Pettymystä

Olisiko täällä lukijoissa joku, joka on pettymyksistä selvittyään valmistautunut "juridisesti" näihin ilmiselvästi laittomiin rekryprosesseihin? Olisi kiva kuulla minkälaisiin yksityiskohtiin olette kiinnittäneet huomiota/puuttuneet/miten/kenen avustuksella? Jotkut ovat täällä puhuneet näennäishaastatteluista, joka haastattelijan mukaan on riittänyt laillistamaan prosessin? ("Miksi olen täällä --> ettei tule valituksia"). Eihän tuo riitä. Eli missä olette käyneet tsekkaamassa muiden hakijoiden tiedot, miten olette varmistaneet työpaikkailmoituksen pätevyyskriteerien oikeellisuuden jne. Olen huomannut että haastattelijat käyttävät joskus aika huolettomasti valtaansa...
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä siihen prosessiin juurikaan ole jäänyt energiaa, kun haettava on kaiken aikaa ja usealta työnantajalta.

Olen puuttunut asioihin vain kerran - aivan räikeimpään vuorotteluvapaan sijaisuuteen ja siihenkin vain ottamalla yhteyttä kyseisen paikkakunnan työvoimaviranomaisiin. Ei ole kuulunut mitään.

Pitäisi kai lopettaa tämä välinpitämättömyys, jotta epäkohdat korjaantuisivat.

Äänestä
  • Sen puoleen säälittää Lauri Ihalaisen puolesta, että nyt saa mitä on SAK:n aikoina tilannut: Yksi ainoa työvoimahallinnon uudistus ja koko lafka persus maassa! Kukaan ei ota vastuuta, eikä tunnu tietävän, kenelle se kuuluisi. Ei vastata puhelimeen eikä sähköposteihin. Työlinjan puhelimet ovat niin ruuhkautuneita, ettei puheluita oteta jonoon.

    Tällai meille työttömille sitten kostetaan!

    Äänestä

  • Väärä osoite kirjoitti:

    Sen puoleen säälittää Lauri Ihalaisen puolesta, että nyt saa mitä on SAK:n aikoina tilannut: Yksi ainoa työvoimahallinnon uudistus ja koko lafka persus maassa! Kukaan ei ota vastuuta, eikä tunnu tietävän, kenelle se kuuluisi. Ei vastata puhelimeen eikä sähköposteihin. Työlinjan puhelimet ovat niin ruuhkautuneita, ettei puheluita oteta jonoon.

    Tällai meille työttömille sitten kostetaan!

    Elikäs Haapajärvellä on seutukunnan työvoimatoimisto, joka vastaa myös tästä mustalla listalla olevasta Nivalan kaupungista (? mikä tarkoittaa, ansaitseeko kaupungin statusta). Eipä sen enempää tällä erää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmassa4 kirjoitti:

Olisiko täällä lukijoissa joku, joka on pettymyksistä selvittyään valmistautunut "juridisesti" näihin ilmiselvästi laittomiin rekryprosesseihin? Olisi kiva kuulla minkälaisiin yksityiskohtiin olette kiinnittäneet huomiota/puuttuneet/miten/kenen avustuksella? Jotkut ovat täällä puhuneet näennäishaastatteluista, joka haastattelijan mukaan on riittänyt laillistamaan prosessin? ("Miksi olen täällä --> ettei tule valituksia"). Eihän tuo riitä. Eli missä olette käyneet tsekkaamassa muiden hakijoiden tiedot, miten olette varmistaneet työpaikkailmoituksen pätevyyskriteerien oikeellisuuden jne. Olen huomannut että haastattelijat käyttävät joskus aika huolettomasti valtaansa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu