Miten tässä todellakin näin kävi? Olin ennen hyvin menestynyt ihminen, tai ainakin niin koin asian. Nyt olen ollut työttämänä ja opiskellut, mutta en silti usko saavani enää uutta työtä. Olin menestynyt yrittäjäkin, mutta rohkeutta ei enää kehittää ja ottaa riskiä. En ole tehnyt konkurssia, eli voisin vielä jatkaa mutta en pysty, kun rohkeus puuttuu. Mukaan on tullut itsetuhoinen ajattelu ja jotenkin minusta tuntuu, että olen kuilun partaallai. Parisuhde on surkea ja pitäisi se päättääkin, mutta ei saa enää mitään aikaiseksi.
Vastaukset 8
- buuum
Oikeesti.. hae apu heti kun tuntuu siltä että tarviit sitä.
Jos odotat että joku tulee auttaan sua, asiat vaan menevät pahemmaksi.
Ei muuta (: oon varma että jonakin päivänä olet taas menestyjä.. kuka tietää, ehkä tuut olemaan Suomen menestyvin henkilö :) Toivon sulle kaikkea hyvää! - Ex menestyjä
Niin varmaankin pitäisi tehdä, eli hakea apua. Ei vain ole helppoa ottaa itseään niskasta kiinni.
- ei elämä lopu
Sinun on pysäytetty tällä tavoin. Ihmisen menestyminen on paljon muutakin kuin työtä, aina vaan yhä parempia tuloksia, liikevoittoja.
Nyt tarvitset lepoa ja henkilön jonka kanssa tarkastella elämän uusia puolia. Kun yksi vaihe loppuu, toinen alkaa. - turha ihminen
omassa tilanteessa on yhteistä aloittajan kanssa. Olen korkeasti koulutettu, työtön, opiskelen jotain 'ajankuluksi', mutta mikään ei motivoi. Olen jo keski-ikäinen ja tuntuu ettei työmarkkinoilla ole mitään minulle. Olen hakenut varmaan sataan paikkaan, tuloksetta. Vaimo lähti heti kun jäin työttömäksi ja muutenkin ihmissuhteet retuperällä.. en vaan jaksa tavata ketään, en käydä millään 'deiteillä'. Monesti mietin, että pääsisipä jo haudan lepoon, niin väsynyt olen.
- loner4life
Joo, olen minä aina ollut vähän omituinen, mutta nyt haluaisin vaan kuolla kun joku pään sisällä estää normaalin elämän. Ottaa päähän tämä ikuinen pulma joka minulla on ollut.
- luuseri34143
ainakin olet saanut maistaa menestystä, itse olen syntynyt luuseriksi ja sellaisena tulen kuolemaan, en ole elämässäni onnistunut missään. pelkkiä loputtomia epäonnistumisia. eläisin mielummin päivän menestyjänä kuin ikuisuuden tällaisena häviäjänä.
- Ex menestyjä
Kiitos viesteistänne. Hyviä pointteja monet. Pitäisi löytää uusia puolia rahan sijasta? Missä on oma psykatrini, joka alkaa pohtia elämässäni uusia tuulia? Tuo on myös hyvä, että olen tosiaan joskus saanut maistaa isoa menestystä. Voin kuitenkin kertoa näinpäin kehittyvän urakehityksen sangen kivuliaaksi. Ihminen kestää paljon enemmän uran kehittymistä, kuin laskemista. Positiivista tässä on, että tästä on taas mahtavaa ponnistaa ja se tunne on mitä parhain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541610Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48762
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678