Raskaus lähenee loppuaan. Lapsen sukupuolta ei olla saatu tietää. Pojalle saatiin keksittyä täydellinen nimi, mutta tytön nimen kanssa on hankalampaa. Minun perheessäni on perinne, että lapsella on heti synnyttyään nimi, joka kerrotaan jo siinä vaiheessa kaikille. Haluaisin tätä perinnettä jatkaa, mutta jos tyttö tulee, ei taida onnistua. :/ Alkaa jo vähän stressaamaan...
Miehellä on pakkomielle nimeen Stella. Minä en ihan niin lämpene, sillä ko. nimeä on Hesarin kasteilmoituksissa joka viikonloppu enkä halua lapselle mitään tusinanimeä, jota on sitten puolella luokalla. Stella on sinällään ihan kaunis nimi, ja kelpasi ennen yleistymistään minullekin. Muita meistä molemmista tai jommasta kummasta kivoja nimiä ovat Hilda, Eden, Isla, Alissa, Telma, Klaudia ja Alva.
En tiedä pääsemmekö sopuun noilla em. nimillä, joten pyytäsin teidän apuanne. Sopivasti suomalaiseen suuhun sopiva, mutta ulkomaillakin taipuva nimi, joka kunnioittaa Saksassa ja Ruotsissa olevia sukujuuriani. Kaunis ja lyhyt. Pehmeä ja ei R-kirjainta.
Toiset nimet on jo päätetty, niitä ei tarvitse ehdotella.
nimiongelma
8
71
Vastaukset
- Seppo Taalasmaa
Sirkka-Liisa
- stellapolaris*
Minusta Stella edustaa juuri kriteerejäsi. Suomessa ei ole enää mitään tusinanimiä. Nimistömme on niin laaja. Ajattelepa, että lapsia syntyy n. 60 000 vuodessa. Näistä vaivaiset 453 lasta on saanut joksikin nimekseen Stellan vuosina 2010 -2013. Osalla Stella ei ole ekana nimenä.
Nämä Stellat ovat jakautuneet ympäri maan, eivätkä ole kaikki teidän kotikulmillanne.
Ehdotan Stella Alva Klaudia
Open sijaisuuksia tehdessäni olen huomannut, ettei entisajan ilmiötä, 7 Jaria luokalla, enää ole. Joskus voi tietysti olla sattumalta samoja nimiä. Nekään eivät ole olleet mitään ns. muotinimiä vaan ihan tavallisia Tiioja ja Timoja.- Hankalaa123
Itse taas päiväkodissa töissä olleena tiedän, että niitä tusinanimiä on edelleen olemassa. Väestörekisterin nimipalvelu tuskin päivittyy kovin reaaliaikaisesti, koska Stelloja on ollut kasteilmoituksissa niin paljon viime aikoina.
Tykkään paljon nimestä Taika, mutta äitini serkun lapsesta, eli pikkuserkustani tehtiin juuri Taika. Lapsella on vielä sama sukunimi mikä lapsellemme tulee, niin ei käy.
- Alva1234567
Ehdotan nimeä Zelda. Kaunis nimi eikä varmasti tule jokaisella vastaan! :)
- : >
Seela
- naksi
Stella > Selia/Seelia, Selja, Selina, Stina
Hilda > Tilda, Tilde, Matilda
Eden > Edla, Edit, Ella, Elle, Ellen, Eimi
Isla > Inka/Inga, Isa, Isabel/Isabelle/Isabella
Alissa > Amanda, Amalia/Amalie, Aida, Elissa, Elise
Telma > Selma, Elma, Tilma, Wilma
Klaudia > Keesia, Kaisla
Alva > Aava/Ava, Alma, Alvina/Alviina- iida
anna olisi kansainvälinen ja pehmeä:)
- Yrjö Urpola
Pillutar
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4231826Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1861475- 1091411
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1561358- 451046
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0980- 63966
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!119923Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s93900Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32886