kuinka moni on täältä hakenut asuntoa ? täällä haettu kaikkia 4h mitä oli tarjolla.
viikinmäki/ harjannetie 44 stadinasunnot
diipa1
1925881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 192
Vanhimmat
Odottelinkin jo tätä topicia:) Haettu on kaksiota.
Kaksiota myös! Millaiset ovat hakuperustelut/nykytilanteenne?
Meillä loppuu vuokrasopimus marraskuussa.
Meillä tammikuussa yksi lapsi lisää tulossa ja silloin käy 5 hengelle kolmio ahtaaksi :) noi 4h oli niin isoja ja tilavia pohjaratkaisultaan että houkuttelee. Hieman epäilyttää vaihtaa takass isoihin kerrostaloihin pienkerrostalo asumisesta ja rauhalliselta alueelta. Tälläkin hetkellä meitä 4henkeä kolmiossa ja tuntuu ahtaalta jo nyt :/ suihku ja vessavuoroja saa odotella.
Kaksiota haettu.
Ihanaa, ei näytä Viikinmäkeen hakemuksia tulleen (vrt. Jätkäsaaren vilkas keskustelu) tai mikä vielä ihanampaa hakijat eivät ole palstan lukijoita:)
Nyt alkaa jännittäminen!
kolmiota on haettu.. joulukuussa tulossa vauva perheeseen joten tän hetkinen pieni kaksio tulee muuten ahtaaksi. Nyt vaan peukut pystyyn että sais..
Ei tosiaan vaikuta ollen kamalaa ruuhkaa hakijoissa tämän perusteella, mikä antaa toivoa :)
Ollaan siis haettu sitä 5h k, jota tulee tasan yksi kappale. Jännäämistä siis täälläkin.
Johtuu vain siitä , että afrikanmakeiset ei osaa surffata täällä.
Niille ne annetaan (isot asunnot).
Neekeri vie sun kämpän BROUHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAAHAHHAAHAHAHAHHAHAHAAA!
Onko parvekkeet laskettu mukaan asunnon neliöihin? Huomasin, että hakemamme 55 neliötä kutistuu aikalailla, jos iso parvekekin kuuluu tuohon neliömäärään. Ainakaan meidän huonekalut eivät tule mahtumaan asuntoon... Täytynee perua koko hakemus.
Ilmoitelkaa kun alkaa asuntotarjouksia satelemaan :)
Haettunon yksiötä ja kaksiota! Hirveest oli haettavia vaihtoehtoja tarjolla mutta tuskin mitään taskaan saa. Arpa kuitenkin heitetty pottiin :)
Eikö kellekään ole velä tullut soittoa?
Haettu on kaksiota. Nykyisessä asunnossa on terveyshaitta mistä viralliset dokumentit. Vaikea on näihin päästä, jos ei satu olemaan mamu. Ihmetyttää perusteet millä asuntoja jaetaan, tai sitten kiireellisiä hakijoita on enemmistö.
Koittakaa nyt ymmärtää, ei uudiskohteisiin oteta makuja, eikä silti kaikille riitä, kotimaisia hakijoitakin on ihan riittävästi
Kiinnostaisi tietää hakijoiden määrä.
No minä olen ns. "mamu", Suomen kansalainen kuitenkin ja ihan pienestä pitäen täällä ollut. Kahden lapsen kanssa haetaan kolmiota. Opiskellaan ja töissä käydään. Katsotaan tuleeko sitä asuntotarjousta vai jäädäänkö tähän pikkukaksioon. Ihme juttu, että täällä olevien mielestä maahanmuuttajat eivät jotenkin ansaitsisi päästä uudiskohteisiin.
Kaupungin asunnoissa yleensäkin enemmän rahattomia, joita maahanmuuttajissa suhteessa paljon enemmän kuin suomalaisia (työttömyys ja varattomuus). Ehkä tästä syystä maahanmuuttajia näkeekin kaupungin asunnoissa aika paljon ja tämä aiheuttaa harhaluulon maahanmuuttajien suosimisesta,
Älkää puhuko puuta heinää. Faktat kehiin.
Minä kyllä asun mieluummin maahanmuuttajien naapurina kuin kännäävien/narkkaavien alkuasukkaiden. Ärsyttää tuo mamu-sana, joka kuulostaakin niin negatiiviselta.
Toivottavasti saatte asunnon asunnonhakija1 ja mielelläni tulen naapuriksenne:)
Kiitos Viikingitär. Tuli hyvä mieli viestistäsi :) Olisi kiva päätyä teidän naapuriksi.
Olen asunnut molempien naapurissa ja valitsen kotimaiset narkkarit mielummin. He ymmärtävät puhetta ja ovat yleensä huomaamattomia päinvastoin, kuin nämä metelöivät "väriläiskät". He roskaavat ja rikkovat ja metelöivät (varsinkin 24-03 välisellä ajalla), eivät noudata yleisiä järjestyssääntöjä. Joku huomauttaa heille väärinkäytöksistä, alkaa kamala huuto RASISTEJA... Kaikki mamut eivät tosin kuulu tähän ryhmään.
EI KIITOS, ei sellaisia enää naapuriin...
3.7 tuli asuntarjous 4h k :)
asutteko jo ennestään kaupungin asunnossa? :)
Onkohan muut saanot jo tarjouksia? Mulla meni jo usko, kun 5h k oli tasan yksi. Ei taida arpaonni suosia meitä, vaikka ahtaasti asutaan...
Tuliko tarjous sähköpostiin vai puhelimitse?
Me haimme kaksiota, mutta tarkemmin pohjapiirrosta syynätessäni huomasin, miten epäkäytännöllinen tilaratkaisu siinä oli. Mm. olohuoneessa yksi ainoa "ehjä" seinä, makuuhuone epäsymmetrinen ja parveke vie ison osan neliöistä. Toivon jonkun muun saavan meidän sijaan asunnon tuolta, sillä meillä muuttoukaasi vasta marraskuun alussa. Tosin kieltäytäkään ei voi, koska sitten jää varmasti rannalle ruikuttamaan...
Onnea kaikille asunnon saamiseen:) Kiva talohan tuo on paikkaki ihan ok.
Parveketta ei lasketa asuinneliöihin mukaan.
Oletko sarrrr ihan varma? Mitatessani pohjapiirroksen vieressä olevan mittakaavan mukaan, näytti kyllä siltä, että parveke on jyvitettynä neliöihin. Mm. olohuoneen ainoa ehjä seinä oli n. 2,5 m.
Ollaan nykyisiä stadin asunnoissa asuvia, tällä hetkellä kolmiossa 4 henkeä ja tammikuussa tulee vauva.
Asiointi kansio oli päivittynyt ja soitin stadin asunnoille josta sit sanottiin että tarjous on annettu, sit loput liitteet vaan toimitettava.
Onnittelut diipalle asunnon saannista! Viikinmäestä tulee upea, luonnonläheinen alue. Haimme kaksiota, mutta ainakaan vielä ei arpaonni ole osunut kohdalle.
Olisiko jollain linkkiä noihin pohjapiirroksiin? En tajunnut tallentaa niitä hakuvaiheessa.
En tiedä mihin kyseiset asunnot tulevat, mutta silloin kun alettiin rakentamaan pari taloa oli Lahden moottoritien lähellä. Kuljin siitä useasti bussilla ohi ja oli aikamoinen haju. Siinähän on ihan lähellä Viikin jätepuhdistamo. Meinasin hakea asuntoa niistä taloista, mutta enpä sitten hakenutkaan. En taatusti olisi päässytkään, mutta haju kyllä rajoitti hakemishalujani. En tiedä miten on nykyisin, mutta tuskinpa se jätepuhdistamo on siitä mihinkään hävinnyt. Ja vaikka kuinka olisivat saaneet päästöt kuriin, aina varmasti silloin tällöin haisee.
Haettu jälleen kerran isoa kaksiota, asun yksin 4h 2wc parveke kaupungin vuokra-asunnossa. Vaihdot menneet päin honkia joko huonon sijainnin takia taikka siksi että en vaihda mihin tahansa kakkaläävään nykyisestä ihanasta kodistani.
En voi muuttaa yksiöön enkä pieneen kaksioon koska jälkikasvu vierailee usein ja lapsenlapsiakin hoidan silloin tällöin eli tilaa tarvitaan.
t. Mummo
Kaupungilla tuskin otetaan huomioon nuo jälkikasvusi vierailut asuntoja jaettaessa. Olettavat varmaankin, että yksi ihminen mahtuu kyllä pienempäänkin kaksioon ja vastaavasti pariskunnalle annetaan se isompi kaksio.
Kannattaa siis jatkossakin asua ihanassa kodissasi:)
Mummo54
Missä päin asuntosi sijaitsee? Meillä olisi avara kaksio hyvällä paikalla 54,5 neliötä. Hyväkuntoinen asunto, pieni kerrostalo. Ajattelin vain, jos kiinnostaa vaihto.
Eikö kukaan ole vielä saanut asuntotarjousta? Onko kukaan ollut yhteydessä stadin asuntoihin?
Diipahan tuolla kirjoitti saaneensa 4h...
Tänään tuli tarjous kaksiosta :)
Tarkoitin muita. Onnea! Olitko vaihtaja ja mitkä hakuperusteet? Itsekin kaksiota hakenut..
Uusia ollaan ja määräaikainen vuokrasoppari tällä hetkellä.
Ei varmaan oteta huomioon henkilökohtaisia tarpeitani mm. jälkikasvun vierailuja, mutta kun hakemukseen voi esittää toiveita niin neliömäärältään isompaa kaksiota olen hakenut jo parin vuoden ajan vaan eipä tärppää. Ei ole mikään hätä tästä muuttaa pois joten kiireelliset varmasti menevät ohi. Olen kuitenkin kuvitellut että isommista asunnoista olisi pula mutta olen ehkä väärässä.
Niin kauan kun kykenen vuokraa maksamaan voin hyvin asua nykyisessä kodissani ja jos hyviä vaihtoehtoja tulee eteen muutto voi tulla kyseeseen. Sijaintikin on hyvä ja suht rauhallinen lenkkimaastojen vieressä.
MIssä päin teidän asunto on Asunnonvaihtaja1?
Mummo54
mummo54:
ollaan ensi kuussa muuttamassa kolmioon malmilla. Ei kauppakeskuksen lähettyvillä, vaan rauhallisemmalla alueella.
Tuttu sai kaksiotarjouksen eilen ja hakemus ollu 1kk, ei muuttouhkaa minkäänlaista. Kai ne arpomalla noita jakaa...itse hakenut stadin asunnoilta jo n. vuoden eikä mitääntarjota, ei edes työsuhde asuntoa!
Ihmettelen tosiaan millä perusteella jakelevat näitä asuntoja.. Mutta kyselin eilen niin valituille ilmoitetaan viimeistään heinäkuun loppuun mennessä, joten itse ainakin elättelen toivoa sinne saakka! Kaksiota haen mieheni kanssa. Asutaan pienessä yksiössä ja vuokra suuri. Toivotaan että tärppää!
Jaahas eli me ei taideta saada asuntoa vaikka nykyisestä päättyy vuokrasopimus lokakuussa:( Erikoisia tosiaankin nuo valintakriteerit...
Minä hain yksiöitä ja kaksioita myöskin, ei ole mitään kuulunut... itsellä ero ja asunnottomana elokuun alusta alkaen, muiden nurkkiin menen pyörimään. Kiinnostaisi kyllä tietää millä perusteilla asunnot jaetaan, kun tuntuu menevän ihan arpapelillä!
täällä sama tilanne. avioero vireilla ja asun tulevan exän vanhempien kämpässä. tuskinpa natsaa mutta kai tässä saa sen puolitoista viikkoa vielä jännitellä.
Sitä samaa kysyin itekkin ja sanoivat samaa mitä netissä lukee: kiireellisyysluokat. Vituttaa kun IKINÄ EI KÄY TUURI MISSÄÄN! :S
Me kyllä ollaan luokassa "erittäin kiireellinen", joten ihmetyttää tosiaankin tuo 1kk jonossa ollut asunnon saanut, jolla ei edes muuttouhkaa...
Tosiaan kaksi viikkoa vielä aikaa että ilmoittavat ja asuntoja kuitenkin 90, eli ei mitenkään kaikki valitut voi viikossa saada tietoa :) Täällä käyty tänään vahvistamassa asunto ja ens viikolla vuokrasopimus.
Meille tarjottiin 4h k, 98 neliötä! Asutaan nyt Kaupungin vuokra-asunnossa ja ollaan haettu vaihtoa varmaan viimeiset kolmisen vuotta. Meitä on 4 kolmiossa. Asutaan Kantakaupungin alueella ja hieman mietityttää vaihto...ei muuten mutta kahdeksan vuoden jälkeen olen hyvin jo kiintynyt tähän alueeseen. Nykyinen kämppä kylläkin läävä jota ei suostuta remppaamaan. Haettiin alunperin Viikin mäestä vain muutamaa neliötä joten todella ihmettelen että tarjosivat :)
Hullu olet jos kantakaupungista lähdet, itse lähdin ja harmittaa. Toivottovasti joskus pääsen takas, laitakaupungilla ei ole elämää, ihmiset on juntteja, juoppoja, ja muutenkin yksinkertaisia. Kantakaupungista jos lähtee, kannattaa mennä samantien 30 km. päähän.
Riippuu varmaan vähän paikasta. Ihan samalla lailla täälläkin on juoppoja ( eräskin sammui meidän oven eteen) ja narkkareita ( löydetty yksi nukkumassa mm. meidän pyöräkellarista aikoinaan) ja yhdessä vaiheessa oli ongelmana ruiskut, joita oli löytynyt pihoilta. Siis se on varma, että meno on Viikinmäessä rauhallisempaa kuin täällä, mutta bussit kulkee jos kaupunkiin kaipaa! Voihan olla, että todellisuus iskee myöhemmin mutta vielä ainakin tuntuu hyvältä lähteä täältä pois.
viikkari2: Me oltiin kans kantakaupungissa joskus mut yhtään ei kaduttanu muutto pohjois hki alueelle. Nyt täältä suunnalta sit viikinmäkeen, itseeni arveluttaa alue kans alanko tykkää siitä mut tiedän että tulen rakastamaan uutta kotia joten nou hätä :)
Näin on. Ei tämä kantakaupungissa eläminen nyt mitenkään erikoista ole, varsinkaan lapsiperheelle. Täällä ei pääse lapsi edes kunnolla pyöräilemään paitsi kiertämään leikkipuistoa ympäri. Käytiin stalkkaamassa uutta kotia niin tien toiselta puolelta lähti metsäpolku :) Saadaan samalla hinnalla 15 neliötä enemmän kun muutetaan 15 minuutin päähän kantakaupungista ja ihan uusi koti. Jo pelkästään autopaikka maksu putoaa kolmanneksen. Puhumattakaan siitä, että hyvällä tuurilla saadaan autokatospaikka omalta pihalta!! Ollaan kanssa asuttu aiemmin Pohjois-Helsingissä ja kiva palata taas tutuille seuduille :) Ei vaan malttaisi odottaa muuttoa!!
onko teillä minkä ikäisiä lapsia? olis kiva tietää tuleeko paljonkin oman lapsen ikäisiä lapsia kaveriksi? meillä 10v tyttö ja sit pienempiä
Meillä on 4v ja kohta 1v lapset.
Minuakin mietityttää tai siis harmittaa muuttaa pois täältä Taka-Töölöstä (vaan pakko on, kun vuokrasopimus päättyy), mutta tuo Viikinmäki vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehtolta. Kaupat ym. palvelut suht lähellä, luontoa ympärillä eikä työmatkasta tulisi pitkä. Vaikutti myös aika rauhalliselta paikalta eikä Töölön jälkeen Lahdentien melukaan häiritsisi. Lasten leikkiäänet pihalla on ok, kunhan ei muuttaisi mitään kaljotteluörisijöitä naapuriin:)
Mutta asuntoa odotellessa... ja onnea jo asunnon saaneille:)
Hakemus mullakin Harjannetielle kaksioon mutta ei ole kuulunut mitään.
Aiheen vierestä vähän. Mua on ruvennut rassaamaan naapuruston elämänmeno Pukinmäki-alueella. En ole rasisti mutta naapurusto on tummanpuhuvaa, ihan siivosti käyttäytyvät kohdatessa, mutta ovat hirvittävän äänekkäitä. Meille kuuluu todella kovaa heidän puhe rapusta ja seinien läpi ja harmittaa kun yksikseni asun enkä aina edes telkkua kuule kun naapurustossa kokoonnutaan. Nyt parvekkeen ovi kun on helteillä ollut auki, pihalla meluavat näiden jälkikasvu myöhään iltaisin ja aikuisetkin jotka puhuvat huutamalla. Olen yrittänyt sanoa ystävällisesti että toivon hiljaisuutta mutta se muistetaan vain vähän aikaa. :(
Haaveilen rauhallisesta asuinalueesta mutta se tuskin on mahdollista kerrostalossa ja Helsingissä. Teen vuorotyötä joten uni on tärkeää että jaksan.
Ja toivon nyt ettei tästä kehkeydy mitään rasistista keskustelua. Halusin vain purkaa sydäntäni minua kiusaavasta asiasta.
Ellietana1: Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, siksi meidänkin perhe koettaa välttää saamatta näitä naapurikseen. meillä asuu alakerrassa suomalainen nainen afrikkalaisen miehensä kanssa lapset. Ei oo häiröö ollut muutoin kun jos nainen poissa ja mies kutsunut sukuaan/kavereita kylään. Sillon hirveä meteli ja huuto joka puolella :/ onneks ei satu usein että elämää olisi haitannut :)
En usko että noihin viikinmäen uusiin hirveesti ainakaan somaleita laitettaisiin. Toivottavasti olen oikeassa!:)
Ellie: Täysin samat ongelmat on Vantaallakin. Seinät on kun silkkipaperia vanhemmassa talossa. Alakerrassa asuu turkkilaisia tms joiden puheen pystyy hyvkn erottamaan aina. Samoiten n. 15 naapuruston kulttuurilapsia sekä suomalaisia pitää elämöintiä suoraan oman parvekkeen alla joka ilta jopa kummallisen myöhään. Yläkerran mies ( 40v) huudattaa omaa musiikkiaan. Kerran kävin sanomassa asiasta ystävällisesti ja vetosi toisen korvan huonoon kuuloonsa..
tänään tuli ilmoitus,sain kaksion,onnellinen olen ; )
Kaksi vuotta myös haettu näitä uudiskohteita, mutta ei ole arpa osunut kohille. Kaksi asuntotarjousta kyllä tässä välissä mitkä ei ole millään tavalla kohdanneet meidän hakutoiveiden kanssa edes asuinalueen puolesta ja se on ärsyttänyt suunnattomasti että liekö enää kolmatta kertaa mitään tarjoavat. Haettiin Viikinmäestä kaikkia isompia 4h k sekä 5h k, joulukuussa kuudes lapsi tulossa. Silti asuntotarjoukset olleet 90m2 luokkaa Pukinmäestä ja Maunulasta -no thanks!
Jos teille on asuntoja tarjottu ja ette mitään hyväksy niin varmaan ette niin kiirellisiä ole. Hakijoillehan tarjotaan asuntoja sieltä minne toiveet on laitettu, eivät lähde ihan mitä vain tarjoamaan. Jos on liian nirso niin silloin kannattaa harkita sitä oman ostamista tai asumisoikeus asumista.
Ei, kyllä niitä on tarjottu ihan mistä sattuu ja luokitus on "kiireellinen". Meillä erityislapsen takia toivottu ettei avoparveketta ylemmistä kerroksista tai muita turvallisuusriskejä, niin eka tarjottu asunto oli 3krs. avoparveke junaradan vierestä, hehheh. Silloin kun Myllypuron kämpät oli jaossa, meiltä oli onnistuttu vähentämään perheluvusta kaksi vai kolme lasta. Ei kyllä oikeasti ole enää mitään odotuksia Stadin asuntojen suhteen, lähinnä mielenkiinnolla (kauhunsekaisin ajatuksin) odotan mitähän seuraavaksi.
Hyvänenaika ostakaa jo kortsuja ta kaulin!!!!
Kortsuja kortsuja teillekkin eikä suurmpia asuntoja pelkele!
Viikitär: Oliko muuttouhkaa ja saanko kysyä minkäikäinen olet? Onnittelut lottovoitosta!
ei ollut muuttouhkaa,jonossa olin ollut noin viisi vuotta,viisikymmentä tulee mittariin...ja kiitos onnitteluista : )
Soitin tänään 11 aikoihin ja tiedustelin jakotilannetta samalla kun kysyin omasta hakemuksestani. Sanoivat et pieni osa jaettu ja suurin osa jäljellä, ja kuun loppuun mennessä ilmottavat valituille. Katkerana tutulle edelleen...
Mutta tuohan on hyvä uutinen vielä asuntoa odottaville:) Kovin hidasta on toiminta, mutta toivo elää kuun loppuun asti.
Menemme ensi viikolla allekirjoittamaan vuokrasopimuksen 4 k. Pikkusen vajaa vuosi ollaan haettu Stadin asunnoista asuntoa. So so happy.
Vuokarasopimus allekirjoitettu tänään. Kiva, vielä ei ole tiedossa että tuleeko lattialämmitys jonka asukas maksaa sähkölaskussa SEKÄ sähköllä käyvä ilmanvaihto jonka myös maksaa sähkölaskussa....Osaakohan kukaan sanoa että mitä tälläiset tekee sähkölaskuun lisää jos ne sattuu asunnossa olemaan? Vesimaksu meillä olisi n 300-350e vuodessa jos osasin oikein laskea arvion.
Asunnoissa on kaukolämpö ja levypatterit.
Kertoiko ne minkä värinen laminaatti asuntoihin tulee? Mä niin sisustaa jo....
Minkä ihmeen takia haet uudiskohdetta jos et ole valmis maksamaan siitä uudesta??
en mielestäni sanonut etten ole valmis maksamaan, vaan kysyin osaako joku sanoa mitä se tekee lisää sähkölaskuun. ymmärtämisessä vikaa ?
Kun asuntoa on tarjottu niin saako sitä mennä katsomaan ennen hyväksymistä?
ei voi,jännitystä pelissä....mut minulle ei asialla ole sinänsä väliä,uudiskohde kun vielä on,ainahan se olis tietty kiva
Ei voi mennä ennen hyväksymistä käydä katsomassa. Meilläkin oli 6 päivää aikaa hyväksyä tarjous ja sit annettiin 5 päivää aikaa käydä kirjoittaa vuokrasopimus. Asunnon kuitenkin pääsee näkemään ennen muuttoa mutta eivät osaa sanoa että koska, ilmoittavat heti kun pääsee.
Itse kävimme vain ulkopuolella rakennusta ja seutua katsomassa.
Ok. Kiitos tiedosta. Kaksioita on haettu mutta vielä ei ole tärpännyt. Saas nähä kuin käy :)
Mun mielestä ne kellä ei muuttouhkaa ole on yhtä oikeutettuja saamaan stadin asunnoilta kämpän kun ne vaihtajat jotka jo asuu stadin asunnossa.
Moi!
Onko kukaan saanu kämppätarjousta tällä viikolla?
Tänään tuli tarjous 2h k. Asunnonvaihtajia Ruoholahdesta ollaan. Tällä hetkellä 4h k 100m2 ja meitä vain kaksi :)
Tänään käyty allekirjottamassa vuokrasopimus 2h kk asunnosta. Nyt vaan malttamattomana odottaa muuttoa :-)
Onko kukaan saanut kaksiota D-rapusta ekasta kerroksesta? Jos on, niin me ei sitten saatu:(
Voin tulla poraamaan sua B-rappuun , nii saadaan molemmat.
Hei te,jotka olette jo kirjoittaneet sopimuksen,koska teille sanottiin,että pääsette katsomaan itse asuntoa??
Vielä eivät tiedä koska on mahdollista Päästä Katsomaan. Ilmoittavat sitten Kun Pääsee.
te jotka ootte saanu nuita kaksioita, saako udella mistä kerroksista ne on? :>
Kaksio saatin 2.kerroksesta.. Tänään käyty urkkimassa ikkunoista :D Keittiökalusteet valkoiset ja parketti vaaleanharmaa!! ;)
jee kiva että ei ole se perustylsä puunvärinen lattia :-)
vau, kuulostaa tosi hyvältä. :) ei voi muuta sanoa kun että isosti onnea!
Helsingin kaupungin työntekijänä ja hoitoalan ammattilaisena saa odottaa varmaan seuraavat 45 vuotta että sieltä mitään tarjotaan, edes työsuhdekämppääkään. Jostain sieltä ja syvältä tämä tuuri...
Mekin kurkittiin sitä D-rapun kaksiota ja hienolta näytti. Meillä loppuu työsuhdeasunnon vuokrasopimus lokakuun lopussa, joten toiveissa olisi kaupungin asunto siiheksi. Tai käsitän, että tarjottava on meille jonkin näköistä luukkua, ettei taivasalle jäädä...
Vieläköhän asuntoja jakamatta?
Voi hitsi että jännittää. Me ollaan (2 hlö) haettu kolmioita. Olis kiva päästä sinne asuu!
Onko se 5h k jo jollekulle napsahtanut?? Elättelen vielä toiveita :/
vuokrasopimus kirjotettu kaksiosta! :)
samoin täällä sopimus allekirjoitettu,vihdoin,tosi kivalta näytti asunto,pääsin kurkkaa sisälle : )
jee jee jeee.........
miten pääsit jo katsoo, meille ei oo vielä ilmoitettu :)? mille näytti? kerro kaikki :D
Diipa1, me käytiin kattoo hakemaamme ykköskerroksen asuntoa, kun parvekkeesta puuttui vielä kaide:) Näkyi melkein koko asunto siltä olkkarin- ja makkarinpituiselta partsilta ja kylppärikiin yletti kurkistelemaan toiselta puolelta taloa. En usko, että noita uudiskohteita pääsee muutoin katsomaan etukäteen. Niiiin harmittaa, kun taitaa mennä sivu suun tuo asunto...
Voi voi voi.. Meillä ei oo kyllä mitään "kunnon" perusteita, että asunto saatais. Nyt asutaan 3h k ja vuoden vanha asunto. Ainut mikä ois niin työmatka lyhenis vähän. Mut halusin kuitenkin hakee :) Harmi vaan kun Viikinmäessä ei oo mitään palveluja, ainakaan vielä. Paitsi hyvä kampaaja tien toisella puolella! :)
2 vuotta oon odotellut asuntoa. oon yksineläjä ja mulla on liian iso asunto ja samalla liian iso vuokrakin, ei oo mitään kuulunut. toiset saa kuukaudessa asunnon ja toiset venaa vuosia eikä mitään kuulu, pitäis ennemmin olla joku jonotus juttu. joudun ottaa loparit töistä kun en saa toimeentulotukea töissä ollessa ja enempi jää käteen toimeentulotuella ja työttömyystuella, mut en näe tässä tilanteessa muuta vaihtoehtoa.
Voi tylsyys, me ei sitten varmaan saatu asuntoa:( Onnea kuitenkin kaikille, joita onni potkaisi:) Täytynee hakea tuonne Haagan uudiskohteeseen, vaikka Viikinmäki olisi ollut kivempi. Haagassa näyttäisi parvekkeet olevan varsin pieniä ja kohteeseen tulee jotain tukiasuntoja (Häiriötä?), mutta paikka kelpaa kyllä muuten.
Asunto on minulle aivan täydellinen,se lattia oli vielä ihanampi kuin kuvittelin,kylppärin kalusteet oli moderneja,lattia tummahko harmaa,leveä pesukone mahtuu,tilava oli,muttei liian,keittiöön tulee olla 45 cm leveä as.p.kone jos sen haluaa,näkymät oli upeat : ) en ainakaan itse laita sälekaihtimia,ikkunat oli isot ja parveke valtava......mitä vielä.......jeeeee olen onnellinen !!!!
kuulostaa hyvältä :) en malta odottaa että päästään kattoo meidän neliötä.
Millä keinoilla pääsit kattomaan jo asuntoa?
Ajattelisin että tää fooruni on kämpän kyselyä varten ja tiedotusta kuka saanut. Voitte hehkuttaa niistä lattioiden väreistä siellä talon pihallakin.. onneks ei jätkäsaaresta tullu kämppää kun tuttu kertoi jo nyt poliisien käyneen räyhänaapureilla ja talossa liikkunu varkaitakin!
HÖPÖHÖPÖ! asun itse jätkäsaaren uudiskohteissa ja täällä ei kyllä ole varkaita liikkunut eikä ole kyllä kukaan räyhännytkään.
Katkeruus loistaa heh..
Jos mammat haluaa puhua lattioiden väristä, niin antaa niiden puhua. Se on heidän juttunsa se ja hyvin liittyy aiheeseen. Ei pitäisi olla liian paha rasti ignoorata "turha jorina"
Vieläköhän asuntoja jakamatta? Jänskättää :) aika käy vähiin.
No on niitä Jätkäsaaren taloja siellä varmaan enemmänkin mut tää kyseinen mimmi kertoi saaneensa Helsingin kaupungilta sen kämpän nyt keväällä ja siellä oli lennelly jukkapalmut pitkin pihoja partsilta alas. :) Et mukavaa elämää sinne vaan ;)
Ensimmäinen Jätkäsaaren kaupungin vuokratalo valmistui vasta kesäkuun lopussa. Jos tuttusi muutti sinne keväällä, niin hän muutti varmaan johonkin muuhun kuin kaupungin vuokrataloon.
Jätkäsaarelainen: Niin, se mimmi kyllä kertoi muuttaneensa Helsingin kaupungin kämppään kylläkin eli juuri siihen samaiseen taloon joka vasta on valmistunut. Kertoi että niitä varkaita oli ilmeisesti käyny pyörävarastossa jossa ei alkuun kuulemma lukot ollu skulannu kunnolla.
Harjannetielle muuttavat, joko ootte päässeet katsomaan asuntoja? Onnea kaikille asunnon saaneille!
Eipä ole vieläkään tullut ilmoitusta koska pääsee edes katsomaan, mutta kuulemma nyt alkavalla viikolla 36 tai 37... Ja eipä ole tullut vieläkään kotiin mitään infopakettia missä käy ilmi esim. että minkä operaattorin netin tuonne saa (valokuitua ei toimiston tätien mukaan ole eikä tule??!)...
Milloin on muuttopäivä? Me muutamme Mellunkylän rivariin (valmistuvat tämän kuun loppuun) ja meille jo sopparia allekirjoittaessa annettiin pieni infopaperi, jossa oli minkä operaattorin netti sinne tulee..
30.9 mennessä pitää olla entinen asunto tyhjä että siihen mennessä olis parempi päästä asumaan. kysyin toimistosta että onhan varmaa että uskaltaa irtisanoa..asuntoa pääsee luultavasti katsomaan vasta vähän ennen muuttoa oli ainakin tieto noin viikko sitten kun kysyin. en tiedä mikä heidän mielestään sit on vähän, viikko vai pari päivää.
Onko tullu tietoa millon saa avaimia? Sähköpostia odotellaan, että uskaltaa rupee pakkaamaan.
Täälläkin ihmetellään kun mitään ei ole kuulunut. Samoin olisi kiva tietää onko arpaonni käynyt autopaikan suhteen. Todellakin toivon että on.
Toivottavasti muuttopäivä saataisiin tietää asap.
Meillä ainakin muuttopäivä 30.9. (maanantai :( )... Tänään tuli siitä lappu kotiin. Onko joillain muilla kenties esim. 28. tai 29.9. muutto? Olishan toi kiva, että olisi porrastettu...
Netistä ei vieläkään tietoa.. Jotain puhuivat dna:sta kun otin yhteyttä sinne, mutta ei ole kuulemma muka valokuitua suunnitteilla edes... Ei kovin vakuuttanut, joten en viitsinyt vielä tilata...
kaikilla muutto samana päivänä,ei porrastusta,eivät voi antaa viikonloppuna avaimia,kun toimistossa ei ole ketään,jos muuttopäivänä tapahtuu jotain...en tiedä,kait,luultavasti-porukkaa toimistossa : (
no just...riittäköhän jos vuokraa pakettiauton 12h ajaksi. siellä jos pihalla pörrää se 90 muuttoautoa päivän mittaan niin huh..ei siinä kyllä ole mitään järkeä että kaikki muuttaisi samaan aikaan!
kerrostaloihin on kiva jos kaikki muuttaa samaan aikaan.. kun hissi taitaa olla aika huudettua kamaa.
Hissin voi unohtaa, koska se ei ole käytössä muuttopäivänä.
Dna:lta ainakin ilmoittivat ettei heillä ole palveluja ko. taloon...
jepjep, ja kiinteistöltä sanoivat että kyllä dna-welho pitäisi olla... Soitin toissapäivänä aamulla dnalle, ja täti sanoi kyselevänsä tuon alueen myyntipäälliköltä (joka on hoitanut tämän talon nimenomaan).. Hän lupasi hetken kuluttua palata, mutta ei ole tähän hetkeen mennessä kuulunut MITÄÄN... Soitin äsken, ja sanoivat vaan että varmaan hän selvittelee vielä asiaa ja blaablaa... Kyllä on vakuuttavaa toimintaa KAIKILTA!
Kaverini sai kämpän Mellunkylän uudiskohteista.. Heillä muuttopäivä sama, MUTTA he sentään saivat: sopimukset mukaan allekirjoituksen yhteydessä (eikä kk myöhemmin), kaikki hienot netti-esitteet, ja kaikkia hienoja esitteitä kierrätyksestä ja pohjakuvia pihoista ja siis kaikenlaista...
Jännä homma, että sama "firma" sinänsä, mutta näinkin paljon eroa aluetoimistojen välillä! Alkaa vähän kiristää toiminta kyllä...
Ja mistä siis selvitit, ettei tuonne saakkaan sitä DNA:ta? Nimittäin puhelimessa se nainen sanoi, että on siellä heidän linjat, mutta selvittelee tosiaan myyntipäälliköltä mitä nettiliittymiä sinne saa... Hämärää toimintaa prkl
JA HEI:
Te ihmiset, kellä ei ole vanhasta kämpästä ns. pakottavaa tarvetta muuttaa silloin 30.9. mennessä pois, niin tuokaa ne kamanne oikeesti vasta sitten päivän tai pari meidän muiden jälkeen. Pliis :)
Kiitos :D
Oon ihan samaa mieltä aiempien kanssa, että aika harvinaisen huonosti on hoidettu kaikki tähän taloon liittyvä aluetoimiston puolesta. Luvattiin elokuun aikana tiedottaa muuttopäivästä ja mitään ei kuulunut, puhelimessa luvattiin että viikonlopun aikana pääsee jo muuttamaan ja nyt se yhtäkkiä ei onnistukaan. Kerrospohjia ei ole ainakaan minulle toimitettu lainkaan, joten ei mitään hajua, mistä mitäkin yleisiä tiloja löytyy. Autopaikat on arpomatta ja saunavuorotkin saa vasta lokakuussa...
No eiköhän me jotenkin selvitä siitä muuttopäivästä, hyvällä yhteishengellä jos ei muulla. ;) Uskon että mukavaa porukkaa on taloon muuttamassa, ainakin tän keskustelun perusteella. :)
Ne, joiden ei ole aivan pakko 30.9. vielä muuttaa vanhasta asunnosta pois, niin varmaan tosiaan jo ihan omien hermojenkin takia ei kannata änkeä siihen pahimpaan ruuhkaan. Olisin itsekin toivonut voivani muuttaa vasta lokakuun puolella rauhassa.
Mekin mieluusti muutettais vasta lokakuun puolella, mutta tarvis maksaa nykyisestä asunnosta puolen kuun vuokra.. ei kiitos! Innolla ootan sitä härdelliä 30.9., me vieläpä saadaan muuttoauto vasta aamulla ja muutto kahden pienen lapsen kanssa 150km päästä.
Ne ketkä pääsee asuntoon tutustuun niin laittakaa infoa niin paljon ku jaksaa vaan :) Me joudutaan muuttaan sokkona, siistiä.
Elisa Viihteeltä soitettiin tänään ja tarjottiin 100/10 kuitua, muilta ei saatavilla.
Mellunkylän uudiskohteeseen ilmeisesti on porrastettu muutto, en käsitä miksi ei tähän ole. Miettii et ne ketä muuttaa sinne 7krs asti ei ihan hetkessä saa muuttoautoja tyhjäksi. Montakohan autoo siihen pihaan edes mahtuu kerralla. .kauhulla odotan mut onneks on palkitsevaa uusi koti!
Siis oletko ite ollut yhteydessä alunperin Elisaan vai miksi soittivat sulle? Onkohan tuo nyt aivan satavarma? Koska esim Sonerankin netissä kun tein saatavuuskyselyn, niin sinne "oli saatavilla" vaikka mitä, mutta kun soitin heille, niin sanoi että ei kyllä ole todellisuudessa mitään tarjolla...
Jees, meillä 5kerros... Aloitetaan heti aamusta, ja saa nähdä milloin eka satsi edes tulee puretuksi... Mun mielestä autoja ei edes saa (tai vaikka sais niin ei kannata) ajaa pihaan, koska sitä ei pysty muistaakseni kiertää... Eli jos joku ajaa ekana ja perään tulee toinen auto, niin sinne jää kyllä sumppuun. Toivotaan vaan että PORUKKA OSAA JOUSTAA, JA SIIRTÄÄ AUTONSA JOS SE JONKUN PERUUTUSTILANTEEN TIELLÄ ESIM. ON...
Kiitos!
Ollaan entisiä Elisan asiakkaita ja sitä kautta oli yhteystiedot meille. Soitettiin tosin miehelle etten tasan tarkkaan tiedä mitä sanoi, mutta tuo nopeus ja kuitu 39,90e/kk. Parempi olis olla totta :D
Ollaan entisiä Elisan asiakkaita ja sitä kautta oli yhteystiedot meille. Soitettiin tosin miehelle etten tasan tarkkaan tiedä mitä sanoi, mutta tuo nopeus ja kuitu 39,90e/kk. Parempi olis olla totta :D
ja kännykkä tykkää laittaa tuplana vastausta..
Tässä vielä: https://tilaus.elisaviihde.fi/settings/signup/elisaent?force_logout=1
"Palvelu on saatavilla annettuun osoitteeseen Talokuitu-laajakaistaliittymällä. Yhteyden maksiminopeus on 100 Mbit/s."
ihan mielenkiinnosta kysäsen, että minkä ikänen teidän keskimmäinen lapsi on? entä miten muilla lapsellisilla, jotka saaneet asunnon?
Meillä on esikoinen 4v ja kuopus 10 kk :) Kauhulla odotan muuttoa, varsinkin kun osuu arkipäivälle. Tosi hankala saada jeesiä! Mutta eiköhän se siitä...nyt vaan pakkaamaan :)
10v, 1v ja tammikuussa syntyvä
Heippa everfall ja soopa.
Tuossa kesällä näitä tutkistelin ja muistelen, että osaan osoitteista oli Valokuitu tuotu ja osaan ADSL. Yleensä pääoven ilmoitustaululle on läntättynä printtiä, kuka toimittaa laajakaistayhteyksiä taloon. Isännöitsijää jos sattuu näkemään ohimennen niin tältäkin voi kysyä. Ja loppupelissä operaattori kyllä tarkistaa puolestanne, mitä saatavuuksia on kyseiseen taloon tarjolla.
Selene@SoneraPartio
noniin, muitakin pieniä (ylläri) :) meillä 6kk ja reilu 2v.
Me saatiin onneksi joustoa asunnon vapautumisen suhteen. Nykyinen tarvii olla tyhjillään vasta 3.10 joten on ruhtinaalliset kolme päivää aikaa muuttaa. Eli on sitten harjannetiellä ainakin yksi muuttoauto vähemmän maanantaina :)
viikkari2: Yksikin muuttoauto vähemmän maanantaina on mahtava uutinen! :) Ja tosi ihana teille kun saatte muuttaa kaikessa rauhassa. Tavataan harjannetiellä! ;)
Mulla on pieni penis ja kannan hiv:tä. Sain kaksion.
Pienellä peniksellä ei saa hiviä, eli olet ollut ottavana osapuolena, olet homo.
onko kukaan saanut vielä ilmoitusta, että olisi saanut parkkipaikan ? alkaa vähän tässä jo kuumottaa, että näinköhän itse jäin ilman, kun papereissa luki: arvonta viikolla 36 ja paikan saaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. tai sit vaan kestää ilmoitus taas kauan, kuten muissakin asioissa on kestänyt.
laitoin spostia toimistolle eilisiltana ja aamusta tuli vastaus, että ei olla ilmoitettu saaneille. kysäs mistä asunnosta oon ja kertoi että on paikka varattuna.
on kyl todella hienon näköinen asunto ja en malta odottaa pääseväni asumaan sinne:) helpotus oli huomata että vaikka kaikki muuttaa samaan aikaan niin A ja B rappu on vähän alempana kuin C ja D rappu niin ei kaikki autot tosiaan ole samassa pihassa. Ahdasta kuitenkin voi tulla.
Joillakin on kyl tosi hulppean näköiset parvekkeet siellä D rapun päätyasunnoissa :)
Pääsen ite muuttaa maanantaina täältä suomenlinnan avolta vihdoin koevapauteen kahdeksan vuoden lusimisen jälkeen. Mulla ei ole kuin yksi vajaa pakettiautollinen tavaraa, joten oma muuttoautoni ei ainakaan tule olemaan kauaa muiden tiellä. Harjannetiellä tavataan
Ps. Helsingin kaupungille myös hatunnosto siitä, etteivät ennakkoluuloisesti karsi ihmisiä taustojen perusteella, vaan kaikk ovat samalla viivalla. Osastolta muuttaa d-rappuun myös yksi toinen tuttu, niin ei tarvitse yksin alkaa harjoittelemaan yhteiskuntakelpoisuutta :)
Mekin saimme autopaikan, eivät ilmoittaneet asiasta erikseen. Soitin sinne ja kysyin. Aika omituista, sillä siinä lapussa mikä tuli himaan, kerrottiin että autopaikan saaneille ilmoitetaan viikon 36 tai 37 aikana. Onneksi tuo autopaikka irtosi.
Asunnot oli kyllä tosi hienoja. Ja ne parvekkeet, ei pöllömmät nekään ;-)
NETTIASIAA:
soitin tänään taas Elisalle ja dnalle. DNA sanoi että heidän kaapeli-tv tulee, mutta heidän tietokannassaan ei ole mitään tietoa mistään nettiyhteyksistä (vaikka työmiehet niin väittivät tutustumispäivänä..?!)... Elisa sanoi, ettei heidän nettiä ole myöskään tulossa heidän tietojen mukaan... Elisa viihteen toki saa ilman laajakaistaa (kokeilkaa vaikka heidän sivuilta hakea), mutta siinä pitää olla jonkun muun tarjoama laajakaista...
Eli en tosiaan nyt tiedä mistä ihmeestä sinne netin saa.
Alkaa vähän mennä kuppi nurin kun KUKAAN ei sitä tiedä... Jännä miten helvetillisen vaikeaa se voi olla...
Argh
Laitoin itsekin viestiä tästä asiasta useampaan paikkaan. Isännöitsijä välitti kysymykseni eteenpäin "tekniselle isännöitsijälle" (timo.savolainen(at)hekaoy.fi jos haluat itsekin tehdä näin), mutta hänen vastausta odottelen vielä.
- DNA tosiaan sanoi että kaapeli-tv tulee, laajakaistaa ei.
- Soneralta odotan vielä vastausta
- Saunalahdelta odotan vielä vastausta mutta se on sama asia kuin elisa, joten ilmeisesti ei saa sieltäkään.
Pitääkö tässä muka tyyty langattomiin ratkaisuihin tai Soneran ADSL:ään? Vuosi on kuitenki 2013 ja tämä on Helsingi kaupungin asunto. Asiat hoidettu päin h***ettiä
Sain vastauksen isännöitsijältä koskien nettiyhteyksiä:
"Harjannetie 44:ssä on kaikki DNA:n TV- ja laajakaistapalvelut asukkaiden tilattavissa. Ottamalla yhteyttä DNA:n asiakaspalveluun, puh. 044 144 044, tai käymällä DNA Kaupassa, asukkaat voivat tehdä sopimuksen haluamistaan palveluista."
No otin nyt ke 18.9. yhteyttä nimenomaiseen asiakaspalveluun: "sinne tulee meidän puolesta kaapeli-tv, mutta ei mitään nettiyhteyksiä ole tilattavissa teidän taloon..:"
ETTÄ NIIN!
Jaahas.. Koitan keskustella vielä kaverini kanssa joka on DNA:lla töissä. Nyt pikaisesti hän mainitsi näin: "tota ollaan kytkemässä mut viel ei pysty tilaamaan mitään ku ei oo saatavuuksia lisätty... ei tääl lue ees kytkentä päivää kirjotettu vaa et syyskuu 2013"
Hän yrittää selvittää sisältä päin tilannetta minulle. Voin pitää sinutkin vielä ajantasalla täällä. On kyllä ihmeellistä miten asioita hoidetaan..
Kävin tänään DNA:lla kysymässä liittymää. Ei ainakaan vielä ollut heidän ruuduillaan mahdollista tehdä sopimusta Harjannetie 44:ään.
Isännöitsijä vastaili aikasemmin tänään näin: "Olen ollut asiasta yhteydessä DNA:n myyntipäällikköön joka on kertonut kaikkien asioiden olevan kunnossa. Välitän viestisi hänelle kaiken varalta, jotta asia saadaan kuntoon."
Nyt tarjoaa DNA sivuillaankin mahdollisuuden ottaa liittymä. Ainoastaan 100M on tällä hetkellä valittavissa, mutta ystäväni sanoi että uskoo muiden nopeuksien ilmestyvän piakkoin.. Tiedä sitten..
Me ainakin tehtiin Elisan kanssa 100/10 ja Elisa viihde. Sanoivat, että ainoastaan heidän kuitu. Vanhan Soneran, kun irtisanoin sanoivat sieltä, että 8M saa heiltä kohteeseen. Ja jos nyt kerran on , että DNA on ainut onko meille myyty eioota? Sopimus ainakin Elisan kanssa tehty ja tarkistettu, että se sinne tulee. Noh viikon päästä selviää pitääkö jonnekkin mennä linjoja pitkin.
Soneran 100/10M kuitu tilattu eilen viihde...
Kyllä on vaikeeta yhden netin saaminen. Unohtakaa Elisa. Oli mulla ehkä huonoin tuuri ikinä. Yhden päivän näkyi elisalla, että saavat ja tietenkin sillin mulle soittivat. Onneksi epäilin ja soitin. Soneralta tosiaan saa 100/10M mutta eivät tiedä koska se kytketään.
Soneralta tuli tänää tekstari, että "Tässä uudiskohteessa saatavuus vasta keväällä 2014, olemme täyttäneet puolestasi ennakkokiinnostus lomakkeen ja otamme yhteyttä myöhemmin tilauksen tekemiseksi."
Ottakaa vaan se DNA.. Ei näistä muista tunnu olevan hoitamaan asioitaan..
Joo just otin dna 110m viihdytyskaistan. Soneralta tosiaan saman ilmoituksen sain. Dna on Tän kuun vielä 29.90€\kk
Nii ja dna on kytketty 23.9 eli toimii jo.
Miten ootte toiminu sähkösopparin kanssa? Multa puuttuu vielä...
netissä vaan sopimusta tekemään helsingin energian sivuilta :)
DNA viihdytyskaista tämän kuun loppuun asti 29,90e/kk! 110M netti ja tallennus matkapuhelimella sovelluksen kautta. Näytti näppärältä kun myyjä esitteli. Olipas tämä nettijuttu vaikeaa mutta onneks se piina on nyt ohi :)
muistakaa sitten, että kun kaikki muuttaa samaan aikaan, niin kannatte tavarat vain sisään ja sen jälkeen ajatte ne autot pois pihalta ja sitten vasta menette purkamaan laatikoitanne. järjen käyttö on sallittua ja jopa suotavaa. kaikki ketkä sai parkkipaikan talon etupuolelta, niin voisi mielestäni kantaa siitä omalta ruudulta tavarat, koska matka ei ole mikään älyttömän pitkä..
Olen Kekkonen 666,täysin samaa mieltä kanssasi,ja sinnehän tulee vielä kaksi lavaa roskia varten,joten toivottavasti laittavat ne järkevään kohtaan,kun ei ole muut asiat hoituneet Hekan puolesta todellakaan toivotulla tavalla.
jos etsii hyviä puolia niin onneks a ja b rappu on siellä alempana kun c ja d raput. ei ainakaan ihan kaikki 90muuttaja samassa kohtaa pyöri :) eiköhän ne lavat ole tungettu siihen ovien eteen kuitenkin, hah :) täällä olis jo ihan ready muuttaa! olis jo äkkiä maanantai. meillä onneks tavaraa ei ole hirveästi ja kantajia on 4!:)
onnea ! MINÄ! en saanut ASuntoa , _! _ tulen maanantaina ja PASKANNAN etu ovelle että sappi kiehu - ASUMME kontulassa 3h K eikä anna HEKA 5 h k S Sauna VH vatehuone ASUNTOA MEILLE viittankruunulta - oNNEEA - nähdään maanantaina
Siitä vaan jos kerran on noin paha mieli.
Liekö maahanmuuttaja kun kirjoitustaito tota luokkaa.
Käy maahan makaamaan jos on pahaolo. Mitä mä oon ymmärtänyt niin ei sinne autopaikoille kovin montaa kuorma-autoa mahdu? Tietty jos ha:lla tai pakulla muuttaa ni sitte autopaikalle. Mä vedän ainakin oven eteen maksoi mitä maksoi :) No ei kyllähän siellä varmaan sanomista ja hermojen palamista tulee, mutta käytetään tosiaan tervettä järkeä.
No miksi et sitten osta asuntoa kun kerran niin kova hinku saada isompi ja oikein saunalla vielä.
Jotain rotia pitää sentään olla eikä vaan kaikki mulle ja heti.
Kyllähän isommat kuin henkilöautot kannattaa ajaa rapun oven eteen, odottaa rauhassa vuoroaan, järki mukana ja havaintokyky aktiivisena, kaikki ollaan samassa sopassa. Ja niinkuin täällä sanottiin, auton tyhjennys mahdollisimman pian, ja siirto pois, niin oven eteen mahtuu seuraava vuoroaan odottava. Heka Pihlajistolta mielestäni ihan typerää toimintaa ettei voida joustaa muuttopäivissä, olisi sitten vaikka ollut 1. päivä perj a-b raput ja sitten 2.päivä c-d raput. Mutta ei. Pihan on vielä pieni kuin .... eli siinä kun isot autot rusaa neljän rapun edestä = Onnea vaan. Avaimien jako on aloitettu, toivottavasti siellä ollaan jo täydessä touhussa. Mukavaa päivää muuttajille, ja muutto apulaisille.
Tosi kivasti meni muutto.. Ei ollut kun 5-6 muuta samaan aikaan ja vain yksi meidän lisäksi samassa rapussa :)
mina muutta kanmsa p-rappu kiva talo hyva naapuristo .
No mites olette viihtyneet? :)
Kertokaa ihmeessä joo, missä siellä on lähin ruokakauppa, entä muut palvelut, kun Viikinmäki on korkealla mäen päällä, niin pitääkö portaita alas mennä tielle ja bussilla kauppoihin, pankkiautomaatille ym?
Ovatko talot/asunnot kivoja?
minkäs kokoisia vesilaskuja porukka sai ? meillä kahden hengen talous ja kaksio, mutta vesilasku 175€/3kk
mun mielestä aika kallista
Meillä neliö ja 4 henkeä. Vesilasku oli kolmelta kuukaudelta reilun 100e...
Miten paljon te oikein sitä vettä oikein lotraatte? Oma vesilaskuni oli kolmelta kuukaudelta vähän päälle 15e, asun yksin kaksiossa. Käytössä on sekä astianpesukone että pyykinpesukone. :D
Sinä sitten vissiin pihtailet! Meillä neljä henkeä ja vesilaskussa noin 110€/3kk. Eli ihan kohtuullinen.
Ihan normaalisti vettä käytän, en juuri kiinnitä huomiota vedenkäyttööni. Hyvin voisin vielä säästääkin vettä. VM71, eihän tuo teidän vesilasku paljonkaan isompi ole henkeä kohti kuin minunkaan.
Joka yhteydessä korostetaan tasa-arvoa vähän asiassa kuin asiassa se on kai sitä nykyaikaa. Monia asioita perustellaan tasa-arvo kysymyksenä. Nykyinen (stadin asunnot) harjoittama asuntojenjako politiikka asettaa ihmiset hyvin epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Mikä etu-oikeus toisilla vuokra-asujilla olisi saada asua koko elämänsä edullisemmin kuin toiset asunnon kokoa aina elämäntilanteen mukaan vaihdellen kun toiset joutuvat maksamaan selvästi kalliimpaa markkinahintaista vuokraa asuen esim. saton tai vvo:n asunnoissa, pääsemättä koskaan "piireihin" siis näihin jotka pääsevät stadin asuntoihin asukkaaksi. Tiedän,kyllä että sekä vapaarahoitetteisissa että, stadin asunnoissa asuu hyvin monen tulotason asukkaita. Mahdollisesta asumistuesta huolimatta vapaarahoitteisissa vuokran maksuun menee huomattava summa rahaa verrattuna siihen mitä stadin asunnossa asuva asumisestaan maksaa. On paljon asuinalueita stadissa jossa vierekkäin on taloja joista toisessa maksetaan markkinatason vuokraa ja toisessa taas selvästi edullisempaa ara-vuokraa. Ulkoisesti talot ja asunnotkin kutakuinkin hyvin samanlaisia. Ainoa merkittävä ero on asumisesta maksettava vuokra. Kun joskus esitettiin määräaikaisia tulotasojen tarkistuksia ja tämä ei ilmeisesti oikein ottanut tuulta alleen, niin yksi vaihtoehto olisi nostaa kaikkien asuntojen hinnat vapaarahoitteisten tasolle. Niin päästäisiin samalla eroon myös tapauksista joissa yksi ihminen asuttaa edullista 3h keittiö kun muuttovelvoitetta ei ole ollut. Eikä sitä tietysti jatkossakaan varmaankaan olisi mutta luultavimmin muuttaisi tuntuvan vuokrankorotuksen seurauksena vapaaehtoisesti pois. Vapautuisia isoja asuntoja niitä tarvitseville perheille. Tähän mennään varmasti jossain vaiheessa. Vastustaahan aina voi kuten kaikkia päätöksiä ja muutoksia mutta maan tavan mukaan tämäkin päätös lopulta nuijitaan läpi ja se kiltisti hyväksytään, maan tapojen mukaan. Stadi on varmasit jatkossakin hyvä vuokranantaja ja asunnoissa saa asua niin pitkään kuin haluaa kuten sivuilla kerrotaan mutta tasa-arvon nimissä varmasti vuokrat tullaan jossain vaiheessa tarkismaan jotta tämä epätasa-arvoisuutta vuokra-asujien keskuuteen aiheuttava seikka poistuisi :)
rivinvaihdot?
Asiaa kirjoitat otit hyvän asian esille, kiitos siitä. Ei kannata pikkusieluista välittää jotka kiinnittää epäolennaisiin asioihin huomiota kuten kirjoitusvirheet jne.
Asiaa kirjoitat ja se kyllä selviää jokaiselle joka kirjoituksesi lukee. Kyllä tämä asumisen tasa-arvoisuus on akuutimpi kysymys tasa-arvo sektorilla kuin joku homolaki. Jota puolustaa.. kyllähän se on selväksi tullut, ne jotka itse ovat näitä vähemmistöjä, tai selvästi epävarmoja suuntautumisestaan ja ehkä jotain sutinaa ollut suuntaan ja toiseen esim. arhinmäki,stubb jne. Ainakin jos joitain lähteitä on uskominen. Sitten on sympatia tukea kun kaveri on, sisarrus on, sukulainen on jne. Ei kukaan täysipäinen hetero tollasta lakia miksikään sydämen asiakseen ota kuten nuo edellä mainitut politikot on selvästi tehneet. Jotenkin aina vihreä-vasemmisto-vihervasemmisto nousee aina esille kun tulee keskusteluun tälläiset kysymykset. He voisi kunnostautua myös tasa-arvoisen vuokra-asumisen osalta, totta.
Politiikkaa se on asunnonjakokin kun kyse on kaupungin asunnoista jos joku ihmettelee miksi politiikka vedettiin tähän mukaan. Myös yhtälailla vuokravakuudet tulisi vaatia ellei kaupungin asunnoista niitä vielä vaadita.
Toinen vaihtoehto on tasa-arvoinen vuokra kaikille, kaikille yhtä edullinen/kallis asuminen. Tehdään laki jotta on tietty maksimi vuokra mikä koskisi kaikkia vuokranantajia joka olisi sidottu ko.alueella vallitsevaan yleiseen vuokratasoon.
Tästä asiasta kannattaa siis olla yhteydessä kunnallispolitikkoihin ja muihin päättäjiin. Ei kenellään pitäisi olla mitään subjektiivista oikeutta asua selvästi edullisemmin kuin toisilla tai vaihdella elämäntilanteen mukaan edullisesta asunnosta toiseen, pahaa verta tämä herättää varmasti vaikka asiasta ei joka tuutista toitotettakkaan.
Selvähän se.
Eiköhän jossain vaiheessa muutenkin tilanne mene siihen kun etsitään säästöjä niin myös asuntojen vuokria tullaan käymään läpi ja korotuksia tekemään. Niille jotka on asuneet koko ajan vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa tai muuttaneet omistusasuntoon kun ei ole edullisempaa vuokra-asuntoa saaneet se on ihan arkipäivää vuokravakuus, suuretkin vuokran korotukset mikään uusi juttu ei ole. Mutta nämä kenties kyseenalaisin perustein kaupungin asuntoon päässeet varmasti siitä ottavat nokkiinsa kun edullinen asuminen ei olekkaan enää niin edullista.
Ei varmaan lohduta jos tilanne on se, että joutuu joka kuukausi pohtimaan miten vuokrasta selviän. Mutta kyllä monet poliittiset päättäjät nämä epäkohdat tietää ei tämä mikään sellainen asia ole ettei tästä kukaan ennen sinua olisi antanut polemiikkiä. Enemmänkin se on ajan kysymys koska asiassa jotain tapahtuu nimenomaan kaikille tasa-arvoisemman vuokra-asumisen suhteen.
minun vesilaskuni oli tuolta kolmelta kuukaudelta 34,99,on sekä pyykikone että astianpesukone,mielestäni ok.
Tänään tarjottu yksiötä tästä taloyhtiöstä. Kiinnostaisi miten asuminen talossa on sujunut, oletteko olleet tyytyväisiä? Onko sisäilma kunnossa? Saako autolle parkkipaikkaa ja mitä maksaa/kk? Mahtaako saunavuoroja olla tarjolla ja mitä maksaa? Yksiöissä näyttää olevan vähän kaappitilaa ja se mietityttää. Millaisia vesilaskuja on tullut yksiöiden asukkaille, jos on pyykinpesukone ja astianpesukone? Ja miten leveät pesukoneet mahtuu vessaan ja keittiöön?