Ei siruja heitetä pois

Sanotaan että ruoho on aina vihreämpää naapurin tontilla.
Kun vertaa itseään noihin "mahtipontisiin isoisiin apostoleihin" niin näkee itsensä kovin pienenä ja merkityksettömänä. Siksi minä yritän olla vertaamatta itseäni keneenkään toiseen. Vertaaminen kun masentaa. Jumala onkin sanonut minulle että minun ei tule verrata itseäni naapuriin eikä varsinkaan yrittää olla samanlainen kuin tuo toinen, vaan olla oma itseni. Juma käyttää meitä sellaisina kuin me olemme, yksilöinä. Hän ei muokkaa meistä toisen ihmisen kaltaista. Mutta kukapa meistä on näissä asioissa täysin terve?

Miksi helluntailaiset, vapaakirkolliset, kansanlähetysläiset, melleriläiset ja näistä eronneet vielä pienempien lahkojen edustajat aina vouhottavat siitä, että mikrosiru on pedon merkki? 1970- ja- 80 -luvuilla samat lahkolaiset aivan täydellä varmuudella Jumalan ehdottomana ilmoituksena saarnasivat, että pedon merkki on viivakoodi, joka tatuoidaan otsaan tai käteen. Ei puhettakaan, että se olisi voinut olla jotain muuta - viivakodi, tai ei mitään!

Tekniikan edistyessä ja viivakoodin jäädessä vain ja ainoastaan elintarvikkeiden ja muiden hyödykkeiden tunnistevälineeksi, "Jumalan ehdoton ilmoitus" painettiin unholaan, ja tilalle keksittiin RFID-siru. Siitä tuli "Jumalan ehdottoman ilmoituksen" mukaan sitten seuraava täysin varma pedon merkki. Nyt ollaan siirtymässä RFID-sirusta sikainfluenssarokotteeseen viimeisimpänä pedon merkkinä. Väitetään, että vasempaan olkapäähän piikitettävä sikainfluenssarokote aivan varmasti on se otsaan tai oikeaan käteen laitettava pedon merkki - vaikka peto, Antikristus , ei vielä ole edes noussut valtaan!

Todellisuudessa on olemassa sellaisia mikrosiruja, jotka ovat jo nykyään mikroskooppisen pieniä, ja jotka voidaan injektoida ihon alle, mutta ne toimivat vain ja ainoastaan puolentoista metrin päässä lukijalaitteesta, eikä niitä injektoida vastoin ihmisen omaa suostumusta. Ne eivät ole mikään kaikkialla toimiva paikannusmenetelmä, eikä niiden tiedontallennuskapasiteetti ole ääretön. itse asiassa ihonalaiset mikrosirut kykenevät tallentamaan vain hyvin rajallisen määrän tietoa, ja lukijalaitteen ulkopuolella ne ovat "kuolleita".

Mikrosiruun kyetään tallentamaan vain olennaisia turvallisuustietoja, eivätkä ne todellakaaan ole mikään isoveliyhteiskunnan jäljityslaite. Toivottavasti rahaliikenne kuitenkin tulevaisuudessa siirtyy käteisrahasta sirulle. Kun kaikki rahaliikenne kerran tulee toimimaan ihonalaisen mikrosirun kautta, ei enää tarvita lompakkoja eikä muovikortteja.

Ei enää vaivalloista lompakon esiin kaivamista perstaskusta, ei tunnuslukujen näpyttelemistä. Ei hidasta rahan nostamista seinästä. Pelkkä oikean käden käyttäminen kaupan kassalla lukijalaitteen alla, ja ostokset on sillä maksettu. Ei rahavarkauksia. Ei pankkiryöstöjä, kun käteisraha poistuu ja raha muuttuu pelkiksi tietokoneiden välillä liikkuviksi binääriluvuiiksi.

Samaan siruun saadaan myös ajokortin tiedot, passin tiedot, Kela-kortin tiedot, Plussa-kortin tiedot ja ammattiliiton jäsenyystiedot, jotka nyt ovat muovikortilla. Eikä ryöstäjä voi enää pysäyttää kadulla ja varastaa rahojasi. Tulevaisuus näyttää hienolta. Tule pian, siunattu ihonalainen mikrosiru!

Anteeksi! En nyt ymmärrä kysymystäsi?

>>... mistä tekstistä hän puhuu..

Laitanpa Sinulle vielä uudestaan ja hieman selvemmin,
mikä on hänen tekstiänsä.
Ensimmäisessä viestissä tämä "kohdistimien" sisällä oleva:

>>>>>>>>>>
ME RIITTÄMÄTTÖMÄT

Eräs uskon sisar tuli naistenpäivillä luokseni, ystävällinen pilke silmäkulmassaan ja sanoi julki sen, minkä itsekin tiesin.

Hän totesi, etten lainkaa vastannut kuvaa ja käsitystä, jonka hän minusta oli etukäteen luonut. Olin näet ihan erilainen.

Puheeni kuulemisen suhteen oli vaikeuksia, eikä rönsyilevä puhetapani sekään vastannut sitä vaikutelmaa, jonka hän kirjojeni perusteella oli saanut.

Yhdessä tätä virheideni ja erheitteni määrä siinä hänen kanssaan yritin naureskella. Eikä hän tokikaan ollut ainoa, joka tätä vähäistä persoonaani oli ihmetellyt.

Ja tämähän se minua itseänikin jatkuvasti surettaa, että "pitäisi" joidenkin mielestä olla paljon enemmän, pitäisi olla näyttävämpi ja pätevämpikin.
Ikä ja vaellusvuodetkin edellyttäisivät paljon suurempaa hengenkasvua ja -hedelmää, eikä tällaista jatkuvaa alamittaisuutta.......epäonnistumisia...... ja osaamattomuutta.

Mutta totta on, että olen niin monella tavoin jäänyt varreltani vähäiseksi.
Ja tällaisella monella tapaa pienellä ihmisellä on aina omat vaikeutensa;
....kun ei yletä, mihin toiset ylettävät......kun ei näe, kuten toiset näkevät......
ja kun ei jaksa, kuten jaksavammat jaksavat.
Näiden vuoksi on niin usein tilanteeseen sopimaton.......ja aivan vääränlainen......

Ei ole myöskään sellaista eheyttä ja antautuneisuutta, ei osaavuutta, eikä mittavuutta kasvussaan, kuin mitä vaellusvuodetkin edellyttäisivät.
On tapahtunut vanhenemistakin.......mutta ilman sanottavampaa viisastumista.

Kun näitä mietin, niin joudun itsekin toteamaan, että olen kai edelleen se sama kuusivuotias, jonka ensikertaa tapasin pohtimassa hämmentävää kysymystä:
"Mitä minä olen ja miksi? Mitä täällä teen, mistä olen tullut ja minne olen matkalla?"

Paljon on ollut elämässäni epätietoisuutta ja usein on ollut kipeitä kokemuksia siitä, että tässä niin kovin nopeasti muuttuvassa elämänmaisemassa ja ihmisten arvostellessa seisoskelen kuin orpo, kovin pieni ihminen, joka ei tiedä omaa paikkaansa....ei omaa asemaansa....ja kokee kipeänä monet elämänsä törmäilyt, joita ei ole aina edes itse törmäilyiksi tiedostanut, ellei toiset olisi ilmaisseet niiden sitä olevan.

Olen jo vanhakin...kummasti kulunut...ihminen ilman tarpeellisia välivuosia.
Koulutieni ja kutsumuksenikin on ollut vain tätä arkista elämää ylenmääräisine vaikeuksineen......paljon sairautta.....ja kaikkinaista vastusta...joiden loputon jatkuminen on ollut jopa nujertaa minut ja matkani.

Mutta......enää en antaisi pois näitä kouluvuosiani, en kysymyksiäni, enkä niiden synnyttämiä kivuntuntojani.
En pienuuden, vajaamittaisuuden, riittämättömyyden...enkä muitakaan tunteitani.
En edes niitä yksinäisyyden hetkiä, joita niin usein koetaan siellä, missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen.

Viisaudessaan Jumala ei antanut matkalleni suuria kutsumistien hohtoja,
eikä tehtäviini ylenmääräistä "romantiikkaa".
Ei mitään, mitä olisi muille ylpeänä esitellä ja näyttää.
On ollut vain ihmisen kipua ja joskus hyvinkin suuria sopeutumisvaikeuksia niihin askeliin, jotka eteeni on annettu ja paljon monenlaista haparointia.

Mutta on ollut myöskin ovia, jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa....ääntä pitämättä ja ilman kaikenkarvaisia muodollisuuksia ja seremonioita, ne ovat vain kaikessa sanattomuudessaan auenneet eteeni.
Ahtaalla olen usein ollut, mutta en koskaan todellisessa umpikujassa.

Ja miten kiitänkään tänään näistä ovista, mahdollisuuksista ja johdatuksesta, mitä minulle Jumala on mitannut minun kuljettavakseni....ehkä joskus antanut yllättäen jotain vähän enenmmänkin......nämä ovat olleet minun tieni ja risteykseni ja minun oveni, juuri minulle oikean kokoiset....pienuuteeni ja riittämättömyyteni sovitetut!

Tänään sen jo näen ja osaan niistä kaikista kiittää Jumalaa!

Tämä on itsessään vähäisen, vajaamittaisen, monesta viisaudesta tietämättömän ja riittämättömän suurta kiitollisuutta Taivaalliselle Isälleen!!

~~tp~~ kirjoitti:

Laitanpa Sinulle vielä uudestaan ja hieman selvemmin,
mikä on hänen tekstiänsä.
Ensimmäisessä viestissä tämä "kohdistimien" sisällä oleva:

>>>>>>>>>>
ME RIITTÄMÄTTÖMÄT

Eräs uskon sisar tuli naistenpäivillä luokseni, ystävällinen pilke silmäkulmassaan ja sanoi julki sen, minkä itsekin tiesin.

Hän totesi, etten lainkaa vastannut kuvaa ja käsitystä, jonka hän minusta oli etukäteen luonut. Olin näet ihan erilainen.

Puheeni kuulemisen suhteen oli vaikeuksia, eikä rönsyilevä puhetapani sekään vastannut sitä vaikutelmaa, jonka hän kirjojeni perusteella oli saanut.

Yhdessä tätä virheideni ja erheitteni määrä siinä hänen kanssaan yritin naureskella. Eikä hän tokikaan ollut ainoa, joka tätä vähäistä persoonaani oli ihmetellyt.

Ja tämähän se minua itseänikin jatkuvasti surettaa, että "pitäisi" joidenkin mielestä olla paljon enemmän, pitäisi olla näyttävämpi ja pätevämpikin.
Ikä ja vaellusvuodetkin edellyttäisivät paljon suurempaa hengenkasvua ja -hedelmää, eikä tällaista jatkuvaa alamittaisuutta.......epäonnistumisia...... ja osaamattomuutta.

Mutta totta on, että olen niin monella tavoin jäänyt varreltani vähäiseksi.
Ja tällaisella monella tapaa pienellä ihmisellä on aina omat vaikeutensa;
....kun ei yletä, mihin toiset ylettävät......kun ei näe, kuten toiset näkevät......
ja kun ei jaksa, kuten jaksavammat jaksavat.
Näiden vuoksi on niin usein tilanteeseen sopimaton.......ja aivan vääränlainen......

Ei ole myöskään sellaista eheyttä ja antautuneisuutta, ei osaavuutta, eikä mittavuutta kasvussaan, kuin mitä vaellusvuodetkin edellyttäisivät.
On tapahtunut vanhenemistakin.......mutta ilman sanottavampaa viisastumista.

Kun näitä mietin, niin joudun itsekin toteamaan, että olen kai edelleen se sama kuusivuotias, jonka ensikertaa tapasin pohtimassa hämmentävää kysymystä:
"Mitä minä olen ja miksi? Mitä täällä teen, mistä olen tullut ja minne olen matkalla?"

Paljon on ollut elämässäni epätietoisuutta ja usein on ollut kipeitä kokemuksia siitä, että tässä niin kovin nopeasti muuttuvassa elämänmaisemassa ja ihmisten arvostellessa seisoskelen kuin orpo, kovin pieni ihminen, joka ei tiedä omaa paikkaansa....ei omaa asemaansa....ja kokee kipeänä monet elämänsä törmäilyt, joita ei ole aina edes itse törmäilyiksi tiedostanut, ellei toiset olisi ilmaisseet niiden sitä olevan.

Olen jo vanhakin...kummasti kulunut...ihminen ilman tarpeellisia välivuosia.
Koulutieni ja kutsumuksenikin on ollut vain tätä arkista elämää ylenmääräisine vaikeuksineen......paljon sairautta.....ja kaikkinaista vastusta...joiden loputon jatkuminen on ollut jopa nujertaa minut ja matkani.

Mutta......enää en antaisi pois näitä kouluvuosiani, en kysymyksiäni, enkä niiden synnyttämiä kivuntuntojani.
En pienuuden, vajaamittaisuuden, riittämättömyyden...enkä muitakaan tunteitani.
En edes niitä yksinäisyyden hetkiä, joita niin usein koetaan siellä, missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen.

Viisaudessaan Jumala ei antanut matkalleni suuria kutsumistien hohtoja,
eikä tehtäviini ylenmääräistä "romantiikkaa".
Ei mitään, mitä olisi muille ylpeänä esitellä ja näyttää.
On ollut vain ihmisen kipua ja joskus hyvinkin suuria sopeutumisvaikeuksia niihin askeliin, jotka eteeni on annettu ja paljon monenlaista haparointia.

Mutta on ollut myöskin ovia, jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa....ääntä pitämättä ja ilman kaikenkarvaisia muodollisuuksia ja seremonioita, ne ovat vain kaikessa sanattomuudessaan auenneet eteeni.
Ahtaalla olen usein ollut, mutta en koskaan todellisessa umpikujassa.

Ja miten kiitänkään tänään näistä ovista, mahdollisuuksista ja johdatuksesta, mitä minulle Jumala on mitannut minun kuljettavakseni....ehkä joskus antanut yllättäen jotain vähän enenmmänkin......nämä ovat olleet minun tieni ja risteykseni ja minun oveni, juuri minulle oikean kokoiset....pienuuteeni ja riittämättömyyteni sovitetut!

Tänään sen jo näen ja osaan niistä kaikista kiittää Jumalaa!

Tämä on itsessään vähäisen, vajaamittaisen, monesta viisaudesta tietämättömän ja riittämättömän suurta kiitollisuutta Taivaalliselle Isälleen!!

Lue lisää

Ja toisessa viestissäni tämä "kohdistimien" sisällä oleva:
Vielä Eila Kurkelaa
17.6.2013 09:26


>>>>>>>>>>>>>
RIITTÄMÄTTÖMYYS KASVATTAJANA

Riittämättömyyden tunne voi kasvattaa ihmistä kahtaalle.
Se saattaa merkitä voimia kuluttavaa itsensä suojaamista;
kykyjensä, tarpeellisuutensa ja ansioitumistensa esittelyä.
Oman merkityksensä todistelua.

Kun sitten kaiken yrittämisen ja kilvoittelun jälkeen havaitsee tekevänsä kaikesta huolimatta anteeksiantamattomia kömmähdyksiä ja lähes sovittamattomia virheitä, silloin oppii vähin äänin ja nöyrtyneenä,
painautumaan lähelle suurta Armahtajaa ja Anteeksiantajaa.

Hänen läsnäolossaan saa lopultakin rauhoittuneena kokea sellaista riittäväisyyttä, rauhaa ja lepoa, joka parantaa ihmisen sisältäpäin.

Juuri tämä riittämättömyyden laatu vie kaikessa murheellisessa todellisuudessaan paranemisen paikalle, missä oppii hyväksymään
itsensä sellaisenaan kuin on ja löytämään omat rajansa.
Oppii hyväksymään myöskin toiset ihmiset, tai ainakin osan heistä,
niin että voi pysyä jokaisen kohdalla totuudessa.

Tajuaa vähitellen, monien pettymysten jälkeen: Herrani edessä
minä saan olla sellainen, kuin olen.
Jumalan työpöydällä ei ole tilaa loistaa omalla osaamisellaan,
vaan kaikessa keskeneräisyydessäni ja osaamattomuudessani
minäkin riitän!

Joh. 1
16. Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.

Ihmeellistä on, että Paavalikin joutui kokemaan oman riittämättömyytensä.
Sanottiin näet, että; "hänen kirjeensä ovat kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. 2 Kor.10:10

Kuka lieneekään ollut Paavalin laadun määrittelijänä?

Meitä riittämättömiä lienee kuitenkin aika paljon, jos vain
uskallamme sen tunnustaa?

Mutta onneksi on riitäviäkin, vaikka joskus saatamme hieman pelätä ja arkoinakin lähestyä heitä, sillä he ovat usein juuri niitä, jotka uskaltavat
tuoda voimakkaasti julki riittämättömien riittämättömyyden.

Enkä nyt tarkoita Jumalan antamaa armoitusta, en myöskään lahjakkuutta, syntymässä saatua luovuutta, kätevyyttä ja oivaltamisen armoa.
Heidän joukossaan on paljon ymmärtäviä ihmisiä.

Tällainen hienovireisyys ei ole koulutuksen tulosta, ei kirjaviisautta,
eikä sitä osaamista, joka tahtoo aina olla mittaamassa muita,
tietäen ja taitaen kaiken, mutta ei osaa koskaan epäillä omaa
soveltuvuuttaan.....edes siihen mittaajan tehtävään.

Tällaiset ihmiset ovat omalla tavallaan pelottavia.
Sillä tuo kaikki on yleensä sitä kovaa kuorta, joka on rakennettu
ja kasvatettu heikon minuuden turvaksi ja suojaksi.
Sellainen tietäminen ja taitaminen saattaa olla epätoivoista yritystä
kätkeä jotain, mikä sittenkään ei ole niin kovin vakuuttavaa ja vahvaa,
vaan vain lähinnä mahtipontisuutta.

~~tp~~ kirjoitti:

Laitanpa Sinulle vielä uudestaan ja hieman selvemmin,
mikä on hänen tekstiänsä.
Ensimmäisessä viestissä tämä "kohdistimien" sisällä oleva:

>>>>>>>>>>
ME RIITTÄMÄTTÖMÄT

Eräs uskon sisar tuli naistenpäivillä luokseni, ystävällinen pilke silmäkulmassaan ja sanoi julki sen, minkä itsekin tiesin.

Hän totesi, etten lainkaa vastannut kuvaa ja käsitystä, jonka hän minusta oli etukäteen luonut. Olin näet ihan erilainen.

Puheeni kuulemisen suhteen oli vaikeuksia, eikä rönsyilevä puhetapani sekään vastannut sitä vaikutelmaa, jonka hän kirjojeni perusteella oli saanut.

Yhdessä tätä virheideni ja erheitteni määrä siinä hänen kanssaan yritin naureskella. Eikä hän tokikaan ollut ainoa, joka tätä vähäistä persoonaani oli ihmetellyt.

Ja tämähän se minua itseänikin jatkuvasti surettaa, että "pitäisi" joidenkin mielestä olla paljon enemmän, pitäisi olla näyttävämpi ja pätevämpikin.
Ikä ja vaellusvuodetkin edellyttäisivät paljon suurempaa hengenkasvua ja -hedelmää, eikä tällaista jatkuvaa alamittaisuutta.......epäonnistumisia...... ja osaamattomuutta.

Mutta totta on, että olen niin monella tavoin jäänyt varreltani vähäiseksi.
Ja tällaisella monella tapaa pienellä ihmisellä on aina omat vaikeutensa;
....kun ei yletä, mihin toiset ylettävät......kun ei näe, kuten toiset näkevät......
ja kun ei jaksa, kuten jaksavammat jaksavat.
Näiden vuoksi on niin usein tilanteeseen sopimaton.......ja aivan vääränlainen......

Ei ole myöskään sellaista eheyttä ja antautuneisuutta, ei osaavuutta, eikä mittavuutta kasvussaan, kuin mitä vaellusvuodetkin edellyttäisivät.
On tapahtunut vanhenemistakin.......mutta ilman sanottavampaa viisastumista.

Kun näitä mietin, niin joudun itsekin toteamaan, että olen kai edelleen se sama kuusivuotias, jonka ensikertaa tapasin pohtimassa hämmentävää kysymystä:
"Mitä minä olen ja miksi? Mitä täällä teen, mistä olen tullut ja minne olen matkalla?"

Paljon on ollut elämässäni epätietoisuutta ja usein on ollut kipeitä kokemuksia siitä, että tässä niin kovin nopeasti muuttuvassa elämänmaisemassa ja ihmisten arvostellessa seisoskelen kuin orpo, kovin pieni ihminen, joka ei tiedä omaa paikkaansa....ei omaa asemaansa....ja kokee kipeänä monet elämänsä törmäilyt, joita ei ole aina edes itse törmäilyiksi tiedostanut, ellei toiset olisi ilmaisseet niiden sitä olevan.

Olen jo vanhakin...kummasti kulunut...ihminen ilman tarpeellisia välivuosia.
Koulutieni ja kutsumuksenikin on ollut vain tätä arkista elämää ylenmääräisine vaikeuksineen......paljon sairautta.....ja kaikkinaista vastusta...joiden loputon jatkuminen on ollut jopa nujertaa minut ja matkani.

Mutta......enää en antaisi pois näitä kouluvuosiani, en kysymyksiäni, enkä niiden synnyttämiä kivuntuntojani.
En pienuuden, vajaamittaisuuden, riittämättömyyden...enkä muitakaan tunteitani.
En edes niitä yksinäisyyden hetkiä, joita niin usein koetaan siellä, missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen.

Viisaudessaan Jumala ei antanut matkalleni suuria kutsumistien hohtoja,
eikä tehtäviini ylenmääräistä "romantiikkaa".
Ei mitään, mitä olisi muille ylpeänä esitellä ja näyttää.
On ollut vain ihmisen kipua ja joskus hyvinkin suuria sopeutumisvaikeuksia niihin askeliin, jotka eteeni on annettu ja paljon monenlaista haparointia.

Mutta on ollut myöskin ovia, jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa....ääntä pitämättä ja ilman kaikenkarvaisia muodollisuuksia ja seremonioita, ne ovat vain kaikessa sanattomuudessaan auenneet eteeni.
Ahtaalla olen usein ollut, mutta en koskaan todellisessa umpikujassa.

Ja miten kiitänkään tänään näistä ovista, mahdollisuuksista ja johdatuksesta, mitä minulle Jumala on mitannut minun kuljettavakseni....ehkä joskus antanut yllättäen jotain vähän enenmmänkin......nämä ovat olleet minun tieni ja risteykseni ja minun oveni, juuri minulle oikean kokoiset....pienuuteeni ja riittämättömyyteni sovitetut!

Tänään sen jo näen ja osaan niistä kaikista kiittää Jumalaa!

Tämä on itsessään vähäisen, vajaamittaisen, monesta viisaudesta tietämättömän ja riittämättömän suurta kiitollisuutta Taivaalliselle Isälleen!!

Lue lisää

Ai, se oli kaikki hänen kynästään. Minä luulin että sinun omaa tekstiäsi.
Minulla osui silmään tuo:"missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen."
Jäin sitä miettimään pitkäksi aikaa.

copy right kirjoitti:

Ai, se oli kaikki hänen kynästään. Minä luulin että sinun omaa tekstiäsi.
Minulla osui silmään tuo:"missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen."
Jäin sitä miettimään pitkäksi aikaa.

Lue lisää

Tuo on mielestäni loistava ilmaisu, eikä minulla ole kirjailijan lahjoja, että osaisin pukea kyseisen asian noin loistavaan "asuun".

~~tp~~ kirjoitti:

Tuo on mielestäni loistava ilmaisu, eikä minulla ole kirjailijan lahjoja, että osaisin pukea kyseisen asian noin loistavaan "asuun".

Vielä jotain ajatusta tuosta: "missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen."

Joskus kun tuntuu, että taivas on hiljaa ja vaikka huutaisi kurkku suorana, ei ole ketään joka vastaisi, tai kuuleeko edes kukaan, koska mitään ei tapahdu.

Sitten saakin yhtäkkiä vain huomata, että se, mitä pidin Jumalan lymyämisenä, onkin ollut vain näennäistä hiljaisuutta ja tuon näen. hilj. takana Hän on koko ajan toiminut ja tehnyt työtään ja yks kaks, valmiiksi tehty työ ja suunnitelma on kaikessa loistossaan siinä nenäni edessä ja jälleen kerran saan vain astella
edeltä valmistettuja teitä, kiittäen ja ylistäen Jumalaa! :)

~~tp~~ kirjoitti:

Vielä jotain ajatusta tuosta: "missä Jumala lymyää hiljaisuuden näennäiseen tapahtumattomuuteen."

Joskus kun tuntuu, että taivas on hiljaa ja vaikka huutaisi kurkku suorana, ei ole ketään joka vastaisi, tai kuuleeko edes kukaan, koska mitään ei tapahdu.

Sitten saakin yhtäkkiä vain huomata, että se, mitä pidin Jumalan lymyämisenä, onkin ollut vain näennäistä hiljaisuutta ja tuon näen. hilj. takana Hän on koko ajan toiminut ja tehnyt työtään ja yks kaks, valmiiksi tehty työ ja suunnitelma on kaikessa loistossaan siinä nenäni edessä ja jälleen kerran saan vain astella
edeltä valmistettuja teitä, kiittäen ja ylistäen Jumalaa! :)

Lue lisää

>> Mitä kirjoja olet kirjoittanut?

~~tp~~ kirjoitti:

>> Mitä kirjoja olet kirjoittanut?

Sinun olisi heti aluksi pitänyt kirjoittaa että tuo teksti ei ole sinun käsialaa.

Tekijänoikeus on tekijän lakisääteinen oikeus kirjalliseen teokseensa.

Kiitos Harrashoo, josko vielä joskus uskaltaudun. :)

No minä ainakin nauroin sille ja otin sen täysin huumorilla. :)

Mutta olisiko sen sitten joku kokenut loukkaavana?

Ja jos näin on, niin uskon Sinun olevan sen verran
suuripiirteinen kaveri, että suot sen poistettavan,
jos se jotain loukkasi?

Sitä päivää tässä vaan Leidi Linduxin kans ootetaan että vois ottaa kontaktia karismaattiseen kenttään ilman että tarttee silmissään enää nähä MITÄÄN mikrosiruja, New World Orderia, maitreijoita, piholaisia ennustuspäivämääriä, Venäjän hyökkäyksiä sun muita merkkipäisiä pedon lukuja!

KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

Sitä päivää tässä vaan Leidi Linduxin kans ootetaan että vois ottaa kontaktia karismaattiseen kenttään ilman että tarttee silmissään enää nähä MITÄÄN mikrosiruja, New World Orderia, maitreijoita, piholaisia ennustuspäivämääriä, Venäjän hyökkäyksiä sun muita merkkipäisiä pedon lukuja!

Lue lisää

Samma på här.

KYLLÄ JÄMPTI ON !!!

Sä psalmilaulu oot uskomattomasti jaksanut pitää nikkisi saastumattomana näillä sivuilla, samaa ei voi sanoa monesta muusta, tekstisi on puhdasta kuin vilvoittava tuuli, et lyö koskaan ketään, on mukava tulla tekstisi luo, siihen voi luottaa, kiitos sulle puhtaudestasi.