Kotihommat

Miten teillä sujuu kotihommat lasten kanssa ja meneekö teillä viikoittain kuinka paljon niihin aikaa? Ja onko vinkkejä kotitöiden sujuvuuteen? Itselle tulee mieleen ainakin, että mahdollisimman vähän tavaraa, jota joutuu siirtelemäään.

Itsellä eniten aikaa menee imurointiin n. 1 1/2 h. Olen huolellinen ja joudun siirtelemään tavaroita lattioilta ja pari sohvaa ym.. Välillä sujuu ihan ok ja lapsikin auttaa keräilemään leluja. Mutta joskus sitten kaipaa huomioitani, eikä tykkää yhtään kun siivoan. Sammuttaa imuria jatkuvasti ja kiskoo tavaroita kaapista, heittelee juuri keräämäni lelut ympäriinsä jne. Silloin kyllä aikaa tuhrautuu enemmän ja voi olla, että joutuu välillä vaippaakin vaihtamaan. Ehkä vika on kasvatuksessani, kun en saa lasta kuriin. Mutta toisaalta onhan se pitkä aika lapselle ja alkaa tympääntymään.

Olen ajatellut, että 1 krt/vko riittää, mutta toisaalta keittiö ja eteinen kaipaa useammin imurointia ja tuntuu että viikossa ehtii kyllä pölypalleroitakin ilmaantua yhteen kerrokseen (toisessa kerroksessa menee kauemmin). Kosteallakin pitäisi joskus pyyhkäistä.

Käyn töissä ja ehkä parempi olisi jättää imurointi viikonlopulle kun viikolla töiden jälkeen imuroida. Toisaalta on kaupassa käyntiä ym. Voisihan sitä palkata siivoojankin.
4115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

meidän pelastaja on semmonen johdoton varsi-imuri,voi olla vaikka koko ajan esillä ja käyttää tarvittaessa pitkin päivää:-)ja yleensä niistä saa irottettua sen rikkaimuri osan vaikka esim.sohvan imurointiin jos siellä muruja..riittää perusteellinen imurointi harvemmin ku kerta viikkoon,ainaki meillä:-)

Äänestä
  • Täytyy hankkia sellainen! Meillä oli joskus joku sellainen ihan pieni rikkaimuri, sillä ei oikein tehnyt mitään.

    Äänestä

Meillä käy siivooja kerran viikossa 39 e/h, ei kovin kallista, kun aattelee että se on omaa vapaa aikaa lisäävää.

Äänestä

Nykyään on tosi hyviä rikkaimureita. Matoista lähtee pöly ja roskat jopa paremmin kuin isolla imurilla. On sellainen harjas, johon tarttuu pöly paksunkin maton uumenista. Tosin imurointiaika on rajoitettu siihen 20min. Meillä 5-vuotiaskin innostuu sillä välillä imuroimaan ihan itse, kun on niin pieni ja kevyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huushollari kirjoitti:

Miten teillä sujuu kotihommat lasten kanssa ja meneekö teillä viikoittain kuinka paljon niihin aikaa? Ja onko vinkkejä kotitöiden sujuvuuteen? Itselle tulee mieleen ainakin, että mahdollisimman vähän tavaraa, jota joutuu siirtelemäään.

Itsellä eniten aikaa menee imurointiin n. 1 1/2 h. Olen huolellinen ja joudun siirtelemään tavaroita lattioilta ja pari sohvaa ym.. Välillä sujuu ihan ok ja lapsikin auttaa keräilemään leluja. Mutta joskus sitten kaipaa huomioitani, eikä tykkää yhtään kun siivoan. Sammuttaa imuria jatkuvasti ja kiskoo tavaroita kaapista, heittelee juuri keräämäni lelut ympäriinsä jne. Silloin kyllä aikaa tuhrautuu enemmän ja voi olla, että joutuu välillä vaippaakin vaihtamaan. Ehkä vika on kasvatuksessani, kun en saa lasta kuriin. Mutta toisaalta onhan se pitkä aika lapselle ja alkaa tympääntymään.

Olen ajatellut, että 1 krt/vko riittää, mutta toisaalta keittiö ja eteinen kaipaa useammin imurointia ja tuntuu että viikossa ehtii kyllä pölypalleroitakin ilmaantua yhteen kerrokseen (toisessa kerroksessa menee kauemmin). Kosteallakin pitäisi joskus pyyhkäistä.

Käyn töissä ja ehkä parempi olisi jättää imurointi viikonlopulle kun viikolla töiden jälkeen imuroida. Toisaalta on kaupassa käyntiä ym. Voisihan sitä palkata siivoojankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu