Vuosien jälkeenkin, rakastan. Näen hymysi, kuulen äänesi, tunnen lämpösi, "minä näen sinut".
Todellisuudessa minä vain ikäänkuin pakenen tunteitani. Teen paljon töitä, liikun, ihailen tätä kesää.
Emme näe, välimatkaakin on. Elänköhän oikeasti - ehkä vain olen?
Rakkaus sattuu.....
Todellisuudessa minä vain ikäänkuin pakenen tunteitani. Teen paljon töitä, liikun, ihailen tätä kesää.
Emme näe, välimatkaakin on. Elänköhän oikeasti - ehkä vain olen?
Rakkaus sattuu.....
Vastaukset 18
Vanhimmat
niin sattuu...luulisi ajan kulumisen auttavan, mut ei.
Omaa ikäväni kohdetta en nää, enkä ole nähnyt pitkään aikaan, silti jaksaa ikävöidä.
Todellisuudessa tunteeni eivät koskaan kuole. Etäisyys ei ole vaikuttanut mitenkään. Elän mutta en osaa tuntea kuin yhtä kohtaan.
Ihan kuin minun kynästä tämä kaikki teksti. Voisin kirjoittaa samoin naiselle. Rakastan häntä, oikeasti. Teen työtä yms. kaikkea, että en ajattelisi häntä. Ei auta mikään.
täällä samoin...Ajattelen erästä miestä.
Rakastan häntä, se on totuus...vaikka tunteita kuin yrittää paeta, ei niitä pääse karkuun.
Teen myös paljon töitä( teimme yhdessäkin..)..Urheilen paljon, se auttaa jaksamaan.
Miten vuosien jälkeenkin voitte kaivata jotain ihmistä? Ihan ihmettelen tässä. Näettekö sitten jossain sattumalta tätä ihmistä vai miten? Mä ainakin olen sellaisessa asiakaspalveluhommassa, että tuollaisia ehdi pohtia, ei tosiaan.
no ei tosiaankaan töissä ehdi miettiä. Mä olen hoitoalalla. meillä nii kiire koko ajan, kun ihmisiä saattohoidossa ja monet hoidetaan sänkyyn. läkitykset yms perushoidot. pitää olla koko ajan ajatukset kasassa ettei tee virheitä. sillain työ melkein ollu pako paikka ja lohdutus.
Ei kiire, ei työn määrä, ei mikään voi lopettaa rakkauttani häneen! Meitä kun on erilaisia ihmisiä, on tunne-, on "tässä ja nyt" eläviä, sitten on joukko ihmisiä jotka eivät rakkaudesta tiedä - kun eivät ole sitä kokeneet!
Voisin tosiaan tämän kaiken kirjoittaa naiselle, jota rakastan. Etäisyys jne. kaikki samat asiat. Ja en voi unohtaa sinua.
Kun mies rakastaa naista, niin millään etäisyydellä, ajalla tai muulla ole mitään merkitystä. Rakkaus on, toiseen ihmiseen. Voitte kysyä minulta kun olen 80 v. onko, tiedän vastauksen, on. Rakastan tätä naista. Arvostan häntä ja pidän hänestä paljon monella tavalla. Hän on hieno ihminen.
Minä hävisin kilpailun hän rakastaa toista enemmän kuin minua. Tiedän että ettet temppuni jälkeen enää palaa enkä edes enään odota sitä että tulisit. Mutta en ole kaikkeen syyllinen ja tiedät sen itsekkin. Sinä kuulut naisellesi ja hän sinulle. Sen tosiasian kanssa on vain pakko elää.
Kamala tunne..mutta mee eteenpäin.
Jos tuo olisi minulle, voisin vain vastata, että voisinkin palata jos tietäisin hänellä olevan mitään tunteita enää minua kohtaan. Mielessäni olen päässyt yli noista historiamme typeristä jutuistamme.
Niin .. alkuvuosina se sattuikin, kun ei voinut lähestyä, eikä voi vieläkään, kun toinen on varattu.. Nykyään kaipuu on laimentunut ja välimatkaakin on, silti hän, tämä mies nousee välillä mieleen..
Toisaalta tulee ajatus, että on jo liian vanhan ja kärsineen näköinen hänelle nuutenkin. Kaikki silti liian myöhäistä.
Olisipa joku muu jonka saisi tilalle, ettei olisi niin yksinäinen tällä elon polulla, vaikka pitää olla kiitollinen, että saan elää jatkoajalla. Toivottavasti löytyy joku henkisesti älykäs.
Olisi hyvä jos kertoisit suoraan, oli kenelle hyvänsä. Niin toinen voi koittaa jatkaa matkaa eteenpäin eikä roikkua rakkaudessa jos ei enää näe.
Miten osuvasti kirjoitat, myös minulla samanlainen tunne, yhä....kamalaa kun tunteilleen ei mitään mahda!
Olen varmasti ihan poikkeustapaus, kun minua eivät varatut kiinnosta. Jos ihastun, mutta tiedän toisen olevankin varattu, niin ihme juttu...ihastus haihtuu kuin tuhka tuuleen, enkä tunne mitään enää...olenkin miettinyt, että miten ihmiset jaksavat rakastaa vuodesta toiseen jonkun toisen omaa??? en vaan käsitä sitä.???
Ehkä kysymys onkin pikemminkin pakkomielteestä kuin rakkaudesta...jostain, jota ei halua itselleenkään myöntää??
Minä taas en tiennyt alussa että ihastukseni kohde oli varattu, mutta pikku hiljaa asia valkeni..eikä edes ei ollut mitään lähempää kontaktia tai seksiin viittaavaa välillämme.
Oikeastaan ei voi valita keheen ihastuu, kun aamorin nuoli osoittaa on se menoa..Oikeastaan saa tykätä kenestä haluaa niin kauan kuin sitä kestää. Tärkeintä on tunne että voi välittää jostain..
Mitään "jonkun toisen omaa" ei ole olemassa. Ihmisillä on oma vapaa tahtonsa, meillä jokaisella. Teemme eri vahvuisia ja kestoisia sitoumuksia ja siltä pohjalta aletaan puhua "toisen omasta" tai että joku on "varattu".
Yöpöydälläni on kirja, jonka ostin eilen - se on minun omani. Tilasin ja maksoin matkan parin viikon päähän - se on siis varattu minulle. Tavaroita voi omistaa ja varata, ei ihmisiä. Pahin virhe, jonka parisuhteessa voi tehdä on ajatella toisen olevan "minun omani" ; se on toisen pitämistä itsestään selvyytenä ilman, että itse antaa suhteelle mitään.
Olen rakastanut häntä jo vuosia.
Olemme ottaneet välillä etäisyyttä toisiimme, olen tietoisesti yrittänyt suunnata ajatukseni muualle... Olen sanonut, etten halua sotkea enempää hänen elämäänsä. Lopputulos on joka kerta ollut se, että "palo" toisen luo voittaa muun. Suhteemme alku oli henkisten kemioiden kohtaamista ja pakoilimme pitkään fyysistä kosketusta toisiimme. Kohtalon oikku heitti meidät silläkin tavoin vastakkain eikä siltä tieltä ole ollut paluuta.
Ennemmin hetki silloin tällöin yhdessä tietäen, että asialla on meille molemmille merkitystä kuin jatkuva kaiherrus ja jossittelu...