Valaiden bongaus

Onko tääläpäin mailmaa valaita bongailevia henkilöitä, siis lähinnä muualla niitä bongailemassa käyviä?
8615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ffffffffff

Äänestä
  • Toki valaita on bongattu silloin täälläpäin pitkin Tyynenmeren rantaa, mutta yleensä ovat kaukana rannasta. Vain kerran olen nähnyt liki rannassa, mutta se oli jo useista paikalle sännänneistä lehtimiehistä päätellen jo niin suuri harvinaisuus, että etusivuillehan juttu pääsi. Kuitenkin valas oli niin lähellä kotirantaa, että jo paljain silmin totesin tuolta yksilöltä puuttuvan siivet.

    Sen sijaan pidän eräänä harvinaisimmista (toistaiseksi) bongauksista suomalaisten kotipihojen varpusta (Passer domesticus), josta tein ensi havainnon noin 4 vuotta sitten. Kuitenkin tuon lajin leviäminen näyttää olevan melkoista, sillä kyseisen lajin bongauksia on tullut - etenkin viimeisen vuoden aikana - El Salvadorissa viitisen kappaletta.

    Varpuset ovat nähtävästi tulleet "pummeina" eurooppalaissa laivoissa loikaten maihin Panamassa, jossa sitä alettiin tavata ensi kerran jo 1980-luvun alussa.

    Kerrotaan, että varpunen on Ruotsissa ja Suomessa jo uhanalainen laji, joten esitän suuren ihmettelyni: MIKSI?

    Äänestä

ilomielin bongailemaan. :)

Äänestä

Valaita löytyy suht' läheltäkin (ainakin Pohjois-Suomea). Sillä ajeltiin Norjan Skibotnista joskus 80-luvulla kohti pohjoista ja Altaa. Siinä eräässä vuonossa n.100m. rannasta oli noin kymmenen pienikokoisen valaan parvi. Uivat vuonon perukkaa kohti ja kävivät vähän väliä pinnassa. Oli hienon näköistä.
Arvaa saiko silloisella tasku-kameralla selkeitä kuvia jälkipolville esiteltäväksi?
Ei saanut!

Äänestä
  • olen nähnyt myös valaita islannissa,voiasitko laitta muutaman kuvan säöhköpostiini

    Äänestä

oon käyny Losin edustalla ja Saint Lawrencen lahdella kattelemassa, missäs sie?

Äänestä
  • No Lofoteilla Norjassa ja Hebriideillä Skotlannissa.
    Lasken vielä delfiinitkin valaisiin kuuluviksi niikuin eläintieteellisesti kuuluukin. Niitä olen nähnyt Italiassa ja Kreikassa. Yhteensä viisi eri lajia.

    Äänestä

  • Exit kirjoitti:

    No Lofoteilla Norjassa ja Hebriideillä Skotlannissa.
    Lasken vielä delfiinitkin valaisiin kuuluviksi niikuin eläintieteellisesti kuuluukin. Niitä olen nähnyt Italiassa ja Kreikassa. Yhteensä viisi eri lajia.

    Bongattu on Norjassa monena vuotena. Norjassa valaiden lisäksi grönlanninhylkeet ym. ovat hienoja.

    Viime kesänä R.Lauhakankaan porukalla Solovetskin maitovalaita bongaamassa. Upea matka, upea luostarisaari ja maailman hienoimmat maitovalaat! Suosittelen, varsinkin jos tuo Suomen johtava valasguru on lähdössä oppaaksi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exit kirjoitti:

Onko tääläpäin mailmaa valaita bongailevia henkilöitä, siis lähinnä muualla niitä bongailemassa käyviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu