Oon alottanut tän siis jo pienenä....
Eli mä osaan ohjata mun unia, eli mietin vain henkilöt ja taustan, ja lähden mielikuvituksen avulla liikuttaa niitä, miten haluan. (joskus näin toimii hereilläkin, toimii ikään kuin haaveiluna, mutta tämä kestää joskus koko yön)
Siis tää kuulostaa tosi sairaalta ja mua vähän nolottaa jopa kertoo tätä... eli siis ku osaan ohjata niitä unia, niin jo ihan pienenä 3-4v. katoin kun mun isoveli pelasi semmosta Rayman peliä (sotapeli) ja otin siitä pelistä taustat mun uniini ja jätin kaikki pahikset uneeni myös... Ja tä on se sairas juttu... Pistin siihen uneen myös itteni ja ohjasin ne "pahikset" hakkamaan mua. Ja se sama jatkus joka yö. Joka kerta ne kidutti mua, hakkas tai muuta... tosi outoa, sillä mä nautin siitä... ja se jatkuu osittain vieläkin..noin 11vuotta myöhemmin.
Ja jo pienenä mä ripustin sammosia bellville ukkeleita ( legoja ) meijän kirjahyllylle. Ne oli siis hirtettyinä siellä. Tein niin kaikille mun leluille.
Siis mä leikkisin usein yksin... Ja mä tykkäsin kauheesti barbeista ja se miten mä leikkisin niilä... Mä leikkisin, et ne toiset barbit hakkaa sitä yhtä ja mikä kauheinta... mä kuvittelin, et se barbi jota ne muut hakkaa.. oon mää.
Sitäkin jatkuu vähän vieläkin... mä siis leikin vieläkin ja elän vähän niinku unissani.. pakenen totuutta..... en pääse siitä irti
mutta mä en tiedä pitäiskö tää ottaa esille seuraavalla psykiatria käynnillä?
Onko tää sairasta?
vastatkaa pian! p.s oon siis 15v. tyttö
Eli mä osaan ohjata mun unia, eli mietin vain henkilöt ja taustan, ja lähden mielikuvituksen avulla liikuttaa niitä, miten haluan. (joskus näin toimii hereilläkin, toimii ikään kuin haaveiluna, mutta tämä kestää joskus koko yön)
Siis tää kuulostaa tosi sairaalta ja mua vähän nolottaa jopa kertoo tätä... eli siis ku osaan ohjata niitä unia, niin jo ihan pienenä 3-4v. katoin kun mun isoveli pelasi semmosta Rayman peliä (sotapeli) ja otin siitä pelistä taustat mun uniini ja jätin kaikki pahikset uneeni myös... Ja tä on se sairas juttu... Pistin siihen uneen myös itteni ja ohjasin ne "pahikset" hakkamaan mua. Ja se sama jatkus joka yö. Joka kerta ne kidutti mua, hakkas tai muuta... tosi outoa, sillä mä nautin siitä... ja se jatkuu osittain vieläkin..noin 11vuotta myöhemmin.
Ja jo pienenä mä ripustin sammosia bellville ukkeleita ( legoja ) meijän kirjahyllylle. Ne oli siis hirtettyinä siellä. Tein niin kaikille mun leluille.
Siis mä leikkisin usein yksin... Ja mä tykkäsin kauheesti barbeista ja se miten mä leikkisin niilä... Mä leikkisin, et ne toiset barbit hakkaa sitä yhtä ja mikä kauheinta... mä kuvittelin, et se barbi jota ne muut hakkaa.. oon mää.
Sitäkin jatkuu vähän vieläkin... mä siis leikin vieläkin ja elän vähän niinku unissani.. pakenen totuutta..... en pääse siitä irti
mutta mä en tiedä pitäiskö tää ottaa esille seuraavalla psykiatria käynnillä?
Onko tää sairasta?
vastatkaa pian! p.s oon siis 15v. tyttö
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sinun pitää puhua tuosta psykiatrille. Vaikuttaa sett oelt henkilö, jolla jää helposti roolit päälle. Eroon tuollaisesta pitää pyrkiä, koska voit sairastua Ktäysin.
Massapostitus on kiellettyä,