Kokenut lastenhoitaja pk-seudulta

lapsenvahti44

Heippa!

Olen 15-vuotias, kokenut ja pidetty lastenhoitaja Helsingistä. (Voin työskennellä myös Espoossa, Vantaalla ja mahdollisesti myös Kirkkonummella.) Minulla on 3 pikkusiskoa, joten olen varmaan jostain 10-vuotiaasta lähtien vaihtanut vauvojen vaippoja ja leikittänyt. Nyt viimeisen vuoden aikana olen hoitanut paljon eri-ikäisiä lapsia, poikia sekä tyttöjä, joskus myös kolmea kerrallaan.
Olen hyvin aktiivinen, joten tykkään leikittää ja ulkoilla paljon. Osaan myös kokata, joten ruoanlaitto onnistuu myös. :) Lisäksi olen hyvin kielitaitoinen, joten sovin kaksikieliseen perheeseen, jossa toisena kielenä toimii ruotsi tai englanti.
Palkka on usein ollut siinä 7-8€/h paikkeilla. Lisäksi jos tulen Helsingin alueen ulkopuolelle, kuuluu palkkaan myös matkojen maksu erikseen.
Yleisesti olen hyvin joustava aikataulujen ja kaiken muunkin suhteen. Pääsen paikalle yleensä aina, kunhan olen ilmoitushetkellä ainakin 2km säteellä kotoa. Lyhyelläkin varoitusajalla siis onnistuu, vaikka tietysti olisi kivempi jos hoitokeikoista ilmoitettaisiin etukäteen.
Voin työskennellä mihin aikaan päivästä tahansa, myös yökeikat käyvät. :) Laittakaa toki viestiä sähköpostiini niin jutellaan tarkemmin!

[email protected]

5

252

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minttu8888

      Hmmm

    • lapsenvahti44

      Yhä voi ottaa yhteyttä! :)

    • lapsenvahti44

      edelleen! :)

    • 4713
      • eräsvain1

        Oletko tietoinen, että Suomessa sinä ET SAA laittaa viestejä nettiin kello 22.00 jälkeen? :ooo http://www.häivyvinkumastakunasianeipitäisisinunpersettäsikaivaa.fi Jos hän itse haluaa hoitaa yön yli niin hoitakoot, en ymmärrä miks muita ihmisiä kiinnostaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      58
      480
    Aihe