En itke koskaan, enkä osaa näyttää tunteitani. En oikeastaan edes tunne paljoa mitään. Mua pidetään kylmänä ihmisenä kun harvoin säälin ketään.
Ennen kun aloin syömään masennuslääkkeitä, pystyin kyllä itkemään ja tuntemaan paremmin. En ole kohta vuoteen niitä syönyt, muttei tunteet ole tullut takaisin. Ihan kuin eläisin jossain kuplassa, tai jossain unessa. Kaikki tuntuu etäiseltä, ei ole ystäviä eikä poikaystäväkään tiedä mitä päässäni liikkuu.
Ei tästä selityksestä varmaan mitään tajua, mutten saa elämästä oikein mitään irti kun en tunne asioita. En jaksa aina edes rakastaa poikaystävääni, enkä ole hellyydenkipeä koskaan.
Ennen kun aloin syömään masennuslääkkeitä, pystyin kyllä itkemään ja tuntemaan paremmin. En ole kohta vuoteen niitä syönyt, muttei tunteet ole tullut takaisin. Ihan kuin eläisin jossain kuplassa, tai jossain unessa. Kaikki tuntuu etäiseltä, ei ole ystäviä eikä poikaystäväkään tiedä mitä päässäni liikkuu.
Ei tästä selityksestä varmaan mitään tajua, mutten saa elämästä oikein mitään irti kun en tunne asioita. En jaksa aina edes rakastaa poikaystävääni, enkä ole hellyydenkipeä koskaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä mä luulen että tajusin kirjoituksesi vaikka epäilit. Mulla oli samaa tunteiden kylmyyttä ja niiden olemattomuutta kun oli eri lääkkeet kuin nyt, ja näilläkin lääkkeillä jonkin verran mutta annoksia on vuosien myötä laskettu... Hankala tilanne kyllä kun et ole vuoteen ottanut niitä lääkkeitä ja silti tilanne ei ole parantunut. Voiko psyykelääkkeet aiheuttaa pysyvää tunnekylmyyttä? *pohtii ääneen*
Mitä jos kokeilisit stimuloida aistejasi. Luonto on aika kaunis ja vihreä tällä hetkellä, jos kävisit pitkällä luontokävelyllä, sitten vaikka laittaisitte sen poikakaverin kanssa hyvän kynttiläillallisen ja katsoisitte jonkun tunteikkaan mutta hyväntuulisen elokuvan?
Ei kaikki itke ja ovat kuitenkin empaattisia.Kerrot, että sinulla on vuosi mennyt näin, tunteettomana. Et ole sisimmässäsi tuneeton. Monenet lääkkeet aiheuttavat tunteettommuutta. Tulee mieleen teoria, että olet oppinut pitämään itsesi noin koossa. Oletko sittenkään vielä parantunut?. Älä huolestu ja vaivaa päätäsi tositen sanomilla. Eiköhän ne tunteetkin vielä esille tule. Pätäiskö sinut jutella ja pohtia asioita joissa olet aikaisemmin herkistynyt. Väkisin ei kannata tunteitaan käynnistellä.
Et ole kylmä vaan tunteettomuus on nyt väliaikainen tila.
Itsellä samoja ongelmia. Tunteet latistuneet, johtuen todennäköisesti ns. traumasta. Pelot ja ahdistus kävi niin voimakkaaksi, että lopulta naksahti päässä ja meni ne pahimmat pelot, mutta myös parhaimmat tunteet. Jokin psyyken suojelumekanismi kaiketi.
Muistakin ongelmista johtuen ,koen itseni usein enemmän tai vähemmän robotiksi. No, onneksi minulla on ymmärtävä tyttöystävä, joka on sanonut, että kelpaan tällaisenäkin, eikä erota vaikkei tunteeni ikinä palautuisikaan terveiksi. Jos pystyt niin koita kertoa noista asioista poikaystävällesi. Jos hän ymmärtää tai edes yrittää ymmärtää, niin sekin varmasti jo helpottaisi oloasi.
Itse pidin(vieläkin jossain määrin) itseäni kauheana ihmisenä, kun en ollut kauhean empaattinen yms. mutta nykyään ajattelen enemmänkin, että olen sairas eikä se minun syyni ole ja että teot ovat enemmän kuin tunteet.
Kylmä ihminen, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, minulle kävi täsmälleen samoin. Mitä masennuslääkettä käytit? Itse käytin sertralinia, säännöllisen epäsäännöllisesti, muutaman vuoden. Se vaan ei sopinut mulle, tuli puutunut olo, mutta painostivat käyttämään niin kovasti.
Nyt en ole tuntenut mitään reiluun puoleen vuoteen lopettamisen jälkeen. Jos jaksaisin tuntea raivoa (muutakin kuin tällaista flegmaattista ja tukahdutettua) niin en viitsi sanoa mitä tekisi mieli tehdä niille lääkkeitä määrääville puoskareille joiden mukaan "ei ole sellaisia sivuvaikutuksia".
Tai ehkä sitten voidaan katsoa että hoito on kohdallani onnistunut. Kyllähän nimittäin pystyn nauramaan asioille, mutta niin tein silloinkin kun olin papereiden mukaan masentunut. Nyt en kuitenkaan pysty enää tuntemaan
surua, on vaan sellanen lammasmainen olo. Välillä tuntuu kuin ymmärtämyksessäkin olisi jotain vikaa kun selkäydinreaktio jää uupumaan.
Sinähän olet parhaillaan tilassa johon nykyisen psykiatrisen suosituksen mukaan pitää pyrkiä.. tunteet ovat merkki kaksisuuntaisuudesta ja Se onkin jo niin paha sairaus, että sillä joutuu ennenaikaiselle eläkkeelle.
Minä uskoin pari vuotta sitten psykiatrin vakuutteluja siitä miten sairas olenkaan henkisesti, kun en edes tuntenut olevani sairas. Pelästyin tuota psykiatrin lausuntoa niin, että olin valmis tekemään mitä vain etten enää olisi sairaudentunnoton mielisairas. Aloitin psykiatrin suosituksesta seroquel prolong lääkkeen annoksella 800mg vrk.
Jos en ollut sairas niin seron aikana sellaiseksi tulin. Ajatukseni hävisivät, kiinnostus elämää kohtaan katosi ja,mielessä itsemurha. Pari kolme kuukautta lääkettä söin ja lopetin lääkkeen omalla luvalla.
Tuosta lopetuksesta on aikaa vuosi, ilon ja onnen tunteita en tunne. Jäljellä vain pelko, masennus ja suru. En nouse tästä suosta vaikka kuinka ajattelisin hyviä asioita. Aivan kuin päästäni olisi jonkinlainen mielihyvän keskus kuollut.
Elämä tuntuu selviytymisleiriltä, kidutukselta, päättymättömältä painajaiselta. En jaksa kauan, tämä vuosia kestänyt tuska tappaa minut. Joka aamu herään ahdistukseen, etovaan oloon joka lamaannuttaa minut.
Vaikka olin masennut pahasti ennen seroa, ei elämä tältä tuntunut. Ennen pystyin järjellä ajattelemaan itseni selville vesille, nyt en siihen pysty.
Minut lääkittiin sisältä kuolleeksi, lapseni menettivät äidin psykiatrian hyvien lääkkeiden ansiosta.
Mihin otan yhteyttä, jotta voisin tuoda julki kokemani henkisen raiskauksen? Vai onko psykiatria sellaista alaa että valitukset ovat yhtä hyödyttömiä kuin alan lääkkeetkin?
Otan osaa ja toivotan voimia jaksamiseen. Tarinasi on niin kovin tuttu ja kohtalontovereitasi tuhansia ja tuhansia.
Psykiatrian lääkkeiksi kutsumat hermo- ja solumyrkyt tulisi vetää markkinoilla viipymättä. Liian moni ihminen on menettänyt jo terveytensä, elämänsä tai koko henkensä psykiatrian harjoittaman törkeän kemiallisen pahoinpitelyn seurauksena. Ongelmana on, että niin yhdysvaltain FDA kuin mitä todennäköisimmin myös Suomen Fimeakin ovat täysin lääketeollisuuden talutusnuorassa. Näin ollen muutoksia on turha odottaa, kunnes korruptio on saatu raivattu pois näistä viranomaiselimistä.
Eikö sinulla ole minkäänlaista - ja hyväänhän kannattaa tietysti tähdätä - terapiaa tällä hetkellä?
Lopeta Seronil -lääkkeen käyttö. Seronil tappaa tunteet ja sinut ahdistuneeksi ja vaaralliseksi. Itsellesi ja muille.
Onko niitä masennuksen takana olleita/olevia ajatuksia, tunteita, kokemuksia käsitelty juuri lainkaan? En ymmärrä, että pelkkää lääkitystä ja viiden minuutin kuulumistenkyselyjä vain harrastellaan, syystä tai toisesta.
Ei ole käsitelty, tuntuu ettei kukaan edes tajua että asioita vois käsitellä. Kaikki vaan sanoo ''mitä sitä menneitä muistelemaan, katso tulevaisuuteen''
Voisit vastata, että sinusta tuntuu välinpitämättömältä tuollainen suhtautuminen,
että kommentti väheksyy kokemaasi ja että sinäkään et pysty tällöin olemaan kovin vastaanottavainen. Näin jälkeenpäin aatellen mun olisi ainakin pitänyt sanoa tuo.
Lopeta ehdottomasti kaikki masennuslääkkeet, jotta vältyt suuremmalta tuholta. Kaikki mielialalääkkeet latistavat tunnemaailman ja osalle tämä ongelma jää pysyväksi, jolloin puhutaan pysyvistä aivovaurioista. Kaikki psykoaktiiviset aineet heroiinista, LSD:hen ja SSRI:hin toimivat aiheuttamalla aivoissa epänormaaleja tiloja ja sekoittamalla aivotoimintoja. Huom! Tämä ei ole liioittelua tai peloittelua, kuten moni valitettavasti luulee, vaan todellinen varoitus näiden aineiden vaarallisuudesta! Liian moni joutuu toteamaan tuhon itse, kun on jo liian myöhäistä. Muista tehdä lopettaminen hitaasti annosta vähentämällä, sillä ei myös SSRI-vieroitus voi olla hengenvaarallinen väärin tehtynä. Tästäkään ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä psykiatrisi osaa sinua edes varoittaa!
Jos haluat voit tutustua mielialalääkkeiden vaarallisuuteen ja sekä myös edessä olevaan vieroitukseen kirjallisuuden ja tutkimustiedon avulla. Esimerkiksi Peter R. Bregginin kirjallisuus on korvaamattoman arvokasta näiden asioiden ymmärtämisessä. Samoin suosittelen lukemaan Joanna Moncrieffin kirjan The Myth of The Chemical Cure. Hän kertoo millä periaatteella mielialalääkkeitä tulisi oikeasti käyttää sekä miksi nykypsykiatrissa käyttö on täysin väärällä polulla.
...sillä myös SSRI-vieroitus voi olla hengenvaarallinen väärin tehtynä.
Ihan keskusteluterapiaan sinun kannattaa varmaan suunnata ja valkata sinulle sopiva terapeutti, joka oikeasti kuuntelee. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että olet valmis avautumaan, kun tilaisuus annetaan.
yritä hoitaa käpyrauhasesi kuntoon.
terve järki joskus voisi auttaa, onko oppinut jotain esim. lapsuudenkodissaan väärin, kun väistämättä kuitenkin saa vaikutteita. jos vaikka vanhemmat jotenkin viestineet epäterveesti tms . ainahan voi yrittää katkaista tällaisia sukurasitteita