Ritoniemi

Onkohan Ritoniemessä mitään toimintaa tänä kesänä? Niin kaunis ympäristö, eikä sitä saada toimimaan...!
6315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei kait siellä mitään ole. omistaja bluewhite on ajanut alas tai myynyt lähes kaikki muutkin matkailukohteensa, ja ritoniemen kohdalla nyt vissiin odotellaan tarpeeksi rahakasta tarjousta, jolla tämä kuopion kaupungilta lähes ilmaiseksi saatu upea alue saataisiin pistettyä lihoiksi.

Äänestä

Eiköhän tässäkin näy viherpiipertäjämafian murskakourajälki, polttoaine, verot, päästökauppa, jne. kusetukset nostavat matkailun hinnan niin korkealle että matkailuun ei ole enää varaa kovin monilla ja leirintäalueidenkin kustannukset ovat niin korkeat ettei se vähäinen kävijämäärä enää riitä kattamaan kustannuksia.

Suomi ja EU on ampunut itseään kuolettavasti jalkaan näillä päästömääräyksillä, co2 veroilla ja päästökaupalla joihin utopioihin muu maailma, suurimmat saastuttajat on viisaasti ollut lähtemättä mukaan. Nyt kaikki tämä on vain turhaan rasittanut euroopan taloutta, elinkeinomahdollisuuksia, ja kaikkea elämää, kaikki hiipuu vain olemattomiin, mikään ei kannata kun riskit ja kustannukset sekä vaatimukset ovat aivan liian korkeita edes välttävän toimeentulon saamiseksi. Miksi pingottaa ja kärvistellä euroopassa kun maailmalla on järkevämpiäkin maita, näin ajattelevat yritykset. Valitettavasti tavallisilla kansalaisilla kotimaan vaihto ei ole niin helppoa...

Vihreät mielisairaaloihin lukkojen taakse tekemästä enempää vahinkoa yhteiskunnalle!!

Äänestä

Häpeäksi Kuopiolle ja Kuopion poliittiselle johdolle ja virkaimes-satraapeille on Puijon ja Ritoniemen alennustila.
Kuopion päättäjätahot kiusaavat maanomistajaa Vehmersalmen Ritoniemessä, kun koko niemi rakennuskiellossa ja ilman kaavoitusta. Ritoniemi on aivan rappiolla ja vesakoitunut, hylätyt rakennukset romahtamispisteessä Tämä on rikos kuopiolaisia ja maanomistajia kohtaan.
Kuopion kaupungilla on kaavoitusmonopoli ja se käyttää sitä poliittisin tarkoitusperiin kiusaamalla ja kurittamalla maanomistajia. Näin ei voi jatkua.

Äänestä

Öljysäiliön voisivat hakea metalli keräykseen.

Äänestä

Onko ketään joka muistaa noita aikoja? Muistaakseni lomakylä oli toista vuotta auki, aika nuori joka tapauksessa.
Olin nuorena tyttösenä siellä kesätöissä.
Onkohan sen ajan ihmisiä täällä?

Äänestä

Miksi Kuopio on päästänyt rappiolle Puijon ja Vehmersalmella olevan ainutlaatuisen Ritoniemen? Seudullinen ja maakunnallinen häpeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ihmetellen2 kirjoitti:

Onkohan Ritoniemessä mitään toimintaa tänä kesänä? Niin kaunis ympäristö, eikä sitä saada toimimaan...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu