Kuinka kaunis onkaan luonto juuri nyt ! Muutaman vuorokauden kuluttua on kesäpäivän seisaus, ja maamme on valoisimmillaan:)
Kesäpäivien kuulaus ja tuoreus on vielä parhaimmillaan, niityt pursuavat kukkaloistoa, kimalaiset pörräävät ahkerasti kukasta kukkaan ja mettä kuljettavat pesiinsä.
Kaikki hyörivät ja sirkuttavat, oravanpoikaset hyppelevät jo pihapuissa, linnut suhahtelevat pesiinsä, jossa pienet ammollaan olevat suut saavat osansa.
Keskellä luonnon runsautta kokee ihminenkin onnen tunnetta runoilijan tavoin.
Eino Leino
Minä avaan syömeni selälleen,
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.
Nämä kesäyöt ja valo
37
401
Vastaukset
Muistan ihania Juhannuksia -- Teiskon Kämmenniemessä
Sielä missä Ne "juhannus tanssit" kin oli --- mistä Hannu salama sai oikein Syytteet jumalanpilkasta . v 1964 --
Mentiin sinne juhannustanssiin -- joskus tehtiin omaan saareen juhannuskokon jos oli vieraita -- Mutta ei meillä käynyt sielä paljoa vieraita -- ei ainakaan yllättäen --mikä olikin hyvä.
Se Suomalainen kansansävelmä Juhannusaatto. on minun muistojeni laulu , me laulettiin aina kokolla -- ja sillon osattiin kanssa sanatkin - Juhannus on meillä herttainen jne.- sini-sirkku ek
Monet ihanat muistot on luonnonhelmassa vietetty juhannusta:D niin saaressa kuin vanhassa leivintuvassa Liljendal:issa.
Poikani lähetti juuri kivan pikkuvideon matkalla Houtskariin,...sininen meri ja poika ruorissa matkalla saareen ja lauloi:
- *Så länge skutan kan gå, så länge hjärtat kan slå*,...
http://www.youtube.com/watch?v=diw6lMBoy2s- minun poikani
Lentää juuri yksityiskoneellaan Bahamalle ja laulaa ilmojen halki käy lentäjän tie. En osaa linkittää, etsitkö sen suomexi, pliis.
minun poikani kirjoitti:
Lentää juuri yksityiskoneellaan Bahamalle ja laulaa ilmojen halki käy lentäjän tie. En osaa linkittää, etsitkö sen suomexi, pliis.
Onnea matkaan:) Ihana svengaava valssi!
http://www.youtube.com/watch?v=CyiLozpbmZc
- fammo
Vad trevligt att svenska sånger hörs här, då de flesta är smått fientliga mot språket. Tack skall du ha!
Juhannusviikko meneillään - kyllä nyt taas kelpaa elellä. Vapulta tulee meikälle sellainen fiilis, että kun hiukan hidastettua ajan kulumista; mut se pysähdy, hetkeksikään.
Voi myös kattoo tät maapallon valon jakautumista kokonaisuutena; syvä etelä elää nyt kaamoskauttaan.
Mielenkiintoinen lisä Juhannukseen nyt tuleva superkuu-ilmiö. Johtuu siitä, että kuu on täydenkuun aikaan lähinnä maata.
Seesteisiä öinä on nyt niin valoisaa, että melkein lukea näkee. Yötön yö vielä könyää muutaman päivän Keski-Lappia päin.
Viikon päästä alkaa hitaan matkansa taas pohjoiseen. Ihan haikeeks vetää!Niin, tavallaan ymmärrän, mutta siinä sen ainutlaatuisuus piileekin:)
Niin lyhyt, mutta ainutlaatuinen kuulaudessaan. Heinäkuun levolliset helteet ja rauha, elokuun kypsyminen, syyspäivien kirpeys,....
http://www.youtube.com/watch?v=7ctzhy7r-FI- *Kukkahame*
Viime yö oli viileä ja tuulinen ainakin tuolla Hämeessä, pimeys oli klo 02 maissa melkoinen.
Onhan se aivan normaalia että muutama kylmä yökin on kesällä, nyt on tullut kauan kaivattua sadetta sopivin paussein ehtii edellinen sadevesi imeytyä.
Kukkaloisto on täyttä keskikesää, voi juhannuksena kerätä vaikka koko yön kukkasia jos niin haluaa.
Onhan niitä 'taikoja' nuoruudessa tehty, en muista oliko niistä apua vai haittaa, ehkä sopivassa määrin kumpaakin.
http://www.youtube.com/watch?v=n45_inRAoqA Monet telttailee Juhannuksena - itse en ole telttaillut --mutta joku kertoi kuinka olivat laittaneet kauniiseen hiekkarantaan teltan pystyyn - mutta nousuvesi oli päässyt ihan teltalle asti - yllätys oli ollut iso kun vesiraja muutti muotoaan .
Rannan on tarvinnut olla matalaa pitkäkke kun näin käy --luulisin.Tuossa nukahinkin aamusta vielä, useinkin niin käy, jos mahottoman aikaisin nousen kahvin keittoon.
Paljon ollaan telttailtu me, jo lapsena, no 10-11 vuotias olin minä, tehtiin Pohjolan kierros, nuorimmat sentään jäivät mummolaan. Silloin oli kai Sopu-teltta juuri keksitty, satoi tai paistoi, siinä nukuttiin Norjassakin. Oli se Viegelandin ( muistanko nimen oikein) patsaspuisto Oslossa tosi mielenkiintoinen, omalaatuinen, vieläkin muistan tarkkaan jonkin patsaan. Ja Tanskassa aivan ihmeellinen juttu, kun satoi kaatamalla, niin etsittiin yöpaikkaa, sattui joku tuntematon pariskunta ja kutsui kotiinsa yöksi. Vaimo oli taiteilija, on tässä minulla kaksi hänen tauluaan seinällä, jotka vielä läksiäislahjaksi antoivat.
Kouvolassa asuessamme sitten jo avioliitossa ollessani kävimme tietysti paljon Utissa, siellä oli hyvä sauna ja uimaranta. Voi hyvä sylvi sitäkin yhtä juhannusta...oltiin laitettu iso armeijan teltta pystyyn kamiinoineen, kun tuttaviakin tuli mukaan. Aamulla olikin yllätys-yllätys, miten paljon porukkaa sinne oli kertynyt, ja aamupaloja etsiessäin ei leivän muruakaan löytynyt.
Viel tulee mieleen telttailuretki oman perheeni kanssa Torniosta Hankoon rannikkoa pitkin, asuimme sillon Kajaanissa, olin melkeen viimeisillään raskaana kolmannesta lapsesta, hyvin meni kaikki. Olikin mielenkiintosta verrata, miten hyvinvoivaa olikin länsirannikko verrattuna Kainuuseen.
Jotta-että niin, on tullut telttailtua-kin. Mielelläni lähtisin vielkin, jos joku väljyynsä ottais.Ensimmäisen kesäni saaristossa telttailimme mekin, ja raskaana minäkin 4 kuulla. Varpaissa vilisti myyrät teltassa, mutta ulossyöksystä kalliolle selvittiin vauvan kanssa onneksi:D
Nuo armeijan teltat vetää paljon väkeä, sellainen oli partio-aikanani 20 partiopojalle pystytetty kaminoineen kaikkineen, joskaan kipinämikkona ei heitä voinut käyttää.
Naurattaa, kun eväät teillä meni parempiin suihin, kesäyöt on pitkät ja valoisat. Miten sitä jaksoikin valvoa aamuun asti nuorena ?
Vielä 2 kesää sitten vietin nuorisoni kanssa Houtskarissa 4 päivää (ja yötä), enkä nukkunut kuin pari tuntia joka yö:)
Ihanaahan se oli, mutta ei tämä mamma lähde enää juhannusaikaan, jolloin väkeä on kuin tiussa kananmunia saunomassa, hyörimässä ja laulamassa rintansa riemusta!
* Gloskärin kamareissa valvottiin
- suviöitä ihania*....Saariretkeilystä tulee mieleen yöpyminen pienessä saaressa Haapasaristoon kuuluvalla pienellä karulla saarella 1970 luvulla. Saattoi olla Katajasaari.
Tyttökaverin kanssa rantauduttiin kunnes huomasin että jotain tärkeää jäin kotiin, en muista mitä lie ollut. Tulomatkalla eksyin, ajoin pahasti itään päin harhaan.
Viimein yöpymiseen valittu saari löytyi. Tyttökaveri hiukan paniikissa pitkästä viipymisestäni. Laitettiin verkot yöllä veteen.
Aamulla kuului jo telttaan aaltojen loiske rantakivikkoon. Oli kiire nousta hakemaan verkot pois. Minulla oli vaikeuksia soutaa kovassa tuulessa verkon merkkikoholle.
Tyttökaverini oli riuska nainen...tuosta nyt tule yhtään mitään; tarttui airoihin - ja venehän totteli, näin verkoilla soudetaan, mesosi.
Kalaa tuli pannullinen. Syötiin ja keitettiin nokikahvit. Tuuli yltyi niin että oli lähdettävä kotisaareen. 1-pytty Wikström kone sammui samalla kun tuuli painoi päin rantakivikkoa.
Niin vaan Wikki käynnistyi ja kotimatkan papatti omaa naputustaan. - Tuo merenkäynti ei ehkä ole kovinta osaamisaluettasi, huomautti hän, verkonsoutajanainen.
- viehättävää
Paimenen tuohitorvesta -kantelemusiikkiin.
http://www.youtube.com/watch?v=U7qzuEbSJIk Tulin kahvihetkeäni viettämään tässä kesäisessä ketjussa, tuolta pikku puutarhastani:D Voi miten iloisen tervehdyksen sain
Kesäheinän puutarhastani!
Tuodessani sieltä rakuunantaimen, on nyt kolmantena kesänä täällä noussut sormustinkukkia digitaliksia täydessä kukassaan!
Sen pienet siemenet on seuranneet juuripaakussa ilokseni. Samoin jättipoimulehti on salamatkustanut mukana, onhan hyvä, kuin ystäviään lähes 20 vuoden jälkeen tapaisi.
Harvinaisen runsaasti kukkii tänä vuonna koristevadelmakin punaisine teriöineen, ihana on suven kukkiva luonto!Tulivatpa sovivaan saumaan nuo viimeviikolla ja siitä lähtien ajoittain seuranneet kesäsateet. Nyt luonto olisi jo keltaiselle karrelle palanuttta ruohokasvien suhteen.
Nyn ne rehottaa hyvässä hapessa.
Tänään tosin kerrottiin alueuutisissa, että paikoittain viljapellot ovat kuin jyrällä ajetut liikasateiden takia, mikä on pah juttu.
Pakkohan niiden ensimmäisten haperoiden on ensi viikolla nousta. Ennen sitä haperoitakin voissa paistettuna syö ennekuin selkäänsä ottaa.
Olen hassuna valkeiden öiden huimasta ilmiöstä. Juhannuksen jälkeen saadaan mansikat pakkaseen, sitten kanttarellit ja heinäkuun ukonilmat.
Tänään Iltalehdet kertoivat loppukesästä tulevan kuivan ja kuuman - paree kuin pysyisi vaan kohtuullisissa lukemissa.- catleijaek
Ihmettelen kun auringon laskiessa taivas on kirkkain pohjois-luoteen suunnalta. Hämärän kesto on vain pari tuntia ja aurinko siirtyy koilliseen noustakseen sieltä.
Viileä on ilta ja taivas kirkas, mittariss vain kymmenen astetta.
Kävin tänään kääntelemässä mustikan varsia ja totesin niissä runsaasti raakileita. Hyvän mustikkasadon toivossa olen. - kaisu-liisa
Ollaan me suomalaiset saaneet monta hyvää, josta moni muualla maailmassa ei osaa haveillakaan.
Meillä on neljä vuodenaikaa, meillä on vielä maailman keuhkoja, metsiä, maita, mantuja, luonnon kukkia, eläimiä, joita ei muualla edes ole.
Tämäkin aika vuodesta, kun yöt ovat kuulaan valoisia, ei niitä moni muualla edes tajua.
Japanista tulee turisteja ihan vain toivoen näkevänsä Lapin valoja, revontulia.
Mökin pihassa maaten ihailen niityksi jätettyä kartanon palaa. Kuinka kauniita perhosia luonnon kukille laskeutuu, kuinka kimaltelevan värikkäitä sudenkorentoja aurinko hyväilee. Miten kaunisäänisiä lintuja korviani hivelee.
Ennen kaikkea meillä on rauha.
Heilu keinuni korkealle,
linnut ne laulavat häitä,
minä olen nuori kuin päivänkukka,
en muistele suruja näitä.
Heilu keinuni korkealle,
nythän on juhannusilta,
mesimarja maistaa
ja tuomi tuoksuu
ja kuulas on taivahan silta!
Larin-Kyösti - catleijaek
Hyvää yötä!
http://www.youtube.com/watch?v=Bx1oHXOt_ng kuinka ollakkaan - olen virkku kun peipponen.
Jäi ottamasta " tupluurit" ja sammuinkun kynttilä tuolille n klo 6 - Siirryin pikkuhiljaa makuuhuoneen puolelle ja .voi kun oli ihanaa kun oiken makuuasennossa nukuin 4 tuntia Ja sitten viime keikka Jerrynkin kanssa ole vielä tekemättä..
Ei sitten ihme , että nyt sitten istun tässä ja vietän tätä mukavaa kesäyön hetkeä teidän kanssanne -- Vai onko näitä täälä - Valvomassa kanssani .
Ihanaa ,ei sitä työssäkäydessä paljon kesäöitä valvottukaan .
Varsinkin kun olen saanut aikalailla olla näitä yksinäisiä öitä nuorena "Prouvanakin" Mieheni työn takia.
Mutta otan kaikki takasin -- ja kohta on kokemukset jo " melkein" kaikki tallella.- kaisu-liisa
Rapsuta Jerryä korvan takaa minunkin puolestani.
Omaa on suuri ikävä.
Kyllä oma lemmikki on aarre arvaamaton.
Päivä alkoi aurinkoisena --jamikäli säätiedotuksiin on luottamista on juhannus aurinkoinen -- Nuoriso pääsee telttaileen .
Rapsuttelenkin jerryä pikkusen enemmän nyt kun noi punkit on taas täälä heinikossa Jerry oiken rakastaa heinikkoo .
Ei ole ,ihmekyllä vielä löytynyt yhtään punkkia , (painaapuuta)- sini-sirkku ek
Ihana ilta! Taivas vielä vaalean sininen,...valo viipyy luonnon ollessa jo hiljentynyt, ei ääniä liikenteen, ei linnunlauluakaan, vaan taivas ja valo!
'
Hyvä on ihmisen elää!
http://www.youtube.com/watch?v=2pV2203HsQc - patrik k
Juuri näin. Ihmisiä istuu vielä terasseilla letkeässä illassa. Ilma on jo viilentynyt; ihmettelin miten toiset tarkenevat t-paitasillaan.
Meilläkin vielä oli äsken melko valoisaa, eikä se kovin pimeäksi ehdi selkeällä säällä kun jo koillisen taivas ehtii valostamaan taivaanrantaa.
Hienot vuodenajat meillä täällä pohjolassa! - Atolfia
Kiitos sini-sirkku tuosta Ankin Kesäyöstä. Olen aina suorastaan rakastanut Ankin tyyliä laulaa ja pidän kaikista hänen kappaleistaan. Kuuntelen häntä melko usein kasetilta.
Samoin pidän Carolan lauluista. Tyttäreni on nauhoittanut minulle aikoinaan tätä mielimusiikkiani. Olemme laulaneet myös yhteislaulutilaisuuksissa paljon Ankin lauluja.
Sää lämpenee ja kirkastuu. Voimme ihailla tuota taivaalle ilmestyvää superkuuta. Malttaakohan tässä mennä nukkumaan ollenkaan. Pitänee mennä keinuun filtti korvissa nauttimaan tuosta näystä.
Tunnelmallista juhannusta toivottelen! - susmorsian ek.
On tyyni nyt, ei tuule nyt ja tuulikin on tyyntynyt......tällainen säätiedotus vain täältäpäin. Siksipä varmaan ei muuten runollisuus pulpahtelekaan, kun tuntuu sellainen seisahtanut jähmeys olevan luonnossa.
Ennätin keskiyöllä mahtavankokoisen ja tavallista kirkkaamman täydenkuun nähdä kuitenkin. Ei täysikuu minua valvota, enkä sitä ihastele. Jostain syystä jonkinlaista negatiivista levottomuutta kuitenkin aiheuttaa.
Kuuntelenpa kuitenkin Otsin laulamana Metsässä ei liikahda lehtikään, vaikken niin melankolisuutta tähän aamuun kaipaakaan. Tämä Juhannus aatonaamu, johon minäkin saan osallistua:)
Minust' oli kuin olisi soudeltu
me kirkasta järven pintaa,
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.
Oli niinkuin oisi me laskettu
sen kallion kauniin alle,
ja kaahlattu hiekkaa valkeaa
ja kuljettu kukkulalle.
Ja eikö aurinko laskenut,
taa saarien salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen laulupuiden?
Ylt'ympäri tanhusi terhenet yön
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui-
ja uni se nousi ja nousi.
Se heilahti oksalta oksalle
ja kukasta kukkaan kiipi,
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja katsoimme kuinka se hiipi.
Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö
pian aurinko aalloille nousi,
mut siitä lähti mun aatoksein
yhä unten aaltoja sousi -
Eino Leino
PS. Tuo mestarin runo on nuoruudessa saanut minut ihastelemaan sanojen soljuvuutta jo ensisäkeessä;D- Matamimimmi
Eino Leinoa minäkin luen ja osaan ulkoakin joitakin hänen runojaan.
Menikö Nocturno näin:
...."kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.
En mä uneksi, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa."
Sitten runo muuttuu niin lyyriseksi, etten muista, oliko se puunto pilven , siinto vaaran jne.
En jaksa googlettaa, enkä hakea mitään runokirjaa käsiini, mutta Leinoa kannattaa lukea, mielestäni.
Hetkinen, nyt kun tarkemmin ajattelen , ei minulla taida ollakaan yhtään Eino Leinon runokirjaa, mitä nyt kirjastosta olen lainannut.
- catleijaek
Minut herätti kelloradio aamulla tähän Ankin lauluun. Kaunis.
http://www.youtube.com/watch?v=UDUKBRDsOus - Atolfia
Kuulin sen minäkin aamull teepöytää kattaessani. Kuuntelinpa sen jälleen kerran. Ihana heleä ääni.
Hänkin on jo edesmennyt, niin myös Carola. Tulee vielä yksi, miespuolinen, Tapio Heinonen, jonka pehmeä, miehekäs ääni
on miellyttävä kuunnella. Hänkin meni aikaisin mananmajoille.
Hieman tulin surumieliseksi.
Iloista juhannusjuhlaa toivottelen kaikille siitä huolimatta! - 21.06---
Suvipäivän rentoa eloa.....
http://www.youtube.com/watch?v=Dc7X5_YCZEE Ilman paitaa sitä saattoikin illalla saunan jälkeen istua, pyyhe vain ympärillään ulkona. Ne onkin niitä kesän parhaita hetkiä lauhtua kesäisessä luonnossa:)
Enhän minä lähtenyt enää järvenrantaan saunottuani, vaikka puinkin kesätunikan päälleni. Jäin katselemaan mustarastasta, joka istui aidalla mato suussaan pitkään, ei uskaltanut ilmaista pesäpaikkaansa kait:) Voi pientä emoa, siihen se taas pyrähti eväineen monesti, mutta lehahti sitten villiviinin suojassa olevaan pesäänsä:)
Olihan hyvä, että näin , pesäpaikka on kaariportin yläosan villiviinin seassa, enpä nyt muotoilekaan sitä, suojatkoon vaan pesuettaan. Kaksi niitä lenteli poikuettaan ruokkimassa, eivätkä enää aristelleet minua.
Kuvia ollaan lähetelty saarelta mantereelle, ilo on ollut seurata videoita ja kesäkeittiön juhlakattausta nuorten kokoontumisesta, lasten serkku Ruotsistakin on nyt mukana.
Niin ihanan hiljainen aamu, vain pientä sirkutusta kuuluu avoimesta ikkunasta.
Lempeää juhannusaamua palstaystäville!Juhannus meni oikein mukavasti, sain minäkin olla luonnon keskellä Kangasalla ja Lempäälässäkin, Suomen kauneimpia paikkojahan nekin. Kesä alkaa jo olla ihan ´ valmis´, silloin kun lehtipuut ovat ylitsepursuavan kypsiä´, voi tulla jopa ahdistuneisuuden tuntua ja jos vielä kovassa helteessä, ei tunnu enää mukavalta.
Pitkästä aikaa kuuntelin tässä Gershwin´n Summertime´n Ella Fitzgeraldin ja Louis Armstrongin esittäminä, sehän se vanhin, aidoin esitys lienee.
"Summertime when the livin is easy
fish are jumpin and the cotton is high
yo daddy´s rich and your ma is goodlookin
so rush little baby.....don´t you cry."
Jos haluat sirkkunen, laita soimaan koko palstalle.- sini-sirkku ek
This morgnig the living is happy and easy!
Ihana trumpetti alkaa hienovaraisesti herättelemään:D
http://www.youtube.com/watch?v=nelBb8R-BP0Vaikka tunnelma näin jälkikirjoituksella vähän häiriintyy, on korjattava tuo lipsahdus
rush = hush. Hush little baby....nuku vain lapseni. Tuutulauluna varmaan aikoinaan tämäkin Summertime käytetty.
Mmn,... mietin kuunnellessani, miten hienosti taustainstrumentit saa veden virtauksenkin aisteihin! Niin suloisen rauhoittavaa ajatella, kesäinen päivä-- joki ja kalan molskahdus,...
Tuo Ellan äänen ihana laajuus ja notkeus, on kuin valuvaa hunajaa,--- tai tummaa siirappia altossa,...
hieno valinta!Kuuntelin tänä aamuna Teemalta Eeva Kilven haastattelua, jossa oli niin paljon ajatusta, että linkitän sen tähän, jos ei monikaan ole sattunut runoilijaa kuulemaan:)
http://yle.fi/uutiset/aamun_kirjassa_eeva_kilven_kuolinsiivous/6474251
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1714927- 1691641
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661457- 65970
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124807Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6797- 57784
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191751En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66739- 76731