Koe NL-fiilis 2004 Helsingissä

molo

Eilen illalla iski kovalevyn tarve tietsikkaan kello 18.15. Koska ilmeisesti kaikki asialliset tietsikka liikkeet sulkee jo 18.00 pääkaupunkiseudulla, mentiin kaverin kanssa Ruoholahteen Verkkokauppa nimiseen puljuun.

Sijaintihan on kiva, pääsee Pietari henkisesti metrollakin ihan lähelle. Kauppaan tullessa silmiin pisti jo aulassa vastaan harmaa, sieluton, apaattinen ja hymytön massa, jonka vasta hetken päästä tajusin asiakkaaksi.(asiakas = se joka tuo rahaa firmaan…).

Sisällä kaupassa silmiin pisti Neuvostoliiton ajoilta tuttu "tavaran paljous", rompetta oli siellä täällä todella avarien hyllyjen välissä. Hyllyt todella loistivat tyhjyyttään… Voi vain muistella kun 90-luvun lopulla kuuli kauhujuttuja Lenskistä, kun siellä oli kaupassa vain hernepurkkeja ja mineraalitehtaan nro 4 vettä.


Kaikille Neuvostoliiton matkailijoille on varmaan tuttu "ostanpa makkaraa kuvaelma" ruokakaupassa. Hommahan toimi niin, että jonotettiin lihatiskille, kysyttiin myyjältä mitä makkaraa teillä on (kaikki ei ollut näytillä, ns tiskin alta...). Pyydettiin punnitsemaan puoli kg kyrsää. Sen jälkeen jonotettiin kassalle maksamaan ruplat tiskiin ja sitten takaisin jonottaa jo valmista makkara pötköä.

Verkkokauppa on ilmeisesti lanseerannut ”tehokkaan” toiminta tapansa Neuvostoliiton ruokahuollosta. Homma valkeni minulle seuraavasti kaikessa karmeudessaan…

Etsin edullista kovalevyä , onneksi kaupassa ei ollut yhtään plakaattia mitä hyllyjen välissä on, sain ihan itse kokea alkukantaisen neuvostokansalaisen riemun :” uraa, löysinpä tällaisenkin tavaran hyllyjen välistä sattumalta, ennen muita, ennen kuin tavaran loppuu hyllystä..”.

Valitettavasti kyseiset kovalevyt olivat liian hyviä minun vaatimattomaan tarpeeseen, koska kotokoneeni koostuu lähinnä Lada 1200 L tasoisista osista. Onneksi tässä vaiheessa huomasin, että kaupassa on aidattu yksi myyjä vangiksi ”myynti”tiskin taakse, tiski toki ei ollut ihan niin korkea kuin Lennigradin baareissa (1,4m), joten tämän kahlitun myyjän pää hieman pilkisti tiskin takaa.

Lisäksi huomasin jonotus lappu systeemin herra myyjän luo, varmasti minut olisi laitettu putkaan, jos olisin suoraan lämpsinyt herra myyjän juttusille. Noin 10 min jonottamisen jälkeen, kysyin herra myyjältä silmää vinkaten ” josko teillä olisi siellä tiskin alla hieman vaatimattomampaa kovalevyä saatavilla, kun nuo hyllyt on kovin tyhjät”. BINGO, olin voittanut myyjän luottamuksen, hän tulosti lapun, jolla voisin saada noudettua Lada 1600 SL teho luokan kovalevyn noutopisteestä.

Klo 19.07 sain jonotusnumeron 65 ja näytöllä meni numero 25. Vau… ennen minua olisi siis ”palveltavana” 40 tyhmää neuvostokansalaista, jotka hiljaisena alistuvat kohtaloosna, koska eihän täällä Skekkoslovakiassa tietsikka kamaa muualta saa.

Tässä vaiheessa tajusin, että se aivoton harmaa massa sisään tullessa onkin kohtalo tovereitani… Ihme, että jonottajat saivat jonottaa sikin sokin seisoen, vartija ei pannut meitä jonoon. Tässä olisi kyllä kehitettävää, jonohon voisi parhaimmillaan ulottua ns mainos jonoksi asti kadulle….

Me jonotimme 57 € kovalevyä yli tunnin. Ymmärrän, että säästämäni kolme euroa saadaan juuri siitä kun sitä kovalevyä ei viedä hyllyyn, vaan asiakasta ”palvellaan ja se tuodaan suoraan varastostosta handuun.

Mielestäni kuitenkin Verkkokaupan toiminta tapa on asiakasta halveksittavaa ja nöyryyttävää, uskon, että suuriin osa ihmisistä ei tule toista kertaa mukaan Brezneviläiseen ”jonotan tavaraa systeemiin”.

Mutta, se mikä on parasta asiassa, Neuvostoliitto elää siinä missä Elviskin. Menkää ja kokekaa Aito Neuvostoliittolainen ”palvelu” kulttuuri Verkkokaupassa. Uskon, että kenelläkään ei ole sen kokemuksen jälkeen ikävä Verkkokauppaa eikä Neuvostoliitoa.

Verkkokauppa on aivan samanlaista kusetusta kuin Saras Jari.. :)