Syyllisyys

Äitini kuoli noin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen aloin miettiä asioita. Jotenkin tuli sellainen olo, että minun oli vaikea ilmaista äidilleni, että hän on rakas. En koskaan halannut äitiäni. On niin paha mieli. Olenko pettänyt äitini? Katseleeko hän minua pilvenreunalta ja näkee lapsen, joka ei rakastanut häntä?

Olen nyt kohta 20-vuotias "mies". Tuntuu siltä kuin olisin elänyt koko tähänastisen elämäni jonkin sumun seassa. Epävarmuutta, syyllisyyttä ja omituisia ajatuksia. Uskon, että minulla on itsetunto-ongelmia. Kaikki on ollut jotenkin niin vaikeaa minulle. Tiedän kyllä, että muutkin ihmiset käyttävät aikaa sellaisiin ajatuksiin, jotka eivät heitä millään tavalla auta, mutta haluaisin silti tietää mikä minua vaivaa. Turhauttavaa. Olen varmaan vaan tällainen pelkuri, joka pelkää omaa varjoaankin.

Isäni ei hyväksy sitä, että vietän/viettäisin paljon aikaa tietokoneen parissa. Se on asia, joka saa minut onnelliseksi. Sitten vielä tällainen juttu. En ole koko elämäni aikana ajatellut, että minun olisi mahdollista saada tyttöystävä. Enkä varmasti kehtaisi tuoda tyttöä kotiin. Jotenkin kotona asuminen on karkottanut sosiaalisen elämäni. Isä ehkä tuntuu sen verran vieraalta. Päähäni on jumittunut sellainen ajatus, että olen omituinen. Omituinen hyypiö jota kukaan ei halua nähdä. Sitten kun niin ajattelee pidempään sitä alkaa muuttua sellaiseksi hyypiöksi. On tämä elämä tällaista ihmeellisen monimutkaista. Varmaan olisi joku lobotomia paikallaan niin ei tarvitsisi ajatella niin paljon. Olenkin aina pitänyt nukkumisesta. Silloin ei tarvitse ajatella niin paljon. Ehkä minun on parempi vaipua uneen josta en enään herää.

Mikä helvetti on ongelmani? Auttakaa!
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siihen suruun vanhemman menettämisestä liittyä aina myös vihaa ja itsesyytöksiä.

Koskaan ei ole "tarpeeksi" osannut olla läheisten kanssa.

Oletko jossain koulussa vai kortistossa tai työssä?

Onko sinulla joku hoitosuhde?

Hakeudu terveyskeskukseen. itsetuhoiset ajatuset eivät ole ihan OK.

Kyllä sinä vielä tyttöystävänkin löydät.

Äänestä

Syksyllä jatkuu lukio kirjoitusten merkeissä. Nyt vain kyhjötän ongelmieni kanssa. Käyn minä avohoidossa ja uskon että siitä alkaa olemaan minulle enemmän hyötyä nyt kun minun asioita hoitanut psykiatrinen sairaanhoitaja vaihdettiin ihan psykologiksi. Meni paljon syvällisemmiksi asiat.

Äänestä

Hyvä. Puhu näistä asioista sen psykologin kanssa. Kai kesällä on tapaamisia?

Tee jotain mukavaa, mistä tykkäät. Ongelle? Jotain liikuntaa?
Elokuvia? jne.

Äänestä

"En koskaan halannut äitiäni. On niin paha mieli. Olenko pettänyt äitini? Katseleeko hän minua pilvenreunalta ja näkee lapsen, joka ei rakastanut häntä?"

Eli sinä arvelet että sinun äitisi syyttäisi sinua siitä ettet rakastanut häntä tarpeeksi. Miksi jonkun äiti syyttäisi lastaan siitä että tämä ei osoittanut tarpeeksi huomiota vanhemmalle? Eihän se niinpäin mene. Halasiko sinun äitisi sitten sinua vai oliko pallo aina sinun käsissäsi siitä mitä tapahtuu. Jos sinun äitisi oli heittänyt vastuun(joka ei kuulu sinulle) sinulle niin tottakai sinä opit tuntemaan syyllisyyttä. Mutta silloin sinun äitisi ei tue sinua vaan odottaa sinulta jotain tiettyä(käytöstä). Mitä sellainen rakkaus on. Voin jo valmiiksi sanoa että sinun äitisi välitti sinusta, mutta väärin. Se on erittäin hankala ymmärtää ja minullakin meni aikaa sen näkemiseen. Asiaa vaikeuttava asia on se että sinun äitisi on kuollut. Kuolleita ihmisiä jotenkin alitajuntaisesti pidetään "puhtaina" koska he eivät ole enää täällä. Tämä oli sekavaa, mutta ehkä saat jostain ajatuksesta kiinni.

Äänestä

^

En ymmärrä mitä tarkoitat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lobotom kirjoitti:

Äitini kuoli noin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen aloin miettiä asioita. Jotenkin tuli sellainen olo, että minun oli vaikea ilmaista äidilleni, että hän on rakas. En koskaan halannut äitiäni. On niin paha mieli. Olenko pettänyt äitini? Katseleeko hän minua pilvenreunalta ja näkee lapsen, joka ei rakastanut häntä?

Olen nyt kohta 20-vuotias "mies". Tuntuu siltä kuin olisin elänyt koko tähänastisen elämäni jonkin sumun seassa. Epävarmuutta, syyllisyyttä ja omituisia ajatuksia. Uskon, että minulla on itsetunto-ongelmia. Kaikki on ollut jotenkin niin vaikeaa minulle. Tiedän kyllä, että muutkin ihmiset käyttävät aikaa sellaisiin ajatuksiin, jotka eivät heitä millään tavalla auta, mutta haluaisin silti tietää mikä minua vaivaa. Turhauttavaa. Olen varmaan vaan tällainen pelkuri, joka pelkää omaa varjoaankin.

Isäni ei hyväksy sitä, että vietän/viettäisin paljon aikaa tietokoneen parissa. Se on asia, joka saa minut onnelliseksi. Sitten vielä tällainen juttu. En ole koko elämäni aikana ajatellut, että minun olisi mahdollista saada tyttöystävä. Enkä varmasti kehtaisi tuoda tyttöä kotiin. Jotenkin kotona asuminen on karkottanut sosiaalisen elämäni. Isä ehkä tuntuu sen verran vieraalta. Päähäni on jumittunut sellainen ajatus, että olen omituinen. Omituinen hyypiö jota kukaan ei halua nähdä. Sitten kun niin ajattelee pidempään sitä alkaa muuttua sellaiseksi hyypiöksi. On tämä elämä tällaista ihmeellisen monimutkaista. Varmaan olisi joku lobotomia paikallaan niin ei tarvitsisi ajatella niin paljon. Olenkin aina pitänyt nukkumisesta. Silloin ei tarvitse ajatella niin paljon. Ehkä minun on parempi vaipua uneen josta en enään herää.

Mikä helvetti on ongelmani? Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu