutustuvat sinuun aidosti kiinnostuneina sinusta, ja arvottavat sinut sen perusteella mitä todella olet, sinun itsesi perusteella.
Se voi olla alkuun hämmentävää.
Mutta sitten, voi miten ihanan vapauttavaa, - Kylmät kädet
Meikän kiusaaminen loppui siihen paikkaan, kun ajoin pääni kaljuksi.
Ei enää kiharaa tukkaa. - helplesss2
Onpas tämä keskustelu nyt ottanut tuulta alleen.. En siis tarkoittanut sitä että ne tuntemattomat ihmiset eivät minua tiedä, ja tulevat haukkumaan huoraksi. Tarkoitan siis että en henkilökohtaisesti tunne näitä ihmisiä, mutta pikkukaupungissa kaikki tietävät kaikki..
En usko ihmisten vihan ja kiusaamisen takana olevan kateus, en siis brändää itseäni mitenkään erityisen hyvännäköiseksi tai hyväkroppaiseksi, olen tavallisen näköinen.
Tämä on ehkä kohtuuton pelko, mutta pelkään että joku täällä tunnistaa minut, niin en ole uskaltanut kertoa aiheesta enempää.
Takana on huono parisuhde, väkivaltaa exäni osalta, ja alkuaikoina minä petin häntä. Opin kuitenkin virheistäni ja olen parin vuoden aikana kasvanut paljon, mutta kiusaamisen alettua uudestaan (exäni on heittänyt lisää vettä myllyyn kun on halunnut pelastaa oman maineensa) ja väkivallan jatkuessa minusta tuli äärimmäisen läheisriippuvainen exääni kohtaan. Olin (ja olen) erittäin yksinäinen ja tunsin olevani älyttömän paljon huonompi ihminen kuin muut. Rupesin tottakai kontrolloimaan eksäni menemisiä vaikkemme olleetkaan enää yhdessä. Tiedän että olen tehnyt väärin, ja tiedostan myös oman läheisriippuvaisuuteni, mutta nyt eksäni ja hänen kavereidensa ja entisten omieni kautta sen tietävät myös kaikki muut. Tuntuu tajuttoman pahalta lukea että jotkut eivät usko että tällainen voi olla totta, tai että ajattelen olevani jotenkin parempi ihminen ja siksi minua kiusataan.
En ole nyt kuullut juoruja itsestäni kun en ole käynytkään missään. Alan varmasti jo olla hieman vainoharhainen, mutta eikai tällaisen kiusaamisen jälkeen voi oikein olla olemattakaan. Minusta on myös tullut tosi herkkä näiden asioiden kanssa, ja yksi tajuton juttu mistä kannan huolta on facebook, vaikka tiedän että ihmisiähän poistetaan kavereista jatkuvasti, mutta tuntuu silti että viimeaikoina siis jopa koko ala-asteen samalla luokalla olleet ihmiset ovat tehneet sitä paljon.. Koetan ajatella että se johtuu vaan siitä että emme ole tekemisissä emmekä enää tunne toisiamme, mutta sitten mietin että miksi he eivät poista muita ihmisiä jotka ovat olleet samalla luokalla, mutta eivät taatusti ole pitäneet heihinkään yhteyttä ala-asteen jälkeen..
Vähän aikaa sitten eräs eksäni kavereista jutteli hyvänpäiväntuttuni kanssa ja kuljin heidän ohitseen. Seuraavana päivänä tuttuni oli poistanut minut kavereista. Tämäkään ei sinänsä minua haitannut siltä osin että emme juurikaan tunteneet toisiamme, mutta poistiko hän minut kavereista ihan sattumalta, vai siksi että eksäni kaveri oli sanonut jotakin?
Monesti olen ajatellut esimerkiksi juuri facebookin kautta kirjoittaa omista tuntemuksistani, ja pyytää ihmisiä lopettamaan, mutta olen koko ajan pitänyt yllä sellaista kulissia että kaikki elämässäni on hyvin (mitä nyt välillä olen saattanut haukkumisen jälkeen itkeä julkisilla paikoilla..) ja muutenkin tiedän että tuollainen avautuminen on todella säälittävää ja sen jälkeen minusta luutavasti ajateltaisiin vielä säälittävämmin joten en halua sitä tehdä. Tulee mieleen kouluajoilta sellainen juttu mikä on ihan tosi, jos kiusaamisesta kertoo niin se vain pahenee. - Suljetulle
"Kidutetaan sut suljetulle...", "Kidutetaan, koska siellä osastolla kituu koko loppuelämän".. Jotain tälaista olen kuullut, että on puhuttu jollekkin tytölle.. :/
- Suljetulle
Eräs kiusaaja sattui lenkkipolulle ja yritti estää jjopa tytön liikkumisen.. Sanoi, ettet sinä liiku yms..
- Anonyymi
Kyllä tuo on mahdollista. Itselläni isosisko riesana. Ja se kiusaaminen ei lopu koskaan. Onneksi en asu samassa maassa kuin hän!
- Anonyymi
Mua hävettää et mun kiusaajat on siis yläasteikäiset jonnet 🤣🤣 miks oikeesti niin nolooooo en kestä 😄 ja jotku 7-13v 🤣 omg ja niiden takia olisin hirttäytyny huhhhuh :D heille on tietysti vaikea opettaa ihmisten erilaisia tapoja ja muuta koska tuossa murrosiässä ollaan kaikki samannäköisiä ja haistaa samalta. Jeesus ihan oikeesti
- Anonyymi
Antaa niiden kuvata jos saa lapset onnellisexi 😂 nyky murkut on ihania ja ymmärrän puberteetin hankaluudet.
- Anonyymi
Kilttejä älykkäitä naisia kiusataan,
- Anonyymi
Nyt katse ylös vähän meikkiä ripsiväriä . Lempi pusero muodikkaat farkut ja itsetunto kiusaajien yläpuolelle. Käyt iskemässä kivan kaverin tai muutenvaan annat niitten haukkua. Haukkua sanot että turvat umpeen. Kun niillä ei ole mitään syytä edes kiusata niin nehän on tyhmiä. Varmaan jenginä sun kimpussa. Ällöttäviä alat harrastaa jotain mistä tykkäät. Varmasti kohtaat sellastakin seuraa ketkä tykkää susta kun olet oma itsesi.et missään nimessä tee itelles mitään pahaa. Sit ne lopetta kun näytät ettei sun mieli murru niitten kiusaamisesta. Ota kuva niistä ja lällätä takas. Sano että miksi ootte mun kimpussa kaikki. Että jättäkää rauhaan. Tai sitten meitsi muuttais pois vähäksi aikaa. Ja huijaisin niitä. Mutta älä anna niitten lyödä sua . Ajattele et ne on vielä vajavaisia. Lällättäjiä elä ole niitten kaa. Ryhtiä laitat ittes viimesenpäälle meneväksi ja näytät et täältä pesee. Etkä oo nokka vinossa heti sun pitää tykätä itsestäsi vaikka ne sanois mitä. Voita ne perkele. Tai sitte ne ei ymmärrä jättää rauhaan elä täysillä. Seksi auttaa tai vetäset takas niitä keksi millä valheella saat niitten johtajan pois estraadilta. Loppuu lällätys. Taidat tosissasi asua perähikiällä kun siellä on tollasii juntteja. Elä ole niitten kanssa pärjäät itteskaa varmasti.
.löydät varmasti hyvääkin seuraa. T Marko.S - Anonyymi
Itse syötin pajunköyttä omalle juoruajalleni. Nyt koko kylä yhteisö kohisee vääriä asioita ninusta, mutta siinäpä sitten, olen paksunahkainen narskuja nautin väärästäkin huomiosta kiusaajan kiusaksi
- Anonyymi
Se on niiden käsitys ihmissuhteista, vartin julkisuus kun on johai kellottavaa. Musta joku rohkee Suomesta vois tehdä saippissarjan Hiekkis. Ja kerrankin ilman vesittelyä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559