Keuhkoahtauma jo nyt?

atsiiihh.-....

Olen kärsinyt viime syksystä tähän päivään toistuvista bronkiiteista, poskiontelon tulehduksista ja viimeisimpänä kuumeettomasta keuhkokuumeesta toukokuun lopulla. Lääkärit laittoivat kaikki vain astmani piikkiin, vaikka ventolinella en saanut nostettua pef arvoja tai helpotettua olooni millään tavalla. Tällä hetkellä hengitykseni ei kummiskaan enää vingu samalla tavalla sisäänhengityksessä kuin vielä pari kuumeettoman keuhkokuumeen aikaan. Astmassahan nimenomaan hengitys vinkuu uloshengitettäessä? Lääkkeenä itselläni on aerius 1 tabletti päivässä, montelukast 1 tabletti päivässä ja symbicort forte 400 mikrog 2 annosta aamuin ja illoin. Spiro metriassa olin viime tiistaina. Ventilaatiofunktiossa oli lievä aleneminen, mikä on ollut aikaisemmissakin spirometria kokeissani, Bronkodilataatiotutkimuksessa ei ollut merkitsevää muutosta kuten aikaisemmissa on ollut puolestaan merkittävää muutosta FEV1:n, MEF50:n, MEF25:n ja MMEFin kohdalla. Nämä aikaisemmat oli vuos sitten eli keskäkuussa 2012 ja oisko ollut tammikuussa 2012? FEV1 oli kummiskin nyt viimeisimmässä mittauksessa 86%. Viite oli 87,21 ja puhalsin 75.35. Olenkin alkanut epäilemään, että onkohan minulla keuhkoahtauma :/? Tupakkia kerkesin 2 vuotta polttaa (viime syksynä loppu) ja ikää on kummiskin vasta 22. Voisiko johtua myös siitä, että toi bronkodilataatiotutkimuksessa ei havaita merkittävää muutosta, koska minulla on nyt käytössä symbicort forte (avaava ja hoitava) kun aikaisemmin minulla oli astman hoidossa vain budesonid 400 mikrog jolloin noi aikaisemmat spirometriat on otettu. Symbicort oli käytössä myös koko viikon kestävän pef-seurantani aikana. Terveyskeskus lääkäri ei noteerannu mitenkään noihin spirometria tuloksiini ja ens viikolla ois aika keuhkolääkärille. Tää jatkuva kuiva yskä on kummiskin saatava loppumaan ja toivottavasti ei ainakaan keuhkosyöpä tai jokin muu vastaava ole :/.

2

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mykoplasma?
    • ruokavalio kuntoon

      Joka toinen astma on ALLERGIAA.

      Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana ruokavalio – "Lääkärit antavat väärää tietoa"
      http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa

      Ravinnolla on merkittävä vaikutus aivan kaikkiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn. Lääkkeitä syödään sitten tarvittaessa.

      Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat rahaa.

      Suomi on täysin kehitysmaa, kun ennaltaehkäistään tai hoidetaan eri sairauksia ravinnolla ja korjaamalla ravintoainepuutokset. Niinpä lääkärikoulutuksessa onkin pitkään, siihen sisältyvässä yhden opintoviikon laajuisessa ravitsemustieteen osiossa käytetty Diabetesliiton ja Leipätiedotus ry:n kustantamaa virallista ravitsemusoppia, jolle ei ole vaihtoehtoa. Vastavirtaa kulkevia tutkijoita ja lääkäreitä on pidetty tärähtäneinä kummajaisina ja vastuuttomina kansankiihottajina.

      Tuloksekkainta terveydenhuoltoa on ennaltaehkäisevä. On harmillista, että julkisuudessa levitetään mm. THL:n toimesta yksipuolista ja perätöntä tietoa ravinnosta ja ravintolisistä aiheuttaen sekaannusta ja turhaa huolta kuluttajien keskuudessa.

      Koululääketieteellä on paikkansa, mutta niin kauan kun ravitsemuksen ja kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ei tunnusteta, ovat koululääketieteen lääkärit melko kyvyttömiä auttamaan ihmisiä lukuisissa eri sairauksissa ja siten tuleekin hoidetuksi vain oireita, eikä potilas parane.

      ”Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi” –Hippokrates

      Viljat ja/tai maitotuotteet pois vähintään 4 viikoksi. Kokeile miten vaikuttaa. Voi olla, että kummatkaan ei sovi.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm


      Uuden tutkimuksen mukaan runsas D-vitamiini helpottaa astmaa. Se esimerkiksi parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta.
      http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=0546887


      Astman oireet lievenevät ja infektiot jäävät pois. Nyt uudet tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että D-vitamiinilisä on todella tarpeen sekä lapsi- että aikuispotilaille. Mitä enemmän veressä on D-vitamiinia, sitä lievemmät ovat oireet ja sitä paremmin lääkitys auttaa, kertoivat amerikkalaisen National Jewish Health -instituutin tutkijat viime viikolla American Academy of Allergy, Asthma, and Immunology -kongressissa.
      http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-auttaa-astmassa


      Dear Dr Cannell: D for childhood asthma
      http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/16/dear-dr-cannell-d-for-childhood-asthma/

      1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 ng/ml = 25 nmol/L

      50 ng/ml = 125 nmol/L


      Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      On useampia tutkimuksia, joiden mukaan Omega-3 rasvahapot ja D-vitamiini voivat ehkäistä ja lievittää astman oireita.

      Kortikosteroideilla hoidetuilla astmaa sairastavilla lapsilla D-vitamiinin puute näyttäisi liittyvän luuston huonoon mineralisoitumiseen. Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 780:tä iältään 5 - 12-vuotiasta astmaa sairastavaa lasta yli neljän vuoden ajan. Seerumin D-vitamiinipitoisuus mitattiin kertaalleen tutkimuksen alussa. Luustontiheyttä seurattiin vuosittain DEXA:lla. Kun (pahentuneen) astman hoidossa käytettiin myös suun kautta otettavia kortikosteroideja, osoittautui luun mineralisoituminen sitä heikommaksi, mitä useamman kortikosteroidikuurin lapset olivat saaneet. Tämä kortikosteroidiannokseen liittyvä vaikutus ilmeni erityisesti pojilla, joilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat pienet. (Tse SM ym. J Allergy Clin Immunol 2012;130:53)


      "Astmaa sairastavat lapset, joiden veressä on D-vitamiinia alle 75 nmol/l, ovat alttiita pahoille astmakohtauksille, ilmenee Pittsburghin lastensairaalan tutkimuksesta. Yhdysvaltain terveysvirasto (National Institutes of Health, NIH) rahoitti tätä tutkimusta, joka tehtiin San Juanissa, Puerto Ricon pääkaupungissa, leveysasteella 18, jossa aurinko paistaa paljon ja korkealta. Tiedot tukevat muita tutkimuksia ja käytännön kokemuksia astman D-vitamiinihoidosta. Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) tulisi mitata ja nostaa 125–150 nmoliin/l. Siihen voidaan tarvita D-vitamiinia 100–150 mikrogrammaa päivässä."
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2395

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1733
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1116
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      204
      806
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      775
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe