Olen kirjoittanut ohjeet läheisiäni varten, että jos jonain päivänä mielisairastun niin pahasti, että tilaisin Team Tuhdit esiintymään kotiini tai kesämökilleni, on läheisteni (sukuni) huolehdittava siitä, että ottavat miljoonan ( 1 miljoona) EURON vastuuvakuutuksen, sekä huolehtivat, että lähistöllä on valmiudessa palokunta ja mahdollisesti poliisit.
Varotoimenpide.
Olen valmistautunut!
5297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli, mielessäsi on jo käynyt moinen ajatus?
Laitan tähän miellipiteeni siitä Julian Artoa kohtaan tuntemasta vihasta. Sekä se miten kohteli yleensäkin Artoa.
Kaikki johtui mustasukkaisuudesta, -> Sinä veit siskoni.
Se sisarusrakkaus ei hyväksynyt Artoa välissä.
Julia tiesi että Arto vei Johannan huomion ja ilman Johannaa Julia ei osannut elää. Aina piti olla joku joka ohjasi neuvoillaan.
Toivon Herätyksen jossain muodossa koskettanen Juliaa siellä Keuruulla, ( vai missä se oli ) jos ei muuten niin huomaamaan miten systeri kohteli, alentaen.
maagikko
Olet oikeassa, tuohon siskosten väliin on paha mennä; vaatii melkoista diplomaattista osaamista taiteilla siinä kuviossa.
Metrotuotannon väen lisäksi tämä on viesti kaikille muille Tukiaisten kanssa tekemisiin joutuville:
Älä deletoi mitään viestejä, joita Johanna ja Julia Tukiainen (tai heidän gorillansa) näinä aikoina sulle lähettelevät. Tee puheluista tarvittaessa lyhyet sisältömuistiinpanot kellonaikoineen, kestoineen.
Ne voivat olla tärkeitä todistusainestoja sisältöineen ja kaikkine yksityiskohtineen. Älä tuhoa niitä! Säilytä tekstarit originaaleina.
Jos koet itsesi uhatuksi tai saat suoranaisia uhkauksia, ja silloin kannattaa tehdä rikosilmoitus esim. netitse. Yhtään ei kannata olla tässä "paksunahkainen", sietää uhkailua:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/suomi/rikosilmlomake
Tukiaisten törkykirjoittelulle ja -turpaisuudelle on nyt laitettava stoppi Suomessa.
Tarkkana Tukiaisten kanssa kannattaa kaikkien olla nyt; yritysten, kauppojen, käräjäoikeuksien, poliisin, ihmisten, jne.