Kirjoitan nyt tänne kun ahdistaa taas niin paljon että pakko johonkin purkaa. Ongelmani on siis ulkonäköni, jota mietin jatkuvasti ja se ahdistaa.. Mistähän aloittaisin, no, olin jo pienenä sellainen että kaikkien kaverieni piti palvoa minua ja sanoa että olen kaunein ketä he ovat nähneet.. Jos he sanoivat jotain muuta, suutuin niin paljon että jaksoin kiukutella vaikka kuinka kauan ja olin todella kauan loukkaantunut. Toivoin myös aina että kaverini ostavat rumempia vaatteita mitä minulla tai ehdotin heille jotain rumia hiustyylejä muka tosi upeina. Olin siis ihan kamala. Teini ikään päästyäni aloin meikata todella paljon ja käytin ylipaljastavia vaatteita ja nautin kun sain miehiltä paljon huomiota. En voinut (enkä voi vieläkään) lähteä koskaan ulos ilman meikkiä, tai vaikka olisin ollut yksin kotona koko päivän niin olin silti pakkelit naamassa. Aloin 15-vuotiaana seurustella tulevan lapseni isän kanssa. Hän alusta asti petti minua paljon ja vertaili exäänsä. Pettämiset tulivat ilmi vasta kun olin jo raskaana. Raskausaikana meille tuli paljon riitaa pornosta ja se jatkui kun lapsi oli jo syntynyt. Vertasin itseäni porno näyttelijöihin ja tunsin itseni maailman epäseksikkäimmäksi ja rumimmaksi, välillä suorastaan vihasin itseäni ja olisin halunnut vaan irtaantua kehostani joka ällötti minua niin paljon. En siis ole koskaan ollut lihava, vaan suht hoikka ja minulla on d-kupin rinnat, jotka tietenkin imetyksen jäljiltä alkoivat roikkua joka aiheutti paljon lisää ahdistusta. Lopulta erosimme kun tuli lisää pettämisiä ilmi. Itsetuntoni, joka aina oli ollut huono, oli romuttunut ihan olemattomiin. Aloin myöhemmin seurustella uuden miehen kanssa joka kehui ja ylisti minut maasta taivaisiin ja alkoi tuntua että ehkä saankin itsetuntoni nousemaan ja lopetan vihdoin liian stressaamisen. Mutta sitten tämäkin mies petti. Ja erosimme. Nyt olen miettinyt, vaikka köyhä olenkin, silikoneja ja ainakin nenäleikkausta, ja samaan aikaan minulla on todella huono omatunto kun en osaa olla tyytyväinen siihen minkälaiseksi minut on luotu, ja kun murehdin niin turhanpäiväistä asiaa kun ulkonäkö vaikka maailma on täynnä paljon isompia asioita ja ongelmia :( Se saa oloni vielä pahemmaksi koska tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi, mutta silti aina kun näen itsestäni jonkun ruman kuvan tai katselen kauniiden naisten kuvia niin epätoivo iskee ja tekee mieli vaan repiä tämä ruma naama irti kun en kestä :( vihaan etenkin nenääni ja kasvojeni muotoa, haluaisin sirommat ja söpömmät kasvot.. Inhottaa olla näin epäaito, käytän värillisiä piilolinssejä vaikken näköni vuoksi tarvitsisi, hiustenpidennykset, ripsipidennykset, kilo meikkiä ja tekorusketus. Tämä on ihan hullua:'( näytän mielestäni kauniilta ainoastaan kun olen täysin laittautunut ja hiukset ovat tasantarkkaan niinkun olen ne asettanut peilin edessä. Ja kun menen ulos niin pieni tuulikin saattaa jo tehdä minulle ahdistavan olon kun hiukset eivät pysy juuri siten miten ne olin asetellut. Tämän viestin jälkeen on varmaan turha odottaa mitään järkeviä vastauksia koska kuulostan niin idoootilta mutta haluaisin tietää onko kenelläkään mitään samanlaisia tuntemuksia ja onko joku päässyt tällaisesta eroon?
ulkonäkö ahdistus
minnuska899
2259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Turhalta ja tyhjältä tuo kieltämättä tuntuu, mutta se on sinulle elämän tärkeä kysymys. Jos ei joku ymmärrä niin sinulle on tärkeä, että sait purkaa pahaa oloa ja tyytymättömyyttä, jota sisimässäsi koet.
Olla ulkoisesti kaunis ja päihittää siinä vielä toiset on tullut sinulle keinoksi toidistaa itsellesi ja toisille, että olet ainutlaatuinen yksilö ja tosita sinunlaista ei ole olemassa. Mikäli lähdet parantelemaan vain ulkokuorta niin sillä tiellä ei tule loppua ja korjattavaa riittää. Kuitenkaan et koskaan tule tyytyväiseksi ja puhumattakaan kun ikää tulee lisää ja lisää.
Syy ongelmaasi on aivan muualla kuin ulkokuoressa ja sen sinä itsekkin hyvin tiedät, mutta et voi tällä hetkellä tuntemuksillesi mitään.
Vuodatus saattaa tuntua sairaan itsekkäältä jonkun mielestä, mutta ei se sitä ole. Et sinä halua silti toisille pahaa.
Sinun pitäisi eheytyä sisäisesti jotta ymmärtäisit olevasi ihan arvokas ja ihminen sellaisenaan. Vaarana on että asenteesi vaikuttaa myös lapsesi hyvinvointiin. Apua tarvitset. Jospa päätät satsata hekiseen hyvinvointiin toisella tavalla kuin kauneusleikkauksilla.
Tervehdys.
-eräs ei kovin kaunis- .. kiteytit monta tosiasiaa sanoiksi sulavasti.