Nakkila työllistää

Esimerkillisellä tavalla josta voisi ottaa muutkin kunnat esimerkkiä.. Katselin tänään miuten kauppatien risteyksen valotolpan luokse ajoi nosturiauto ja kaksi miestä alkoi asentamaan valopylvääseen kukkakoria. Toinen mies kapusi nosturin istuimelle kypärä päässä ja kuulosuojaimet korvilla. Nosturiauton kuljettaja asetteli kukan paikoilleen n. kolmen metrin korkeuteen. En katsellut kelloa, paljonko aikaa kului mutta kun kukkaset oli tolppaan aseteltu, lähti kuljettaja autolla pois ja nostolavan hoitaja poistui myös paikalta kävellen, ilmeisesti autolleen tai pizzeriaan syömään. Tuossapa ideaa työllistämiseen.. Nyt kun kastelevat päivittäin niin onhan siinäkin askaretta. Voisi ehkä kolmannenkin miehen palkata apumieheksi hoitelemaan kastelukannua ja tietysti kukkia voisi asetella kaikkiinkin valopylväisiin. Mietein siinä vaan, että ehkä kunnalle olisi tullut halvemmaksi, jos jättää asian työllistävän vaikutuksen pois laskuista, että vaikkapa kunnanjohtaja olisi kahvitunnilla käväissyt alumiinitikkaat pyörän tarakalla asettamassa kukat paikoilleen mutta kukin kunta taaplaa tietysti tyylillään, virn ja heh..

12

297

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tolppa-apina.

      Ei tarvi kastella, ne taitaa olla sähkökukkia

    • von pimppendahl

      Semmosta valitusta tällä kertaa, herra oloneuvos menee ja hakee töitä, niin ei tarvi kattella kun muut sitä tekee.

      • veronmaksajaaaa

        Kyllä työn pitäisi olla kannattavaa elikä jollakin tavoin tuottavaa muuten rahat loppuu ja tulee bankrotti

      • von Lagerbom
        veronmaksajaaaa kirjoitti:

        Kyllä työn pitäisi olla kannattavaa elikä jollakin tavoin tuottavaa muuten rahat loppuu ja tulee bankrotti

        Kuka kieltää kuntaa toimimasta työllistäjänä.. Vaikkapa kuitutehdäs Suomisen kanssa kimppaan, paloaseman lähellä tyhjillään oleva tehdasrakennus. Uusi tuote siis markkinoille, naiset ompelemaan -valmistamaan uusia tuotteita ja lopputuloksena se, että Suominenkin saisi palkata lisää työvoimaa. Oletan että Kiukaisissakin nahkatehdas vielä kannattaisi kunnan tai valtion toimiessa työllistävänä tahona. Ja nahkatuotteet tulevat aina myydyiksi.. Eikös ne kunnat pahimpia ruikuttajia ole, ettei rahat riitä. Poliitikot eivät ruikuta vaan lainaavat sitä, ja kansa maksaa..

      • von pimmendahl
        von Lagerbom kirjoitti:

        Kyllä huomaa, että olet varsinainen businesnero. Sinulla on varmasti useita vuosia takana menestyneenä yrittäjänä ja hilloakin olet kerryttänyt ihan kivasti.
        Se on aina hienoa kun ammattilaiset jakavat neuvojaan keskustelupalstoilla, todelliset asiantutijaihmiset kuten sinä.
        Johtaja ainesta sinussa on vaikka muille jakaa, tasa-arvon ihmisenä oletkin luonnolliseti pistämässä naiset ompelemaan.

        TOTUUS: Von Lagerbom ei ole minkään alan ammattilainen, koulujakäymätön entinen työharjoittelija, joka elää yhteikunnan varoilla liian aikaisin ansaitsematonta eläkettä. Ainoana harrastuksenaan siittää mukuloita eri naisten kanssa ja sitten erota. Hän, jos kuka on oikea ihminen arvostelemaan yhteiskunnan vääryyttä, työllisyyttä jne. Tämä tiedon saa hänen omista avautumisistaan eri palstoilla.
        Työllistävä vaikutus von Lagerbomilla tosin on, vuosien saatossa kela, sosiaalitoimisto eri instansseineen, oikeuslaitos ym.ym. sosiaalialan ihmiset ovat saaneet leipänsä Laagerbomin asioita hoitaessaan. Kunnan työntekijätkin, joita herra aloituksessaan arvosteli ovat istuttaneet kauniita kukka-asetelmia miehen ihailtavaksi, koska kenellä muulla kuin hyväkuntoisella eläkeläisellä on aikaa kulkea ihastelemassa kuntamme kukkaloistoa. Työssäkäyvät eivät ehdi.

        Iloisempaa ja rempesää juhannusta nakkilan väelle!

      • von Lagerbom
        von pimmendahl kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä että minä olen nuo mainitsemasi eri instanssit työllistänyt, ettei niiden henkilökunta muutoin saisi palkkaa. No olempa sitten tosi ylpeä aikaansaannoksistani, suuren joukon olen siis työllistänyt, heh ja virn.. Ja lopuksi vielä tuon erittäin ylpeänä huomion että monilla tässä iässä siitoskyky- ja muutkin kyvyt ovat jo ohielettyä elämää, minä senkun porskutan edelleen, ja vielä isompi virnistys..

    • Yhtä hyvä

      kuin tämä raiskaus hyväkskäyttö maahanmuutto pandiitti mikämilloinkin spesialisti tarhapöllön näkönen suuren osaa elämästään höpöläs viettäny kaikkien alojen ammattilainen pillerihönössä seilaava möngertäjä.
      Omakohtaista kokemusta varmaan on kummallakin laakerhornilla jakaa siitä miten ryssii oma elämänsä paskaks ja alkaa hoitamaan muiden asioita oikeeseen reilaan konnei ihmiset oo osannu elää omaa elämäänsä yhtä hyvin kuin nää muutama kelan ja höpölän mannekiini.

    • kaikella rakkaudella

      tulis aika paljon sanomista yhestä jos toisestaki suunnasta jos joku, kuka tahansa, menis alumiinitikkailla keikkumaan ja asenteleen kukkasia liikenteen sekaan. semmoset hassut asiat kuten työturvallisuus yms. määräävät tiettyjä seikkoja myös näinkin pienisssä asioissa, ihan jo että minkälaisilla tikkailla sitä saa keikkua kuinka korkealla jne. suosittelen perehtymään näihin ennen kuin alkaa avautumaan asioista joista ei loppujen lopuksi tiedä hölkäsen pöläystä . :)

      • rasputiini

        Laakerinpoika se ei osaa pistää kun tappea läpeen.

      • Kuulemmaa
        rasputiini kirjoitti:

        Laakerinpoika se ei osaa pistää kun tappea läpeen.

        alkaa oleen kynnöt kynnetty nee keripojalla

    • tuoltakitulee

      Noo nääskatos onko tämä laillista toimintaa. Otetaan töihin alkoholisteja -- huumeirenkäyttäjiä. Palkaksi annetaan kaljaa ja muuta Virontuontia. Raktorit kulkee pyöreetäpäivää Diepaamien ja Dormicumien siis unilääke nesteytetyn hijaanheitto. Näin kylvötöitä tehrään konsonperällä. Peräkylillä näyttäsolevan omatlait.

    • Liirum laarum

      Vaikka olisi aloittajasta ja hänen elämäntyylistään mitä mieltä tahansa, ei sitä nyt tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin, sillä kyllä tuossa aloituksessa on niin vinha perä! Julkiselle puolelle tuota rahaa näyttää löytyvän puheista huolimatta haaskattavaksi asti. Toiminta on kaikissa kunnissa juurikin tuollaista kun aloittaja kuvailee. Sama tilanne kuntayhtymän terveyshuollossa. Jos olet kipeä, soita terveydenhoitajalle, hän antaa soittoajan toiselle terveydenhoitajalle. Se toinen terveydenhoitaja soittaa ja pyytää käymään. Menet vastaanotolle, saat päivän sairauslomaa, ja jos vielä seuraavaana aamuna tuntuu kipeältä sama soittoleikki uudelleen käyntiin.. Voiko asioita enää hankalammin ja kalliimmalla tavalla hoitaa??? No tuolla leikkimisellä on ainakin työllistävä vaikutus, ja rahaa palaa...!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe