olenko liian mustasukkainen?

p41v11

Pakko avautua, haluan kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

Olen suunnattoman mustasukkaista sorttia, enkä tiedä mitä voisin asialle tehdä.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo yli kaksi vuotta ja vieläkin minua häiritsee hänen eksänsä ja siitä edes puhuminen tai nimen kuuleminen.

Heillä oli pitkä suhde takana ja erosivat naisen pettäessä, mies olisi halunnut jatkaa ,nainen ei... 3kk sen jälkeen tapasimme ja siitä juttumme kehittyi, on jäänyt mielikuva, että hän olisi naisen kanssa mielummin eikä minun, mutta kun nainen ei halunnut enää häntä. Vertaan joka asiassa itseäni naiseen. Jos näemme naisen ja he tervehtivät olen vihaisella tuulella kumppanille loppupäivän.

Poikaystäväni lisäsi fb.ssä keskustelun vähän aika sitten, johon lisäsi kavereita ja juttelivat kaikkea. Minua loukkasi nähdä, että hän oli lisänyt eksänsä keskusteluun ja muita kavereitaan, ja viimeiseksi poikaystäväni kaveri lisäsi minut. Miksi hän on halunnut lisätä eksänsä muttei minua?

Kun tapasimme, poikaystäväni ja eksänsä olivat hyviä kavereita, sain kuulla että kumminkin heidän välillään oli tapahtunut jotain taas hieman ennenkuin olimme yhdessä, eli hän ei ollut kunnolla edes päässyt yli. Lisäksi hän säilyttää eksänsä kuvia, joista en kehtaa miehelle mitään sanoa.....

Eli kun tapasimme he olivat hyviä ystävia, mutta tulivat riitoihin hieman ennen kuin olimme 'julkisesti' yhdessä. Nainen haukkui meitä kumpaakin julkisesti, eikä tervehtinyt enään missään, ja eräänä päivänä puolenvuoden jälkeen sain kuulla, että poikaystäväni oli hänen luonaan käymässä? Eli onko näin kun eksä hieman hymyilee toisen suuntaan niin kaikki on sovittu ja sinne voi juosta kahville?

7

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NainenjaNahkahanskat

      Itse olisin tuossa tapauksessa myös vähän mustasukkainen, vaikkei aihetta ehkä olisikaan. Kertoisin ehkä poikaystävälle mitä hänestä ja hänen eksästään ajattelen. Sitten pitäisin suhteesta kuukauden, ehkä pidemmänkin tauon ja katsoisin, jos hän oikeasti jää kaipaamaan minua eikä ole koko ajan vain eksänsä perään.

      Parasta kuitenkin olisi, että teet niin kuin itse parhaaksi näet. Koska en kuitenkaan aivan täydellisesti tilannetta tiedä, ei minua kannata välttämättä edes kuunnella. xD

    • PPPPPPPPPPo

      Ei hän ainakaan kovin rakastunut eksään ole. Jos olisi, niin ei seurustelisi sinun kanssasi.

    • Mies 39

      Miehet seurustelee kyllä naisten kanssa, vaikka ovat rakastuneita toiseen. Harva kestää olla yksin. Kaksin on helpompaa. Ja saa seksiäkin.

      • totuus sattuu

        Totta. Tiedän erään miehen, joka on vuosienkin jälkeen umpirakastunut naiseen, jota ei koskaan saanut. Silti tämä mies seurustelee toisen naisen kanssa. Nainen on tietenkin autuaan tietämätön miehensä todellisista tunteista.


    • femmmma

      kauhea tilanne, voin niin samaistua sinuun. itsellä myös kauhea tunne jos edes näen, että hän huomaa esim. facebookin etusivulla exänsä kuvan, ja jää sitä katsomaan. En kestä yhtään. Meillä sama homma, mieheni eronnut vuosi ennen meidän seurustelunalkua, vanhassa lompakossa naisen kuvia, nainen jätti hänet toisen takia eivätkä saaneet asioita ikinä puhuttua loppuun asti. Olen todella kipeä tilanteesta, vaikkei mieheni ole osoittanut enää kahteen vuoteen mitään merkkejä exäänsä kohtaan. paitsi välillä käy katsomassa hänen kuviaan. Jo se saa ihon kylmille väreille. Ja hänen exästä ei saa keskustella. sanallakaan..
      Tsemppiä toivottavasti me löydetään kumpikin onnellinen loppu.

    • luota toiseen

      Mikssä tilanteissa poikaystäväsi alkaa puhumaan exästään. Sehän on ex? Onko tarkoituskin suututtaa sinut ja loukata, esim. riidellessänne, vai yrittääkö vain kertoa, mihin suhde päättyi, jotta teille ei kävisi näin. Liika mustasukkaisuus vaivaa suhteessa kumpaakin, joten luottamus olisi teidän pystyttävä rakentamaan yhdessä. Se on kuitenkin hyvä, että itse myönnät asian, siitä on jo hyvä aloittaa. Jutelkaa, kerro miksi et pidä. Itse nuorempana oli jopa liiankin sinisilmäinen, mutta nyt olen oppinut luottamaan oikeasti luotettaviin ihmisiin, vaikka oman ongelmani aikoinaan tajusinkin.

    • Positive thinking

      Hän ikävöi tätä ihmistä vieläkin ja haluaa hänet takaisin. Mielessään. Mutta sitten tulit Sinä ja Sinut hän halusi loppujen lopuksi. Ehkä exällesi on vielä kova juttu että nainen petti häntä..vaikea sanoa, kun en tunne ihmistä, mutta vaikuttanee, että hän ei ole päässyt asiasta yli. Tiedätkö: Jutelkaa asiasta naama naamaa vasten, ottakaa vähän vaikka viiniä tmv. ja yht' äkkiä huomaat, että häön juttelee asiasta sinulle: suoraan. Mutta muista: Sinun kanssa hän on tällä hetkellä. Ymmärrän tunteesi. Pää pystyyn ja rakasta itseäsi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      163
      7322
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4218
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      3728
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      147
      3210
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2966
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      49
      2559
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2356
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      273
      2049
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      2005
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1906
    Aihe