Nuorempi uros jatkuvasti nylkyttää ja lutkuttaa vanhempaa urosta

1,5 v seropi uroksemme käytös on nyt viimeisen viikon aikana mennyt ihan mahdottomaksi noin 5 vuotiasta seropi urostamme kohtaan. Vanhempi koira on kastroitu alkuvuodesta, mutta tätä käytöstä oli jo aikaisemmin, joten en usko tämän olevan kastroinnista johtuvaa.

Nuorempi siis kokoajan lutkuttaa tätä vanhempaa, nuolee korvat/rinnan, vehkeet KAIKKI! Lisäksi nylkyttää jatkuvasti ihan pakonomaisesti ja selvästi kiimaisena, vehkeet pihalla. Häntä pyörii tuhatta sataa ympyrää, kun vain näkeekin tämän vanhemman uroksen. Vanhempi uros alistuu kohtaloonsa eikä yritä tehdä vastarintaa. Nuoremman käytöksestä olen tulkinnut samantapaista 'liehittelyä' kuin urokset tekevät juoksusia narttuja kohtaan.

Ylläoleva käytös loppui muutamaksi kuukaudeksi aikaisemmin, mutta nyt taas kuin taikaiskusta se on taas alkanut. Kiellot ei pahemmin auta, vain hetkellisesti. Nuorempi tekee jo selästä pois repimisen hankalaksi elopainollaan. (50kg>)

Mitä on tämä käytös ja miten sen saa loppumaan? Itsekin mietein tämän olevan jonkin sortin alistusta, mutta ei se kyllä taas toisaalta siltäkään vaikuta.
21722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuossa iässähän ne hormoonit alkavat hyrrätä tosissaan. Yliseksuaalisuutta. Ehdotuksia:

- nuoremmalle lisää aktiviteetteja ja kuria. Kiellon pitää aina mennä perille. Kieltäkää tehokkaammin! Osittain toiminta on nuoren lisääntynyttä tekemisen tarvetta, aloittakaa myös joku harrastus nuoremman kanssa.
- pallit pois nuoremmaltakin.

Meillä on sama asetelma, kaksi urosta joista vanhempi kastroitu. Nuorempi pyrkii käyttäytymään samalla tavalla, mutta kiellämme aina. Jos käytöksen sallii, se lisääntyy. Aika vähäistä ja satunnaista enää. Nuorempaa emme kastroi, kun on näyttelykoira.

Äänestä

joo ei muutaku pallit pois ja toisekseen vanhemmalta urokselta menee lonkat paskaks jos annat sen nylkyttää, eli nyt mars mars pallien poistoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhaantunut kirjoitti:

1,5 v seropi uroksemme käytös on nyt viimeisen viikon aikana mennyt ihan mahdottomaksi noin 5 vuotiasta seropi urostamme kohtaan. Vanhempi koira on kastroitu alkuvuodesta, mutta tätä käytöstä oli jo aikaisemmin, joten en usko tämän olevan kastroinnista johtuvaa.

Nuorempi siis kokoajan lutkuttaa tätä vanhempaa, nuolee korvat/rinnan, vehkeet KAIKKI! Lisäksi nylkyttää jatkuvasti ihan pakonomaisesti ja selvästi kiimaisena, vehkeet pihalla. Häntä pyörii tuhatta sataa ympyrää, kun vain näkeekin tämän vanhemman uroksen. Vanhempi uros alistuu kohtaloonsa eikä yritä tehdä vastarintaa. Nuoremman käytöksestä olen tulkinnut samantapaista 'liehittelyä' kuin urokset tekevät juoksusia narttuja kohtaan.

Ylläoleva käytös loppui muutamaksi kuukaudeksi aikaisemmin, mutta nyt taas kuin taikaiskusta se on taas alkanut. Kiellot ei pahemmin auta, vain hetkellisesti. Nuorempi tekee jo selästä pois repimisen hankalaksi elopainollaan. (50kg>)

Mitä on tämä käytös ja miten sen saa loppumaan? Itsekin mietein tämän olevan jonkin sortin alistusta, mutta ei se kyllä taas toisaalta siltäkään vaikuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu