kaksosmaha

Sellasta tässä kyselisin teiltä viisaammilta, kun olen rv7 ja maha tuntuu olevan jo aika iso, piilottaminen vaikeaa, kaksosten mahdollisuus minullakin on sillä äitini äiti on kaksonen ja olen kuullut että äidin puolelta joka toinen sukupolvi voipi saada.. mutta kysymys siis kuuluu teille jotka kaksoset olette saaneet että voiko noilla viikoilla jo muka maha näkyä jos siellä ois kaksoset? Jos ei niin milloin teillä on alkanut näkymään? Ultra vasta rv12 ja eka neuvola vasta viikon päästä, eli en siis olesanut varmuutta että siellä edes mitään on mutta kunhan ajattelin kysäistä, kun tuo mahan piilottelu alkaa olla jo ongelma eikä kellekkään vielä olla kerrottu raskaudesta:)
2430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Raskausviikolla 7 sikiä on vasta reilun sentin mittainen, joten se ei paljon mihinkään näy oli niitä yks tai vaikka kolme. Ensimmäisen raskauden aikana maha ei taatusti ole tuossa vaiheessa vielä kasvanut oikeastaan yhtään jos et ole lihonnut. Useamman raskauden kohdalla vatsalihakset ovat ekä jo valmiksi venynneet joten alkaa pömpöttää aiemmin ja sekään ei ole varmaa. Kaksosmaha kyllä kasvaa isommaksi yleensä kuin yksöis mutta ei ihan vielä tuossa vaiheessa.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi!:) ilmeisesti tämä sitten johtuu vaan siitä turvotuksesta vaan.. ja vaa'alla käyntikin voisi tehdä terää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksosetko? kirjoitti:

Sellasta tässä kyselisin teiltä viisaammilta, kun olen rv7 ja maha tuntuu olevan jo aika iso, piilottaminen vaikeaa, kaksosten mahdollisuus minullakin on sillä äitini äiti on kaksonen ja olen kuullut että äidin puolelta joka toinen sukupolvi voipi saada.. mutta kysymys siis kuuluu teille jotka kaksoset olette saaneet että voiko noilla viikoilla jo muka maha näkyä jos siellä ois kaksoset? Jos ei niin milloin teillä on alkanut näkymään? Ultra vasta rv12 ja eka neuvola vasta viikon päästä, eli en siis olesanut varmuutta että siellä edes mitään on mutta kunhan ajattelin kysäistä, kun tuo mahan piilottelu alkaa olla jo ongelma eikä kellekkään vielä olla kerrottu raskaudesta:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu