Epäonnistunut kasvatuksessa

Varpaillaan oleva

Ensiksi, en ole porvoosta tuleva provoilija.

Tulin raskaaksi 20 vuotiaana ja luulen että olen tehnyt huonon valinnan pitäessäni esikoiseni. Eihän kaikkia ole edes luotu äidiksi!!

Minua ahdisti tuolloin suunnattomasti ajatus, että jos antaisin lapseni adoptioon, todennäköisesti joskus 15vuoden päästä kävelisin kaupungilla ja näkisin nuorisojoukon ryyppäämässä. Joku noista nuoristakun voisi olla minun synnyttämä lapseni. Abortti taas tuntui pahalta. Olisin siihenkin varmasti pystynyt jos olisin vain tsempannut itseni että lapsen saattaa olla parempi olla kuollut, mutta olin itsekäs ja päätin yrittää pitää lapseni.

Mitä huomasinkaan kun tyttäreni oli 15vuotias. Hän on juomassa ja tupakoimassa kaupungilla. Pelkäsin saman tapahtuvan, jos annan hänet adoptioon ja hän ei saakaan hyvää perhettä. Hän syntyi minun lapsekseni ja epäonnistuin kasvatuksessa täydellisesti.

Mitä tein väärin?

En vain voi käsittää. Nyt hän on 17 vuotias ja pelkään että hän vielä tulee raskaaksi, käyttää huumeita jonakin päivänä tms. Koulu on hänelle aina ollut helppoa ja on hyvät arvosanat, meni lukioon ja pärjännyt sielläkin loistavasti. Kotona tekee kotityöt, mutta kun on kaikki pakollinen ja ei-pakollinen kotona tehty, niin lähtee kavereiden matkaan.

1. Hän harrastaa seksiä ja se on minusta niiin väärin että hänen kaltainen upea, älykäs naisenalku jakelee itseään muille kuin mitäkin.. Hän aloitti seksielämänsä tietääkseni jo 14vuotiaana. Minun neitsyys meni 15vuotiaana, ymmärrän siis seksin, muttakun tyttärelläni on useita seksikumppaneita ollut jo PARIN VUODEN AJAN.

2. Kaveripiirit ovat mitä ovat. Ylä-aste ajoilla oli tupakan polttajia ym, mutta kun suurinosa näistä ei lähtenyt lukioon kuten tyttäreni, tyttäreni sai uusia KUNNON KAVEREITA. Mutta ne yläasteen nuuskapojat ja jakorasiatytöt ovat säilyneet ja heidän kanssaan tyttäreni viettää aikaa viikonloppuisin.

3. Tupakka ja alkoholi, lähinnä tuo alkoholi. On jäänyt kiinni tupakanpoltosta koulussa, tosin ei enää lukiossa, ei minusta polta enää mitän, mutta alkoholivarastot löytyi hänen huoneestaan (etsin pyykkejä pestäväksi.)

Olen miettinyt onko kaikki saanut alkunsa siitä kun erosin tyttäreni isästä. Kun päätin pitää lapsen silloin 20vuotiaana, menimme naimisiin saman miehen kanssa 4vuoden kuluttua, mutta erosimme tyttären ollessa 11v ja kaikki tupakanpoltot alkoivat kun menin tytön ollessa 14v naimisiin uuden miehen kanssa ja muutimme miehen kanssa yhteen. Talossamme on nyt siis tyttäreni lisäksi mieheni edellisestä suhteesta jäänyt 11v poika.

Parina viime vuonna tyttäreni on käynyt ja viettänyt paljon aikaa isänsä ja hänen naisystävän mökillä. Kuulemma siellä on joku naapurinpoika, jonka kanssa viettää aikaa JA EN TODELLAKAAN SAA TEHTYÄ ASIALLE MITÄÄN! Olen sanonut että meidän tyttäremme ei saa viettää aikaa kohta kenenkään kanssa, mutta ei onnistu. Pelkään että hän tulee raskaaksi ja pari kertaa olenkin jo epäillytkin asiaa. Tälläkin hetkellä pelkään tuota, sillä hän on ostanut löysempiä vaatteita eikä ole käynyt ryypiskelemässä. Tai sitten hän ottanut opikseen ja alkanut aikuistumaan.

Mutta, haluaisin jonkinlaista apua tilanteeseen. Olen koko ajan varpaillani että mitä jos Mitä jos jotain tapahtuukin? Olen niin väsynyt kaikkeen. Pelkään että pilaan miehenikin pojan omilla murheillani.

0

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        64
        3315
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        43
        3137
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        43
        2518
      4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        2468
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1933
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        27
        1830
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1626
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        85
        1445
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1310
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        82
        1169
      Aihe