Mitenkä teillä muilla bipoilla, oletteko sairastumisen jälkeen huomanneet muutoksia luonteessanne vai oletteko samanlaisia kuin ennen ? Mä en osaa enää iloita niin täysillä kuin ennen, nauran kyllä, mutta perusvire on vähän surumielinen. Jopa hypomaniassa, välillä on ihan hauskaakin kun masennusjakso on loppunut, mutta siellä taustalla on synkkyys, joka ei enää häviä.
Onko sairaus muuttanut luonnetta?
Soi sydämessä syys
3205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se synkkyys häviä ja se mulla ainakin johtuu siitä kun tulee maniassa mentyä hieman liian lujaa kaikki käy kumppaniksi kanasta suuremmat.
Heti aamuyöstä on mielessä että mistähän sais vaikka oma vieressä nukkuu ei mua se kiinnosta vaan kaikki muut ei ole sukupuolellakaan väliä kunhan on joku muu kuin se läheisin koska se on pyhä ja siihen ei voi koskea kukaan en minä eikä muutkaan. e
sit kun on saanut kunnolla niin haluua vaan lisää kun on niin paska olo tekemisistään on tää yhtä kirousta.
Olen miettinyt sitä että voiko se olla rangaistus kun pettää kun tulee se paska olo joku sano että se on se omatunto joka yrittää ohjata mutta mitä mä sillä teen.
Mun menoa ei maniassa hillitse omatunto eikä mitkään soveliaisuussäännöt, mulle ei niitä silloin ole olemassakaan. Niin meinaatko että se alituinen mollivoittoisuus johtuisi siitä, kun pahat teot muistuttaa itsestään. Huono omatunto mulla on aina kun pystyn selkeästi ajatteleman, jotta mikä ettei, voihan se olla krooninen syyllisyydentunne kun mieltä painaa.
Itse sairastin psykoottisen masennuksen, en ole varma bipo dg:stäni, mutta psykoosi muutti minua..
Nykyisin ajattelen asioita muidenkin ihmisten kannalta, en ollutkaan Se maailman keskipiste. Kaikki eivät olleetkaan kiinnostuneita elämästäni. Ihmisillä on omassa elämässä niin paljon asioita etteivät ne minun asiat oleetkaan juoru ykkösiä.
Minun maniani aiheutti kolmen masennuslääkkeen samanaikainen käyttö, en kuvitellut koskaan olevani paras, haluttavin, seksikkäin tms.. Kuvittelin vain pystyväni ottamaan loputtomasti velkaa.
kun masennuslääkitys loppui ja masennukseni eteni vaikeasta psykoosiin menetin kyvyn tuntea iloa/onnea. Ei tarvitse syödä manian estolääketteitä, kun mieli on vuodesta toiseen miinuksella.
Lääkkeitä en huoli. Olen tässä nyt räpiköinyt vuosia diagnoosini kanssa ja pärjännyt. Töissä käyn ja perheeni elätän.
Voihan Se olla, että oma mieleni toimii jarruna elämän ilon suhteen. Toisaalta kokemani psykoottinen masennus oli niin kauhea kokemus, että jo sen muisteleminen saa aikaan paniikkikohtauksen ja pahanolontunteen, eikä maailma tunnu viikkoihin hyvälle paikalle elää.