Jotenkin on sellainen olo, että etsin vain vikoja itsestäni. Esim. Olen kohta 20-vuotias "mies" ja näytän joltain 14-vuotiaalta. En kuitenkaan mene salille tai tee asialle mitään. Noh, eipä minua kukaan kuitenkaan huolisi. Pari vuotta sitten todellisuudentajuni petti ja siitä sitten jouduin osastolle pariksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen en ole pitänyt yhteyttä kavereihini, joihin minulla ei tosin kovin läheiset välit muutenkaan ollut. Periaatteessa olen ollut yksin niin kauan kuin muistan. Olen varmaan sellainen luonteeltani, etten päästä ketään lähelle. Olin hyvin omituinen nuori.
Tässä tätä kirjoitellessani odottelen kuolemaa/maailmanloppua. Jotenkin ajatusmaailmani on pyörinyt niin kauan samaa ympyrää, että en osaa enää tehdä yhtään mitään oman elämäni eteen. Mitä teen?
Tässä tätä kirjoitellessani odottelen kuolemaa/maailmanloppua. Jotenkin ajatusmaailmani on pyörinyt niin kauan samaa ympyrää, että en osaa enää tehdä yhtään mitään oman elämäni eteen. Mitä teen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jospa ensi alkuun auttaa kirjoitteleminen. Tosin täällä saattaa saada tylyjäkin palautteita. Kirjoittamonen sinulla sujuu oikein hvyin. Olet ollut kauan omien ajatustesi kanssa ja silloin oma kuva ja itsetuntemus väärsityy. Sinulla on tunne, että en varmaan onnistui, olen omituinen ym. Jos ihminen kehitää itselleen tuollaisen itsetunnon niin käyttäytyy myös sen mukaisesti.
Monet parikymppiset ovat vileä hyvinkin poikamaisen oloisia, mutta iän myötä kyllä "ukkoontuu" ja ruumiinraknne muuttuu.
Kyllä sinun kannattaa pikkuhiljaa avartaa reviiriäsi ja ottaa pieniä tavoitteita. Silloin et masennu vaan saat innostusta. Kun mieli kohentuu niin tulee enemmän intoa kehittää itseään.
Kirjoittele lisää.