Paras sauna on musta sauna.

-Mustamaalaan-

Sauna on suomalaisten suosima puheenaihe, josta jokaisella ihmisellä on olemassa ainoa oikea mielipide. Tässä minun oma, ainoa oikea totuuteni: uskon keksineeni syyn siihen, miksi joidenkin saunojen löylyt ovat paremmat kuin toisten.

Paljon väitellään lämmitystavan vaikutuksesta löylyihin. Yleensä sähkösaunaa pidetään huonompana kuin puulämmitteistä. Luulen, että löylyjen laatu ei riipu kiukaan lämmitystavasta, ilmaan muodostuvien ionien laadusta, hapen määrästä tms. syistä. Löyly riippuu saunan sisustuksen väristä.

Ennen vanhaan maalla saunat olivat ulkorakennuksia joiden sisäseinät yleensä siveltiin tervalla puun suojaamiseksi kosteudelta. Lämpö sai tervan kuivumaan kiinni puuhun, joten se ei tahrinut saunojia. Tervattessa saunan sisäväriksi tuli musta. Nekin saunat, joita ei tervattu, mustuivat puulämmityksen synnyttämästä savusta ja noesta. Nykysuuntaus taas on, että saunan sisusta on mahdollisimman VAALEAA puuta.

Mustalla värillä on se ominaisuus, että se imee itseensä kiukaan lämpösäteilyä eikä heijasta sitä takaisin huoneeseen. Näin musta sauna lämpiää kuumenevien SEINIEN kautta, ei kiukaan kautta. Seinien pinta-ala on kiuasta paljon suurempi, joten lämpöä luovuttavat seinät lämmittävät huoneen tasaisesti, hitaasti ja rauhallisesti. Löylystä tulee pehmeä.

Vaalealla puulla laudoitetun saunan seinät taas heijastavat kiukaan löylyn välittömästi takaisin huoneeseen, koska vaalea väri ei ime lämpösäteilyä. Tällöin löylyhuoneessa kimpoilee kiukaan suoraan antamaa lämpöä joka syntyy pieneltä alalta ja on "taittumatonta", terävää, ei pehmeää, koska se ei synny seinien hitaasti lämmetessä.

Tällaisen eron olen havainnut saunottuani mustassa mökkisaunassani ja muissa vanhoissa saunoissa: tumma sauna antaa miellyttävämmän löylyn kuin rivitaloasunnon vaalea sauna.

Nogehizes kylys:

http://www.youtube.com/watch?v=6bP4gRzNfLY

21

1908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkoinen2

      Jos haluat lämpösäteilyä seinistä, niin testaapa nämä.
      Rajaportin sauna Tampereella.
      Kotiharjun sauna Helsingissä.

      Molempien seinät ovat varsin vaaleita. Seinät säteilevät kuitenkin, koska ne ovat betonia. Eli se "juttu" lienee seinän materiaalissa. Monia muitakin asioita on.

      Oma rantasaunani on länsirannalla, ja laineet huuhtovat perustuksia. Sisäpuoli on tummunutta käsittelemätöntä mäntyä. Jatkuvalämmitteinen kiuas. Jos aurinko paistaa, niin se tulee heijastumalla järven pinnan kautta saunaan, jonka järven puoleinen seinä on lasia. Sauna siis kylpee valossa, ja on hyvä!

      Ehkä mustuus ei ole se olennaisin tekijä?

    • heikkotasoinen

      provo

    • On, mutta

      sitä harva tietää.

    • Saunatonttu2

      Mahtavaa!Odotan innolla pääsyä uuteen mustaan rivitalosaunaani,joka käsiteltiin heti valmistuttuaan saunasasulla!On tunnelmallinen pikku sauna,7neliötä täyttä tunnelmaa!!!

    • sitroen.

      Kyllä saa sähkösaunastakin mukavan pehmeät löylyt.
      Älä lämmitä liian kuumaksi. Sitten roiskautat muutaman litran vettä kiukaalle ja menet vasta muutaman minuutin päästä itse sinne. Onpa eri hyvät löylyt!

    • Sydänsauna

      Kiuas on saunan sydän! Paras sauna missä olen saunonut on Sydänsauna.

      • Niinxeon

        Sydän musta ja päässä ... pissiä?

      • Porin.Matti

      • Sydänsauna
        Porin.Matti kirjoitti:

        Sydän "Kiuas kuumentaa ensisijassa löylyhuoneen ilmaa (ja pintoja), ei kiuaskiviä" (https://saunologia.fi/sydamen-asiana-puukiuas/#gref)

        Sydän-kiukaan integroitu vastavirtalämmönvaihdi pyörittää huoneilmaa kiukaan läpi, kuumentaa ensi 70 kg kiuaskiviä ja lämmittää saunaa tasaisesti alas saakka.
        Sydän-kiukaan suuri kivimäärä sitoo runsaasti lämpöä ja vain vähän vettä heittäen 80 - 90 asteisessa saunassa lämpö on tosi pehmeää ja miellyttävää.
        Suosittelen Porin.Matille, niin tiedät miltä tuntuu saunominen kun saunassa kaikki pelittää, paremmasta ei väliä ja tokkopa sitä onkaan.

      • Porin.Matti
        Sydänsauna kirjoitti:

        Liekö se on miellyttävää kun kivet ei kuumene saunomiskuntoon ensinkään, ellei korvenna löylyhuonetta toistasataa-asteiseksi, kuten tossa linkatussa artikkelissa sanotaan. Tällä logiikalla siis hyvä peltikamina tai kunnon kokoinen kuumailmapuhallin olisi paras kiuas? Nooh..voisi kai sitä niinkin saunoa mutta enpä tiijä...

      • MarinPotti

        Vissiin käsitetty koko saunankiukaan idea täysin takaperoisesti. Ei monet diggaa samoin toimivia sähkösaunojakaan missä ilma lämmitetään vastuksilla tuliseksi ja nahka palaa lauteiden ja seinien kuumuudessa.

      • Anonyymi
        Porin.Matti kirjoitti:

        Sydän "Kiuas kuumentaa ensisijassa löylyhuoneen ilmaa (ja pintoja), ei kiuaskiviä" (https://saunologia.fi/sydamen-asiana-puukiuas/#gref)

        Sydän-kiuas on markkinoiden ainoa kiuas jossa on integroitu lämmönvaihdin, jonka kiertoilma huuhtoo lämmönvaihtopintoja, kuumentaa ensin kiuaskiviä ja lämmittää löylyhuoneen konvektiona alas saakka. Torolleille selväksi, muista poiketen, Sydän-kiukaan asiakaspalautteen ovat oma juttunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testatusti Sydän-kiuas on tuoteturvallisin jatkuvalämmitteinen puukiuas.
        Kuopion mittausraportin tuloksia on verrattu Tulisijojen Ecodesign direktiiviin ja rakennustuotedirektiiviin. Savukaasujen keskilämpötila 260 °C, maksimi 330 °C ja hyötysuhteeksi saatiin huimat 78,2 %. Sydän-kiukaan pienhiukkaspitoisuudet alittavat vertailussa Tulisijojen Ecodesign direktiiviin ja rakennustuotedirektiiviin raja-arvon <(40 mg/m³ ). Tällä hetkellä Sydän-kiuas on ainoa maailmanlaajuisen ilmastonmuutostavoitteiden mukainen, vähiten ympäristöpäästöjä tuottava, paloturvallisin ja energiataloudellisin jatkuvalämmitteisen saunan puukiuas.

        patologinen valehtelija

    • niinminustakin

      Mustakin sauna on paras.

      • heittihuulen

        Putosin lauteilta ja vihta meni väärään kurkkuun, vaikka en ollut edes saunassa ja vasta se on prkl.

    • Anonyymi

      Musta paras sauna on hirsisauna

    • Anonyymi

      Ei saa sanoa musta.

      • Anonyymi

        Meidän valinta oli Sydän-kiuas 30 MUSTANG.

        On sika hyvä ja upea kiuas, Ei muuten olla naapurille kehuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän valinta oli Sydän-kiuas 30 MUSTANG.

        On sika hyvä ja upea kiuas, Ei muuten olla naapurille kehuttu.

        Ruuna

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3970
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2071
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      86
      1323
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1107
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      215
      909
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe