Nuorten mielenterveys Pohjois-Pohjanmaalla!

Kalevan "Alakerta" -kirjotuksesta luettua(20.6.):

.."Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin(PPSHP) alueella nuorten mielenterveyden oireilu on määrällisesti muuta maata yleisempää..

..Mielenterveyshäiriöistä aiheutuvan invalidisoitumisen lisääntyminen nuoren elämässä on pitkään ollut huolestuttavaa".. Työkyvttömyyydelle johtaa.

Suviseuroissa on monena vuotena luettu esirukouspyyntöjä tämän ongelman takia.
5339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nuorisotyöttömyys on myös alueella suurta. Ei muuta kuin juoksu- tai kävelylenkille!
Raamatun mukaan: "otsasi hiessä".

Äänestä

Sain paniikkikohtauksen seuroissa ollessani 19 v.
Katsekontakti toisiin oli mahdoton, puhastuin, pakko olo poistua paikalta.
Seuroissa vain ihmeteltiin outoa käyttäytymistäni.
Onneksi pääsin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. mutta paniikkikohtaukset tulivat mukanani. Voimistuivat. Ihme, että sain kouluni käytyä. Kohtaukset lisääntyivät Seurat jäivät.
Netistä voi lukea paniikkikohtauksista. Ovat lahsuuden kasvatuksesta peräisin. VL kodissamme oli armottoman ankara kuri. Yökellarilukitukset jne.
Ja nämä kohtaukset eivät jää pois. Kaikenlainen kahvipöytäkeskustelu on mahdoton. Kokoukset, jne.

Siitä vl kasvatus ja oppia vihaan armottomasti.

Äänestä

Ankara uskonnollisuus ja suvaitsemattomuus voivat aiheuttaa vahinkoa herkille ihmisille. Vanha tutkittu totuus. Mielenterveysongelmia, päihdeongelmia jne.

Äänestä
  • Onko väkivaltahoitamisiin syyllistyneiden perheissä normaalia enemmän mielenterveys- ja alkoholi-/päihdeongelmia? Lapset alkoholisoituvat ankaran kurin seurauksena, mikä taas on seurausta vahempien omista ongelmista. Yleensä henkilö, jolla kokemustaustassa on kaikenlaista hämärää on vaatimssa muilta täydellisyyttä peittääkseen oman elänyt miten elänyt -elämänsä.

    Äänestä

Eiköhän niitä päihde-ja mielenterveysongelmia ol siellä puolen kaksi kertaa enemmän.Minäkin tiedän jotain kun ole niissä hommissa ollut vuosikymmeniä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tiedän joitakin kirjoitti:

Kalevan "Alakerta" -kirjotuksesta luettua(20.6.):

.."Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin(PPSHP) alueella nuorten mielenterveyden oireilu on määrällisesti muuta maata yleisempää..

..Mielenterveyshäiriöistä aiheutuvan invalidisoitumisen lisääntyminen nuoren elämässä on pitkään ollut huolestuttavaa".. Työkyvttömyyydelle johtaa.

Suviseuroissa on monena vuotena luettu esirukouspyyntöjä tämän ongelman takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu