Meille on pitkän harkinnan jälkeen tulossa maatiaiskissanpentu kerrostaloasuntoon heinäkuun lopulla, ja olemme hankkimassa varusteita uutta perheenjäsentä varten. Hiekkalaatikko, raapimapuu, peti ja ruokakupit on ainakin listalla. Mutta pari asiaa muista hankinnoista mietityttää.
Onko teillä kokemuksen kautta hyviä vinkkejä kannattaako pentu totuttaa ulkoilussa kaulapantaan vai valjaisiin? Ajatuksena olisi totuttaa pentu pieniin kävelyhetkiin, lähtökohtaisesti kisu kasvatetaan kuitenkin sisäkissaksi.
Entä onko kokemusta kissankarkoitteiden käytöstä? Jos haluaa varmistaa että pentu ei raavi esim. sohvaa, niin onko ok suihkuttaa karkoitetta jo valmiiksi sohvaan vai vasta sitten jos häiriöitä esiintyy? Entä voiko karkoite olla haitallinen pennulle, suositteletteko ylipäätään käyttämään?
Tietenkin kyselemme myös myymälöistä, mutta ajattelin että muiden kissanomistajien vinkit voisi olla hyödyksi! Myös vinkkejä hyvistä leluista ja parhaista eläintarvikekaupoista pk-seudulla saa antaa :)
T. Sandra
Parhaat varusteet kissanpentua varten
3
222
Vastaukset 3
- Onnea kisusta!
Toinen kissa ;) Kissat eivät yleisestä luulosta huolimatta ole erakkoja, ne on niitä harvoja tapauksia. Etenkin vilkkaana pentuaikana luultavasti pääset helpommalla kun kissoja on kaksi. Ne leikkivät keskenään eikä se yksi kisu ole niin riippuvainen sinusta. Ja toki niillä olisi sitten seuraa toisistaan esim. työpäivän ajan. Ihminen ei voi korvata toista kissaa edes parhaimmilla leluilla sillä kissoilla on kissojen jutut; vaaniminen, jahtaaminen, pesuhetket yms. Kuten sanottu, kaksi kissaa ei yleisesti ottaen ole tuplavaiva vaan helpompaa kuin yksi kissa.
Minusta pelkkä panta ei ole turvallinen ja jos kissa esim. ottaa spurtin niin pelkkä panta nappaisee kurkusta aika ikävästi. Pannasta on myös aika helppoa karata vaikka meillä tuo toinen karkaa kyllä mistä tahansa valjaista..
Panta on minusta myös tunnistamisen kannalta turha ja vaarallinen. Jos kissa karkaa niin se saattaa jäädä pannasta kiinni johonkin. Mikrosiru on parempi vaihtoehto.
Valjaisiin tottutelu kannattaa kyllä aloittaa jo heti pentuna jotta ulkoilu sujuisi mahdollisimman hyvin. Mulla on ollut valjaat käytössä myös pesulla ja eläinlääkärissä, niiden kanssa kisusta saa paremman otteen.
Kannattaa opettaa pentu alusta asti siihen ettei sohvaa raapiva. Jos kissa alkaa raapia sohvaa niin vie se raapimispuun luokse. Puuhun voi lisäksi pistää esim. kissanminttua. Meillä ei ole karkotteita tarvinnut käyttää kun kissat ovat kynsineet sänkyä vain harvoin ja silloinkin huomiota saadakseen. SSScat voisi olla kokeilun arvoinen. Kynnetkin kannattaa leikata, ihan oman ja kissan turvallisuuden takia ja tottakai huonekalutkin säästyvät vähäsen.
http://www.zooplus.fi/shop/kissat/lelut/lelukepit/hoyhenlelut/142603
Tuo on ollut hittilelu monessa kissa taloudessa. Tosiaan kissanminttua tai kissanminttu leluja kannattaa kokeilla, jotkut kissat menevät niistä ihan sekaisin. Jotkut kissat tykkäävät juosta pallon perässä, meillä ei ole koskaan palloista innostuttu. Eli kokeilemalla selviää mistä sinun kisu tykkää.
Ruokakippojen olisi hyvä olla jotain muuta kuin muovia sillä se kerää paljon pöpöjä ja voi aiheuttaa esim. tulehduksia leukaan. Jotkut sanovat että kissa ei tykkää syödä syvästä kulhosta jossa viikset ottavat reunoihin mutta meillä tämä ei ole ollut ongelma. Syvät kipot vähentävät ruuan määrää lattialla kun nyt tuo toinen kattimus ei pysty nuolemaan kaikkea lautaselta lattialle.. Vesikiponkaan ei pidä olla muovia. Laakea, matala on usein hyvä. Meillä on piirakkavuoka vesikuppina. Jotkut kissat kyllä tykkäävät juoda esim. mukista.
Kynnet kannattaa tosiaan leikata eli kynsisakset olisi hyvä olla. Myöskin jonkunlainen lääke/ensiapupakkaus ei olisi pahitteeksi. Itsellä on mm. parafiiniöljyä, Nutriplussaa, hiilitabletteja, ruiskuja, desinfiointiainetta.
Kyllä niitä tavaroita tulee sitten vielä ostettua kun arjessa huomaa että mitä tarvitsee. - Sandra18
Kiitos vastauksesta, paljon hyviä vinkkejä annoit! Tuo lelu vaikuttaa kivalta, samoin kissanminttua pitää kokeilla! Valjaiden puoleen olin kääntymässä itsekin, lienee tosiaan varmempi kuin panta.
Nyt on vaarana innostua shoppailemaan urakalla, mutta pitänee hillitä vähän, hankkia alkuun tärkeät tavarat ja katsoa sitten ajan kanssa mistä meidän kissa tykkää ja täydentää varastoja :)
Hieman jännittää että kuinka tämän ensimmäisen oman kissan kasvatus onnistuu, mutta eiköhän sitä nopeasti opi toimimaan pikkuisen kanssa! Näin alkuun aloitetaan yhdellä, mutta mikä ettei, toinenkin kisu olisi jossain vaiheessa mahdollinen. - pomppii
pingispalloja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421