Pääsin juuri Jyväskylän kauppikseen ja aloitan opintoni syksyllä. Pääaineeksi ajattelin laskentatoimea. Sivuaineena kiinnostaisi yritysjuridiikka, mutta sitä ei voi opiskella Jyväskylässä, mutta kauppaoikeutta voi. Onko noilla mitään tekemistä keskenään?
Onko tietojärjestelmätieteestä sivuaineena mitään käytännön hyötyä?
Onko tietojärjestelmätieteestä sivuaineena mitään käytännön hyötyä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelen lukemaan opinto-oppaan, sieltä saa aika hyvän yleiskuvan yliopistolla tarjottavista kursseista. Tosin tulet myös ensimmäisen vuoden lopulla tekemään HOPSin (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ihan avun kanssa, joten sieltäkin varmasti neuvoja on tulossa.
kauppaoikeus = yritysjuridiikka.
suosittelen ehdottomasti kauppaoikeutta, se on tärkein laskentatoimen sivuaine, etenkin ulkoisen laskentatoimen eli kirjanpidon ja tilintarkastuksen jne rinnalle.
tietojärjestelmätiede tukee mm. esim jotain SAP-konsultin hommia.
taloustiede (ent. kansantaloustiede) ja rahoitus myös hyviä.
Sisäseen laskikseen puolestaan esimerkiksi business technology tai joku muu tuotantotaloutta vastaava voisi olla hyvä. Tällöin tulisi sekä luvut että tuotantoprosessit tutuksi teorian puolesta.