Olenko ihan väärässä, jos keskustelupalstojen kautta tulee pintapuolisesti sellainen kuva, että "narsistien uhrien hoidossa", oli se vertaistukea tai mitä tahansa, keskitytään harvinaisen paljon kumppanin ruotimiseen sen sijasta, että joku kokeneempi jossain vaiheessa keskeyttäisi sen leikin tai ainakin olisi sitä ruokkimatta, jotta päästäisiin oikeasti avunsaamisen pariin, eli siihen mihin vertaistuki on tarkoitettu.
Ettei mene se 3 vuotta (okei, varmaan joillekin tarpeen?) vain siihen keskusteluun, mitä joku toinen on ja mitä sen olisi pitänyt tehdä ja miksei se tehnyt ja miksei ja miks ja ...
Totta, vertaistuki on sitä varten, heräämistä ja ajatusten vaihtoa kun suossa painetaan, mutta mitä muuta se myös on ?
Kyllä, myös kokemusten jakamiseen siitä miten kauheaa oli, mutta pääasiassa siihen, miten siitä on mahdollista päästä ulos.
Jos ryhmissä, missä olet, on suurin osa menneen puhujia ilman suunnannäyttäjiä siitä, minne pitäisi tai kannattaisi mennä - onkohan se paras tapa "hoitaa" asiaa ?
Tuli vain mieleeni.
Ettei mene se 3 vuotta (okei, varmaan joillekin tarpeen?) vain siihen keskusteluun, mitä joku toinen on ja mitä sen olisi pitänyt tehdä ja miksei se tehnyt ja miksei ja miks ja ...
Totta, vertaistuki on sitä varten, heräämistä ja ajatusten vaihtoa kun suossa painetaan, mutta mitä muuta se myös on ?
Kyllä, myös kokemusten jakamiseen siitä miten kauheaa oli, mutta pääasiassa siihen, miten siitä on mahdollista päästä ulos.
Jos ryhmissä, missä olet, on suurin osa menneen puhujia ilman suunnannäyttäjiä siitä, minne pitäisi tai kannattaisi mennä - onkohan se paras tapa "hoitaa" asiaa ?
Tuli vain mieleeni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse tarpeeksi ajoissa ymmärsin lähteä suhteesta ja selvisin pienin vaurioin. Siinäkin auttoi ne hyvät ystävät, jotka olivat ymmärtäneet kumppanini sairauden ja jäivät taka-alalle tarkkailemaan tilannetta, mutteivat koskaan hylänneet minua. Kun aika koitti, niin he jaksoivat kuunnella, mitä minulle oli 6 vuoden aikana tapahtunut. Kun sain heidän kanssaan kaiken purettua, niin olin valmis jatkamaan elämääni. Jossain viestikeskustelussa olen kertonut, että samallä päätin elää yksin lopunelämäni ja keskittyä vapaaehtoistyöhön, ansiotyöhön ja mökkielämään lasteni ja lastenlasteni kanssa. Nyt erosta on 3 vuotta ja olen tavannut ihan tavallisen suomalaisen miehen, jonka kanssa aion ainakin ystävystyä.
"Nyt erosta on 3 vuotta ja olen tavannut ihan tavallisen suomalaisen miehen, jonka kanssa aion ainakin ystävystyä"
Niin...elämää on/voi ja saa olla narsistin jälkeenkin...
"Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin. Anteeksiantaminen ei ole koskaan unohtamista. Mutta muistaminen ei välttämättä ole uudelleen elämistä"
Edelleen tosiaan vertaistuen laatua voi pohtia tämänkin ajatuksen kautta...painoarvo sanalla loputtomiin...
"Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa."
Voisin ajatella, että ainakin narsisti voisi toivoa että uhri pysyisi uhrin roolissaan mahdollisimman kauan jossei lopun elämäänsä...ja muuttuisi sitä kautta narsistin kaltaiseksi...katkeraksi, epäempaattiseksi...vihaisi toisten onnea/uutta elämää...se narsistin viimeinen kumarrus estradilla...
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html
Yksinkertaisesti lopetin yhteydenpidon eron jälkeen ja vaihdoin lopulta puhelinnumeroni. Täysin vaurioitta en selvinnyt mutta muutaman vuoden terapia antoi voimia ja työkaluja joita käytän loppuelämän. Tällä hetkellä tarvitsen ja haluan yksinäisen aikani jotta voimat palaavat ja asiat asettuvat uusiin uomiin elämänarvot paikoilleen. Enää ei ole niin tärkeää oliko kumppanini diagnoosi se tai se en oikeastaan ajattele häntä enää oikeastaan ollenkaan. Nimikkeillä ei ole väliä kun kyseessä on toimimattomaksi koettu ihmissuhde eikä se siitä selittämällä muuksi muutu. Tulevaisuudessa joskus muutaman vuoden kuluttua saatan ajatella myöskin ystävystyä ihan tavallisen suomalaisen miehen kanssa mutta suhdetta en tällä hetkellä voi ajatella edes tulevaisuudessa enkä todennäköisesti koskaan tule luopumaan omasta kodistani vaikka joku kaunis päivä uusi ystävä löytyisikin. Alkutaipaleella ollaan uudessa elämässä - vanha sai väistyä. Vasta kun pääsin elämään tätä vaihetta ymmärsin millaisessa kestostressissä olin elänyt ja nyt hiljaa täydentänyt palapeliä mitkä kaikki asiat kokonaisuutena edelliseen elämään vaikuttivat. Nyt ei ole kiire mihinkään. :-)
NUT:on vertaistuki oli alussa tosi tärkeää, että huomasi, ettei ole yksin kokemuksiensa kanssa. Sitten terapiat ja läheisriippuvaisten vertaistuki. NUT:osaa käynti jäi pois ja keskityin lopulta omien ongelmien ylipääsemiseen. Joskus kirjoitan tänne, että saisin joitain palikoita työstettyä ja koska on yksinäistä. Narsisti on kuitenkin sillä tavoin historiaa, ettei suhteen läpikäynti ole enää pitkään ollut se ykkösjuttu.
Elämässä pitää päästä eteenpäin ettei ne voita.
Ilmeisesti hän uhraa edelleen aika paljon panoksia minun ajattelemiseeni, ainakin sieltä tulee välillä paskaa niskaan.
Sinulla tuntuu olevan kovin selkeä käsitys siitä, mitä vertaistuki on ja mihin se on tarkoitettu. Itse ajattelen niin että jotta voisi alkaa alusta, menneestä on päästettävä irti. Tuo irtipääseminen sisältää hyvin monenlaisia vaiheita kuten kokemuksien jakamista ja menneistä puhumista. Kaikilla ei ehkä ole läheistä ystävää, jolle voi purkaa ongelmaa privaatisti. Tukekaamme siis kaikkia tasapuolisesti ilman dikotomista jaottelua "oikeisiin" ja "vääriin" vertaistuen hakijoihin.
"Jos ryhmissä, missä olet, on suurin osa menneen puhujia ilman suunnannäyttäjiä siitä, minne pitäisi tai kannattaisi mennä - onkohan se paras tapa "hoitaa" asiaa ?"
Niin minulla ei ole minkäänlaista kokemusta NUT:n vertaistuesta, en ole katsonut sitä tarvitsevani liittyen omaan Ännä suhteeseeni...liittyen ehkä suhteen laatuun, emme seurustelleet "oikeasti" siten, vaikka pidimme yhteyttä päivittäin spostin/messengerin välityksellä, mutta tapailimme vain kerta viikkoon eikä suhteella ollut käytännön vaikutusta muuhun elämääni...
Tätä palstaa pidän enemmänkin "tiedon" saanti kanavana siitä miten narsistit saattavat ajatella...kuin ns. uhrien vertaistukipalstana...
Mitä taas vertaistukeen tulee...niin itse ajattelisin sen kuitenkin pitkässä juoksussa olevan juurkin sellaista, että ajatukset suuntautuisivat enemmänkin tulevaisuuteen...kuin vuosikausia jatkuvaan menneen murehtimiseen...
On asia jonka opin jo avioeroni jälkimainingeissa käydessäni juttelemassa teekoon psykologin kanssa...joka tosiaan hienovaraisesti aina vei keskustelun itseeni ja omaan elämääni...jos takerruin liiaksi eksäni tekemisiin ja tekemättä jättämisiin...
Että onhan sekin pohtimisen arvoinen asia...pääseekö elämässään eteenpäin...enimmäkseen kertaamalla menneisyydessään kohtaamia vääryksiä...
Kumpaako sitä ajattelee enemmän...sitä kauheaa narsistia vaiko itseään...yleensä ihminen antaa ajatuksissaan eniten aikaa itselleen tärkeimmiksi kokemilleen ajatuksille...
Mutta joo...ymmärrän kyllä, että kokemus narsistin kaltaisesta ihmisestä on hyvin hämmentävä...ettei siitä ihan käden käänteessä pääse irti ajatuksen tasolla...vaikka ns. fyysisesti on eroon päässytkin...
sanotaan että narsisti on hidas hylkäämään uhrejaan...mikä käsittääkseni tarkoittaa sitä, että narsisti jää elämään uhrin mieleen...
eikä niinkään että narsisti konkreettisesti vainoaa...jota sitäkin kylllä tapahtuu...varsinkin jos uhri vastaa yhteydenottoihin, tarjoaa sitä lähdettä/huomiota...narsistin haukkuminenkin ja vihan purkauksetkin ovat narsistille...lähdettä/huomiota...
Tähän lisäten...ymmärrän kyllä niiden uhrien tilannetta/vaikeudet...jos se narsisti on perheenjäsen tai narsistin kanssa on yhteisiä lapsia...että joutuu "pakostakin" pitämään yhteyttä jollain tasolla...
Tähän narsistista toipumiseen liittyen, vielä tulee muistaa tämäkin seikka... ymmärtääkseni hyvin pitkään narsistin vaikutuspiirissä olleet ihmiset...ovat saattaneet omaksua itsekin joitain narstille ominaisia piirteitä/ajatuskuvioita...kehittäneet sen väärän minänsä...
Että joutuu itseäänkin/omaa toimintaansa pohtimaan itseään hyvin huolellisesti...kuka ja millainen ihminen minä olen... ns. päivittämään omat elämän arvonsa...mikä elämässäni on tärkeää...miten suhtaudun kanssaihmisiin/miten kohtelen toisia ihmisiä...miten toivon tulevani itse kohdelluksi...mitä toivon tulevaisuudelta...mitä minun itseni pitää tehdä, että edes osa toiveistani toteutuisi...
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html
Kaikki vertaistuki tai siihen rinnastettava tulee varmaan sieltä, mitä milloinkin tarvitsee. Kutakin aikansa.
Itselleni eräs merkittävä oli se haaste, että joutui hieman miettimään sitä omaa nahkaansa, miten se oli kuorruttunut jos vaikka millä kerroksilla. Niin herkullista kuin se toisten syyllistäminen onkin, niin vaikeata on kohdata oma syyllisyytensä. Toisaalta sen tunnistettuaan, tunnustettuaan ja perin pohjin hämmennettyään löytää parhaiten ne suojauskeinot emotionaalisilta uhkilta ja olla kokematta niitä uhkina.
Hyvä! Komppaan ajatustasi, sillä todellakin emotionaalinen uhka ajaa ihmisen puolustuskannalle. Defenssit uuvuttavat pitemmän päälle ja ovat haitaksi persoonallisuudelle. Huumori ei ole haitallinen defenssi, vaan voimaannuttava, ainoa lajissaan.
Koulukiusaamis-esimerkki; luokan kiusaaja huomaa luokkatoverissaan kipupisteen joka on haukkumiseen reagoiminen (tyhmä, lihava, luuviulu tms) ja kaivelee uhria useita vuosia. Eräänä päivänä, uhrioppilas oivaltaa että haukkumiset ovat pelkkiä hänen _ulkopuolellaan olevia sanoja_, eikä hänen tarvitse kokea niitä uhkina tai ihmisarvoansa alentavana, vaan pikemminkin todisteeksi kiusaajan hölmöydestä, joka, siis hölmöyskin, on kiusaajan vastuulla, ei kenenkään muun.
Kiusaaminen loppui aika nopeasti kun uhria ei enää ollut. Pahempiakin tarinoita tietysti maailmaan mahtuu kuin tämä, tässä sai opetuksen kaksi oppilasta, vuosikausia kiusannut(koska se oli mahdollista ja uhri tuntui kiusaajasta kenties uhkalta mallioppilaana) huomasi ettei ollut edennyt toimissaan mihinkään, ja exuhri, joka huomasi että hänen vastuullaan on ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin reagoiminen tai reagoimattomuus.