Ajattelin kysyä täältä vähän apua kun täällä pohditaan pää rikki keskellä yötä, miten tähän on päädytty.
Olin vielä viikko sitten kihloissa unelmien naiseni kanssa, asuimme ulkomailla, ja palasin kotiin vain muutama päivä sitten.
Meidän tarina alkoi täydellisesti, yhteisen yön jälkeen emme voineet pitää näppejämme erossa toisistamme, emme edes nukkuneet erillämme ensimmäisen 5kk aikana siitä kun tapasimme. Olimme erottamattomat, kävimme ulkona, hän odotti mminua kotona kun tulin töistä, illallisia, samat kiinnostukset..(. Tytöllä oli vaikea lapsuus sekä hänen parisuhteensa ovat olleet kamalia kauhunäytlmiä täynnä pettämistä ja henkistä että fyysistä väkivaltaa) .. Meillä tosin... Kaikki klikkasi. Pienien päätöksien myötä tiputtelin asioita pois elämästäni (vastahakoisia ystäviä, työpaikan, asunnon) ja aloittelin uutta elämää neitoni kanssa. Hän ei ikinä pyytänyt minua tekemään mitään näistä asioista, ja alkuun myös hmetteli hieman käytöstäni. Iltana jona tapasimme hän oli kävellyt ulos edellisstä suhteestaan, joten alkusuhde oli jokseenkin draamarikas, mutta olimme onnellisia omassa kuplassamme, vain me kaksi. Hän tykkäsi juoda, n. puolen vuoden jälkeen yksi riita hänen exsänsä kanssa riistäytyi käsistä puhelimessa johon minä sitten tiuskasin että eikö tämä jo riitä? Uhkasin lähteä menemään ja haukuin hänen ex tyttöystävänsä lyttyyn.. Yksi kaksi kolme, hän löi minua. Olin shokissa, samoin pelko valtasi hänen kasvonsa, hän itki koko yön ja jotenkin kummassa saimme tilanteen selvitettyä, hän sanoi syyn olevan hänen exänsä ja että hän kuvitteli hänet minun tilalleen.... No joo....asiat sujui hyvin muuten, mutta kun hän oli humalassa lähtivät riidat käsistä, milloin mikäkin lensi seinään, muutaman kerran, harvoin, se olin minä ja näinä kertoina hän syytti aina jotain muuta. Olimme uuden vuoden ja joulun suomessa ja hän riiteli jokaisen ystäväni kanssa, ei kasvotusten välttämättä, mutta hänellä oli tarve aloittaa tilanteita (kärpäsestä härkänen vai mikä se sanonta nyt sattuu olemaan) edelleen seisoin hänen rinnallaan koska uskoin häntä. Kyseinen nainen on erittäin ujo, pelkää että joku tuomitsee hänet ja on erittäin itsetietoinen. Maailman rakastavin ja upein vaimo, selvinpäin. Päädyimme tilanteeseen, jossa en enää halunnut astua ulos talosta, jos illan suunnitelmaan liittyi alkoholi tai mahdollisuus juoda. Skippasin kaikki tapaamiset ystävien ja perheeni kanssa, koska en halunnut aina näyttäytyä yksin kun hän jännitti ulos menemistä. Ettei kukaan vaan miettisi että joku on vialla. Ennen kun huomasin valehtelin hänen puolestaan sujuvasti, tilanteesta riippuen hän myös odotti sitä minulta. Kun viimein pakkasin laukkuni ja lähdin, ei hän ollut kotona. Olimme käyneet ero keskustelun pari päivää aikaisemmin ennen kun lähdin ja päätimme vielä yrittää ja hän lupasi hakeutua hoitoon... Lähdin siis varottamatta ja kertomatta mitään... Saavuin kotiin ja saan häneltä viestejä, n 10 viestiä päivässä, miten hän on mennyt aa-han ja on vamis tekemään mitä vain että saisi minut takaisin, ymmärtää virheensä ja toivoo että voisin palata takaisin.. Tiedän että tunteet ei ole valetta ja tarkistin hänen perheeltään että hän on ollut raittiina, mutta silti olem epäilevällä kannalla että suhteesta enään tulee mitään... Olen aivan palasina, enkä tiedä minne kääntyä, olen menettänyt ainoan asian mikä merkitsi minulle mitään, mutta onko palaaminen pahempaa kuin erotuska? Mistä voin tietää että mikään ikinä muuttuu, vaikka hän lupasi hankkia työn ja asunnon ja on päättänyt todistaa minulle että hän on tosissaan suhteeni ja että vielä joskus palaamme yhteen. Mitä tehdä ? Kertokaa mielipiteitä?
Olin vielä viikko sitten kihloissa unelmien naiseni kanssa, asuimme ulkomailla, ja palasin kotiin vain muutama päivä sitten.
Meidän tarina alkoi täydellisesti, yhteisen yön jälkeen emme voineet pitää näppejämme erossa toisistamme, emme edes nukkuneet erillämme ensimmäisen 5kk aikana siitä kun tapasimme. Olimme erottamattomat, kävimme ulkona, hän odotti mminua kotona kun tulin töistä, illallisia, samat kiinnostukset..(. Tytöllä oli vaikea lapsuus sekä hänen parisuhteensa ovat olleet kamalia kauhunäytlmiä täynnä pettämistä ja henkistä että fyysistä väkivaltaa) .. Meillä tosin... Kaikki klikkasi. Pienien päätöksien myötä tiputtelin asioita pois elämästäni (vastahakoisia ystäviä, työpaikan, asunnon) ja aloittelin uutta elämää neitoni kanssa. Hän ei ikinä pyytänyt minua tekemään mitään näistä asioista, ja alkuun myös hmetteli hieman käytöstäni. Iltana jona tapasimme hän oli kävellyt ulos edellisstä suhteestaan, joten alkusuhde oli jokseenkin draamarikas, mutta olimme onnellisia omassa kuplassamme, vain me kaksi. Hän tykkäsi juoda, n. puolen vuoden jälkeen yksi riita hänen exsänsä kanssa riistäytyi käsistä puhelimessa johon minä sitten tiuskasin että eikö tämä jo riitä? Uhkasin lähteä menemään ja haukuin hänen ex tyttöystävänsä lyttyyn.. Yksi kaksi kolme, hän löi minua. Olin shokissa, samoin pelko valtasi hänen kasvonsa, hän itki koko yön ja jotenkin kummassa saimme tilanteen selvitettyä, hän sanoi syyn olevan hänen exänsä ja että hän kuvitteli hänet minun tilalleen.... No joo....asiat sujui hyvin muuten, mutta kun hän oli humalassa lähtivät riidat käsistä, milloin mikäkin lensi seinään, muutaman kerran, harvoin, se olin minä ja näinä kertoina hän syytti aina jotain muuta. Olimme uuden vuoden ja joulun suomessa ja hän riiteli jokaisen ystäväni kanssa, ei kasvotusten välttämättä, mutta hänellä oli tarve aloittaa tilanteita (kärpäsestä härkänen vai mikä se sanonta nyt sattuu olemaan) edelleen seisoin hänen rinnallaan koska uskoin häntä. Kyseinen nainen on erittäin ujo, pelkää että joku tuomitsee hänet ja on erittäin itsetietoinen. Maailman rakastavin ja upein vaimo, selvinpäin. Päädyimme tilanteeseen, jossa en enää halunnut astua ulos talosta, jos illan suunnitelmaan liittyi alkoholi tai mahdollisuus juoda. Skippasin kaikki tapaamiset ystävien ja perheeni kanssa, koska en halunnut aina näyttäytyä yksin kun hän jännitti ulos menemistä. Ettei kukaan vaan miettisi että joku on vialla. Ennen kun huomasin valehtelin hänen puolestaan sujuvasti, tilanteesta riippuen hän myös odotti sitä minulta. Kun viimein pakkasin laukkuni ja lähdin, ei hän ollut kotona. Olimme käyneet ero keskustelun pari päivää aikaisemmin ennen kun lähdin ja päätimme vielä yrittää ja hän lupasi hakeutua hoitoon... Lähdin siis varottamatta ja kertomatta mitään... Saavuin kotiin ja saan häneltä viestejä, n 10 viestiä päivässä, miten hän on mennyt aa-han ja on vamis tekemään mitä vain että saisi minut takaisin, ymmärtää virheensä ja toivoo että voisin palata takaisin.. Tiedän että tunteet ei ole valetta ja tarkistin hänen perheeltään että hän on ollut raittiina, mutta silti olem epäilevällä kannalla että suhteesta enään tulee mitään... Olen aivan palasina, enkä tiedä minne kääntyä, olen menettänyt ainoan asian mikä merkitsi minulle mitään, mutta onko palaaminen pahempaa kuin erotuska? Mistä voin tietää että mikään ikinä muuttuu, vaikka hän lupasi hankkia työn ja asunnon ja on päättänyt todistaa minulle että hän on tosissaan suhteeni ja että vielä joskus palaamme yhteen. Mitä tehdä ? Kertokaa mielipiteitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
On se niin ihmeellistä kun alkoholi on niin super hyper hyvää että se aiheuttaa suomalaisille niin paljon ongelmia, mikä siinä siis on? Tässä hyvä esimerkki, kannattaa olla juomatta tai todella juoda kohtuudella, jokaisen on itse tunnistettava kohtuuden raja, eikä niin päin että toiset sen huomaavat.
Älä lähde uudestaan tuohon kierteeseen, saat vaan mustelmia ja mielipahaa lisää.
Itse käyn prosessia jossa yritän jättää ihastukseni pois mielestäni pyörimästä, enkä puhu vaan ihastuksesta, hän oli elämäni henkilö joka sai minut todella tajuamaan seksuaalisen suuntautumisen, vaikka olin aina pienenäkin tuntenut vetoa tyttöihin. Hän kuitenkin auttoi asiassa.
http://www.youtube.com/watch?v=Pd8WeXLeXQs
Tuli mieleen tuo kappale, lue sanat ja muuta tilalle "she"
En tietenkään väitä että rakkautesi olisi monsteri...ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
vaikea tilanne, hänen taustansa ottaen huomioon siellä varmaan on paljon turhautumista, pelkoa ja häpeää sekä puhdasta raivoa maailmaa kohtaan. Teidän tilanne ajautui siihen salailuun ja se teki asioisa rumemman ja ikävämmän. Mutta jos sä tunnet rakkautta edelleen, uskot että toinen koittaa muuttuaa asioita todella saadakseen teidän suhteen kuntoon, ehkä se on sen arvoista.
En tiedä kannattaako yhteenmuutto samantien, vai otatteko nyt sitten vähän rauhallisemmin tuon alun, alatte tavallaan uudestaan kaiken. Teidän on rakennettava luottamus toisiinne.
Jos joku ihminen on rakas ja tärkeä, ja sulla on halu katsoa asia miten se on. Niin katso. Älä vain tee uusintaa, vaan ihan uusi alku.
Mutta jos sun sydämessä on enemmän sääliä kuin rakkautta, pelkoa kuin uskoa, väsymystä kuin voimaa. Ehkä sun ei kannata mennä siinä kunnossa yrittämään tehdä rikkinäisestä ehjää.
Ehkä ensimmäinen asia mitä teidän täytyisi tehdä on jutella. Mitä tunnet, mitä olet tuntenut ja mitä odotat häneltä ja tulevaisuudeltasi. Luottamus voitetaan takaisin onnistumisilla ja ajan kanssa. Nyt teillä ei ole enää kiire mihinkään. Nyt joko rakennatte rakkaudelle tai eroatte mahdottomuudesta.
Haluaako hän elää raittiina oman itsensä takia vai siksi, että haluaa sinut takaisin?
Syyn olessa jälkimmäinen, hän retkahtaa aina uudelleen ja uudelleen juomaan, räyhäämään ja lyömään jos teidän välille tulee riitaa. Viinalla on sellainen voima alkoholistiin, että tahto pysyä raittiina täytyy tulla omasta halusta luopua viinasta oman itsensä takia. Haluaako hän todella sitä? Kysy pysyykö hän raittiina vaikka teidän suhteenne olisi ohi? Juuri tuo, että hän on valmis tekemään mitä tahansa, että saisi minut takaisin, saa minut epäileväksi. Hän on valmis raitistumaan saadakseen sinut takaisin mutta ehkä ei muuten.
Tämä on yksi niistä asioista mitä jännitän, näen ainoastaan uuden retkahtamisen heti kun annan periksi, vaikkakin hän väittää kovasti vastaan. Sanoo ymmärtävänsä täysin miksi lähdin jsa kokee tärkeänä ett tiedän liten väärältä hänestä menneisyyden tapahtumat tuntuu... Äh, en mikä tiedä!
oi miksi miksi lespo retkahtaa ain tälläisiin tyyppeihin,miks terve tasapainoonen ei kelpaa ?
Niin rakkautta vai läheisriippuvuutta? Musta rakkaus ei ole sitä, että sietää mitä vaan, vaikka tyyppi oliskin kuinka ihana muuten. Itseään pitää arvostaa sen verran, että ei jää huonoisiin suhteisiin. " I love myself more".
En tarkoita, että mt-ongelmia ei saisi olla, mutta väkivalta on semmoinen, mikä ei kuulu kahden ihmisen keskinäiseen kunnioitukseen. Yksi kerta pitäisi riittää, oli ne syyt mitkä tahansa huono lapsuus jne. Vaikuttaa myös ikävä kyllä siltä, että tyttösi ei ota mitään vastuuta omasta käytöksestä vaan syyttää todellakin kaikkia muita ja se on asia mitä pidän huolestuttavana.
Sama se on myös niin päin, jos on ollut vuosia siinä roolissa, jota pahoipidellään ja vielä jos on lapsia ja niitä myös. Monta kertaa ihminen näkee itsensä uhrina ja onhan se toki myös niin, mutta henkilöllä on myös mahdollisuus lähteä pois eikä tarvitse altistua eikä tarvitse altistuttaa lapsiansa. Minusta myös uhrinleima ei myöskään hyödytä ketään ei itsetuntoa ja se on minun mielestä vain vastuunsiirtämistä tavallaan, koska kukaan ei pakota meitä jäämään huonoisiin suhteisiin. Meillä on myös vastuu omasta elämästä ja me voidaan vaikuttaa omaan elämäämme päätöksillä. Historiaa ei tarvitse toistaa voi päättää toisin. Tämä meni nyt vähän laajemmalle kuin olin ajatellut.
Mutta tajunet ehkä pointtini. Kaikilla on vastuu tekosistaan ja vastuun ottaminen on sitä, että seistään omilla jaloilla, eikä nähdä itseänsä vain uhrina vaan mietitään, mitä mä voisin tehdä itseni eteen muuttaakseni käytöstäni. Se että naisesi lapsuus on ollut huono ei ole hänen vikansa, mutta aivan liian paljon näkee ihmisiä, jotka puolustelee käytöstänsä ja antaa tavallaan itsellensä luvan jatkaa kierrettä ja käyttäytyä silleen kun käyttäytyy.
Minun mielestä sinun kannattaisi tehdä naisellesi selväksi, että hoitaa ongelmansa kuntoon ihan itsensä takia. Käy terapiassa jne. Voit miettiä haluatko olla prosessissa mukana vai et, mutta toinen vaihtoehto on, sanot että voit harkita paluuta vasta kaiken ton jälkeen, katsoa tilannetta vaikka vuoden tai pari jälkeen. tietenkin silleen, että jos satutte kumpikin olemaan vapaita tai haluatte yrittää vielä. Lisäksi voisi olla hyvä, että miettisit myös omia syitäsi olla tuon kaltaisessa suhteessa, omien rajojen vetämistä kannattaa myös opetella.
Kyllä mä olen sen verran romantikko, että uskon että rakkaus saa myös aikaiseksi monia asioita eli uskon rakkauden voimaan.
En osaa sanoa mitä sun pitäisi tehdä, sen tiedät vain sinä.
Olen kokenut vähän samantyyppisen suhteen, ja voin sanoa, että lähteminen suhteesta voi olla yllättävän vaikeaa. Ulkopuolelta on helppoa sanoa ja ihmetellä, miksei ihminen lähde huonosta suhteesta, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Omassa suhteessani ei ollut väkivaltaa, joten asiat eivät olleet yhtä pitkällä kuin aloittajan suhteessa. Ongelmia alkoholinkäytön kanssa kuitenkin oli, juominen lähti usein käsistä ja humalassa toisen käyttäytymiseen ei voinut luottaa. Monet kerrat sovittiin etukäteen esimerkiksi tietystä määrästä juomia, mutta lupaukset eivät koskaan pitäneet paikkaansa.
Kun rakastaa, haluaa toiseen uskoa. Ja kun toisessa näkee paljon potentiaalia ja hänessä on muutoin paljon hyviä puolia, haluaa yrittää ja antaa mahdollisuuksia. Omassa eksässäni oli paljon hyviä puolia, minkä vuoksi lähteminen ei tuntunut yksinkertaiselta. Halutessaan hän osasi käyttäytyä erittäin hyvin ja oli esimerkiksi hyvin pidetty muiden ihmisten keskuudessa - minä puolestani tunsin näyttäytyväni kontrolloivana hirviönä ja kärsin siitä.
Suhde sai aikaan häpeän kierteen ja se syntyi nopeammin, kuin olisin koskaan ajatellut sellaisen voivan syntyä. Häpesin sitä, miten minua kohdeltiin suhteessa. Muiden seurassa jouduin aina jännittämään, mikäli seurusteluun liittyi alkoholinkäyttöä, koska koskaan en tietänyt, mihin se johtaa. Aloin vältellä kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Itse en juuri käytä alkoholia, mutta eksäni käytti alkoholia usein tavatessaan muita ihmisiä. Minun oli todella vaikea puhua asioista kenellekään, sillä ihmiset pitivät eksääni mukavana ja rentona tyyppinä. Eron jälkeen kaikki ihmettelivät, miksi olimme eronneet ja mikä suhteessamme oli vikana. Onnistuimme salaamaan suhteemme todellisuuden niin hyvin muilta ihmisiltä.
Vieläkään en tiedä, miksi jatkoin seurustelua niinkin pitkään ja miksi annoin kohdella itseäni sillä tavalla. Usein hän pyysi anteeksi ja lupasi parantaa tapansa. Välillä hän syytti minua ja löysi minusta, persoonallisuudestani ja käyttäytymisestäni syitä ja perusteluja omalle käyttäytymiselleen. Se teki kaikesta entistä rankempaa.
Jo ensimmäisen mokailun jälkeen olin panna suhteelle stopin ja tein selväksi, etten ala katsella vastaavanlaista käyttäytymistä. Olin jo potkaisemassa häntä pihalle, mutta pyörsin päätökseni ja hellyin anteeksipyyntöjen ja vakuuttelujen edessä. Myöhemmin ajattelin, että jos olisi saanut uuden mahdollisuuden, olisin tehnyt kaiken toisin. Olisin todella heittänyt hänet pihalle heti aluksi ja todennut, että takaisin ei ole asiaa ennen kuin asiat muuttuvat. Minun ei olisi kertakaikkiaan pitänyt antaa hänelle yhtään vaihtoehtoa tai mitään joustoa.
Niin tekisin myös, jos olisin sinä. Etäisyyden ottaminen voi tuntua vaikealta, mutta jos todella rakastatte toisianne, se on mahdollista. Suhdetta ja asioita voi rakentaa hiljalleen vaikka vuoden ajan ja katsoa sitten, mihin ollaan päästy ja missä ollaan menossa. Jos hän todella rakastaa sinua, on hän valmis tekemään hartiavoimin töitä. Oman kokemukseni perusteella ajattelen, että vain asettamalla tiukat rajat voit suojella itseäsi ja näyttää, että olet tosissasi.